февраль

Ilmoittauduin äsken elämäni ensimmäiseen sähköiseen tenttiin. Saas nähdä, miltä 2000-luku näyttää.

Viikonloppuna harrastin kyldyyriä: katsoin poikkiksen kainalossa Miss Marple -klassikon Murha junassa sekä päälleliimattu panokohtaus -klassikon Salainen agentti 007 Istanbulissa. Tämän päälle käväisimme katsomassa taidemuseon kolme kovaa näyttelyä: Gigerin venynyttä nahkaa ja ihmiskoneita, Teemu Mäki/Arja Elovirta -yhteistyöprojektin Be Your Enemy -triptyykit sekä Eräänlaisia sidoksia -kokonaisuuden, joka yhdisti roolien täyttämiseen liittyvää kipuilua koti-isyyden ja transsukupuolisuuden teemojen kautta. Hullua settiä, suosittelen.

Suosittelen kaikille myös riemastuttavan epäkorrektia Rakasta vuosikirjaa. Ihan vaan maksamattomana mainoksena tämä. Suosittelen myös Café Gopalin valkosuklaalattea.

En suosittele: kasvatustieteen tentit, pyykkivuoro klo 07:00, vaa'alla käynti.

Paff! Pow! Nnnghh!

Joinain aamuina sitä vaan tietää, että nyt ei pysty. Suohaudan syvyinen uni, tukkoinen naama (ja todennäköisesti pian huomiota kaipaava poskiontelontulehdus), tieto huomisesta venäjäntentistä, yhä tekemätön essee ja ulkona muriseva 20 asteen pakkanen saivat vetämään peiton paremmin korville. Luentokalvot ne on netissäkin, postipaketin voin hakea huomenna. Sitä paitsi olen huomenna menossa ensimmäiseen kirjalliseen kielikurssikokeeseen neljään vuoteen, enkä halua mennä sinne perseilemään itseäni henkilökohtaisiin aikakirjoihin. Joku roti!

Koska kaikki on suhteellista, on venäjänopiskelusta on ollut uskomatonta hyötyä. Sen huomaa välittömästi tuntien jälkeen, kun jatkaa toisille luennoille - mikään ei tunnu ylitsepääsemättömän vaikealta. Vuosia käyttämättömänä uinunut ranskakin sujuu hyräillen. Tähän auttaisi tietysti jokin joko käsittämättömän tylsä julkisoikeuden tai käsittämättömän vaikea matematiikan kurssi, kuten vaikkapa Kryptografian algebralliset menetelmät, joka alkaa tutustumisella Diffie-Hellman-avaimenvaihtoprotokollaan ja diskreetin logaritmin ongelmaan. Vaikka vain otettu lääke auttaa, aion pysyä poissa tilastotieteen laitokselta. Dum-du-dum dum...

Mietiskelin eilen, että kenen elämää tässä elellään. Heräilin sysipimeän aikaan ja keräilin itseni keskustan kautta sulkapalloilun aamuvuoroon. Urheilun jälkeen nautin salaattilounaan ja kiiruhdin ranskantunnille. Tähän pyhä lupaus: sulkapalloilusta tulee tapa. Tarjouduin jo ostamaan käyttämäni lainamailan, mitä voi kohdallani pitää jo raskaansarjan sitoutumisena lajiin. Säännöt ehdin oppia myöhemminkin.

Kohta on jo helmikuu. Aidosti outoa.

FFFFFFFFFUUUUUUU - - - -

Vää-vää-vää vaan kaikille teille. Tulin ilmoittamaan, että toi Päätalon Kalle on aika poika. Prääsens-muoto sevvuoksi, että odottelen miehen puhkeavan "kirjannaputteluun" myös haudan takaa. Tai siis toivon. Nimimerkillä Kun 500 sivua kerralla ei riitä - Iijoki, minä tulen!

Tulin mukavanrennon radanvarsiviikonlopun jälkeen venäjän- ja ranskantuntien (какашка ja crotte) kautta takaisin kotiin vain huomatakseni, että täysi pyykkipussi makaa yhä lattialla, kämppä on yhä kuin pakastelokero ja naapuri poraa yhä seinää. Vilkaistessani tentti-ilmoittautumisiani räjähti pää: kahden tentin sijaan voin ensi viikon perjantaina tehdä vain yhden, sillä huolimatta tupla-tupla-tsekkauksistani eivät tentit olekaan peräkkäin vaan päällekkäin. Siistii. Kasvatustieteen tenttiin on pakko mennä, mikä tarkoittaa kansainvälisen politiikan kirjatentin skippaamista, mikä tarkoittaa mehevää määrää tenttejä kesäkuukausille (vaikka tukea ei mulla enää ole varaa nostaa), mikä tarkoittaa mielenterveyden tärvääntymistä crotteen, mikä tarkoittaa henkisiä ämmänlänkiä hartioille, mikä tark...

Tämänhetkisestä opiskeluinnostani kertoo ilmeikkäästi se, että viimeöisessä unessani olin hyvin iloinen heppakirjaksi muuttuneesta kandidaatintutkielmastani. Kesätöitäkään ei kyllä huvita hakea, sillä en muistaakseni opiskele lääketiedettä tai metsätaloutta, enkä ole pätevä ohjaamaan sisävesilaivaa. Muille ei näköjään löydy hommia. "Säveltapailun lehtorille" näyttäis kyllä olevan paikka auki, samoin Nokian kaupunginjohtajalle. Valtio-opin dosenttikin aloitti viime luentonsa kysymällä, että mitä helvettiä oikein teimme luentosalissa - oikean toimeentulon kultaportit kun näyttäisivät aukenevan väärennetyillä lääkärinpapereilla. Tyypin sanoista tekisi mieli ottaa vähitellen vaari, kun ei noi kuningasmyyjien tulospalkatut duunit enää kiinnosta. Saati sitten paikat, joille haetaan tekijää nimekkeellä "se-ja-se Tampereeseen". Varsinkaan, kun nettiyhteys katkeaa tasan sillä hetkellä, kun sähköiseen hakulomakkeeseen - jos Herra on sellaisen saataville suonut - on juuri saanut väkerrettyä pätkätyökokemuksen kaikki kymmenentuhatta päivämäärää. Mul' ei oo maata, ei kivijalkaa, minkä markan vuoksi raataa - - - ja jolloti jolloti.

Ala-asteaikaiset ystäväni järjestelevät jo kesähäitään. Olen törmännyt kosinta-tapaan lähinnä kansatieteellisessä tutkimuksessa - kiehtova ilmiö. Ja onneksi kovin kaukainen. Laittaa yhtäkaikki miettimään ikää ja saavutuksia, elämän valmiutta. Ei oo, ei tuu.

Eikä poliisi puutu asiaan

On perjantai-ilta, ja minua väsyttää. Niimmaan kauhiast. Ajattelin kusahtaneen illan kunniaksi päräyttää sisuksistani yhden kasvatustieteen esseen, mutta mitäpä sitä turhaan yrittämään, kun itsensä näin hyvin tuntee. Olen katsonut jo neljä jaksoa Housea, ja käsi on vieraillut ahkeraan kuivattujen hedelmien kulholla. Olen viikossa vieroittanut itseni todellisista herkuista; kaapeistani löytyy ainakin puoli kiloa suklaata, saman verran bileiden jäljiltä lojumaan jääneitä chilipähkinöitä sekä noin tuhannen kalorin edestä kaurakeksejä. Ei tee mieli. Yhtään. Äiti olis ylypee.

Eniten vituttaa kaikki. Päälle vyöryvä uupumus, niskoilta perseelleen kääntynyt unirytmi, ylioppilaskunnan ravintelin tarjoilema ruoka joka on puoliksi vettä ja puoliksi rasvaa (t. Nilliti nilliti), kirjatentti toisensa perään. Luin eilen 11 tuntia tenttiin, eikä edes riittänyt. Kuoresta paljastunut kysymys Työntekijöiden välisen epämuodollisen luottamuksen mureneminen sosiaalisena vajeena olisi naurattanut, jos hampaani eivät olisi kalisseet niin kovasti toisiaan vasten. Palelen jatkuvasti. Joka paikassa. Kotini lämpötila ei nouse yli yhdeksäntoista lämpöasteen, vaikka juoksisin koko illan ympyrää. Tai ilmaisin patterin. Nukun t-paita ja huppari päällä - huppu päässä ja narut kiinni. Ulkonakin paleltaa, vaikka pakkaset menivät. Tänäänkin. En tajuu. Sainpahan sentään kirjoitella vastauskonseptiin työn uusliberalistista kulttuuria solvaavaa tekstiä. Kerranki!!1+

Lisäksi tarkoituksenani oli mennä keskustaan ostamaan kaljaa, mutta vingutinkin korttitilin tyhjäksi. Sillä sain kolme muovirasiallista meikkejä. En taas tiijä.

Palatakseni vitutukseen: käsittääkseni kieltenkursseilla on tarkoitus oppia kommunikointia - tai ainakin ottamaan edes katsekontaktia, suomeksi tai vieraalla kielellä. Istun ranskankurssilla sellaisen tyypin vieressä, joka ei edes katsonut kohti, kun ensimmäisellä tunnilla, paritehtävän julistamisen jälkeen käännyin ja tervehdin iloa uhkuen. Hämmentävää, hyvin hämmentävää. Harjoituksia voi tehdä yksin kotonakin - miksi siis vaivautua tunnille? Miksi, tosiaan.

Jännä juttu tuo Zeitgeist, mietiskeltiin toissapäivänä dokumentin äärellä. 1960-luvun vuosiin haikailu on kliseiden klisee, mutta mentaliteetteja on jännittävää miettiä, varsinkin herkullisten aikalaistodisteiden äärellä. Maailma, jossa kaikki on kehittymässä kovaa tahtia ja jokainen päivä toista valoisampi, vaikuttaa ihanalta unelta. Nykyinenkin postmoderni fragmentoitunut yhteiskuntamme on muutoksessa, muttei parempaan. Kultakausi oli ja meni, juoksemme kilpaa kohti olemassaolomme viimeistä rantaa, eikä ketään jää siivoamaan jälkiämme - saati kaipaamaan. Ero on valtava. Opettajan uraakin miettiessä mielenpintaan nousee kysymys siitä, kuinka kaiken kasvatuksen ydintä, toivoa, voi opettaa todellisuudessa, jossa lajimme onnekkaimmat ovat tekemässä laajennettua itsemurhaa. Koetan kuvitella itseäni piirtoheittimen ääreen kertomaan, että kasvu on ikuista ja kaikki järjestyy. En tiedä, pitäisikö pokeri. Kansantaloustieteen proffallakaan ei pitänyt.

Tukka kiinni, kengät jalkaan

Totun nopeasti liian hyvään. Lämpimään kainaloon, Housen neloskauteen ja kiireettömyyteen, siihen että sunnuntain aamukahvin voi juoda puoli kahdelta iltapäivällä jos huvittaa. Sitäkin kivuliaampi mahalasku maanantaihin. Väsymys on jotain järjetöntä. En voisikaan kai nukkua niin paljon kuin mitä tarvitsisin. Erään aamun torkkuennätys oli kolme ja puoli tuntia. Tosin kertoo jotain luonteestani, että laitan vapaapäivänäkin kellon herättämään. Teen asialle jotain heti huomenna.

Arki alkoi venäjän- ja ranskantunneilla, luentolehtiön ostamisella ja ruokalan minimaissisalaatilla. Vaikka väsytti, jaksoin kotimatkalla katsella lumen hopeoimia puita. Keitin teetä. Laskuri nakutti päivälle 350 kaloria liikaa, vaikken kokenut syöneeni juuri mitään. Teen asialle jotain heti huomenna.

Kirjatenttien suorittaminen on tylsää. Eri tylsää. Yäk-tylsää. Vaikka näköjään pystyn lukemaan tenttikirjan (ja tekemään muistiinpanot) alle neljään tuntiin, jos haluan. Harmi silti, ettei kevättä voi perua. Asennevamma. Teen asialle jotain heti huomenna.

Pidä huivistasi kiinni

Löysin kortin kymmenien kaltaistensa joukosta etsiessäni tuolien kasaamisohjetta. Teostiedot ovat venäjäksi ja maalauksen nimenä Delegatka (1927), Edustajatar. Taiteilijasta pysyvät hakukoneet hiljaa. Yhtäkaikki, naisen katse antaa voimaa.

I am your _______