Hiki syödessä, vilu työtä tehdessä

Olen yskinyt kolme viikkoa. Yskin junassa, ratikassa, keittiössä, töissä, Hyvinkäällä, kadulla, sängyssä, vessassa ja rappukäytävässä vähän aamukuuden jälkeen matkalla töihin. Viime yönä sain nukuttua kaksi tuntia, ennen kuin kello soi. Työpäivä meni sumussa, varsinkin kun jatkuva niistäminen on iskenyt korvat kuuroiksi. Tinnittää ja väsyttää. Kenties asiat hoitavat itse itsensä, eikä yhtään haittaa, vaikka meitsi lähtis Bahamalle?

Kevät on tullut salaa. Olen ollut töissä vuorokauden valoisat tunnit, tai pakotettu istumaan sisällä ja kirjoittamaan huonoja englanninkielisiä esseitä. Lähibaarini ovat jo aloittaneet terassikautensa, pöly pyörteilee talojen välissä. Mutustan äitini Itä-Lapista tuomaa ohrarieskaa ja katselen kuinka harakat räkättävät sisäpihan puissa. Liotan yön yli kilon herneitä. Venäläinen valkosipulijauhe on parasta. En tiedä, missä olen elokuussa, kun vuokrasopimus päättyy. Optio on tamperelaiseen siivouskomeroon, kenties käytän sen. Siinä talossa on hankala avata viinipulloa ilman, että puhe kanssaopiskelijan proseminaariaihetta suunnitellessa kääntyy hävittäjälesbolottiin. Cool!

En jaksa näitä pyhiä. Mämmi on pahaa ja Kiinassa kokoon kootut, myrkyllisenkeltaiset tiput rumia. Jengi ostaa uusiseelantilaista massakasvatettua lammasta, Pohjois-Afrikasta laivattua uutta perunaa sekä linjalla kartonkiin pruutattua, ruskeaa Saarioisten töhnää ja kuvittelee syövänsä perinteistä pääsiäisruokaa. Tänään sain kuunnella asiakaspalautteena kitinää siitä, etteivät tuoretiskin hetkeä aiemmin leivotut, vielä lämpimät porkkanapiirakat kelpaa, kun pitää olla perinteistä - siis niitä Saarioisten hikisiä, muoviinpakattuja riisipiirakoita. Riisiähän tunnetusti on Karjalassakin kasvatettu sulhaspiiraiden täytteeksi. Toisaalta tavat muuttuvat, perinteet vääntyvät. Silti asiakkaiden ajattelu tuntuu jollain tapaa vinoutuneelta, kun oma perspektiivi menneeseen saattaa kattaa kymmeniä tuhansia vuosia. Mikä minusta vaikuttaa silmänräpäykseltä, tuntuu toisesta olevan ikuisuus. Tänään keskustelin kahvihuoneessa työtoverin kanssa siitä, onko pyrkimys tehokkuuteen ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus. Kaksitoista minuuttia on silmänräpäys.

Toinen työtoveri kertoi tanssineensa ja soittaneensa baarissa ilmakitaraa kiirastorstain päätteeksi pelkät kengät jalassa. Kaikki eivät hiljenny pyhiksi perheen kesken ja vietä lomaansa kermaa mämmin päälle lorotellen. Onneksi.

Nyt olis paree tarttua rästiesseisiin, tai muuten. Kahvia nieluun, pari syvää hengenvetoa ja artikkelit auki. Aina ei voi olla hauskaa, vaikka voissa paistais ja balalaikka soi, aidan takana aikainen lintu, hiljaa jonossa, kaikki saa mutt' komiat ensin.

Saigon

Ajat eivät ole minulle suosiolliset. Lentsu vaivaa, huuli on halki ja ikkunalasien tilalla läpikuultavaa muovia. Eilen olin vielä niin kuumeinen, että hengästyin kylvyssä.

Nukkuminen ei ole vienyt väsymystä, sillä murehdin unissanikin. Katsellessani kahden viikon takaisia, leppoisia mielenosoituskuvia en voinut olla ajattelematta, että ne ovat peräisin toisesta maailmasta. Jo tammikuussa havaitsin, että tämä on rankin kevääni koskaan, mutten osannut arvata, kuinka raskaaksi asiat tulisivat kantaa.

Pitäisi kai olla onnellinen, ettei käynyt pahemmin. Sydän ei vioittunut, keuhkot ovat puhtaat. Kotiinsa on moni kuollu.

Onneksi olen saanut silittää sylissäni kerällä kurnuttavaa kissaa, pakista Tampereella hedelmäsalaattikulhojen äärellä pikkutunneille ja maata vieraissa nurkissa, kun virus potkii keuhkoja hajalle. Tänään potkin itseni lähemmäs arkea laittamalla lasagnet tulemaan, vaikka mieluiten sulautuisin lakanaani enkä nousisi ennen kesäkuuta. Elämä voittaa, kuten S. luonnehtii krapulan väistymistä.

Suoraan perintään

Juuri kun sitä luulee, ettei elämässä voi mennä huonommin, havahtuu työmatkaratikassa tarkastajan ääneen ja muistaa, että kausi meni umpeen edellisenä päivänä.

Ruohonjuuressa

Olen ryhdistäytynyt. Olen jynssännyt kotia, kokkaillut terveellisiä aterioita, tehnyt esseet et cetera ajoissa, lukenut jopa tenttiin työvuorojen välissä, lenkkeillytkin. Huomenna menen mielenosoitukseen, ja luen loppupäivän. Viikonlopun viimeistelen tutkimusetiikan luentopäiväkirjaa, ja alan työstää kandintutkielmaani.

- - - - - - - - - - - -

Ostan täysin pee-aana Housen kolmoskauden, ja kieltäydyn ajattelemasta laskujen kaltevaa tornia. Olen töissä väsynyt ja poissaoleva, tahkoan vuorot läpi vailla mielenliikahduksia. Iltaisin potkin villakoiria piiloon. Siirtelen kandini kuvaketta työpöydän laidasta toiseen. Syön suklaata, makaan sängyssäni tuntikausia. Tuijotan ikkunalaudalla torkkuvaa harakkaa. Käännän pääni pois, kun yöratikassa alan nainen kysyy vieressään istuvalta alan mieheltä: Markku... Lupaathan sä, ettet sä raiskaa mua?

Kotona avaan kaljan, käytyäni ensin pöllimässä vessapaperia Kämpistä. Luen päivälehden keskustelupalstalta, kuinka kokkolalaiset nimbyt eivät halua vastaanottokeskusta naapuriini, enkä ymmärrä, mikä heitä riivaa.

Myöhemmin kääriydyn peittoihini, käännän kylkeä ja huokaan. Huokaan koko yön, ja kun tulee valoisaa, lehahtaa ikkunani taakse mustavalkoinen lintu.

Ha-ha-ha

Huomio, kaikki!

Tästä bloginpierusta EI löydy:
-kuvia Linda Lampeniuksen tisseistä, Alkon likööreistä (?) tai Torkkelinmäestä
-apua seuraaviin, lääketieteellistä konsultaatiota kaipaaviin vaivoihin: harmaa ripuli, rintakivut yskiessä tai paskaset silmät
-parrua, panojuttuja tai miesstripparia
-yksityiskohtaista tietoa lähisalamista tai Tampereen soluasunnoista, puhumattakaan Riihimäen suuntanumerosta

Myöskin te, jotka etsitte intterneetin ihmeluukusta tietoa tissien naulaamisesta pöytään tai koiran niskan paksuuntumisesta, kelatkaa itteänne. Puhelinluettelosta löytyy sekä psykiatrien että eläinlääkärien numeroita.

Kotona

Kohinaa

Tajusin, etten valmistukaan kandiksi tänä keväänä. Toukokuussa olisi tarvittavat 180 pistettä koossa, mutta sivuaineopintojen puolelta näyttää puuttuvan mahdollisten "jos nää kurssimerkinnät muuttais historian kursseista talous- ja sosiaalihistorian kursseiksi" -säätöjen ja jäljellä olevien tiedekuntatenttien (kunnianhimoiset 10 op per tentti) jälkeen yli 15 pistettä. D'oh! Fukseille siis tietoisku: ota selvää, apina, niin ei myöhemmin itketä. Allekirjoittaneella meinasi kyllä tulla parku, sitten joku onneksi tarjosi jo banaanin. Kerkeepä sitä myöhemminkin. Kai.

Hehhehhee. Laitoin just semipaskan proseminaariesitelmäni valumaan ryhmäläisteni sähköpostilaatikoihin. Se on pitkä, selosteleva, epätieteellinen ja tylsä. Siksipä piilotinkin, ihan asiaan liittyen kylläkin, pylly-sanan kyykkykakkajutun yhteyteen sivulle 33. Ken on jaksanut esitelmäni läpi kahlata, mainitsee talvisessa metsässä palelevat posket varmasti keskiviikkona.

"Kuka nyt yleensäkään haluaa sitä majavanraatoista tohtorinlakkia? Se on kallis ja näyttää dorkalta."