Ooorgh.

ttu haluun Ullanlinnaan. Perjantai-ilta Kalliossa on mukava, kun siellä ei itse asu ja sen oman talon kivijalassa ei ole vilkasta baaria. Harkitsen korvatulppien ostamista käyttääkseni niitä omassa kodissani.

Hirvee krapula sitä paitsi.

Mun syys ja sun syys.

Muutin Helsinkiin. Mulla on kipakka kaupunkiasunto (P sanoi), rapussa hyvin vanha ristikkohissi, paksu ikkunalauta jolla vain tarpeellisia tavaroita, sohva jolla nukun makuupussissa (hetken), kivijalassa seesteinen baari, kivenheiton matkalla ihan liikaa ihania kauppoja (Ekolo!), matkakortti ja niin, niin, niin.
Takana on kolme kehitysmaatutkimuksen luentoa. Taitaa olla aineeni, onneksi.

Metrolla matkustamiseen yliopistolle tottuu kumman nopeasti. Ja jatkuviin ravintolakæynteihin.

Ja Franzenian vieraan laitoksen taukohuoneen nettikoneella hengailuun. "Mun kaveri opiskelee teitillæ, saanko tulla maksamaan vuokran?" Miksen. Vielæ kun normiskandit toimis.

HÆPPY HÆPPY

Bel Air - Kauniita ilmoja

Herään, käyn suihkussa, teen puuroa ja eväsleivät omatekemistä sämpylöistä sekä soijamaitokahvia unisen tyytyväisenä, pyöräilen hiljaa juna-asemalle P:n kävellessä vieressä.

Työnnän electronin junamaattiin ja sinne se jää. Painan C-nappia kuin olisin itsekin ottanut pari nappia ja huudan perkelettä muutaman lapsen katsellessa kiinnostuineina. Jätän kortin P:n huoleksi, nappaan sen kädestä vitosen ja juoksen junaan. Eväsleivät muussaantuvat Jaska Filppulan kirjan alle.
Junan lähtiessä näen P:n heiluttavan korttia kahden laiturin päässä ja vilkuttavan. Alles öko.

Riihimäellä vaihdan junaa. Laiturille tullessani näen, kuinka maassa makaa resuvaatteinen ihmishahmo ja sätkii kohtauksen kourissa, joku räplää puhelinta, sitten toinenkin. Tulen lähemmäksi, ja järkytyn kuullessani, ettei kukaan ympärillä olevista osaa soittaa hätänumeroon. "Tuleeko siihen joku suuntanumero" "En minä tiedä mikä on ambulanssin numero Riihimäellä" "Voiko kännykällä edes soittaa hätänumeroon?" Maassa makaavan suusta valuu vaaleanruskeaa oksennusta.

Soitan itse, juna saapuu laiturille. Viiton monen minuutin ajan junan viereen tulleita konnareita auttamaan, tulevat, laiskasti ilmeet kertoen ettei tämä juttu kuulu heille, sanon etten voi jäädä tähän koska muuten myöhästyn töistä, soitin ambulanssin. Siirryn itse junaneteiseen, makaavan viereen jää yksi tupakkaa polttava lähijunan konnari, selkä potilaaseen päin.


Kerron viidesluokkalaisille, kuinka säätiö palkitsee 34 000 eurolla taiteilijan, jonka työ on persoonallista ja korkeatasoista. Töihin ei saa koskea. Näyttelytilassa on hämärää. Onko kysymyksiä juuri katsellusta esittelyvideosta.
Kymmenvuotias tyttö viittaa ja kysyy, paljonko plasmanäyttöinen tv maksoi.

spiritus sanctus - pyhä viina

Onko huolestuttavaa, jos huomaa käyttäneensä alkoholia jokaisena päivänä viimeisen kahden viikon aikana? Entä jos on ollut semidarrassa töissä melkein joka päivä? Onko huolestuttavaa elää parikymppisenä viikko toisensa perään lainarahoilla? Onko huolestuttavaa, jos miltei innolla odottaa pääsevänsä tulosvastuulliseen, pelkästään provisiopalkattuun puhelinhaastattelutyöhön Vallilaan? Entä, jos se työ on oikeasti ihan paskaa, eli kouluttajan sanoin "tylsää, monotonista, huonosti palkattua, lannistavaa sekä luonteeltaan sellaista, että apinakin osaisi sitä tehdä"? Onko huolestuttavaa lukea kiinnostuneena eikä lainkaan hilpeänä maakuntalehtiä? Entäpä se, että jää hyväntuulisena snackaamaan Cosmopolitanin kauppaajan kanssa, vaikka oikeasti pitäisi jo juosta junaan? Onko huolestuttavaa lähetellä yhden nelkoskaljan jälkeen kieliopillisesti epäilyttäviä latinankielisiä tekstiviestejä? Entä millaista on soittaa puoli tusinaa puhelua nukkumassa olevalle kaverille Kallioon, ja lopulta sen vastattua huutaa "CARLSBERG, PROBABLY THE BEST BEER IN THE WORLD" ja kysyä, onko se vielä työttömänä?

Millaista on mennä dagen efterissä kummipojan nelivuotissynttäreille Tuulokseen ja olla ihan ok, suhtautua pitkämielisesti sekä kaikkiin epävegaanisiin leivonnaisiin että jalkaa vasten elintään työntävään, sukukypsyytensä saavuttaneeseen uroskoiraan?

Onko huolestuttavaa, jos tuntee itsensä ajopuuksi ja asianlaita täytyy tarkistaa aamuyöllä viiltämällä puukolla sormeen? Onko huolestuttavaa, jos imurointi ja vessan siivous ei kiinnosta ja omassa paskassa eläminen on vain hauskaa vaihtelua?

Onko huolestuttavaa, jos ei tunne sydämen lyövän?

Tosi on!

Selaan Teemu Mäen kotisivuja, ja päätän ostaa synttärilahjakortilla sen esseeteoksen Näkyvä pimeys. Saan viestin, jonka Helsingin katuja dallaava kirjoittaja kertoo krapuloissaan juuri nähneensä Teemu Mäen. Huudahtaessani kaikuvaan saliin toiselle valvojalle, ettei Teemu Mäki välttämättä olekaan mielikuvitusolento ja näin liian hyvää ollakseen totta tässä maailmassa, kortteli pimenee sähkökatkon takia taiteilijan nimen kohdalla.





Tutkimattomat ovat Teemun tiet!

K AM E KAPU A

Tänään on Jaanan läksärit - luvassa siis nesteitä, salaattia, nesteitä, kirpeää iltailmaa ja kenties vieno oksennus lavuaariin kotiinpaluun jälkeen hetkenä, josta neljän tunnin kuluttua tulee jälleen herätä töihin.

Eilinen vapaapäivä meni Tampereen reissuksi kera Hervantaan suuntaavaan Jaanan samalla aamujunalla, jolla yleensä menen töihin. Kävin hakemassa opiskelijakorttiin uuden tarran ja heittämässä olosuhdemuutosilmoituksen opintotukitoimistoon. Tuntui hyvältä käydä Amicassa syömässä ja haahuilla laitoksen käytäviä. Ääliö lähtee Tampereelta. Sama fiilis tuli Hokusain lailla, kun näin Suskia ja visiteerasin Lenin-museossa. (Suski, sen pinssin kuva on syöpynyt mun verkkokalvoihin ja sen poistamiseen tarvitaan laser-leikkaus!!+)

Rahat on loppu, virallisesti. Kiitos Medicin Man, kiitos nelosolut, kiitos päätös lähteä vielä toiseen baariin yhdelle. Musikaalisista ja humalan sumentamista pojista toinen halaili estottomasti ja toinen puristi pakara-aiheisen vitsin päätteeksi toista omaani.

Kiitos, äänioikeus!

Krapula töissä on nannaa päivänä, jona salit on täynnä naiskansanedustajia ja niiden poikalapsia.

bea tea dance with me

Haen töitä syksyksi yhä syvenevällä epätoivolla.
Iltaisin päästyäni töistä takaisin kotipaikkakunnalle, etsittyäni lisätöitä yli puolet nykyisestä työajasta, en tee muuta kuin annan Frendien tuotantokausien toisensa perään valua aivolohkoistani sisään.
Kuppia voin kunnolla ottaa vain perinteisinä bilepäivinä sunnuntaina ja torstaina, sillä kaksi krapulapäivää peräkkäin töissä söi halut enempään kikkailuun.
Olen lukenut kaikki suomeksi käännetyt Vonnegutin kirjat ja nyt siirryin Steinbeckiin.
Valtsikan opinto-oppaat on yhä päivityksessä, enkä edes tiedä missä ja milloin opetus alkaa.
Ikävöin Tamperetta, ja muistelen kalvavalla kauhulla oliko yksiössäni turvaketjua ovessa vaiko ei.
Poikaystäväni on flunssassa ja saikuttaa katsomalla Sopranosia sohvalla samalla kun hivuttaa taudin myös minuun, henkilöön jolla ei ole varaa sairastua sillä työterveyslääkäri sijaitsee 50 kilometrin ja kahden junanvaihdon päässä kotoa.

Mut muuten kaikki on ihan jees, nyt on nähty Bartin pippeli.