Olen asettunut. Lattialla on mattoja ja kirjoja pullistelevia banaanilaatikoita, kaapeissa omat astiat, pöydän ympärillä edellisen vuokralaisen jättämät tuolit. Eilen asettelin jääkaapin oveen magneetteja: siskoni Venäjältä tuoman maatuskan, Porin Tulitikkutehtaan Kuriton sukupolvi -elokuvan askietiketin sekä Tärähtäneet Ämmät -kollektiivin tekemän hienouden, jossa varoitetaan keskiluokasta. Tauno Palo virnistää, maatuska myhäilee. Aamupäivällä luin eteisen lattialle saapunutta Maailman Kuvalehteä ja söin ruisleipää. Homeeseen vetäytyneessä ja myöhemmin lujasti hinkatussa jääkaapissa makaa margariinirasia. Kyllä tästä koti tulee, siltä tuntuu jo nyt. Siedän pikkuviat ja lauleskelen vaan. Yliopistolle kävelee vartissa, samoin rautatieasemalle. Eikä haittaa, vaikka unohdin verhot kotikotiin - kuusien välistä naapurin ikkuna vain vilkkuu. Talo tuntuu rauhalliselta, seinät paksuilta. Kotimatkan kadut ovat sympaattisia ja kivijalkakaupat houkuttelevia. Kaikki on hyvin! Ihanaa!
Muutaman tunnin päästä saan armaani kainaloon ja ruokaa massuun. Kalenterini on ensi viikolle saakka täynnään kivaa tekemistä (jos kansantaloustieteen murhaavaa kurssia ei lasketa). Ulkoilmakaurismäkeä, vaateshoppailua, illanistujaiset! Pidän tästä syksystä.
Yöllä on hiljaista, ja peittoni alla lämmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti