Kipeät silmät

Olen juonut niin paljon kahvia, ettei fyysinen väsymys löydä minua ainakaan vuosisataan. Toista on henkisen kanssa.

Iskin aamulla herätyskellon torkulle sellaisella voimalla, että heräsin mykistyneen laitteen viereltä vasta iltapäivän puolella. Räntäsade hakkasi ikkunalautaan. Kahvinjuonnin jälkeen ystävä soitti ja muun muassa kertoi viime aikoina syöneensä vähän huonosti. Lupasin tehdä ison kasan murua, tänne vaan. Sytytin ruokapöytään kolme kynttilää, joimme lopuksi kahvia yhteisymmärryksessä. Taivas oli hieman vähemmän harmaa.

Tenttikirjan luetut sivunumerot junnasivat paikallaan, ja mietin kaupassakäyntiä päivän ulkoiluksi. Ulkoa alkoi kuulua tuskaista mouruntaa. Ikkunasta en nähnyt mitään. Nappasin ovipielestä takin päälle. Sateessa, pyörän alle sulloutuneena makasi verinen kissa. Hiljentyneen eläimen suusta ja nenästä valui mustaa verta valkealle turkille. Eläinsuojeluyhdistyksen päivystys oli päättynyt tuntia aikaisemmin, joten soitin hätäkeskukseen. Sieltä miesääni kertoi, että poliisi tulee hakemaan.
Istuin puoli tuntia loukkaantuneen, verta aivastelevan ja nieleksivän eläimen vierellä räntäsateessa ja silitin sen pehmeää poskea. Jossain vaiheessa se alkoi puskea takaisin. Pisti silmät kiinni ja painautui kättäni vasten. Juttelin sille hiljaa. Ollaan tässä vaan, ei ole hätää. Ei ole mitään hätää. Kun nostin sitä poliisin pitelemään pahvilaatikkoon, se tuntui pieneltä, kevyeltä ja rikkinäiseltä. Sade hakkasi sisäpihan asfalttia.

Poliisi kertoi, että näitä on Helsingissä paljon. Tämä näytti hänestä siltä kuin se olisi työnnetty ikkunasta ulos. "Jos kiinnostaa pelastaa tämä lopetukselta, soita kahden viikon sisällä Viikkiin. Saattaa kyllä olla, että meidän eläinlääkäri lopettaa tämän jo tänään."

Kaikki, mikä kaikessa vaan voi vialla olla, tiivistyi sen kissan tuskaiseen katseeseen pahvilaatikon kannen välistä.

Eteisessä purskahdin itkuun.

Seuraavaksi muutto Islantiin

Tämän kaltaisia ääliöyden ilmentymiä voisin vähentää:

1. Henkilökohtaisen finanssikriisin aikaan on aivan pakko mennä ja ostaa törkyisen hintainen esine, tällä kertaa teille tuhansille lukijoilleni jo tuttu reppu. Ostoksen voi selittää järkisyin, tällä kertaa esimerkiksi siten, että käytän sitä joka päivä ja että halvalla saa täsmälleen sitä mitä tilaa, tarkoittaen paskaa. Toisaalta minkä tahansa hankinnan voi perustella itselleen taikasanalla sijoitus. Ja miksen nyt vain osannut kantaa vähäistä omaisuuttani jollain muulla välineellä puolentoista viikon ajan, palkkapäivään saakka?

2. Henkilökohtaisen finanssikriisin aikaan on aivan mahdotonta muistaa, että hyllyssä, pöydillä ja lattialla makaava tutkimuskirjallisuus ei kuulu minulle, vaan on kirjaston omaisuutta. Tämä johtaa siihen, että havahdun lainojen uusimiseen vasta, kun postiluukusta lorisee eteismatolle sylyksellinen muistutuskirjeitä eri kirjastoista. Suunnittelin tänään kiinnittäväni yli kahdenkymmenen euron täysin turhan ja lainauskiellonkin aiheuttaneen maksukuitin otsaani teollisuusliimalla, ettei asia tulevaisuudessa vaan pääse unohtumaan.

3. Henkilökohtaisen finanssikriisin aikaan suusta nyt vaan kuuluu sanat: "Joo, tottakai voin jatkaa vuoroa", vaikka töihin on tultu aamuseitsemään ja kädet ovat täynnä kivuliasta ihottumaa johtuen vuotavista kirjolohipaketeista sekä ympäri ja ympäri soitettavasta joulurallinauhasta, puhumattakaan suunnitelmista pyhittää ilta viimeinkin niiden tenttikirjojen lukemiseen, jotka piti suorittaa jo lokakuussa. Päästyäni viimein töistä olisin potkaissut itseäni silmään kiitokseksi, jos millään olisin jaksanut. Väkivaltaan turvautumisen sijaan nukahdin ratikkaan.

4. Henkilökohtaisen finanssikriisin aikaan en voi millään välttää joulumarkkinoille menemistä, vaikka jo samanpäiväinen käynti kotikotipaikkakunnalla nielee junalippuineen koko päiväbudjetin. Itsensä kiusaamisella ei liene rajaa tällaiselle kolmannen asteen materialistille, jolle pelkkä silmäkarkki ei riitä.

-----------------------------------------------------------------------------

Loppukommentti on tänään täysin irrallinen: Tieteiden talo on ihana. Haluan sinne töihin, vaikkapa vaan kaatamaan kahvia. Terveisin nimimerkki Oli se seminaarikin ihan kiva.

Pikkasen ryhtiä nytten!

Olen tänään lähinnä vain istunut. Kahden päällekkäisen patjan laidalla Tampereen hämärässä aamussa juuri ja juuri hereillä - pöntöllä pää tyhjänä - jäykkänä proseminaaritapaamisessa esitelmäpäivien jaon jälkeen - opiskelijaravintolassa vatsa täyttyvänä - junassa entisessä ykkösluokan hytissä tenttikirja sylissä, ulkona sateiset maakunnat - kotikaupungin yliopiston kahvilassa suussa juoruja ja pullaa - ratikassa, virtsanhajussa - kotona, nousin ylös luettuani tenttikirjan viimeisen sivun. Eilisen istuin ja kuuntelin luennoitsijoita (...homoperheiden pitää elämänmallissaan jäljitellä kunniallisia heteroperheitä ollakseen itsekin kunniallisen syrjässä kiinni, ottaa asuntolainaa ja mennä kihloihin ja hankkia lapsia... tai en mä tiedä mitä ne heterot tekee, mä olen vaan kattonu telkkaria), myöhemmin istuin ja katselin tytsyjen kaa parhautta.

Sain eilen käskyn eräältäkin professorilta osallistua huomiseen muistitietoseminaariin, huolimatta huomenna vallitsevasta joukkoliikenteen kaaoksesta. Onko täällä joku kokous häh? Kaipa pitää mennä sitten, mikäli perille pääsen, ja tehdä hyviä kysymyksiä. Niin siis ööh, oral history ja jotain...? Ethics! I love the way you talk about czechoslovak political prisoners!

Menin sitten muutaman metrin päästä ohi tästä. Kiitti, tyypit! Hihhihhii.

Syön luumuhilloa purkista. Eipä täs muuta.

Uuden kynnyksellä

Aah... Mun elämänlaatu nousee viitisensataa prosenttia heti, kun tämä saapuu Oulusta. Lisäsin muutoin tänään elämänlaatuani 1) nukkumalla myöhään, 2) käymällä verikokeissa, 3) ostamalla viimeinkin niitä D-vitamiinitippoja, joita jokaisen näillä leveysasteilla elävän tulisi talvisaikaan käyttää, 4) tarpomalla pimeässä vesisateessa ja ajattelemalla kauniita ajatuksia, 5) käymällä ratikkamuseossa. Kohta viisi: ilmaista! siistiä! tunnelmallista! Lars Svedberg kertoi nauhalla Pitkästäsillasta! jesjesjes

Ei mulla muuta. Nyt meen pyykkäämään.

Ääh

Väsyttää ja kolottaa, vaikka makaan sängyssä jättineule päällä ja maha täynnä karkkia. Johtunee viime yöstä (töissä) ja tästä päivästä (töissä). Nyt todellakin tuntuu siltä, etten lähde sieltä koskaan. Huomenna menen sinne taas, mutten niin vittuuntuneena (sunnuntailisät). En taaskaan voittanut lotossa (voititsä, ollaaks kavereit?). Viime yönä pääsin juuri lähtemään duunista niin, että juoksin viimeiseen kolmoseen, tai mikä lie olikaan, keulataulussa seisoi tuttu Koskelan halliin. Ratikka oli täydempi kuin koskaan, ihmiset tulivat iholle ja haisivat viinalta ja röökiltä, velloivat toisiaan vasten kuskin ajaessa tarpeettoman kovaa pitkin pimeitä katuja. Takana mies karjui Menkää jo vittuun siitä, menkää jo vittuun. Mietin tänään itse samaa katsellessani urpoja, jotka kaahaavat kauppaan lauantaina minuuttia vaille kuusi. Hei kusiluurit, kauppa on huomennakin auki. Minulle ei todellakaan makseta ylitöistä palkkaa, ja kiitos teidän, en ole vielä koskaan päässyt ajoissa töistä. Toivottavasti ostamanne kondomit ovat teille liian isoja.

Tenttikirjasta vois koettaa pölyjä pyyhkäistä. Tai no en tiiä.

Quillotinille töitä

Tätä on odotettu.

Kävin huvikseni seuraamassa maamme suurimman sanomalehden aiheeseen liittyvää verkkokeskustelua, ja odotuksiini vastattiin jälleen surullisen nopeasti. Vaikka nyt muodostettu (tai muodostunut kenties paremminkin) opiskelijatoimintaliike manifestissaan selkeästi asettuu yhteiskunnan häviäjien eikä pelkästään itsensä puolelle, nillittää moni verkkokeskustelija silti, kuinka eläkeläisillä, työttömillä, asunnottomilla tai velkavangeilla menee niin paljon huonommin kuin opiskelijoilla. Tutustukaa aineistoon, urpot! Toinen klassinen suhtautumistapa on jo valmistuneilla, jotka kertovat oman opiskeluaikansa helvetillisyydestä ja kehottavat nykyisiä opiskelijoita pitämään päänsä kiinni, kun kaikki on heilläkin aikoinaan ollut huonosti. Asiaintilastahan voi päätellä, kuinka niiden pitäisi olla, vai mites se nyt oli?
Lisäksi eräs kommentoija kehtaa kehottaa opiskelijoita ryhdistäytymään ja lopettamaan toisten siivellä elämisen, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen korkeakouluopiskelija käyttää opintoihinsa aikaa 15-20 tuntia viikossa. Huomaamatta taisi häneltäkin jäädä tutkimuksessakin korostettu asiaintilan syy, työssäkäynti. Kyseessä ei siis ole valinta, vaan pakko. Korpeaa todella haistella tämänkaltaisia mätiä aivopieruja, kun rahoitan opiskeluni, vieläpä ahtaiden tulorajojen puitteissa ihan itse ja siirrän veroina varoja takaisin yhteiskunnalle jatkuvasti. Kenenkään siivellä en elä, mikäli lukuun ei lasketa vanhempieni silloin tällöin suomia avustuksia, joista niistäkin on jo heidän puoleltaan verot maksettu. Muutenkin väsyttää lässytys siipeilystä - tällaisessa järjestelmässä vapaamatkustajia on selkeänä vähemmistönä, mutta mitä sitten? Hyödyt ovat haittoja suuremmat. Mikäli joku haluaa maata kotonaan muutaman vuoden minimitoimeentulon turvin minun verovaroillani, siitä vain. Ihminen ei ole tuottoa luomaan tarkoitettu kone, ja harva valitsee elinikäisen köyhyyden vapaaehtoisesti. En näin vatsa suht täytenä sisällä lämpimässä istuskellessani jaksa olla kateellinen sille, joka joutuu tulemaan toimeen vähimmällä.

Itse en päässyt osallistumaan Vanhan symboliseen kakkosvaltaukseen, koska olin töissä. Tänä iltana elän siivellä sen verran, että käyn leipäjonossa. Terveisiä Jyrkille.

Huhhuh, nimittäin

Rakas virtuaaliuniversumi ja tuhatpäinen lukijakuntani: juhliminen on hauskaa. Varsinkin, jos saa pukeutua naiseksi. Torstaina olin töissä ruotsinlipun väriset rätit päällä klo 06:45, mutta tilanne parani myöhemmin. Astuin duunista päästyäni nimittäin Tampereen-junaan (josta puuttui kokonaan toinen runko eli satoja istumapaikkoja - kiukuttelevien ja lattialla istuvien porvarien katselu oli mitä siisteintä silmä- ja korvakarkkia) miltei täydessä tällingissä ja uusi, ihana, paras, kaunis, aah käsilaukkuni polvellani sekä syntiset korkkarit kuumina laukussani. Perillä, Tää on kauhee! -vitsin ryöstöviljelyn (ei se silti haalistu), sukkahousujen suoristelun, hiustenlaiton, ripsientaivuttelun ja kameralle jääkaapin edessä possaamisen jälkeen matka kävi jäisen Keskustorin poikitse kohti yo-taloa, ainejärjestön 45-vuotisvuosijuhlia, fisupaukkuja tiskillä ja kaalikääryleen siirtelemistä lautasen reunalta toiselle. Osuvasti bileistä kirjoitti Suketus, tosin itse en päässyt jatkoille, sillä seuraava työvuoroni alkoi seuraavana aamuna 06:45 Helsingissä, yöjunan penkeillä latistuneet meikit naamassa nukutun matkan ja noin puolentoista tunnin oikean unen jälkeen. Oli muuten sairaan paska työpäivä. Lupaan kirjoittaa mieltä avartavan merkinnän aiheesta Tätä et tiennyt kassatyöstä eikä varmaan edes kiinnosta, mutta siihen menee sen verran aikaa, etten nyt tältä yksinäni kaljoittelulta oikein kerkeä.

Terveysuutisia, vuh vuh. Puhuin alkuviikosta höpöjä opponoidessani seminaariryhmässäni parini tutkimussuunnitelmaa, muun muassa johtuen parhaillaan päällä olevasta, useammasta antibioottikuurista ylivilliintyneeseen heliko-bakteerikantaani. Toki muutenkin puhun tapaamisissa silkkaa kuraa, koska ei mulla mitään oikeaa sanottavaa koskaan ole. Käväisin lisäksi työhöntulotarkastuksessa, johon kuului paitsi tiukka huumeseula, myös kolesterolin mittaus. Lääkärin kommentti "No ei tää nyt parempi vois ees ollakaan" lämmittää yhä. Myös maksa-arvot olivat tavallista selkeästi paremmat, joten juoda sopisi kai enemmänkin. Säikähdin kyllä hyvästi viimeksi, kun luin lahjaksi saamani rommin kaloritiedot interneetin aarrearkusta, mutta haitannevatko nuo nyt oikeasti. Läski on kaunista, röyh.

Huomenna on ehkä hauskaa. Puoliltapäivin tapaan ystäväni miltei naapurissani järjestettävillä artesaanimessuilla, ja sieltä käy tieni kohti Hyvinkäätä luvatun lumimyrskyn lävitse. Aion a) silittää kissaa, b) katsella lunta.

Tämänhetkinen olotila lokeroitunee lähinnä koomaksi.

[20:25] jeepau: P, tuu asentaa toi vessanpöntön kansi kun mä en jaksa. t. nainen
[20:26] xxxxxx: Ok! t. mies