Töihin - töissä - töistä - töihin. Tulispa sikainfluenssa ja kaatais lepoon.
Eilinen työpäivä pysytteli kahden ääripään välissä. Sotkuinen nuori nainen päihteisellä äänellään kertoi ymmärtävänsä, kuinka rankkaa työtä kassallaolo on - Paina sä sitä hälytysnappia jos joku mies tulee ja tekee sulle pahaa, mä en koskaan painanut... Myöhemmin nauravasilmäinen vanha pariskunta tuli maksamaan kuohuvaansa, ja rouvan ojentaessa korttiaan minulle hihitti mies ja tiedusteli, enkö aio kysyä, onko hänen morsmaikkunsa vielä seitsemäntoista.
Tänään ehdin jo iloita, että se aatoille perinteinen, kasuaali sepalus auki känniöyhöttäminen olisi jäänyt vähemmälle, mutta viimeinen puolitoistatuntinen todisti toisin. Piri se on joka kannattaa - itse en lähtisi parille vartijalle vaahtoamaan, kuinka epäreilua on, ettei humalassa saa ostaa edes kolmea kaljaa. Äiti taisi jättää kertomatta, että henkilökunnan uhkailu on paitsi rumaa ja turhaa, myös laitonta. Myös vappuaattona. Äiti taisi jättää kertomatta myös noin puolelle miljoonalle tampiolle, ettei aattona vaan kannata laukata kauppaan viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa. Silloin ei myöskään sopisi olettaa, että esimerkiksi tarjoussimaa tai ylipäätään mitään simaa olisi enää hyllyssä, ei vaikka kuinka polkisi jalkaa. Kestin tämänpäiväisen infernon zen-mäisellä tyyneydellä vain ajattelemalla, että on tässä sentään parempi kuin viinakaupan kassalla.
Kotimatkalla murehdin yksinäisyyttäni. Porthaninkadun terassilla vanha mies hymyili ohikulkiessani ystävälleen yli tuoppinsa ja lausui: "Nyt on vappu! Ja tänään me juodaan niin, että varmasti on huomenna krapula ja me voidaan nauttia silliä yhdessä." Kipaisin kioskilla ja lottosin viisi riviä. Elämä voi muuttua? Parempaan?
Verkkohesarin kysyessä "Onko vappuna hauskaa?" iskin EI-nappia NO EI VITTU OLE -napin puuttuessa. Viisi minuuttia myöhemmin soiva puhelin saatteli luokseni kutsun tulla Tokoinrantaan seuraamaan auringonlaskua. Täältä tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti