Eilen istahdin aurinkoon Hakaniemen torille. Suljin silmäni pitkiksi hetkiksi, tunnustelin lämpöä ja tuulta hiljalleen kylmenevää kahvikuppia pitelevillä sormillani ja kuuntelin lokkien huutoja munkinsokeristen pöytien yllä. Suurisilmäinen, kaikenvärinen koira harmaine kuonoineen lepäsi vieressäni vasten torikivetystä, katseli tyynenä kukkakauppiaita ja mukuloille kierivää kaalia, heilautti häntäänsä kun toisilleenkin hymyilevät ihmiset kumartuivat sen puoleen pariksi ystävälliseksi sanaseksi. Luin verkalleen päivän lehden, vilkuilin torinlaidalle pitkään punniten mutta noustuani kävin kuitenkin hakemassa mukaani kirkkaankeltaisen kevätkukan.
Tänään avasin kahvilan oven suurin odotuksin, enkä joutunut pettymään. Nautin kahvin santsikupilla ja luin perhehistorian tutkimuksen metodologiaa. Rennosti.
Kotona ikkunalasin ja kukkani takaa kantaa lokkien kirskunnan polveileva äänimatto, ja minulla on vielä kolme mandariinia jäljellä.
2 kommenttia:
Tuo paikka näyttää siltä että sinne pitää mennä heti keritessään. Enää kuukausi kesälomaan... Selvisin Ouluun vasta tänä aamuna ja nyt jo haluan takaisin etelään. Ainakin siellä on kunnon kevät.
Tuo kahvila pääsi heti lempparipaikkojeni top kolmoseen, vaikken varsinainen romantikko olekaan. Käydään siellä joskus!
Se kevät tullee sinnekin. Ja takatalvi tänne. Hrrrh.
Lähetä kommentti