Elämäni on kutistunut työntekoon, verioksennusten väistelyyn kotirapussa, työeväiden väsyneeseen laittoon ja torkkunapin paineluun kuolaisen tyynyn ja likaisten lakanoiden välissä. Kuljen punaisen sateenvarjon kanssa töihin, ostan puolalaisen omenan ennen vuoron alkua. Istun pukuhuoneen penkillä seinään tuijottaen, kunnes pitää mennä kassapohjan kanssa palvelemaan ahdistavan lämpimästä sateesta pahantuulisia kanssaihmisiä. Tänään suuntasin urallani ylöspäin, sillä pikkuhousunsuojien hyllyttämisen sijaan rahastin yhdeksän tuntia. Vau, niin pitkä vuoro. Siitähän saa jo rahaa, luonnehti työtoverini, mutta unohti minun nauttivan vasta harjoittelijanpalkkaa. Heinäkuussa liksa nousee, ja saan juhlia yli yhdeksän euron tuntipalkkaa. Mitä luksusta.
Syön samaa ruokaa päivästä toiseen. Rahaa ei edelleenkään ole eikä tule. Kylpyammeen alla lienee hometta. Sähkölasku roikkuu maksamatta, pyykkituvan seinään oli joku vetänyt tappouhkauksen. Lokit rääkyy torin yllä, tuuli repii ihon irti. Takapuoli leviää, rits räts. Koneet hajoo ja lunta sataa.
Toisaalta torilta puoli-ilmaiseksi saamani valkoiset neilikat puhkesivat kukkaan, basilikani kukoistaa ja kesän linnut nauravat rappuparvekkeen kaiteella. Tavastialla ihmiset olivat yhtä liikuttunutta massaa, kun lavalta julistettiin sodan päättyneen - palatkaa Pariisiin. Kasvinkaupunkini markkinoilla voitin Unicefin arvalla huonekasvin, jolla on kummallinen nimi, ja reppuuni mahtui monta kirjaston poistomyyntien löytöä. Kotikotona maukui kissa, kurisi kättäni vasten ja nosti tassunsa poskelleni. Soluasunnon keittiössä oli kaalikeitto lämmintä, ja minua vastapäätä tuikkivat siniset silmät. Minut saatettiin jälleen junaan, niin kuin vuosia sitten. Pidimme asemalipan alla sadetta, kun pikkukaupungin taivas synkkeni ja männyt hohtivat mustia pilviä vasten. Nukuin yön unia näkemättä, ja kun heräsin ennen kellon soittoa, oli ilma jo puhdistunut. Merilinnut huusivat. Kävelin töihin kevyin kengin, taskussani kivi, jonka poimin Latvianmeren rannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti