Rhētorikē tekhnē

Jos luulitte, että kaupassakäynti uudenvuoden aattona on tuskaa, voitte miettiä, millaista karamellia on olla siellä silloin töissä. Ei, ei millään auta kahdeksan ihmisen jonoon se, että huokailet siellä jonon perällä aikasi, ja kun pääset hihnalle asti, nakutat bonuskortillasi kassalinjan metallipintaa. Sekään ei auta. Ei myöskään se, että omalla vuorollasi olet mykkä, et vastaa tervehdykseen tai kiitokseen, ja maksun hetkellä heität kassahenkilöä korteillasi, joiden magneettinauhat ovat niin kuluneet, ettei kone tunnista niitä. Käy kaupassa ajoissa ja hoida maksuvälineesi kuntoon, idiootti, niin ei tarvitse tehdä itsestään pelleä. Henkilökohtainen loukkaus sinua kohtaan ei ole se, että joudun vaihtamaan rahaa tai kuittirullaa, ennen kuin pääsen palvelemaan juuri sinua. Loukkaus ei myöskään ole se, etten muista ulkoa kaikkien paristojen ja hautakynttilöiden hintoja, saati nieriän kilohintaa. Kun otan puhelimen käteen ja alan näppäillä vuorovastaavan numeroa, ei tarvitse suuttua ja mulkoilla, että on se vittu kun on niin vaikeaa. Ei ole, sillä asia kuin asia selviää keskimäärin 45 sekunnissa. Toisaalta jos olet aina ja kaikkialla tottunut saamaan kaiken hetinyt, voi elämä reaalimaailmassa tuntua haasteelliselta. Päällimmäisin tunne tällaisten kohdalla ei edes ole väsymys tai turhautuminen, vaan sääli. Muista, että kassalla kiukutellessasi se tyhmä kassahenkilö säälii sinua. Tämä ei koske vain pyhien aattoja, vaan ihan jokaista päivää.

Kotona siivosin suurimmat roskat piiloon ja katoin pöytään vähän murua Käpylän vahvistusta varten. Omalla koneella tehtyjen mansikkamargaritojen ja juoruamisen jälkeen toverini lähti kuokkimaan Merihaan bileisiin ja minä aprikoin, viettääkö ilta Tove Janssonin elämäkerran kanssa yksin kotona vai lähteäkö sitä ulkoilemaan, kun kolmosella näytti vielä pääsevän keskustaan. Pian seisoin Senaatintorilla kylmästä jalkaa vaihtaen ja kuuntelin huonoja puheita. Siis oikeasti huonoja. Höhhöhhöö, naurattais jos ei moni kuuntelis tätäkin ihan tosimielellä. Uusivuosi alkoi Finlandia-hymnillä (rakastan Sibeliusta vaikken rakastakaan Suomea) ja huikalla kylmää karpalolonkeroa. Turistit suutelivat toisiaan vuodenvaihteen hetkellä ja vaihtoivat helliä sanoja, minä käännyin poispäin valaistusta kirkosta ja odotin ilotulitusten alkavan. Olivat sanalla sanoen upeat. Tämän jälkeen eräs apina mietti, ettei jaksa tuhannen ihmisen kanssa lähteä änkeämään samaan metroon, vaan hänpä kävelee jälkitaudeissaan kotiin. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

Kotona join rommikolalasista väljähtyneet pohjat skoolaten uudellevuodelle Neitsyt Marian ikonin kanssa. Pistin Nick Drakea soimaan sekä silmät täyteen tulehduslääkettä. Mukavan erilainen vuodenvaihde. Megabileissä aina joku itkee silmänsä päästään, oksentaa lavuaariin, tappelee poika/tyttöystävänsä kanssa, avautuu kännissä kikkelinäppylästään, rikkoo pullon Jaloviinaa keittiön lattialle, rikkoo itsensä lasinsiruihin ja valittaa, miksei jo mennä baariin. Nyt sain olla ihan rauhassa eikä tarvinnut kuunnella muiden kuin Helsingin piispan ja kaupunginjohtajan aivopieruja.

Ikkunan takana on ollut kuulaita tammikuun päiviä, jotka tosin olen voinut käydä kokemassa kesäkengät jalassa. Ahh, Suomen talvi. Sukkajalkaisena olen kääriytynyt peittoihin Toven kanssa ja taittanut suklaalevystä rivejä toisensa jälkeen. Edessä on viimeinkin vapaa viikonloppu (voi luoja mitä ylellisyyttä!), yksi teatterigaalailta ja paljolti myös kissanrapsutusta. Suklaatakin on vielä jäljellä. Päätin olla stressaamatta tekemättömiä tehtäviä, tilin saldoa ja edessäni pötköttelevää vararengasta. Murehtiminen ei ole terveellistä.

Tuhatpäinen yleisö otti uudenvuoden vastaan Senaatintorilla

Avoin kirje

Hyvä Lentävä Spagettihirviö,

olen syvästi pahoillani, mikäli olen rikkonut Sinua vastaan. Tiedän olevani pelkkä kurja syntinen, maan matonen et cetera, ja näinollen altis kaikenlaisiin haureudentekoihin. Kuitenkin olisin mitä nöyrimmin kiitollinen, jos millään viitsisit nostaa tämän painavan kirouksesi yltäni, sillä saikkua ei saa ikuisesti ja luulisi, että yhden ihmisen vainoaminen käy pitemmän päälle tylsäksi. Viimeisin keksintösi oli melko kikkaileva, mutta nerokas jälkitauti yhtäkaikki - kiitos huomiostasi. Nyt painu helvettiin silmästäni tai muuten.

ystävällisin terveisin,

jalo ystäväsi jeepau

Post Scriptum: Hienoa, että järjestit vielä apteekkiinkin jännitystä - 45 minuutin jonotuksen jälkeen kuulen, että haluamani tropit ovat toimipaikasta loppu. Propsit Sulle! Onneksi toinen apteekki on huomisen alennusmyyntikierrokseni varrella, joten in your face, hijo de puta.

Kun ilta ehtii

Mukava joulu, puitteiltaan. Harmillista olikin vain se, että tiistain lusin kuumeisena töissä, aattoaamuna vaihdoin kipeänä kaupunkia (täysi reppu selässä ja kaksi kassillista ruokaa ja lahjoja käsissä ratikkapysäkille juostessani todella pelkäsin, että nyt sydän repeää kahtia) ja nukuin vanhemmillani, joiden puolellekymmenelle hyasintille sekä yhdelle kissalle olen lisäksi allerginen. Joulupäivä sujuikin sitten aamupuuron jälkeen ensin yksityislääkärin vastaanotolle ja sitten ainoan päivystävän apteekin luukulle jonottaessa. Saldona oli todettu angiina ja poskiontelontulehdus (mikä niitä oikein riivaa?!), penisilliinikuuri ja 70 euron kipakka lasku. Tänään tapanina olen käynyt syömässä maittavan jouluaterian seitankinkkuineen hyasinttitalossa, ja, niin, siinäpä se taisi ollakin. Nyt pieneen radanvarsikaupunkiin on jo laskeutunut pimeys, ja minä lerjun yhä toisten nurkissa lökäpökät päällä nenä turvonneena ja kuuntelen rahisevia Olavi Virran Unohtumattomia vinyyliltä. Huomenna olisi työpäivä, mutta lekuri kirjoitti onneksi sairaslomaa vielä huomiselle asti. Sunnuntaina pitää tosin mennä jo tuntemaan olonsa tarpeelliseksi. En jaksa edes ajatella sinne asti, haluan vain kääriytyä peittoihin ja maata sängyssä kuin lämmin kanelikierre hamaan tulevaisuuteen. Mut ajomies, älä kiirehdi suotta, pakoon pääse ei kohtaloaan.

Toisaalta olen nyt hyväksi lahjottu! Sain äidiltä pitkään halajamani laitteen (tervetuloa, terveellinen elämä!), sisareltani toivomani lämminhaudetyynyn ja kavereilta kaikkea ylisiistiä. Kiitos kaikille!

Huomisen ohjelmaan kuuluu soitto työpaikalle aamukuudelta (onneksi on ääni niin käheänä, että saikkuilmoitus on ihan uskottava), ruokakaupassa kirmailua ja ystävän syntymäpäivien juhlistus ravintolaillallisella (kohtahan se palkkapäivä taas on!). Illalla pitänee jo palata Helsinkiin, suremaan tekemättömiä esseitä ja mietiskelemään, missä helkkarissa sitä viettäisi uuttavuotta vai viettäisikö missään. Peitonalus vetoaisi nyt eniten, vaikka sanovat, että viinalla kurlaamalla ne kaikki taudit kaikkoaa.

Parasta flunssalääkettä, allergiasta huolimatta, oli kyllä jouluaattoinen annos kissaa ulkoisesti nautittuna. Ensin eläin tuli vatsani päälle kehräämään, kun makasin reporankana sohvalla ison viltin alla. Katseltiin siinä sitten yhdessä Avaraa luontoa, osoittelin sille aina ne jännät kohdat, joissa oli isoja kissoja ruutu pullollaan. Saunoimmekin kahdestaan. Sittemmin illalla se vielä kiipesi mahan päälle ja purrasi menemään, kunnes herkesin uneen. Ei ollut sydän revetä tulehduksesta, vaan liikutuksesta. Miten se osaakin. Mistä se tietää, että minunkin mielestäni on rauhoittavinta nukahtaa poski poskea vasten?

Mitä täydellisin hausfrau

Vautsivau. Olen tänään tehnyt aamuseitsemältä alkaen pitkän työpäivän, käynyt sen jälkeen keskustassa hakemassa viimeisen joululahjan ja palannut Kallioon kirjastoon, Alkoon ja apteekkiin (pyhiksi ostin lekan - yskänlääkettä), pyykännyt, vaihtanut lakanat, siivonnut biojäteastian, kääräissyt lahjoja pakettiin ja tehnyt herkullista ruokaa. Äsken yllätin itseni leipomisen harkinnasta, olisi tarpeetkin tuolla kaapissa... Rikkaisiin naimisiin, anyone?



Nää. Oikeesti oon tosi laiska. Vastapainoksi tietenkin äärettömän fiksu ja kaunis, joten fifty-sixty.

Käväisin kasvinkaupungissanikin juhlimassa kulttuuriyhdistyksen pikkujouluja, jossa ilmainen olut virtasi ja olohuone oli täynnäänsä puolialastomia nuoria miehiä. Illan päätteeksi menin tosin avaamaan paikallislehden, joka kertoi lapsuuden lempiponini kuolleen kunnioitettavassa 28 vuoden iässä. Istuin aamuöisessä keittiössä ja ylitseni kävi puistattava horkka. Nyt kai olen sitten aikuinen. Yäk.

Aikuinen ja kypsä yksilö tuskin saisi kulutettua tiliään tyhjäksi tätä menoa, mutta eipä mennä nyt siihen.

Enää yksi työpäivä kestettävänä ennen kolmen päivän mahtilomaa. Jos tämänpäiväinen oli kiireeltään helvetin esikartano, huominen tappanee minut siinä puoli neljän aikoihin. Ihmiset, käyttäytykää, saatana! Itse olette kusenne keittäneet.

L'hédonisme

Nukkumisesta ei vieläkään tule mitään. Iltaisin kyylään rapisevamaalista kattoa silmä kovana, ja aamulla taas tuntuu kuin mikään uni maailmassa ei olisi tarpeeksi. Pitäisi kai oppia menemään nukkumaan silloin, kun väsyttää. Mun kohdalla se tosin meinaisi sitä, että kääräisisin itseni kerälle kesken työvuoroa, kun hihnalta lähestyy viidessadas tehotuotettu ja umpijäinen eläimen perse. Pari valopilkkua piip-piip-piip -täyteisessä työssäni on toki ollut - eilen heitin pippurisuihkeläppää erään puolivakiasiakkaan kanssa ja sain kuulla olevani "mehevä ihminen". Niinikään palvellessani todennäköisesti pohjoisafrikkalaista kaksikkoa sain vaihtaa kielen ranskaksi ja kuulla myös lämpimän vastauksen vastakysymykseen Ca va bien, et toi? Enoo ennenkää ketää teititelly! (Paitsi erästä frouvaa, joka yksinkertaisesti näyttää täsmällisessä meikissään niin pelottavalta, että tuskin kestän päiväät vinkaista.)

Eilen, ennen tehokasta työvuoroa, olin äärimmäisen tehokas vapaa-ajallakin. Kiersin nimittäin keskustaa ja keräilin reppuuni suurimman osan joululahjoista, sekä tällaisen ja tällaisen itselleni, pilkkahintaan! Ajattelin säästyä jouluruuhkalta lähtemällä ostoksille aamuyhdeksältä, mutta näin oli ilmeisesti järkeillyt myös neljäsosa muustakin metropolin väestöstä. Tänään palaan osalle rikospaikoista, sillä tavoilleni epäuskollisesti päätin eilen parin jutun kohdalla nukkua yön yli. Minä! Parannus on mahdollinen! Eikä siihen sittenkään tarvittu lompakkoon asennettavia torahampaita.

Palaan vielä asuinalueeni viihtyvyyteen. Eilinen oli antoisa paitsi materian, myös tietoisuuden kasvamisen osalta. On nimittäin yhä selvempää, etten sitten joskus tule ostamaan täältä omistusasunnon nurkkaakaan. Tämän muutaman kuukauden aikana olen soittanut hätäkeskukseen noin kerran-kaksi kuukaudessa. Minulta on yritetty kauppareissulla ostaa kaikkea, mitä kliseiseen rock'n'roll-elämäntapaan kuuluu, vaikken ihan katukauppiaalta luullakseni näytäkään. Rapussa nukkuu harva se yö laitapuolen kulkijoita, joista viimeiselle vein pari voileipää. Naapurini pahoinpideltiin kotirappuunsa. Nytkin rapun ovi on veriroiskeissa ja, kyllä, oksennuksessa. Huoltoyhtiö on jo poistanut numeronsa ilmoitustaululta. En avaa ovea kenellekään - kaverit, kylään saa tulla aina, mutta soittakaa ensin. Se, etten avaa ovea, ei merkitse ettenkö olisi kotona. Saattaa myös olla, etten kuule koko koputustanne, koska murehdin vain, kaipaako kukaan kissaa, jonka poskea sateessa silitin.

Tänään, ennen tehokasta iltavuoroa, aion jälleen shoppailla itseni turpeaksi joulurauhan nimissä sekä käydä noutamassa postiin saapuneen runokirjan, jonka niinikään ostin itselleni joululahjaksi. Hahaa! Kummipojalle pyyhkäri ja äitille vessapaperin hylsyistä kasattu kynäteline, koska olen sen arvoinen. Jouluhan on sitä paitsi hyvän tahdon, ei käytännön toteutuksen juhla. Lämpimiä ajatuksia kaikille vaan! Mä vinkautan tässä taas Visaa.

Big issues

Viime päivien päällimmäinen asiansuikale lienee huonosti nukkuminen. Näin kymmenen tuntia tärkeän menetelmätentin jälkeen voin sanoa, että olipa taas sen arvoista. Toiset eivät osaa lopettaa ajoissa - minä en osaa aloittaa. Tuloksena ovat tenttikirjojen äärellä vietetyt, kiroilun sävyttämät aamut, päivät ja illat, ja jotenkin sitä feisbuukkiakin pääsee joka väliin naksuttelemaan. Toisaalta osasin yhdestä opuksesta ennakoida, mitä siitä kysytään, ja tämä taito saattoi taata tälle ruskeakieliselle lierolle taas yhden läpimenneen tentin. Kuka mitää sivistystä kaipaa! Skillz!

Eilen matkasin viettämään iltayötä Tampereella, sillä tentti alkoi tänä aamuna jo kymmeneltä, ja jotenkin en vaan jaksa herätä aikaisin aamusta, jos ei ihan pakko, mikä siis voisi viitata suurimpaan osaan aamuistani, koska tykkään niin tosta tyänteosta. Tumma Tampere, ruokakauppa, Alko - palkitsin itseni vastoin kaikkia odotuksia läpi lärähtäneestä ruotsin tasokokeesta pullolla valkoviiniä (nti S. saa juoda pois sieltä sen lopun) - pehmuketta pyllyn alle, sormiin konvehteja ja shoe box rullaamaan. Jopa enemmän jännitystä kuin Charlotten tissin vilahtamisen odottelu aiheutti huoneistoon yhtäkkiä tulvahtanut savun haju. Käytyämme haistelemassa naapureiden postiluukkuja kahdelta yöllä päätimme katsella tilannetta vielä parin jakson ajan ja kaadoimme itsellemme lisää viiniä. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että palokunta on syytä soittaa paikalle, jos hajun vuoksi pelkää mennä nukkumaan (hö, hö), ja päätimme illan puhelulla hätäkeskukseen. Kolmisen tuntia myöhemmin, nähtyäni hyvin hajanaisia unikuvia siitä kuinka seminaariryhmäni vetäjä tivaa, miksi olen saapunut tapaamiseen Kuala Lumpuriksi pukeutuneena, osoitti residenssin kissa tilannetajunsa ja leikki puuhelmi suljettuun oveen, puuhelmi suljettuun oveen, puuhelmi suljettuun oveen, puuhelmi suljettuun oveen ... ... ... puuhelmi suljettuun oveen -nimistä leikkiä. Tuntia myöhemmin havahduin herätyskellon ärinään, nousin puoliksi ylös, mutta olin sittenkin liian väsynyt koettaakseni tukehduttaa itseäni tyynyllä. Paria tuntia myöhemmin avasin tenttikuoren lukusalissa D 10 a+b ja mietin, mitä McGyver tekisi. Kuolis pois?

Seuraava vapaapäiväni on sunnuntai, eikä se ole vielä huominen. Kuka lupas mun suulla mennä töihin hä?

Mä en jaksa enää hengailla keskenäni kun toi tyyppi on ihan dorka.