Pirskahtelee

Äiti sai viime kuussa syntymäpäivälahjaksi vain kortin, jossa kerrottiin jonkin hauskan odottavan syksymmällä. Lauantaina siihen hauskaan kuului viiniä ja traktorikyytiä.

Ristiriitaiset fiilikset - huomenna pitäisi valua yliopistolle ilmoittautumaan pedaopintoihin. Aion nyt katsoa tämän kortin. Annoin itselleni luvan lopettaa shaiba kesken, jos siltä tuntuu. Kai tässä vielä kaksi rankkaa vuotta jaksaa? Sen jälkeen voikin hajoilla työelämään ihan sadalla prosentilla, kun on iso G tehty. (Eilen eräs kuusivuotias kysyi: "Millon susta tulee niinku aikuinen?" En tiennyt.)

Pitää muuten toivoa, että maksuni on jo mennyt rekisteriin, muutoin joudun apinuuksissani turvautumaan johonkuhun onnettomaan tuttuun ja valtakirjaan. Mitäs pitää maksaa ylioppilaskunnan maksu näin lähellä viimeistä ilmoittautumispäivää. Kuka käski, läski, hä?!

Verhojenvaihtovalssi

Kesä kakstonnii ja kybä jää kyllä mieleen jännittävänä. Iholla virtaa katkeamatta hiki, kalkkunankalpeat allit tytisevät. Lakanat pitää vaihtaa kolmen päivän välein, jotta suihkussa käymisestä olisi edes jotakin hyötyä. Unissa toistuvat samat teemat - pimeys, rankkasade ja kaukana merellä keinuvat utuisat valot.

Käväisin kahden yön pikavisiitillä siskoni luona. Söin viinimarjoja pensaasta, ihailin kuusivuotiaan legokaupunkia ja tekaisin mustikkapiirakan. Toisena yönä näin painajaisia, joista heräsin miltei äänettömään ukkosmyrskyyn. Makasin pitkään hereillä ja katselin, kuinka salamat löivät metsän takana kymmenen välähdyksen minuuttivauhtia. Aamu ei käynnistynyt mitenkään - ei, vaikka piti jossain töissäkin hikoilla.

Sorvi kutsuu taas huomenna. Koetan ravistella itseäni hereille ennen sitä. Hieman auttoi, kun kävi katsomassa hyvän elokuvan ja vaihtoi likaiseen ikkunaan reissunvarren kirpparilta löytyneet hippiverhot.

Villiruusuja

Mietin juhlissa moneen kertaan, saavutanko koskaan samanlaista tyyneyttä, tyylitietoisuutta ja ryhtiä kuin ruokapöydässä aterioineet ja myöhemmin tanssilattian lankkuja huolella paukuttaneet kuusikymppiset naiset. Kukaties.

Tein reissulla monta asiaa ensimmäistä kertaa. Liikutuin puheista kyyneliin saakka, kuuntelin rautalankaa niityn laidalla auringon laskiessa ja pummasin äidiltäni tupakan. Mökkitiellä seisoi mutkan takana nuori hirvi.

Völler, Klinsmann zwei, Riedle - - -

Vapaat alkoivat. Ässää! Heti ensimmäiseksi huomenaamulla repäisen eli istun äitini viereen Pieksämäen-junaan. Jumantsuigula. Tietysti pikajunaan, jossa ei ole ilmastointia. Onpahan ainakin kukkakimpulla kosteutta.

Kosteutta riitti eilenkin eräässä tamperelaisessa yksiössä. Kainalotuntumalla mitattuna lämpötila hipoi neljääkymmentä plus-astetta, mikä ei tietenkään siiderin kumoamista haitannut. Pakenimme lämpöä toiseen Mombasaan, Sorsapuistoon, josta muut lähtivätkin jatkamaan iltaa takaisin sisätiloihin. Itsehän suuntasin määrätietoisesti kotia kohti, kuten kunnollisen työssäkäyvän veronmaxajan kuuluu. Jee. Työpäivä meni taas sumussa, mutta laitan sen helteen, vapaapäivien puutteen sekä tietysti vuosia kerääntyneen ja äskettäin taas rajusti kasvaneen univelan piikkiin. Lienee hälyttävää, jos päivän aikana huomaa, ettei ole varsinaisesti vielä lainkaan ollut hereillä. Ei, vaikka olis jotain ruotsia ja saksaakin jutellut. Nukun vaikka, noh, vuonna 2034. Sitä ennen pysyy jututkin houreisina, sorry.

Viime vapaillani joskus mesoliittisella kaudella käväisin Helsingissä. Olo oli oudohko - olen ollut jo melko kauan poissa. Kaupunki ei ole enää minun. Sata vuotta sitten se oli Onervan, jos oli Ateneumin näyttelyä uskominen. Kokonaisuus oli upea, mutta hieman pisti vanhaan esittelevien seinätekstien minämuoto, jotka ovat siis kuraattorin käsialaa. Väkinäistä ja lässyttävää. Että terse vaan, mun nimi on Onerva ja mä oon täällä opastamassa teitä 1910-luvun Helsinkiin! Yäk. Käykää toki itse tuomitsemassa, muutoin näyttely oli sangen hurmaannuttava.

Tuntuu oudolta olla kotona. Tarvitsisin hausfraun, joka pesis noi ikkunat.

NED 0 - 0 ESP

Kissalla on hikka. Ei mulla muuta.

Et puis seulement quand c'est fini, alors on danse

Tästä päivästä ei ole muuta sanottavaa kuin se, että kylläpä nousee verenpaine junia vapaapäivänäkin kiroillessa. Työpäivänä kiinnostaa vähemmän olla siellä sorvin äärellä ajallaan - varsinkin kun myöhästymisselityksenä pelkkä "veeär" on jo lunastanut uskottavuutensa - mutta että omallakin ajalla pitää noitua! Jotain ryhtiä nyt tähänkin hommaan, toivoo Raskaan sarjan käyttäjä. Vapaatani ilostutti myös rankkasade, joka ehti kastelemaan allekirjoittaneen päästä varpaisiin Riihimäen asemalla katoksen suojasta huolimatta. Lisäksi kuuntelin paikallani lapsivaunussa kolmen vauvan raivoitkusinfoniaa koko matkan ajan Tampereelle. Kyllä nauratti.

Tätäkin enemmän on kyllä ilahduttanut alesta (kiitosjeesus!) ostamani Studio Julmahuvi -kokoelma. Kreikan meri, meri Kreikan. Piti katsoa kaikki kahdeksan jaksoa, ennen kuin eilisen työpäivän aiheuttama yliaktiivisuus huuhtoutui pois. Toimii! Huomasin, että tämän vapaan jälkeen olenkin töissä kahdeksan päivän putken. Olin jo menossa nillittämään, etten jaksa siis millään niinku sellasta tehdä ja että voisko vuoroja vielä vaihtaa, etsää viitsisitsää, mutta sitten kuulin viisaammaltani, että tällaisestahan saa ylityölisiä. Saa nähdä, saanko niitä ilman perään itkemistä. Yleensä on kuulemma ollut tapana jättää tämänkaltaiset turhuudet maksamatta ja ilmeisesti luotettu työntekijöiden tietämättömyyteen. Loistavaa. Huomenna otan vielä suunnan kohti Helsinkiä pitämään kivaa, sitten saa tulla hommia ovista ja ikkunoista. Ja sitä rahaakin, pliis.



Nyt otan silittelen vähän kissaa Nedgångslåtenin (...) tahdissa ja imaisen siideriä. Loistavaa.

Vääntö on hurjaa

En jaksaisi sietää tätä hellettä enää ainoatakaan päivää. Väsyttää ja vituttaa. Kadullakin tekee mieli repäistä rätit yltä ja painella lähimmän marketin maanalaiseen jättikylmiöön, jollaisessa vietin salaa viime kesän kuumimmat tunnit halaillen tarjouksessa olleita kolmen litran jäätelöpakkauksia. Missä on tilaamani lumimyrsky? KYSYN VAAN. Kaiken lisäksi aurinkoinen sää saa työpaikkani kiiretason nousemaan kafkamaisiin korkeuksiin. Aikaa syömiseen ja juomiseen ei ole, mikä tekee mistä tahansa hommasta selviämisestä mielenkiintoista. Ehkä huomenna ehdin syömään lounaan (nuudeleita ja maapähkinöitä) ennen neljää.

Kissanhoitojakso kakkonen pärähti käyntiin lauantaina. Muistoja on matkalta kertynyt jo rannettani ympäröivien hampaanjälkien verran. Tämä herra on kärty - seurasta, silityksen suunnasta, ruoasta, hiekkalaatikon siisteydestä, parvekkeen oven ja sälekaihtimien asennosta sekä nukkumaanmenoajoista. Tämä tarkoittaa, että isäntäväen sopisi olla kotona kaksneljäseittemän, silittäminen käy vain sydäntä kohti, kupista tulee löytyä Kitekattia (Hurmurin herkut -lajitelma), kopasta ei pissaa eikä kakkaakaan, partsille pitäis aina olla äksess, ulos sopisi nähdä kaulaa taivuttamatta ja nukkumaan täytyy tulla ajallaan - eli silloin kun karvanaamaa alkaa haukotuttaa. Tälläkin hetkellä makkarista kuuluu vaativa marina. Onneksi olen vain kerran saanut siivota saunanlauteiden alta löytyneitä protestipökäleitä. Tähän mennessä. Tietysti tämä hurmuri saa anteeksi yhdellä vihreiden silmiensä katseella, ja viimeistään, kun valojen sammuttua hapuilee kainaloon.

Väsyttää ja vituttaa taisi muuten niitäkin apinoita, jotka katsoivat oikeudekseen pahoinpidellä jalankulkijoita. Tällaista perseilyä ei vain oikein osaa laittaa helteen piikkiin. Neuvoksi: jos vihanhallinta tuntuu haasteelliselta, kannattaa jäädä kotiin katsomaan peiliin.