Kissauutisia, vuh vuh!

Asunto on nyt ihana. Lautalattia on hiottu ja lakattu, sileä ja kiiltävä. Seinissä on toivomisen varaa - valkean tapetin päälle on surutta kittailtu ja muutamat mureamat on kokonaan jätetty korjaamatta. Katossakin on maali luvattoman lohkeillutta. Silti rakastan kämpän sijaintia keskellä kaikkea ja kuitenkin syvällä vanhan rakennuksen kainalossa. Edellisen vuokralaisen mukaan kivijalan baarin meteli ei millään muotoa kuulu asuntoon, ja naapureista lähtevä melusaaste rajoittuu viereisestä ikkunasta ajoittain kuuluvaan lauluun ja hyräilyyn. M-mm! Haaveilen tosin kalliista luksus-suihkuverhosta, jotta kylpyhuoneen parit puuttuvat seinäkaakelit jäisivät kenties vähemmälle huomiolle, ja samalla odottelen sormet ristissä jotain karmeaa tapahtuvaksi. Parempi puoliskoni totesikin jo yhden sähkörasian iskeväksi ja toisen tulipalovaaralliseksi. Vessanpönttö käyttäytyy toisinaan huolestuttavasti. Asuntoon kuulunut peilikaappi puoliksi hajosi sitä käytävään kannettaessa, mitä nyt sopikin odottaa parisenkymmentä vuotta hapertuneelta Sotkan-tasoiselta vanerihässäkältä. Vartoa sopinee myös, ettei vanha patteri ilmojen viiletessä suinkaan aivan vailla tappelua lähde ympäristöään lämmittämään. Muuttopäivä on ensi viikolla, ja sitä ennen soisin katselleeni itselleni uuden sängyn ja mielellään myös mattoja komeaksi laitettua lattiaa suojaamaan. Onneksi äiti taisi luvata sängyn synttärilahjaksi, käyttötili huutelee parhaillaan hoosiannaa ja lompakossa asustaa koiperhosten orpokoti. Kassahommat alkavat nekin vasta lokakuussa, eli sinniteltävää riittää sisustushimon kanssa. En lupaa, että kykenen vastustamaan Hakaniemen hallin yläkerran kangaskauppojen metritavaratarjouksia, mutta koetan ostaa silmälaput ja paalin heinää ennen muuttoa alentamaan sekä havainnointikykyä että elinkustannuksia.

Muutoinkin on elämässä ollut kummallista. Olen lukenut huvikseni, en tenttitarkoituksiin (Täyttääkö uskonto erittäin tarpeellisen aukon? - Dawkinsille mehevä kiitos kaksimielisyydestä), keskustellut iäkkäiden venäläisturistien kanssa saksaksi Suomen rautatieverkoston historiasta, tavannut kohteliaita brittiherroja (joista yksi asui Sydämen asialla -sarjan kuvauspaikan vieressä!), ollut väsyneempi kuin aikoihin ja mikä parasta, käynyt säännöllisesti tapaamassa herttaista kissaa. Äitini kävi maksamassa lunastussumman ja allekirjoittamassa paperit. Enää ei tarvitse lähteä minnekään, Valperi-herra on tullut kotiin.