Kukapa olisi uskonut, että maisteriopintojen tenttikirja voisi olla vaikea. Mä en kestä. Varsinkaan, kun pitää lukea Rankesta "...but nonetheless, he truly was a genius" -kamaa noin viiskymmentä sivua.
Yksi puhelinsoitto voi näköjään pelastaa paljolta. Olen jo muutaman viikon metsästänyt muuttoautoa, -kuskia ja -apua yhä syvenevällä epätoivolla, ja nyt sain sekä auton että kuskin yhdellä napinpainalluksella. Eläköön, sukulaispalvelukset! Todellisena ongelmana kaikissa muutoissani on ollut se, etten ole nyt reiluun kahteen vuoteen ajanut autoa. Pakettiautoakin olen ajanut vain kerran, ollessani puistotyöntekijänä pikkukaupungissa. Selkärangastahan tuo ajotaito tosipaikassa tulee, mutta jostain syystä ei ajatus muuttokuormaisen pakettiauton vääntelystä isosta kaupungista toiseen sytytä. Yhtään. Siksipä tämänhetkiselle helpotuksentunteelleni ei ole sanoja. Seuraavaksi alan soitella kavereille, tutuille ja tutun kaimoille ja tarjota ruokaa pientä kantoapua vastaan. Helsingissä neljä kerrosta alaspäin, ei paha! Tampereella kaksi kerrosta ylöspäin, ei paha! Tavaraa ei ole paljon, sen lupaan. Lupaan, kuuletteko!
Toinenkin turhautumisen aihe on nyt poistunut. Olen nimittäin jo pari päivää mietiskellyt, miten kuuluu sänki englanniksi. Kiitokset Internetille. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti