Rumahengen voimin

Märkä moottoritie. Auto kiitää pohjoiseen, puiden lehdet pienenevät. Kajaanissa tienvarsille ilmestyy puhelintolppia valkoisine posliinieristeineen. Jalonniemessä on pakko pysähtyä, koska Ämmän leipä on parasta. Valjusrieska lämmittää kättä. Tie kapenee. Kiemurtelee metsän sisällä.

Metallinen istutuslaite tömähtää maahan. Satoja kertoja, ehkä tuhat. Joskus saveen, joskus hiekkaan, joskus kiveen. Aurinko korventaa sadekuurojen välissä. Puolenpäivän jälkeen käsi alkaa täristä. Yhden paakun mukana on tainta isompi mustikanvarpu. Laitan sen hyvään laikkuun, pyöräytän kumisaappaankärjellä perään erityisellä hellyydellä. Hävittäjät leikkivät taivaalla piilosta. Laite maahan, taimi putkeen, putki auki, laite irti. Sotakone syöksyy mustaan pilveen, toinen perässä. Vaikka maailma loppuisi huomenna, istutan puun.

Kuorma-auton ärinä kuuluu aamulla jo kaukaa. Isokyyti mönkii metsäautotieltä pihan puolelle, kaivinkone lasketaan lavalta. Keitän vielä kahvit. Ukot heittävät työhanskat kuistinpenkille ja tulevat kanelikorpulle ennen pitkää työpäivää. Tuli humisee hellanhormissa.

Kasvimaan metalliaita makaa syvälle maan sisään kaatuneena. Vedämme, revimme, noidumme sihisten etuhampaidemme väleistä. Kämmen on edellisen päivän koettelemuksesta jäänyt kippuraan eikä ote pihdeistä pidä. Tupakansavu nousee talon portailta. Selkä hikoaa, pään sisällä kipinöi. Luovaksi tauoksi haen piisipuut, kaminapuut, hellapuut ja saunapuut, pusken ne lahoissa maitokärryissä läpi pihan poikki tulvivan kylmän kevätpuron. Liiterinovella istahdan pölkylle, moottorisahalla pätkittyjen harmaiden kuivaajanhirsien viereen. Aurinko heittää harvan seinän läpi sisään kultaisen kiilan, jossa sisilisko koittaa olla aivan hiljaa. Etsin seinästä kummipojan nimikirjaimet, ne jotka viime kesänä puukolla kaiverrettiin. Kaukana talonpihalla tanssivan kaivinkoneen hurina, kauhan kolina kantaa yli korven. Huomaan metsänrajassa seisovan suuren valkoisen poron, joka mykkänä kohottelee hirvenkasvoista päätään. Vaalean sarvinukan alta kuultaa verisuonien puna.

Yöauringon kevyt valo hohtaa keittiön vanhan ikkunalasin lävitse. LVI-mies lähti jo tunteja sitten, mutta kaivinkonekuski, viereisen kylän kurttuinen tervaskanto, jäi vielä työmaalle. Nyt on piha silitelty, maat taputeltu. Hiljaisella äänellä mies kertoo tienrakennustarinaa. Kastan rinkeliä kahviin ja kuuntelen, kerron kuinka päivän mittaan ihailin sormenpäillä kulkevaa konetta. Raatimies hymyilee kaikilla kasvonsa rypyillä.

Viimeisenä aamuna siirrän tavarani pirtinnurkasta pihalle. Kiireisen oloinen nuohooja lampsii apupoikineen huoneesta toiseen. Välillä pölähtää. Allekirjoitus laskuun, tiskit puhtaiksi, kaasupullot kiinni, ovet lukkoon. Ihmiset siisteissä vaatteissa autoon.

Kotona kissat siristelevät ja haukottelevat perään. Toinen kehrää. Silitän selkää, särkevällä kädellä, toisella otan paperipussista uskovaisten pastillin. Ensi kuussa pohjoiseen uudemman kerran.

Mitä sulla on huomenna

Uni päättyy, valve alkaa. Verhojen takana on valoisaa. Kissa rötköttää lattialla housujen päällä, toinen makaa tuolissa kerällä ja näyttää sievältä kuin kottikärryn rengas. Jalat tuntuvat raskailta, pää kevyeltä. Vessa, kylpyhuone, keittiö.

Pannunpohjalle kaksi mittaa kahvia, loraus papumaitoa kuppiin. Margariinirasian kansi on tahmainen. Yöllä koettu näky täydellisestä näkkileivästä häivähtää äkkiä mielen pintaan. Hymähdyttää.

Sisäkengät, pieni olkalaukku, puhelin, lompakko ja kaikki reppuun, reppu selkään. Kypärä päähän. Toivottavasti tänään ei ole liikkaa. Pyörä kulkee autopilotilla telineestä telineeseen kostean aamuilman läpi.

Opehuoneessa tuttu kollega hymyilee ja kysyy että mites työhommat. Rehellisenkarhea vastaus ei yllätä häntä, tällaiseksi tämä on mennyt. Hänenkin pohjakoulutuksensa oli mikä oli, mikä olikaan. Nyökkään sopivassa kohdassa ja koitan katsoa ulos. Avainnauhassani lukee sata kertaa mol.fi. Pihalla kellonlyömää odottava poika pelaa palloa ja potkaisee niin, että kenkä lähtee jalasta.

Ohjeet ovat pöydällä. Kuka puuttuu? Kirjat auki, sivunumero taululle. Sanat singahtelevat seinästä seinään. Rykäisen, korotan vähän ääntä. Hetkeksi, hetkeksi luokan täyttää lyijykynien tasainen rapina. Ope mikä sivu?

Käytäväepisodi, ope selvittää, selviää itse tauolleen otsatukka rasvaantuneena. Puolen tunnin välitunnista on jäljellä kuusi minuuttia. Kahvi ei ole tippunut vaan lorisee suodattimesta kannuun raskaana vuona kuin miehenkusi. Pikkuisen kikkailemalla saa kannun siirrettyä ja kupin aseteltua suodattimen alle ilman palovammoja. Hamekangas kohtaa viimein sohvakankaan. Viisi minuuttia. Toinen opettaja viuhkii puhelimennäyttöä ja sanoo, että Nepalissa on taas maa järissyt.

Ei auta hyvä, ei auta paha. Ei kuulemma ole ensimmäinen kerta, oppilaalla on omat kommervenkkinsä, tukitoimet on aloitettu, koita jaksaa, kirjoita tapahtumainkulku paperille niin se menee huomenna sähköiseen järjestelmään, kai sen joku muistaa laittaa. Kirjaus on pakko tehdä myöhemmin, koska sitä on jo myöhässä pihavalvonnasta. Sataa. Pienet ihmiset nojautuvat kiukkuisina, äksyinä, alakuloisina rakennuksen seinustokatveisiin. Vesi putoaa puihin ja asvaltille, laakeanharmaisiin lätäköihin. Hammasrautainen yksinäinen tyttö tulee sateenvarjon alle juttelemaan hevosista.

Tunnilla eräs nuokkuu tuolissaan. Ruokalassa hän on aiemmin ottanut lautaselleen vain nokareellisen ruokaa. Huppari peittää ääriviivat. Kyykistyn pulpetin eteen ja kysyn miltä tuntuu, näytät kovin väsyneeltä. Oppilas katsoo kämmenensä sisällä lepäävää lyhyeksi hiutunutta kynää ja sanoo vaimeasti, että hän on kyllä väsynyt. Hän tuntuu puhuvan itselleen, olevan todellisuudessa jossain aivan muualla, kaukana luokkahuoneen tovereista, äikänkirjasta ja sen adjektiivien vertailutehtävästä, matikasta, ympäristötiedosta, kuvaamataidosta, musiikista, taulun hymynaamoista, muovimattolattiasta, suljetuista kaihtimista ja kaihdinten takaisesta sateesta. Sinne missä hän on ei minulla ole pääsyä.

Takki päälle, reppu selkään. Rehtori kysyy pääsenkö huomenna. Pääsen. Eri käytävään, eri luokkaan. Ohjeet ovat pöydällä.

Puoli kuuta peipposesta, vaaleista vain vähäsen

Työtön on näemmä painanut duunissa nyt siihen malliin, että kuukauden kuulumiset ovat jääneet ilmoille kajauttamatta. Ei hätää, tässä tulee!

On tullut paitsi opetettua matikkaa, äikkää, liikkaa (!), hissaa (!!) ja mitä näitä nyt on, myös luuhattua sohvalla Game of Thronesin vitoskautta tapitellen, sukulaisissa näälämiehen viiskymppisillä sekä toimitsijana varsinaisena äänestyspäivänä. Kulttuuriakaan en huhtikuun kylmissä tuulissa unohtanut - päivänä eräänä matkasimme taas maalikylille ja nautimme kaksi (2) teatteriesitystä. Ensimmäiseksi kävimme katsomassa alalle opiskelevan ystäväisen mainion ohjauksen ja toiseksi iltasaikaan Q-teatterin Jotain toista -pläjäyksen. Jestas! Kyllä oli taas T-junassa iho kananlihalla, eikä suinkaan tällä kertaa auki juuttuneiden ikkunoiden tai semiuhkaavien kanssamatkustajien vuoksi. Mikäli Q-lippuja toukokuun esityksiin on vielä saatavilla, suosittelen menemään tiirustamaan Tommi Korp... aivan loistavaa näyttelijäntyötä sekä ohjauksen, valon ja äänen kokonaisuutta. Jos rahaa olis kuin rakennusmestarilla, menisin itse uudelleen.

Kävin myös työhaastattelussa. Virkaan. Mielestäni haastattelu meni hienosti, mutta muutamasta pienestä asiasta päättelin jo paikan päällä, etten todennäköisesti ole toimeen se ensimmäinen valinta. Päätös tehdään kuulemma ensi viikolla. Sormet, varpaat ja kulmakarvat ristissä toki sitä odottelen. Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että pääsin haastatteluun saakka, joka kerrasta kun jotain hyötyä lienee.

Tuleva viikonloppu mennee siis uusia hakemuksia rustaillessa. Vaikka keikkaa on riittänyt ja nyt lähestyvä kesä ilostuttaa, toivoisin niin kovasti, että voisin syksyllä mennä kokopäivätöihin. Epävarmuus, lyhytjänteisyys sekä jatkuva reservissä seisominen ja alusta, pohjalta, uudelleen aloittaminen alkavat tosissaan nyppiä. Rääh! Täytyy keksiä uusia tuulia, mikäli tilanne ei parane. Tulee miettiä myös tulevaa.

Lähituntien suunnitelmiin kuuluu nyt urapolkupohdinnoissa jurnuttamisen sijaan perjantaisauna ja vissy. Taitaapa illasta tulla myös kuohuviini sekä munkki ajankohtaisiksi. Toivotankin hyvää ja sokerista valpurinpäivää kaikille teille!

Lisäksi vaihdoin kai lakanat

Haa! Olen todistettavasti ollut jossain ja tehnyt jotain!

Nimittäin:

- ollut jälleen alkuopettajana (seisoessani uintitaidottomana uimavalvojana totesin hetken olevan melko pätevä allegoria pedagoogisesta kompetenssistani tai mitä näitä nyt on)
- juonut kuohuviiniä sekä japanilaisvaikutteisia drinksuja isolla kirkolla (useaan eri kertaan, ooh!)
- nuokkunut edellä mainitusta syystä T-junissa taas kymmenen vuoden tarpeiksi
- toiminut lapsenvahtina (katso rohkea kuva) ja onnistunut myös kadottamaan ko. lapset muutaman (okei, ehkä yhden, tai puolikkaan) erittäin pitkän minuutin ajaksi, jonka aikana kyllä ehdin ajatella miten kertoisin ko. lasten työhaastattelussa hikoilevalle äidille ko. lasten pudonneen vallihautaan
- käynyt huutokaupassa (olo oli kuin opella huonolla päivänä: huusin, mutta turhaan, HE, HE)
- käynyt katsomassa genitaaleja ja leikkokukkia nykytaiteen museossa
- saanut uudet kakkulat eli klasit elikkäs tekoälyn! Ja ne on aika ihanat.

Muutoin olenkin lähinnä lähestyvän kesän kunniaksi lihonut, raapustellut opintohommia kasaan ja koettanut upotella mahdollisimman paljon aikaa ruokakaupassa ja kirjastossa käynteihin. En enää muista kauanko voi hevi-osastolla mangoja puristella ennen kuin soitetaan vartijat. Kenties se selvinnee viimeistään kun (hyvin riittäneistä keikkahommistani huolimatta) parin kuukauden päästä pärähdän pitkäaikaistyöttömien tilastoihin.

Jipii.

Että silleesti se aika on kulunut. Maa pyörähdellyt akselillaan ja aurinkokin yksi kaunis ja vähän epätodellinen päivä pimentynyt. Toivotan huomisen huhtikuun kovasti tervetulleeksi kylään. Vie roskat mennessäs!

Aina saa tahtoa ja haluta

Se taisi olla Markus Kajo, joka ensimmäisenä listasi nyt blogistanian kulmasta kulmaan seilanneen, satunnaisia asioita sisältäneen Minä haluan -listan. Teen perässä, koska miksipäs ei. Ja koska pitäis todellakin tehdä just nyt jotain muuta.

1. Haluaisin töitä. Tämä on ehkä tullutkin selväksi. Sanotaan se vielä, kuitenkin. Tööööööööi-tä.

2. Haluaisin, että kurssisuoritukseni tekisivät itse itsensä. Fiktiivisen kasvatustieteellisen tutkimussuunnitelman teko kiinnostaa nimittäin hämmentävän vähän. Vielä pari liuskaa, nnnnngghhh...

3. Haluaisin, ettei tuo pienempi kissamme tuhoaisi aivan kaikkea mitä vaan jaksaa ja kykenee. Vaikka se on niin, että ihminen voi elämässään valita joko lemmikin tai ehjät huonekalut eikä koskaan täysin kumpaakin, olisin mielelläni nähnyt, että teinikissa jättäisi edes jotain rauhaan. Muistoissamme: viisi tuolia, runkopatja, toisen sohvan selkänoja, äitini virkkaama torkkupeitto, neljä mattoa, kaksi istuintyynyä ja kolme kypsään ikään ehtinyttä huonekasvia. Bonuksena haluaisin, että sama eläin ei tulisi herättämään viikonpäivästä riippumatta siinä vähän aamuviiden jälkeen. Ja toisena bonuksena, että se hoksaisi käydä laatikolla astumatta noin joka kolmas kerta omiin jätöksiinsä. Liukas turkki ja kaksikymmentä terävää kynttä pitävät huolta siitä, että pesuhommissa käy kuin Napoleonin sotaretkissä. Kokeile ja ylläty!

4. Haluaisin joskus nähdä ja lukea hyviä uutisia. Tahtoisin siis, että oppisimme tosissaan tulemaan toimeen keskenämme tällä ainoalla pallolla joka meillä on, ja kunnioittamaan paitsi toisiamme myös ympäristöämme. Ilman toimivaa ekosysteemiä ei ole ihmistäkään - eikä taloutta, kasvua, markkinaosuuksia, kilpailukykyä, kustannustehokkuutta, innovaatiojohtamista tai muutakaan sitä kaikkea, mitä nämä finanssimaailman temppeliritarit iskusanoinaan käyttävät halutessaan pyyhkäistä kaiken muun niiden Oikeasti Tärkeiden Kysymysten asialistalta. On kummallista, kuinka hirveisiin toimiin tämä lajimme pystyy, kun on mahdollisuus ansaita [sic] kahisevaa suut ja silmät täyteen. Kelliä omassa yltäkylläisyydessä kun todellisen laskun maksaa joku muu. Haluaisin, ettei joka päivä tulisi lehteä lukiessa oksennusta kurkunpäähän.

5. Haluaisin, että oppisin pitämään iltatoimista. En itsekään ymmärrä, miksi niin syvästi inhoan naaman- ja hampaidenpesua. Tuhkanmakuista pakkopullaa.

6. Haluaisin asua hiljaisemmassa talossa. Olen aiemminkin maininnut, että äänieristys on betonielementtirakennelmassamme aivan luokaton, ja sitä se toden totta on. Tiedän naapureistamme makuuni aivan liikaa, ja niin hekin varmaan meistä. Pitkät pyhät ovat siitä nannaa, että silloin pitkän seinämme takana asustava kahden uhmaikäisen ja yhden vauvan huutoperhe pakkaa kamansa ja lähtee mitä ilmeisimmin sukulaisiin. Toisaalta samalla alakerran naapurimme paukuttaa (ei soita) pianoa, rämpyttää pientä kitaraa (?), soittaa täysillä (täysin objektiivisesti arvioiden) paskaa musiikkia, haukuttaa koiraansa ja läträä jos jonkinmoisella päihteellä - jos mahdollista - vielä enemmän kuin arkipäivinä. Huhun mukaan Kemijärveltä saa suhteellisen tyhjästä kerrostalosta kaksion palttiarallaa kahdellakymmenellä tuhannella. Houkuttaa. Keksisin toki sielläkin kanssaihmisestä jotain valittamisen aihetta.

7. Haluaisin löytää taas liikunnan riemun. Vaihtoehtoisesti tahtoisin hyväksyä, että ei siitä liikunnasta tartte pitää mutta liikuttava on.

8. Haluaisin, ettei apteekissa olisi joka jumalan kerta sellaista veretkuohauttavan syötävän ihanalta vaikuttavaa farmaseuttia tiskin takana, kun pieni ihminen koittaa mennä hakemaan megatuubillista pyllylinimenttiä tai muuta juuri sen pienen ihmisyyden raadollisesti paljastavaa asiaa. Joka. Jumalan. Kerta.

9. Haluaisin oppia tekemään asiat silloin, kun ne on järkevä tehdä. Kulutin seitsemän vuotta yliopistonpenkkiä enkä sinä aikana onnistunut sisäistämään sitä, että dedis on dedis ja helpommalla pääsee kun vaan ottaa ja tekee. Ajoissa. Edelleenkin tuntuu aivan tolkulliselta mietiskellä kurssiasioita viikkotolkulla jossain mielenperukoilla, keskittyä nettisarjiksiin, tarttua toimeen tuhat vuotta myöhässä, raapia hommat kasaan pää hiessä ja tattikangas otsassa ja jälkeenpäin, joka kerta, ajatella että tää oli ihan vika kerta kun tälleen hommat hoidan. Jumalauta.

10. Haluaisin viettää paljon vähemmän aikaa intternetissä ja paljon enemmän aikaa kirjallisuuden parissa.

11. Haluaisin, että jokainen rokotuttaisi lapsensa. Ottaisi sen rapisevan hatun päästään ja pohtisi, miten järkevältä kuulostaa noku netissä/tuulikellokaupassa/kyläkaivolla joku sano, että tulee autismi ja tsunami jos rokottaa. Miettisi, miltä tuntuisi katsella tuhkarokon jälkeisessä aivotulehduksessa kituvaa omaa lasta.

12. Haluaisin terveen ihon. Teini-iästä saakka olen odottanut sitä että vähän helpottaa. Nyt aikuisempana tiedän, ettei sitä päivää tule. Silti.

13. Haluaisin olla parempi ope. Tällä hetkellä kikkailen ensimmäisen luokan sijaisena. Omat rajat tulevat vastaan joka päivä, miltei joka tunti. Tämä johtunee toki siitä, etten ole alkuopettaja. Kuitenkin!

14. Haluaisin löytää kunnolliset housut. Täydelliset housut. Sellaiset siis, jotka mahtuisivat jalkaani. Ostaisin niitä sata paria. Ihastelisin vaatekaappiani päivät pitkät.

15. Haluaisin oppia arvostamaan enemmän sitä, mitä minulla on. Kuitenkin, niin monella mittarilla, olen käsittämättömän onnekas. Entäs sitten, etten löydä järkeviä housuja? Entäs sitten? Nnnnngghhh...

16. Haluaisin muistaa, että hyvät yöunet ovat parasta. Voisin muutenkin enemmän kuulostella, millaisia viestejä tämä maallinen majani oikein lähettelee. Nykysellään kun suhtaudun ruumiiseeni lähinnä vihollisena enkä liittolaisena. Sairasta.

17. Edelliseen uniasiaan liittyen haluaisin pian kyetä ostamaan kunnon sängyn. Sellaisen smoothien kuuloisen, puuvilla-kookos-hamppu-aroniamarjasängyn. Ja tyynyn.

18. Haluaisin, ettei kissanhiekka painaisi niin paljon. Kymmenen lisäkiloa tarakalla tuhannen asteen pakkasessa tai vaihtoehtoisesti nollakelissä märän loskan läiskyessä naamaan ei ole taivaan mannaa.

19. Haluaisin, että kesä tulee pian. Aion makoilla nurmikolla toinen käsi kissanhihnalla ja toinen mansikkalaatikossa. Kohtahan se on jo juhannus! Jes!

Hyviä muistoja, huomenna suihkuun

Riemukasta!

Tammikuu on sujahtanut sukkana ohitse. Vaikka työrintamalla on ollut hiljaisempaa, ei vuoden alusta ole iloa puuttunut. Eräs mahtavimmista oivalluksista on ollut nopeasti jokaperjantaiseksi vakiintuneen saunavuoron varaaminen. Iho ei kiitä, mutta mieli kyllä. Harkitsen vakavasti saunatyynyn ostamista. Saa pyöritellä silmiä.

Aikani on hujahtanut paitsi lauteilla myhäillessä, myös tenttikirjojen parissa, vanhojen museotyökavereiden kanssa hassutellessa sekä oopperassa (!!). Hitsaajantyttären kompetenssilla arvioiden La Bohème oli kaikkinensa hieno. Suurimman osan aikaa puristin upeaa joululahjaksi saamaani käsilaukkua ja mietin mitä tapahtuu, kuka nyt huutaa, miksei lapsikuoroa tekstitetä, mitä mun nyt pitäs kattoo, jaha nyt lavalle tuli sotilasparaati JA yksisarvinen + ilmassa leijuu valtava joulukuusi. Väliajan kuohuviini oli kuivaa ja toi muassaan asiallisen nosteen aivokäyrään. Aivan hyvä ilta.

Muutaman vuoden takaisia työtovereita tuli nähtyä kahteenkin otteeseen. Koska voin näin työttömänä luottaa onneksi edes siihen, että entinen työnantaja kutsuu hommiin noin kerran vuodessa, tuli alkukuun perinteisenä tapahtumapäivänä tavattua muutamia kamuja ihan autenttisessa ympäristössä. Isommalla porukalla tapasimme kotibailuissa männä viikonloppuna. Ai jessus miten tenhoisaa porukkaa, edelleen! Viini virtasi (välillä myös lattialle) ja naiset tanssivat (ja kyllä välillä ainakin yksi miehistä). Vaikka aamusta juhlapaikan ikkunasta näkyikin hautausmaa ja päänkin sisällä tuntuivat tuomionkellot soivan, jäi ilta todellakin lussan puolelle. Ootte niin ihania, niisk!

Ei muuten se opiskelutatsi ihan ole kadonnut. Sen verran on ilmeisesti tullut työelämän todellisuusvoileipää makusteltua, että jotain tietääkin. Omiin(kin) kokemuksiin perustuvasta, erityispedagoogillisesta edellytykset ja käytäntö -tenttiränttäyksestä saa näemmä arvosanaksi viitosen. Halleluja! Seuraavaa tenttiä odotellessa. Seuraavia bileitä ainakin jo odottelen.

2014

Lienen tehnyt muutakin kuin katsonut Seinfeldiä.

Uusi vuosi, teretulemast!