Ja kylmä kevät sen

Tiistai-aamu oli uskomaton. Junan ikkunassa ohitse lipui vaitelias maisema, joka keinui pellosta metsään ja takaisin. Lumisten peltojen yllä riippui valkea utu, ja verenkarvas täysikuu vaani pitsinharvojen pilvien takana. Satumaan vaikutelma oli niin voimakas, että hillitsin vain vaivoin haluni herättää vieressäni nukkunut mies. Katso.

Olen oppinut nukahtamaan junassa. Tosin taidon oppiminen lienee helppoa aamuseitsemältä, kun silmiä painavat kahden tunnin yöunet ja massiivinen migreenikohtaus. Tämä on pikajuna Turkuun. Perillä luin, söin ja nukuin hetken. Sitten luin, söin ja kannoin reppuelämäni takaisin junaan.

Kuritin aamulla herätyskelloani, joka soi varttia yli viisi. Ulkona oli vielä sysipimeää eikä edes kaupunki humissut. Kalliossa riipii syvältä, kun on hiljaista. Jossain täytyisi raitiovaunun ulista. Keräilin itseni rippeet, ahdoin ne vaatteisiin ja kannattelin ulos kadulle. Pakkanen laittoi värisemään. Olin työpaikalla ennen muita, katsoin kasvoissani riippuvaa ihoa peilistä ja lorotin kuppiin lisää kahvia. Kassalla moni asiakas toivotti hyvää ystävänpäivää. Tauolla pesin käteni, ja vesi värjäytyi mustaksi.
Kaksi samansilmäistä naista, vanha ja vielä vanhempi, ostivat halpoja keittoja ja suklaasydämiä. Nuorempi kertoi tulleensa vanhemman avuksi, kun sanoi että ihan pyörryttää. Näin, kuinka vanhempi ovien luona ojensi nuoremmalle seteliä käteen, se on sinulle, äläkä nyt yhtään mutise. Toinen estelemään, johon vanhempi pienellä äänellä ajattele, kuinka arvokasta se on, että on joku… Nuorempi antoi rahan takaisin hauraaseen käteen ja otti vanhuksen syliinsä, sanoi korvaan sanoja joita en kuullut. Naiset seisoivat siinä hetken, taipuvina, murtumattomina pajunvitsoina. Antaessani vaihtorahoja seuraavalle käteni tärisivät. Että on joku.

Myöhemmin piirsin tyynen kissan kylkeen lämpimiä pyörteitä ja katsoin isäni kanssa raveja. Luin ääneen kolumnin Naisasialiitto Unionin lehdestä. Pikkukaupungin taivas tummui nopeasti, ja paikallisjuna kohisi mustan maakunnan halki, kun matkasin taas kotiin. Siellä, käsivarret kananlihalla, muistin keskipäivän naiset. Keitin teetä. Toivoin joskus lähettäväni horjahtelevalla käsialalla kirjoitettuja helmikuun kortteja, joissa tuoksuu aistit huumaten akasia.