Kävin sitten päräyttämässä sijaistunteja ekaluokkalaisille. Ja hyvällä fiiliksellä vielä! Palkitsin äsken itseni pesemällä kissan hanurin. Oli kivaa. Ihan kaikille osapuolille. Upottelen koppuraisia ja kakanhajuisia käsiäni irvistellen rasvapurkkiin. Kissa kielikuivaa itseään hysteerisenä ja hikkailee.
En kyllä tajua, millä ajalla jotain gradua tekee. Olen huomenna menossa museovuoroon ja sen perään loppuviikon olenkin ekaluokkalaisia opettamassa. Samaan aikaan kaksi muutakin koulua olisivat kovasti halunneet minut huomiseksi/loppuviikoksi/ihan miten mulle vaan siis sopis. Tajusin sentään perua perjantain vastaiset yötyöt kahdeksan duunipäivän putken keskeltä. Jotain rajaa sentään, siis. En ole koskaan ollut näin haluttua kamaa tyämarkkinoilla. Sieluni kylpee mannassa.
Tosin se gradu luuraa yhä jossain. Ja johonkin tenttiinkin pitäis lukea. Ja päässä soi jo kolmatta tuntia Apinamies.
28. marraskuuta 2011
25. marraskuuta 2011
Akoilla ja susilla on maailma pilattu
Maamme petopolitiikan ympärillä vellova keskustelu jaksaa yhä uudelleen kummastuttaa pientä kulkijaa.
Viime aikoina erityisesti sudet ovat olleet tapetilla, sillä Varsinais-Suomessa ja Ylä-Savossa eläimet ovat tuntuneet viihtyvän ihmisasutuksen lähistöllä. Yksilö- ja laumahavaintoja on tehty runsaasti ja hirvikoiria menetetty jahtien aikana. Tämä tottakai herättää paikkakuntalaisissa huolta, mutta myös vihaa. Perinteisen miksei-kukaan-ajattele-lapsia-kortin heittelyn ja pienokaisia koulutiellä vaanivan suden tematiikan viljelyn lisäksi ongelmanratkaisussa turvaudutaan usein oman käden oikeuteen. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan paljolti laittoman tappamisen tuloksena susikannan vahvuus on viimeisen kuuden vuoden aikana puolittunut. "Tapettu on paljonkin, yhdeksän pentua yksin ja porukalla lisää", kertoo nimetön kiuruvetinen salakaataja eilisen Hesarissa. Korpilaki ei kuitenkaan ole luonnonlaki, jota sovelletaan, koska ei muuta voida. Tälle metsästyskaudelle on myönnetty 20 laillista sudenkaatolupaa, joka on mahdollista saada hakemuksella voimaan tietyn eläimen kaatamiseksi jopa vuorokauden sisällä. Tämän lisäksi yleinen turvattomuuden tunne riittää kaadon perusteeksi. Tällöin poliisi tulee, etsii ja ampuu eläimen - olipa se sitten susi, karhu tai ilves.
Pedot kuumensivat tunteita myös eilisellä eduskunnan kyselytunnilla. Useat kansanedustajat puolustivat metsästyksen asemaa "meidän kaikkien suomalaisten tärkeänä harrastuksena" sekä vaativat susiuhan vastaisia toimia. (Erityiskiitokset Kikelle pienilapsikortin käytöstä. Vaatii rohkeutta olla klisee.) Ympäristöministeri Ville Niinistö puuttui eräässä puheenvuorossaan salakaadon negatiivisiin vaikutuksiin. Hän myös esitti, että ihmisten tulee oppia toimimaan petojen kanssa. Tähän edustajat vastasivat hilpeydellä, jopa välihuuteluin.
Vastakkainasettelu maaseudun ja kaupunkien asukkaiden, tietäjien ja tietämättömien, välillä on ymmärrettävä. Varmasti ottaa vanhaan, kun eduskuntatalon kahviosta, vieläpä vieraan puoluekirjan takaa huudellaan, mitä syrjäseuduilla petojen tai ylipäätään minkään kanssa tulisi tehdä. Kokemus - olipa se todellisuudessa aivan yhtä kaukainen kuin helsinkiläisen ministerinkin - petojen läheisyydestä voi olla hyvin intensiivinen. Olen itsekin törmännyt tutussa metsässä tuoreisiin karhunjälkiin ja todellakin tuntenut eläimen katseen niskassani. Ei ollut hieno tunne, vaikka tiesin, ettei peto minulle mitään tee. Pelko otti otteeseensa niin, että syke nousee näin vuosienkin päästä pelkästä ajatuksesta.
Vastakkainasettelu ihmisen ja eläimen välillä on samaan tapaan ymmärrettävää. Ihmiset, asuivat he sitten missä tahansa, tuntuvat suhtautuvan luontoon jonain itsestään erillisenä kokonaisuutena. Luonto ja sitä edustavat eläimet saatetaan kokea uhkaaviksi - jopa siinä mitassa, että kyselytunnillakin susien aiheuttamiin peurakantojen kaventumisiin viitattiin "katastrofaalisina". "Se peto [karhu] ei kuulu pihan reunalle, se kuuluu metsiin", kommentoi puolestaan keskustan edustaja Jari Leppä. Olen täysin samaa mieltä petojen kuulumisesta metsiin. Kuitenkin samalla kannattaa muistaa, että se kylänraitin reunalla sijaitsevan pihan nurkka on myös siellä metsässä. Seuduilla, joilla petoja enemmän tai vähemmän esiintyy - siellä metsässä - ei kohtaamisilta voi mitenkään välttyä. Näin ollen toinen ajatus, joka mielessä kannattaa petoalueilla asuvan kannattaa mielessään pitää, onkin tämä: metsässä ei ole pakko asua. Ketään ei pakoteta asumaan syrjäseuduilla. Ei ole pakko.
Ihminen valitsee asuinalueensa nojaten useimmiten moneen eri perusteeseen - palveluiden saatavuuteen, työmahdollisuuksiin, sukujuuriin. Toiselle riittää rakas maisema. (Minulle ainakin riittäisi.) Hyviä puolia ei ole ilman huonoja, ja yleensä päätös syntyy jonkinsorttisena kompromissina. Moni muuttaa kerrostaloon ratikkalinjan varrelle työn perässä (vaikka maaseutu houkuttelisi enemmän), maaseudulle kumppanin perässä (vaikkei välittäisi ajaa kauppaan ja terveyskeskukseen kolmeakymmentä kilometriä) ja lähiöön halvan neliöhinnan perässä (vaikka keskustan riemut miellyttäisivätkin paremmin). Petoalueiden tapauksessa tuntuu monelta unohtuvan, että metsän läheisyys voi tarkoittaa myös petojen läheisyyttä. Tämä tarkoittaa, ettei kotopitäjässä välttämättä voi tehdä samoja asioita kuin muualla, jossa eläimet eivät ole samalla tavalla läsnä. Mikäli asuu petoalueella, ei lasta kannata jättää yksin päiväunille pihalle (tämä yksinkertainen asia tiedoksi myös edustaja Lepälle, jonka pintahiki on toivon mukaan jo tähän mennessä tasoittunut). Pihalle ei myöskään kannata jättää metsästyskoiria buffet-pöydän tapaan. Koululaista ei välttämättä kannata laittaa matkalleen jalan. Kasvattamiensa tuotantoeläinten laiduntamisalueita ei kannata jättää petoaitaamatta. Aitojen vahvistamisen jälkeenkin on varauduttava siihen, että hävikkiä saattaa syntyä. Samaan tapaan omakotitaloalueelle muuttanut sopeutuu siihen, että postilaatikolle ei ihan joka tilanteessa sovi mennä ilman housuja, Katri Helenaa ei voi huudattaa automankasta keskellä yötä ja että piharakennuksen värikartta on ennen maalaamista hyväksytettävä naapureilla.
Mitä yritän sanoa on se, että petoalueella asuminen on oma valinta. Mielestäni on turhaa huutaa hallitusta apuun, kun susi on käynyt hakemassa pihalta juoksunarusta jo kahdeksannen hirvikoiran (tositarina). Petojen läsnäolo ja mahdolliset kohtaamiset niiden kanssa on vain hyväksyttävä. Jos pedot eivät passaa, sopii muuttaa muualle.
En yritä sanoa, että petoja tai muita metsän hanipölleröisiä ei saisi metsästää. Ihmisen ja muiden villieläinten rinnakkaiselo ei onnistu elinalueiden täydellisellä päällekkäisyydellä. Ihmiskulttuurin olemassaolo edellyttää muiden elikoiden kantojen hallintaa, jonka kestävyyteen ja johdonmukaisuuteen valtiojohtoisella kontrollipolitiikalla tähdätään. Syrjäseutujen salakaatajat näyttävät olevan sitä mieltä, ettei pedoilla ole asiaa just sinne, missä he sattuvat asustamaan. Heiltä - ja monelta muulta - on tainnut unohtua, mitä on tullut valittua.
Viime aikoina erityisesti sudet ovat olleet tapetilla, sillä Varsinais-Suomessa ja Ylä-Savossa eläimet ovat tuntuneet viihtyvän ihmisasutuksen lähistöllä. Yksilö- ja laumahavaintoja on tehty runsaasti ja hirvikoiria menetetty jahtien aikana. Tämä tottakai herättää paikkakuntalaisissa huolta, mutta myös vihaa. Perinteisen miksei-kukaan-ajattele-lapsia-kortin heittelyn ja pienokaisia koulutiellä vaanivan suden tematiikan viljelyn lisäksi ongelmanratkaisussa turvaudutaan usein oman käden oikeuteen. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan paljolti laittoman tappamisen tuloksena susikannan vahvuus on viimeisen kuuden vuoden aikana puolittunut. "Tapettu on paljonkin, yhdeksän pentua yksin ja porukalla lisää", kertoo nimetön kiuruvetinen salakaataja eilisen Hesarissa. Korpilaki ei kuitenkaan ole luonnonlaki, jota sovelletaan, koska ei muuta voida. Tälle metsästyskaudelle on myönnetty 20 laillista sudenkaatolupaa, joka on mahdollista saada hakemuksella voimaan tietyn eläimen kaatamiseksi jopa vuorokauden sisällä. Tämän lisäksi yleinen turvattomuuden tunne riittää kaadon perusteeksi. Tällöin poliisi tulee, etsii ja ampuu eläimen - olipa se sitten susi, karhu tai ilves.
Pedot kuumensivat tunteita myös eilisellä eduskunnan kyselytunnilla. Useat kansanedustajat puolustivat metsästyksen asemaa "meidän kaikkien suomalaisten tärkeänä harrastuksena" sekä vaativat susiuhan vastaisia toimia. (Erityiskiitokset Kikelle pienilapsikortin käytöstä. Vaatii rohkeutta olla klisee.) Ympäristöministeri Ville Niinistö puuttui eräässä puheenvuorossaan salakaadon negatiivisiin vaikutuksiin. Hän myös esitti, että ihmisten tulee oppia toimimaan petojen kanssa. Tähän edustajat vastasivat hilpeydellä, jopa välihuuteluin.
Vastakkainasettelu maaseudun ja kaupunkien asukkaiden, tietäjien ja tietämättömien, välillä on ymmärrettävä. Varmasti ottaa vanhaan, kun eduskuntatalon kahviosta, vieläpä vieraan puoluekirjan takaa huudellaan, mitä syrjäseuduilla petojen tai ylipäätään minkään kanssa tulisi tehdä. Kokemus - olipa se todellisuudessa aivan yhtä kaukainen kuin helsinkiläisen ministerinkin - petojen läheisyydestä voi olla hyvin intensiivinen. Olen itsekin törmännyt tutussa metsässä tuoreisiin karhunjälkiin ja todellakin tuntenut eläimen katseen niskassani. Ei ollut hieno tunne, vaikka tiesin, ettei peto minulle mitään tee. Pelko otti otteeseensa niin, että syke nousee näin vuosienkin päästä pelkästä ajatuksesta.
Vastakkainasettelu ihmisen ja eläimen välillä on samaan tapaan ymmärrettävää. Ihmiset, asuivat he sitten missä tahansa, tuntuvat suhtautuvan luontoon jonain itsestään erillisenä kokonaisuutena. Luonto ja sitä edustavat eläimet saatetaan kokea uhkaaviksi - jopa siinä mitassa, että kyselytunnillakin susien aiheuttamiin peurakantojen kaventumisiin viitattiin "katastrofaalisina". "Se peto [karhu] ei kuulu pihan reunalle, se kuuluu metsiin", kommentoi puolestaan keskustan edustaja Jari Leppä. Olen täysin samaa mieltä petojen kuulumisesta metsiin. Kuitenkin samalla kannattaa muistaa, että se kylänraitin reunalla sijaitsevan pihan nurkka on myös siellä metsässä. Seuduilla, joilla petoja enemmän tai vähemmän esiintyy - siellä metsässä - ei kohtaamisilta voi mitenkään välttyä. Näin ollen toinen ajatus, joka mielessä kannattaa petoalueilla asuvan kannattaa mielessään pitää, onkin tämä: metsässä ei ole pakko asua. Ketään ei pakoteta asumaan syrjäseuduilla. Ei ole pakko.
Ihminen valitsee asuinalueensa nojaten useimmiten moneen eri perusteeseen - palveluiden saatavuuteen, työmahdollisuuksiin, sukujuuriin. Toiselle riittää rakas maisema. (Minulle ainakin riittäisi.) Hyviä puolia ei ole ilman huonoja, ja yleensä päätös syntyy jonkinsorttisena kompromissina. Moni muuttaa kerrostaloon ratikkalinjan varrelle työn perässä (vaikka maaseutu houkuttelisi enemmän), maaseudulle kumppanin perässä (vaikkei välittäisi ajaa kauppaan ja terveyskeskukseen kolmeakymmentä kilometriä) ja lähiöön halvan neliöhinnan perässä (vaikka keskustan riemut miellyttäisivätkin paremmin). Petoalueiden tapauksessa tuntuu monelta unohtuvan, että metsän läheisyys voi tarkoittaa myös petojen läheisyyttä. Tämä tarkoittaa, ettei kotopitäjässä välttämättä voi tehdä samoja asioita kuin muualla, jossa eläimet eivät ole samalla tavalla läsnä. Mikäli asuu petoalueella, ei lasta kannata jättää yksin päiväunille pihalle (tämä yksinkertainen asia tiedoksi myös edustaja Lepälle, jonka pintahiki on toivon mukaan jo tähän mennessä tasoittunut). Pihalle ei myöskään kannata jättää metsästyskoiria buffet-pöydän tapaan. Koululaista ei välttämättä kannata laittaa matkalleen jalan. Kasvattamiensa tuotantoeläinten laiduntamisalueita ei kannata jättää petoaitaamatta. Aitojen vahvistamisen jälkeenkin on varauduttava siihen, että hävikkiä saattaa syntyä. Samaan tapaan omakotitaloalueelle muuttanut sopeutuu siihen, että postilaatikolle ei ihan joka tilanteessa sovi mennä ilman housuja, Katri Helenaa ei voi huudattaa automankasta keskellä yötä ja että piharakennuksen värikartta on ennen maalaamista hyväksytettävä naapureilla.
Mitä yritän sanoa on se, että petoalueella asuminen on oma valinta. Mielestäni on turhaa huutaa hallitusta apuun, kun susi on käynyt hakemassa pihalta juoksunarusta jo kahdeksannen hirvikoiran (tositarina). Petojen läsnäolo ja mahdolliset kohtaamiset niiden kanssa on vain hyväksyttävä. Jos pedot eivät passaa, sopii muuttaa muualle.
En yritä sanoa, että petoja tai muita metsän hanipölleröisiä ei saisi metsästää. Ihmisen ja muiden villieläinten rinnakkaiselo ei onnistu elinalueiden täydellisellä päällekkäisyydellä. Ihmiskulttuurin olemassaolo edellyttää muiden elikoiden kantojen hallintaa, jonka kestävyyteen ja johdonmukaisuuteen valtiojohtoisella kontrollipolitiikalla tähdätään. Syrjäseutujen salakaatajat näyttävät olevan sitä mieltä, ettei pedoilla ole asiaa just sinne, missä he sattuvat asustamaan. Heiltä - ja monelta muulta - on tainnut unohtua, mitä on tullut valittua.
Willi nuoruus
Muistan lapsuusiän Tukholman-reissultani lähinnä Viikkarin terminaalin, auringonpaisteen ja Skanssenin riikinkukot. Päivitykselle oli tosiaan tarvetta. Käväisy piti sisällään kaiken tarvittavan - täx friin, pari drinksua laivan yökerhossa karaoken aikaan ja vanhankaupungin katuja pitkin viipottamisen. (Risteily alkoi merieläkeläisten kokouskuulutuksella ja mä katoin hytissä Emmerdalen, kun S veti vieressä tupluurit, muttei mennä nyt siihen.)
Rahaa tuli kulutettua kuitenkin siihen malliin, että jätin tämänpäiväisen luennon väliin Tampereella. On sitä ennenkin kirjoitettu luontevaa pohdintaa pelkkien apuojenteiden pohjalta, hei! Podin juuri eilen ostoskrapulaani, kun puhelimen pärräyksellä sainkin sijaishommaa kahdeksi viikoksi. Aiwan loistawaa.
Rahaa tuli kulutettua kuitenkin siihen malliin, että jätin tämänpäiväisen luennon väliin Tampereella. On sitä ennenkin kirjoitettu luontevaa pohdintaa pelkkien apuojenteiden pohjalta, hei! Podin juuri eilen ostoskrapulaani, kun puhelimen pärräyksellä sainkin sijaishommaa kahdeksi viikoksi. Aiwan loistawaa.
16. marraskuuta 2011
Dear Eki
Kuinka paljon D-vitamiinia pitää syödä, ettei yhtään väsytä? Kuinka paljon täytyy liikkua, ettei polviin satu? Milloin osaisin mennä päättäväisesti tenttiin sen sijaan, että kuulen suustani sanat "juu, kyllähän mä nyt huomennakin pääsen vuoroon"? Milloin osaisin jäädä kipeänä kotiin? Miksi näytän viettävän lauantai-iltojani kissan perskarvoja trimmaten? Mikseivät pyykit pese itseään? Missä gradu luuraa? Miksi rommisuklaa maistuu niin hyvältä? Mihin mun kaikki rahat on menneet? Miksi en millään näytä jakavan samaa todellisuutta sosiaalisen konstruktiomme edustajien kanssa?
Eki, mä vaan kysyn.
Eki, mä vaan kysyn.
8. marraskuuta 2011
BOONUSTA SAATANA
No ny on aikuinen fiilis siis!
Toiset ne ottaa autolainaa, ostelee viiden tonnin sohvaryhmiä ja pudottelee lumia oman torpan katolta tunteakseen olonsa Kunnon Kansalaiseksi, mutta meikälle näyttää riittävän ihan tavallinen niska-perse-otteen jälkeinen lämpö. Makoilin nimittäin aamusta asti sohvalla (10e) ja katsoin Hesarin lukemiseen perään ainakin kymmenen jaksoa South Parkia sormi syvällä nenässä, kun iltapäivän puolella alkoi ihan rehellisesti vituttaa. Repäisin jäkälää kasvaneet lenkkarit jalkaan, läpsäisin sporttiheijastimen käsivarteen ja marssin ulos. Puolitoista tuntia raivolenkkiä teki gutaa. Palasin kotiin kaupan kautta, tiskasin ja tein jumalattoman hyvää pitsaa. Tiskasin lisää, lähetin SKS:lle gradusähköpostia, maksoin laskuja, pesin pyykkiä ja huolsin kaikki omistamani kenkäparit. Talvikengät (jotka kaikki tosin ovat jollain tavalla rikki) odottavat nyt tositoimia eteisessä, kesäkengät (jotka kaikki ovat nekin jollain tavalla rikki) talvihorrostavat roskakaap... vaatekomerossamme. Kyllä se on Ordnung, josta se tyydytys tulee. (Not.)
Maailma napsahtaa kunnolla raiteilleen viimeistään huomenna, kun vedän himaan ensimmäisen työvuoroni sitten sairasloman alkamisen. Osaan jo luottaa autopilottiin ja hätäruotsin taitooni, mikä on jätte kiva. Ihanaa mennä töihin, mä sanon. On tässä jo maattukin. Aion tosin lukea työajalla tenttiin, jos vain millään ehdin.
Huomenna myös varaan Räävelin matkan. Äitee tulee mukaan, lankakaupoille. Kun esikatselin tarjontaa ja huomasin suorien bussipakettimatkojen päivien olevan epäsopivia, harmitti.
Toiset ne ottaa autolainaa, ostelee viiden tonnin sohvaryhmiä ja pudottelee lumia oman torpan katolta tunteakseen olonsa Kunnon Kansalaiseksi, mutta meikälle näyttää riittävän ihan tavallinen niska-perse-otteen jälkeinen lämpö. Makoilin nimittäin aamusta asti sohvalla (10e) ja katsoin Hesarin lukemiseen perään ainakin kymmenen jaksoa South Parkia sormi syvällä nenässä, kun iltapäivän puolella alkoi ihan rehellisesti vituttaa. Repäisin jäkälää kasvaneet lenkkarit jalkaan, läpsäisin sporttiheijastimen käsivarteen ja marssin ulos. Puolitoista tuntia raivolenkkiä teki gutaa. Palasin kotiin kaupan kautta, tiskasin ja tein jumalattoman hyvää pitsaa. Tiskasin lisää, lähetin SKS:lle gradusähköpostia, maksoin laskuja, pesin pyykkiä ja huolsin kaikki omistamani kenkäparit. Talvikengät (jotka kaikki tosin ovat jollain tavalla rikki) odottavat nyt tositoimia eteisessä, kesäkengät (jotka kaikki ovat nekin jollain tavalla rikki) talvihorrostavat roskakaap... vaatekomerossamme. Kyllä se on Ordnung, josta se tyydytys tulee. (Not.)
Maailma napsahtaa kunnolla raiteilleen viimeistään huomenna, kun vedän himaan ensimmäisen työvuoroni sitten sairasloman alkamisen. Osaan jo luottaa autopilottiin ja hätäruotsin taitooni, mikä on jätte kiva. Ihanaa mennä töihin, mä sanon. On tässä jo maattukin. Aion tosin lukea työajalla tenttiin, jos vain millään ehdin.
Huomenna myös varaan Räävelin matkan. Äitee tulee mukaan, lankakaupoille. Kun esikatselin tarjontaa ja huomasin suorien bussipakettimatkojen päivien olevan epäsopivia, harmitti.
6. marraskuuta 2011
Miksi meillä on niin harvoin vaikeaa
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aamulla ei ollutkaan lehteä, mitä lukea. Kielelläni odotti jo oikeuksistaan tietoisen kuluttajan kylmiä sanoja, kun korva vastaanotti asiakaspalvelun intromusiikkia. Viileys vaihtui nöyryydeksi verkkaisen naisäänen kertoessa nauhoitteelta, että huomaattehan, ettei lehti ilmesty tänään. Hipsin hiljaa sohvalle ja levitin eilisen aviisia lattiallekin.
Päivät ovat jälleen nyrjähtäneet jonnekin. Loppuviikon vietin Tampereella luennoilla ja myös kaukajärveläisellä sohvalla, muun muassa katsoen vakavaa draamaa nimeltä Neljä tyttöä ja maagiset farkut. (Turha kai sanoakaan, että mulla on kirjaversio tuolla hyllyssä. Tosin lukematta.) Tein myös Bonarilla tuttuun tyyliin aivan pistämättömiä löytöjä. Ei ole Bonarin voittanutta, ei! Onneksi oli, jälleen tuttuun tyyliin, tiukka käteisbudjetti, joka rajasi ostamista. Tiliä katsottuani olin tähän erittäin tyytyväinen. Nyt P:n ollessa studiolla hommissa en useinkaan jaksa käydä kaupassa, mikä on rahan kannalta loistavaa. Tulee kaapin antimetkin käytettyä ennen kuin parasta ennen -päiväyksistä on kolme vuotta. (Ja jää enemmän rahaa Bonarille.)
Luennoilla nuokkuminen vaatii vapaata. Siispä vietin eilisen tiesmilloinviimeksi siivottua asuntoa kuuraillen ja kissaa silittäen. En tiedä, mitä pahaa olen taas tehnyt ja kenelle, mutta kuivauskaappia tyhjentäessäni lipsahti. Tuloksena löysin itseni tuijottamasta kahta rikkimennyttä mukia (joista toinen oli lempparini ja toinen oli onnistuneesti odottanut arvonnousuaan) ja mustanpunaista verta, joka pulppusi kädestäni tiskialtaaseen. Loppuillan painelinkin haavaa, kunnes se turposi ja kipeytyi oikein kunnolla. Siistiä. Täytynee pyöräillä äiteen luokse yhdellä kädellä.
Sunnuntai. Ei gradua, pitsaa!
Päivät ovat jälleen nyrjähtäneet jonnekin. Loppuviikon vietin Tampereella luennoilla ja myös kaukajärveläisellä sohvalla, muun muassa katsoen vakavaa draamaa nimeltä Neljä tyttöä ja maagiset farkut. (Turha kai sanoakaan, että mulla on kirjaversio tuolla hyllyssä. Tosin lukematta.) Tein myös Bonarilla tuttuun tyyliin aivan pistämättömiä löytöjä. Ei ole Bonarin voittanutta, ei! Onneksi oli, jälleen tuttuun tyyliin, tiukka käteisbudjetti, joka rajasi ostamista. Tiliä katsottuani olin tähän erittäin tyytyväinen. Nyt P:n ollessa studiolla hommissa en useinkaan jaksa käydä kaupassa, mikä on rahan kannalta loistavaa. Tulee kaapin antimetkin käytettyä ennen kuin parasta ennen -päiväyksistä on kolme vuotta. (Ja jää enemmän rahaa Bonarille.)
Luennoilla nuokkuminen vaatii vapaata. Siispä vietin eilisen tiesmilloinviimeksi siivottua asuntoa kuuraillen ja kissaa silittäen. En tiedä, mitä pahaa olen taas tehnyt ja kenelle, mutta kuivauskaappia tyhjentäessäni lipsahti. Tuloksena löysin itseni tuijottamasta kahta rikkimennyttä mukia (joista toinen oli lempparini ja toinen oli onnistuneesti odottanut arvonnousuaan) ja mustanpunaista verta, joka pulppusi kädestäni tiskialtaaseen. Loppuillan painelinkin haavaa, kunnes se turposi ja kipeytyi oikein kunnolla. Siistiä. Täytynee pyöräillä äiteen luokse yhdellä kädellä.
Sunnuntai. Ei gradua, pitsaa!
1. marraskuuta 2011
Mun kissa oli just radiossa
Joo. Vois käydä ulkona enemmän. Perse levii ja todellisuus hämärtyy. Tosin olin eilen liesussa koko päivän - muun muassa Tampereella noin viiden tunnin eurooppaoikeuden luennolla ja sitä ennen alumiinikaupassa. Kyä nyk kuulkaa kelpaa. Päädyin sittenkin Pro-malliin, enkä kadu. Kerään juuri rohkeutta äiteelle soittamiseen. Pitäis selittää, miksi gradua ei voinut kirjoittaa Gigantista ostetulla tarjousperuskikattimella. (Ei vaan voi.) Taapertaessani illan pimeydessä himaan kantamusteni kanssa kakkasikin naakka takille. Hippi sanois et karma on asettunut.
Loppuviikko vaikuttaa hyvältä: 19 tuntia luentoja. Yöpaikassa on toivon mukaan hedelmäsalaattia jäätelöllä ja välkkyvässä televisioruudussa jotain viihdettä. Tosin ennen perjantain tukipäivää ei ole varaa ostaa sen kummemmin jäätelöä kuin hedelmiäkään. Nakerran vaikka uuden beibini virtalähdettä sitten.
Tämä vapaapäivä jatkuu nyt kirjastoreissulla. (Lisää Kyröä, nammm!) Illalla juhlimmekin ns. vuosipäivää (jonka todellista ajankohtaa emme siis kumpikaan muista). Burgereita. Guacamolea. Tuparilahjaksi saatua kuoharia. Ganska bra.
Hyvää maailman vegaanipäivää kaikille!
Loppuviikko vaikuttaa hyvältä: 19 tuntia luentoja. Yöpaikassa on toivon mukaan hedelmäsalaattia jäätelöllä ja välkkyvässä televisioruudussa jotain viihdettä. Tosin ennen perjantain tukipäivää ei ole varaa ostaa sen kummemmin jäätelöä kuin hedelmiäkään. Nakerran vaikka uuden beibini virtalähdettä sitten.
Tämä vapaapäivä jatkuu nyt kirjastoreissulla. (Lisää Kyröä, nammm!) Illalla juhlimmekin ns. vuosipäivää (jonka todellista ajankohtaa emme siis kumpikaan muista). Burgereita. Guacamolea. Tuparilahjaksi saatua kuoharia. Ganska bra.
Hyvää maailman vegaanipäivää kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)