Jälleen on viimeisimmästä juhlapäivästä kulunut yksi auringonkierto. Jotain on muuttunut - silmäkulmiin on todellakin tullut ryppyjä. Kuljen toisen kaupungin katuja ja kotiavaimellani on toinen muoto. Toivon olevani erilainen kuin vuosi sitten, sopivasti nojallaan. Ainakin olen opiskelun alueella tunnustanut tosiasioita, astunut uusille poluille ja asettanut uudenlaisia tavoitteita. Rajallisen opiskeluajan loppu on tullut näkyviin horisontista, vaikka vastahan mä olin fuksi. Tuttua?
Perustelen joitain valintojani edelleen sillä, että olen vielä nuori. Myöhemminkin ehtii. Ottaa kandinpaperit ulos, seminaariin, miettiä millainen on hyvä elämä. Tulevaisuutta ei kannata suunnitella umpeen, sillä mistään ei voi päätellä, mitä myöhemmin tajuaakin tavoitella. Siksi en edes tiedä, mitä teen vuoden kuluttua. Ylihuomenna jumppaan ja ensi viikolla hammaslääkäriin, sanoo kalenteri. Toisaalta tiedän hyvin, että harva asia toteutuu ilman suunnittelua. Kaikkeen ei voi ottaa äkkilähtöä.
Vanhemmat ihmiset puhuvat siitä, kuinka elämä vie. Pieniin asioihin voi koettaa vaikuttaa, mutta kauempaa katsottuna muistuttaisi oma elämä lähinnä ajopuuta. Tässä ei ehkä ole mietteenä se, että pitäisi heittäytyä virran vietäväksi, vaan se, ettei todellista valinnanvapautta ole ollut. Eikä ole vieläkään. Tehdyt suunnitelmat pyyhkiytyvät pois, kun ajaudutaan tilanteisiin, joissa toisin valitseminen aiheuttaisi taloudellista tai henkistä vahinkoa itselle tai muille. Saamme lopulta itse valita vain vähästä, sillä elämä koostuu velvollisuuksiin vastaamisesta. Töissä on käytävä, laskut maksettava, suuhun laitettava ruokaa. On toimittava yhteisössä oikealla tavalla, tai opeteltava toimimaan. Opetteluun voi mennä koko elämä, mutta eihän se toki tarkoita, etteikö siinä samalla voisi pitää myös hauskaa. Käyneet hedelmät sai ihmisen jo antiikissa kaatumaan, sanoo Liimatan Tommikin.
Tällä hetkellä jo oman asunnon hankkimisen ajattelu saa korvat luimuun, mutta kuka tietää, jos kymmenen vuoden kuluttua syyspäiväntasauksena haravoinkin omaa pihaa jossain. Katson tätä kuvaa tyynesti niin kauan, kun arvokonservatismi ei kasva ikävuosien mukana. Paketti saa vaihtua, sisältö ei. Ja mieluiten vois talo olla kuin Huvikumpu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti