Henki pihisee. Kiva. Kelpaa rusikoida kasaan semmaa (oikeaa tutkimusta ja sitten sitä ainedidaktista pelleilyjöötiä), valmistella ja pitää harkkatunteja ja istua tautisen turhilla pedaluennoilla. Toisaalta olo on nyt noin tuhatkertaisesti parempi kuin ennen lasareettia, jotain kummallista virtaakin on riittänyt. Ei tosin ihan lenkkipoluille saakka, mutta kuitenkin.
Tämä on ehkä ensimmäinen kevät, jona töiden kasaantumisesta ja kesätyötappelemisesta ulostuva Schmerz on jäänyt oikeasti tulematta. Varmaankin siksi, että koska jatkan nyt poikkeuksellisesti edellisen kesän duunissani, ei työnhakustressi ole alkanut edellisvuosien tapaan joulukuussa. Fiilis on jees - osaan hommani, olen siinä jopa hyvä ja luvassa on uusia, jänniä työkavereita. Kieltäydyn ajattelemasta laihaa palkkapussia ja pitkää työmatkaa ennen heinäkuuta.
Muutoinkin on kevään perusvire ollut jotenkin erilainen kuin ennen. Luulen kyseessä olevan jonkinlaisen havahtumisen. Siis mähän en olekaan enää fuksi! Mulla on valmistumiselleni takaraja, kohta ammatillinen pätevyys lakkarissa, oman alan ja muiden hyödyllisten alojen työkokemusta ja yhtäkkinen tahto saada kuukausipalkkaa. (Parin vuoden päästä lienen jo pallogrilliostoksilla.) Aijjai. Tuntuu hyvältä.
Ei saakeli, pakko leipoa pullaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti