On ilmoja pidellyt. Lätäköihin on satanut muuallakin kuin pääni sisällä. Kai se on syksy - ja kohta talvi!
Paksut sukkahousut on kaivettu kaapista, neuleet siirretty ylähyllyltä käden ulottuville, koristebataatti siirretty parvekeamppelista keittiöön, synttärit vietetty, graduajatuksia vältelty ja nuhaa niiskuteltu. Lasit ovat täyttyneet Pasilan ratapihan vierellä siinä missä merenkin äärellä. Täti jaksaa vielä heilua - alle kahden tunnin yöunien ja aivan liian monen maustevodkashotin lorottelun jälkeen oli yllättävän kiireisen työpäivän klaaraaminen ihan mahdollista (joskaan ei aivan helppoa saati mielekästä). Olin tosin niin lopussa ja väsynyt, että palveltuani erästäkin asiakasta oli aivan pakko kysyä työkaverilta, oliko toi oikeasti sonnustautunut valtavaan, pistävästi tuijottavaan kettupukuun. (Oli.)
Yleiset surunaiheet ja seinänaapurin aiheuttama krooninen vitutus ovat saaneet viime päivinä väistyä, kun olen saanut akuuttia iloa turvonneesta naamastani. Toissapäivänä leikattiin pois toinenkin puhjenneista viisaudenhampaistani, minkä päälle sain jostain kausiflunssan. Vielä eilen oli leikkaushaava sen verran arka, että illalla aivastaessani se repesi. Kukapa olisi arvannut, että a) niin pienestä haavasta voi tulla niin paljon verta, b) harsotaitoksen painaminen suussa olevaan avohaavaan sattuu oikeasti. Nyt kivun jo asetuttua itse leikkauksen aikana hammaslääkärin suusta kuullut sanat Eikä, mihin se nyt meni... Apua! alkavat jo pikkuisen naurattaa. Herättivät siinä tuolissa maatessa lähinnä kauhua, nimittäin.
Tässä sairastaessa saa kyllä aikaan. Olen paitsi viimein lukenut Oksasen Puhdistuksen ja katsonut tuntikausia mm. Seinfeldiä, myös lähetellyt gradusähköposteja, hakenut joulutöitä, tehnyt (onneksi palkkiollisia) etätöitä ja ostanut jo pari joululahjaakin. Tehokasta, ma sanon.
Vielä on päättämättä tulevien viikkojen menyyt. Kesätöiden palkat on tässä taloudessa imetty nyt kuiviin ja suun on jälleen sovittava säkkiä myöten. Kohta uhmaan terveydentilaani sekä sadetta ja haen kaupasta makaroonilaatikon ainekset. Huomenna uskallan jo ehkä syödä jotain kiinteää. Iso peukku!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti