Viime päivät olen mietiskellyt kampausasioita, mahdollisesti saanut sihteerinpaikan kahdeksitoista päiväksi Espoosta (työmatka parhaimmillaan 55 minuuttia suuntaansa), syönyt valkosipulia enemmän kuin lääkäri määrää, vältellyt toiveikkaana tenttiinlukua ja sitä edeltävänä iltana karannut vastaan Suomeen saapuvaa ystävää Länsisatamaan, taipunut yhdelle Prankkariin, joka nykyisin on miellyttävässä intialaisomistuksessa. Eilistä kapakkailtaa varjosti tänäänkin iltapäivälehtien lööpeissä esiintynyt, halvaannuttava nuoren naisen ja ystävän ystävän kuolema.
Tällä hetkellä vietän villiä lauantai-iltaa Hyvinkäällä kierrätetyn naistenlehtien pinon kanssa. P meni kaverilleen tekemään yhdistykselleen nettisivuja, ja söin jo kaikki Tarton-tuliaiset eli maailman paremmaksi muuttavat Oravake-karkit. Äiti oli kiva ja osti mulle repullisen ruokaa! Nyt on varaa käydä toimistoduunia varten ostamassa siisti kauluspaita, kun en sellaista valmiiksi omista. Pitänee opetella laittamaan tukka nutturalle. Lisäksi pitää käydä katsomassa työmatka läpi, en ole koskaan matkustanut niin kauaksi länteen. Onneksi ensimmäinen bussi lähtee miltei kotinurkilta, eikä töihin tarvitse lähteä paljoa ennen aamuseitsemää.
Seuraavaan tenttiin on vielä viitisentoista päivää, ja suurin stressinaihe Taikin ennakkotehtävät. Ne ei kai itse itseään tee, vaikka kovasti niin toivoisinkin. Toisaalta tulevaan huippuyliopistoon hakeminen kiinnostaa kuin kasa paskaa. No can do.
Vuosia siihen meni, mutta nyt olen sen oppinut. Krapulaa ei tule, mikäli viimeiseksi muistaa baarissa juoda lasin vettä ja kotiin tultua syödä vatsan täyteen. Toimii ainakin allekirjoittaneella. Hyvästit luterilaisen hartaalle krapulapäivän pyhittämiselle, itse yllyin hilpeydessäni tänään laulamaan ääneen matkalla kauppaan. Kappale oli tietysti Leevi and the Leavingsin Elämänmeno.
Mä vaihdan ylle puhtaan kalsarin
ja yhä puvun tietenkin
sen oranssin
Sitten diskoon lähden selvinpäin
ja laulan bussissakin näin
kuin raikulipoika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti