Hengitys näkyy

Olen asettunut. Lattialla on mattoja ja katu-uskottava torni mallia kaiuttimet-vahvistin-kannettava, kaapeissa omat astiat, pöydän ympärillä kiroilun kanssa kootut tuolit. Eilen asettelin jääkaapin oveen aiemmin kirpputorilta löytämäni vanhat valokuvat sekä yhden otoksen ylioppilasillaltamme. Kasvojemme piirteet hukkuvat anniskeluravintolan nurkan pimeyteen, lähisalama ei kanna ja vain lakkimme erottuvat valkeina. En vieläkään ole oikein varma, kantaako elämässä loppujen lopuksi mikään. Aamupäivällä luin Metsätalolta juostua Ylioppilaslehteä kyynärtaive labrakokeen jälkeisessä siteessä ja söin puolihomeista paahtoleipää. Jääkaapissa lepäsi eilen leivottu omenapiiras, pilaantuneen soijakastikkeen vieressä.

Tutut jutut tuovat lämpöä, vaikka ikkunoista vetää niin, että ujeltaa. Ysin ratikka ulisee kadun kaarteessa, Kurvi kohisee kauempana, Vallilan paahtimo tuoksuu Pitkällesillalle saakka. Kotikotona kissa hyppää maukahtaen sohvanviereltä syliin ennen kuin kerkeän ojentua kohti lehtipinoa. Äiti täyttää kaksi pussia punaisilla omenoilla, tajuaa ettei ole leipomassa minulle kakkua syntymäpäivänäni ja antaa vaivihkaa rahaa: laita kokonaan vaikka kuohuviiniin. Myöhemmin ojennan saman setelin lainaksi poikaystävälleni, jolla on loppukuuksi rahaa vitonen. Lompakossa polttaa yhteen Rakkautta&Anarkiaa -festivaalien näytökseen oikeuttava lippu. Vedän villasukat jalkaan ja luen viltin alla kirjaston sarjakuvia, ja kuuntelen kuinka sisäpihaa pesevien työmiesten aggregaatti huutaa. Sunnuntai-iltapäivällä kerron turisteille, mistä hallista löytyy presidentin virkavaunu, kolmen katseen päässä pyyhin sormenjälkiä vitriineistä. Askeleet menevät veturihallissa katsomatta paikoilleen, niin etteivät ruumiini ja rauta äkkinäisesti kohtaa. Ikkunoista näkyvät kylmyyteen tukehtuvat lehdet, ja ulkona on kirpeää, surullista. Alkukesästä tummuneet västäräkit ovat kasvaneet aikuisiksi. Ovat hiljaisempia ja katsovat vain, vankienkuljetusvaunun alta.

Ahkerana ja säästäväisenä oleminen ei oikein luonnistu. Onneksi töiden alkuun on enää kolme viikkoa. Sen jälkeen olen niin kiireinen, etten ehdi ajatella.


Elokuvallekin voi itkeä tuntitolkulla.