Kakstonnii

Sopuli ilmoittautuu. Rinteeltä alaaaaas ...!

2000

Uskomatonta kyllä olin tämän vuosikymmenen alussa 13-vuotias ja peruskoulun seitsemäsluokkalainen. Olin juuri aloittanut yläasteen, jonka maine opinahjona ei ollut kaikkein parhaimpia. Luokkani ei sekään ollut kilteimmästä päästä, mistä syystä suhtaudun ajatukseen itsestäni sellaista opettamassa lähinnä kuvotuksentuntein. Harrastin ratsastusta vähenemään päin - olin alkanut ymmärtää, etten koskaan voisi kehittyä lajissa erityisen hyväksi (varsinkaan, kun rahoitin epäsäännölliset tuntini suurimmilta osin lähinnä taluttamalla tuntihevosia alkeiskursseilla). Ja mitäänhän ei kannata tehdä, jos ei siinä voi olla ihan paras, right? Olin kasvattanut otsatukkani pois, ja nuoruus sai tulla. Minusta oli jo tullut täti, edellisen vuoden aivan viime päivinä.

2001

Olin kiltti lapsi. Pärjäsin hyvin koulussa ja maailma tuntui kiinnostavalta. Kahdeksannella luokalla historianopettajamme, miltei eläkeikäinen harmaantunut nainen, luki edelleen meille ääneen joka tunnin aluksi pätkän Hugon Kurjia. Koko luokka kuunteli hiljaa. Menneisyys alkoi kiehtoa - jännintä ever oli Tilsit, tsaarien Venäjä ja teollistuvan maailman höyry, paine ja voima. Kaksi jälkimmäistä kuumottaa edelleen, muassaan tietysti muutakin vielä jännempää. Aloitin kuvataidekoulun, jonka opetuksia saan kiittää paljosta.

2002

Sinä kesänä vanhempi siskoni meni naimisiin. Maistraatissa otetussa valokuvassa on surun murtamat kasvot hymymeren keskellä. Äitini äiti oli kuollut samana aamuna. Vietin sinä vuonna paljon aikaa siskoni ja hänen miehensä luona maalla, mistä löytyi punainen talo, pihalampi ja kiltti mastiffi. Opin tuntemaan tähtikuvioita.

2003

Yhdeksäs luokka päättyi ja lukio alkoi. Vaikka ystäväpiiri vaihtui lähes täysin, hengailin silti myös aivan lapsuusaikojenkin kavereiden kanssa. Koulussa olin taas jännän äärellä - matematiikka ainoana ei kiinnostanut sitten yhtään. Historia, yhteiskuntaoppi, filosofia, äidinkieli ja muut neljä kieltä piirtyivät vahvoina. Seurustelin syksyn erään yläasteaikaisen ihastukseni kanssa. Viihdyin edelleen maalla, sillä nuoruusvuosiin kenties elimellisesti kuuluen kotona ahisti. Palasin pihalammen reunalle aina, olemaan sen vanhan koiran kanssa, joka haukkuu kuin pieni koira nukkuessaan ja heiluttaa häntää, vaikkei tarvitse. Venäjä näyttäytyi suurena ja mahtavana asuttaessamme kuvataidekouluporukan kanssa vanhaa pioneerileirikeskusta. Minusta tuli kummitäti pienelle pojalle.

2004

Suhde päättyi eroon vuoden vaihduttua, enkä itkeskellyt pitkään. Pappani, ison talon isäntä ja kiltti ihminen, menehtyi. Kuvasin kallioita Latvianmeren rannalla. Osa ystävistäni oli äkkiä abeja. Aloin tehdä kuvataidekoulun päättötyötä, mikä tuntui samalla surutyöltä. Kuvista oli vaikea lopettaa, ja siksi kai juoksinkin tehtaan varjossa kehittämässä ja vedostamassa minua vanhemmalla järjestelmäkameralla napattuja kuvia kirjaimellisesti viimeistä päivää. Lopetin lihansyönnin jouduttuani kesällä tappamaan kituvan eläimen koivuhalolla. Näin kummallisia unia; siinä tihkusateessa oli jotain surullista, ja siinä, että mä olin siellä ihan yksin enkä lähettänyt yhtään postikorttia. Aloimme pitää kekkereitä, kotibileitä, mitä milloinkin. Oli hauskaa, oltiin nuoria, oltiin tyhmiä - helteellä, pakkasilla, sateessa. Lokakuussa onnistuin nukahtamaan oikean pojan viereen.

2005

Mokasin polkkamasurkan kahdesti vanhojentansseissa, mutta jestas sentään miten olikin kivaa, vaikka jatkot työväentalolla surkeat olivatkin. Helsinki tuli entistä tutummaksi poikaystäväni myötä, aloin ihastua kaupunkiin. Kaveriporukkamme oli yhä tiivis. Vappuna lauloi Agit-propin kvartetti työväenlauluja levysoittimesta, ja me juotiin simaa ja pelattiin Trivialia. Missään kortissa ei kysytty, että kuka keksi rakkauden. Onneksi äiti ei tiedä, paljonko ja mihin tämä kiltti tyttö tuhlasi. Heinäkuussa löysin itseni vuodeosastolta tippa kädessä ja mielessä luuydintutkimuksen hitaasti haalistuva muisto. Sain lisää elinikäistä lääkitystä. Kotiuduttuani lähdin heti hippifestareille. Syksyllä poikaystäväni muutti sivaripaikan perässä ja asuimme vihdoin samassa kaupungissa. Ylioppilaskirjoitukset alkoivat - olin läpällä ilmoittautunut muun muassa A-ruotsiin sitä sellaisena päivääkään lukematta, mikä kertoo ehkä suhteellisuudentajun puutteesta, hyvästä itsetunnosta, huumorintajusta tai niistä kaikista. Tein viikonloppuisin töitä.

2006

Keväällä minulle elämää rakkaampi koira kuoli, ja elämä tuntui epäreilulta. Ostin digijärjestelmän. Aloin oikeasti pohtia tulevaisuuttani, ja yliopisto alkoi tuntua yhä luonnollisemmalta vaihtoehdolta. Ajattelin täsmälleen päinvastoin kuin mitä opinnonohjaaja oli käskenyt: näin itseni opiskelijana, mutten missään ammatissa. Harkitsin kehitysmaatutkimuksen, valtio-opin, kirjallisuustieteen ja yleisen historian pääsykokeita sekä valokuvausta ammattikorkeakouluun. Alkuvuosi noudatti kaavaa penkkarit - abiristeily - talviloma - tentit - kirjoitukset - näyttelyn avajaiset - pääsykokeet - yo-juhlat, rinnallaan arkistointityö ja autokoulu. Kävin loppujen lopuksi kolmissa pääsykokeissa. Helsingissä yleisessä kirjallisuustieteessä tajusin, etten haluakaan opiskella sellaista tuubaa, ja heitin paperit lähtiessäni roskiin. Oli kaunis ja kirkas päivä, Aleksanterinkatu kiilsi kultaisena. Tampereella kävin historian ja pohjoismaisten kielten kokeissa. Ruotsia olin lämmitellyt katsomalla edellisenä iltana Bergmanin Kiihkon, historiaa olin lukenut vähän enemmän. Historiankysymykset osuivat napakymppiin. Lähtiessäni salista olin tyytyväinen, että olin tullut kokeilemaan, sillä seuraavana vuonna tietäisin ja osaisin taas enemmän. Heinäkuussa sain paksun kirjekuoren, enkä tiennyt mitä sanoa. Sulin ilosta. Muutin Tampereelle, sain ihania ystäviä, opiskelu maittoi (viimeinkin diagnosoidusta migreenistä huolimatta). Jatkoin viikonlopputöitäni. Ystäväni sai vankilatuomion mielipiteensä vuoksi. Kirjoitin hänelle kirjeitä koko syksyn. Muut vanhat ystäväni hajaantuivat ympäri Suomen, omille aloilleen. Tapailimme harvoin mutta laadukkaasti.

2007

Ensimmäinen täysi vegaanivuoteni. Vuosi alkoi sillä, että tanssimme Justinin tahtiin eräässä pimeässä hikisessä olohuoneessa. Kesken biisin housuni repesivät takapuolesta. Mietin kehitysmaatutkimuksen opiskelua joustavalla opinto-oikeudella - keväällä hain ja pääsin. Toukokuussa kävin Taikin pääsykokeissa, hyppäsin vähitellen poikaystävälleni asumaan, kävin kesän Hämeenlinnassa oman alan duunissa ja syksyllä muutin Helsingin Kallioon. Tein puhelinhaastattelijan ja postittajan hommia. Talvi oli kostea ja musta, kahvinpaahtimo tuoksui. Aleksanterinkadulla satoi vettä.

2008

Dyykkausvuosi. Tammikuussa olin vähällä päästä oman alan töihin, mutta koska työnantajani päätti rikkoa suullisen sopimuksen, jäi pelkkä luu käteen ja paskanmaku suuhun. Jälkeenpäin ajatellen työpaikan menetys saattoi ratkaista paljon - jos olisin sen saanut, tuskin olisin enää lähtenyt Helsingistä. Tein kevään vuokratyöhommia, ja kesäksi sain taas museotyötä: siivosin vessoja ja paistoin marjapiirakkaa, muodostin kunnioittavan suhteen höyryvetureihin. Syksyllä muutin taas Kallioon, Fleminginkadulle, asuntoon jonka sijainnilta ja huonokuntoisuudelta suljin päättäväisesti silmäni. Jatkoin Tampereella opiskelua: menin proseminaariin ja aloin kiivaasti koota kandintutkintoa kasaan. Vietin ihania tunteja hyväsydämisten ystävieni residenssissä Hatanpään valtatiellä. Helsingissä tein liikaa töitä mutta olin aina PA, väsyin vähitellen. Kuljin koko talven kesäkengissä.

2009

Juoksin alkutalven Turussa arkistossa. Tajusin, ettei tule lasta eikä paskaa, ja tein päätöksen muuttaa syksyllä takaisin Tampereelle. Maaliskuun alussa tulipalo tuhosi asuintaloani aamuyöllä kolmen jälkeen. Vaikka istuin paniikkikohtauksessa savuisen kotini lattialla märän paitani läpi hengittäen miltei tunnin ajan, eivät keuhkoni tai sydämeni onneksi vahingoittuneet. Palo oli vaarallinen ja raju - jos paloasema ei olisi sijainnut aivan kulman takana tai hälytys olisi myöhästynyt kymmenenkin minuuttia, olisi koko talo kuulemma palanut kuin soihtu. Tein yhä liikaa töitä, matkustelin junalla ja tuijottelin vaihtuvaa maisemaa. Proseminaariesitelmäni valmistui, samoin kandintutkielma. Kesän vietin kaupan kassalla. Piipahdin Lapissa ja Pohjanmaalla. Veljeni toinen tytär syntyi. Sanoin irti vuokrasopimukseni, tappelin vuokraisäntäni kanssa ja tein ensimmäistä kertaa elämässäni rikosilmoituksen. Muutin jälleen, aloitin uuden kielen ja uudet sivuaineet. Arki ja opiskelu Tampereella maistui ihanalta, vaikka alistuminen opettajankoulutukseen kuritti sisintä ja kovaa. Lokakuussa juhlimme pienesti P:n kanssa viisivuotista seukkaamistamme. Alkoi kylmä talvi, ja ostin ensimmäiset oikeat talvikengät. En saanut valmistuttua, mutta kerkeäähän sitä. On ollut vähän kiirettä.