Olen yskinyt kolme viikkoa. Yskin junassa, ratikassa, keittiössä, töissä, Hyvinkäällä, kadulla, sängyssä, vessassa ja rappukäytävässä vähän aamukuuden jälkeen matkalla töihin. Viime yönä sain nukuttua kaksi tuntia, ennen kuin kello soi. Työpäivä meni sumussa, varsinkin kun jatkuva niistäminen on iskenyt korvat kuuroiksi. Tinnittää ja väsyttää. Kenties asiat hoitavat itse itsensä, eikä yhtään haittaa, vaikka meitsi lähtis Bahamalle?
Kevät on tullut salaa. Olen ollut töissä vuorokauden valoisat tunnit, tai pakotettu istumaan sisällä ja kirjoittamaan huonoja englanninkielisiä esseitä. Lähibaarini ovat jo aloittaneet terassikautensa, pöly pyörteilee talojen välissä. Mutustan äitini Itä-Lapista tuomaa ohrarieskaa ja katselen kuinka harakat räkättävät sisäpihan puissa. Liotan yön yli kilon herneitä. Venäläinen valkosipulijauhe on parasta. En tiedä, missä olen elokuussa, kun vuokrasopimus päättyy. Optio on tamperelaiseen siivouskomeroon, kenties käytän sen. Siinä talossa on hankala avata viinipulloa ilman, että puhe kanssaopiskelijan proseminaariaihetta suunnitellessa kääntyy hävittäjälesbolottiin. Cool!
En jaksa näitä pyhiä. Mämmi on pahaa ja Kiinassa kokoon kootut, myrkyllisenkeltaiset tiput rumia. Jengi ostaa uusiseelantilaista massakasvatettua lammasta, Pohjois-Afrikasta laivattua uutta perunaa sekä linjalla kartonkiin pruutattua, ruskeaa Saarioisten töhnää ja kuvittelee syövänsä perinteistä pääsiäisruokaa. Tänään sain kuunnella asiakaspalautteena kitinää siitä, etteivät tuoretiskin hetkeä aiemmin leivotut, vielä lämpimät porkkanapiirakat kelpaa, kun pitää olla perinteistä - siis niitä Saarioisten hikisiä, muoviinpakattuja riisipiirakoita. Riisiähän tunnetusti on Karjalassakin kasvatettu sulhaspiiraiden täytteeksi. Toisaalta tavat muuttuvat, perinteet vääntyvät. Silti asiakkaiden ajattelu tuntuu jollain tapaa vinoutuneelta, kun oma perspektiivi menneeseen saattaa kattaa kymmeniä tuhansia vuosia. Mikä minusta vaikuttaa silmänräpäykseltä, tuntuu toisesta olevan ikuisuus. Tänään keskustelin kahvihuoneessa työtoverin kanssa siitä, onko pyrkimys tehokkuuteen ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus. Kaksitoista minuuttia on silmänräpäys.
Toinen työtoveri kertoi tanssineensa ja soittaneensa baarissa ilmakitaraa kiirastorstain päätteeksi pelkät kengät jalassa. Kaikki eivät hiljenny pyhiksi perheen kesken ja vietä lomaansa kermaa mämmin päälle lorotellen. Onneksi.
Nyt olis paree tarttua rästiesseisiin, tai muuten. Kahvia nieluun, pari syvää hengenvetoa ja artikkelit auki. Aina ei voi olla hauskaa, vaikka voissa paistais ja balalaikka soi, aidan takana aikainen lintu, hiljaa jonossa, kaikki saa mutt' komiat ensin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti