Kerrankin bizniz-luokkaan

No nyt on aikuinen olo, mietiskelin täyttäessäni VR:n sivuilta löytyvää myöhästymiskorvauslomaketta. Perjantai 13. päivä näytti kyntensä matkan varrelle paskoutuneena junana ja kolmisen tuntia kestäneenä pelleilymeininkinä. Seistiin niin ikään etelään matkalla olleen S:n kanssa Hämeenlinnan asemalla odottelemassa seuraavaa iiseetä ja tuumattiin, että tästä puuttuu nyt enää räntäsade. Kun kaksi konnaria kuulutti junistaan samaa asiaa samaan aikaan toisistaan ilmeisesti tietämättä, piti tanssia oikein informaatioyhteiskuntatanssi. S:llä putos vielä jätskistä suklaat asemahallin lattialle. Että tänne niitä korvauksia (5,50e), saatana!

Tanssin äsken myös jääkaapinuusimistanssin. Pääsen eroon tuosta hirviöstä, jonka tuleen roihahtamista olen jännännyt jo vuoden päivät. Skool.

Kesä on mennyt jonnekin, ja hyvä niin. Työpäiviä on jäljellä enää kuusi - meitsi selvis! Duuni toki jatkuu syksyllä viikonloppuisin, mutta kuitenkin. Odotan jo päivien viilenemistä. Sais tulla vettä kuin aisaa ja mielellään tuulla niin, että naamasta lähtee iho. Hellettä en jaksa enää. Yhtään, mä sanon. Odotettavaa on muutakin, pedagogiset ja seminaari nyt pienimpinä. Lukupiiriäkin on tulollaan. Onneksi on ässä pedaryhmä, jonka kanssa jakaa ylämäet.

Bleääääärgghhh. Pari tuntia sitten oli Sinkkiksen ykköskauden kakkoslevy kuumana asemassa, kädessä pientilasiideriä ja lautasella muhkeaa salaattia. Nyt on pullo ja lautanen tyhjinä, kipeät viisaudenhampaat ja parisataa sivua tenttikirjaa. Melkein kiinnostaa.

похмелье

Olen aikamoinen martta. Poimittuani huimat neljä litraa punaviinimarjoja ja saatettuani ne pakastuskuntoon leipaisin vielä äsken parsakaali-sipuli-kirsikkatomaatti-paprika-savutofupiirakkaa. Mitalia tänne!

Ostin kyllä loppuviikon työeväiksi pari tölkkiä hernekeittoa ja avasin just palkkiokaljan, muttei kerrota kenellekään.

Kenellekään ei sovi myöskään kertoa, että tuli oltua vähän humalassa tuossa viikonloppuna, pitkästä aikaa. Joku ilmeisesti kaatoi kurkkuuni useammankin liikaa, vai miten se nyt meni. Joka tapauksessa muistan muutamien muovimukiskoolauksien päälle esimerkiksi ähkineeni bajamajassa ja maanneeni selälläni pimeässä puistossa. Kadotin myös sukkani. Mitalia tänne!

Tuli tänään myös, itsetuhoiselle luonteelleni ominaisesti, lupauduttua jo ties monennelle kotimaanreissulle äitini kanssa. Kolmen junanvaihdon päähän.

Talo, jonka anteliaasta pihasta marjani hain, oli muuten päässyt aavistuksen kärsimään viimeöisestä myrskystä. Pihalammen rannalla seissyt mänty oli kaatuessaan halkaissut talonpäädyn terassin ja vetänyt nurtsille palasen katonkulmaakin. Kolme metriä oikealle, ja koko talo olisi romahtanut. Kiva. Sähkötkin katkesivat vielä kahteen kertaan ruokaa tehdessämme. Itse kyllä nautin myrskystä - kaupunkitalon ylimmässä kerroksessa. Harvoinpa sitä pääsee katselemaan tällaista sähinää. Luulen, että idästä tullut metsäpalosavusumu teki esityksestä vielä mahtavamman. Koko horisontin mittaiset salamat pääsivät valaisemaan koko taivaan, kun sumu hajotti valoa laajalle. Istuin ja tuijotin. Vesi runnoi asfalttia, ja salamat haaroittuivat alas juostessaan kuin taisteluun valmistautuvan hirven sarvet.

Pirskahtelee

Äiti sai viime kuussa syntymäpäivälahjaksi vain kortin, jossa kerrottiin jonkin hauskan odottavan syksymmällä. Lauantaina siihen hauskaan kuului viiniä ja traktorikyytiä.

Ristiriitaiset fiilikset - huomenna pitäisi valua yliopistolle ilmoittautumaan pedaopintoihin. Aion nyt katsoa tämän kortin. Annoin itselleni luvan lopettaa shaiba kesken, jos siltä tuntuu. Kai tässä vielä kaksi rankkaa vuotta jaksaa? Sen jälkeen voikin hajoilla työelämään ihan sadalla prosentilla, kun on iso G tehty. (Eilen eräs kuusivuotias kysyi: "Millon susta tulee niinku aikuinen?" En tiennyt.)

Pitää muuten toivoa, että maksuni on jo mennyt rekisteriin, muutoin joudun apinuuksissani turvautumaan johonkuhun onnettomaan tuttuun ja valtakirjaan. Mitäs pitää maksaa ylioppilaskunnan maksu näin lähellä viimeistä ilmoittautumispäivää. Kuka käski, läski, hä?!

Verhojenvaihtovalssi

Kesä kakstonnii ja kybä jää kyllä mieleen jännittävänä. Iholla virtaa katkeamatta hiki, kalkkunankalpeat allit tytisevät. Lakanat pitää vaihtaa kolmen päivän välein, jotta suihkussa käymisestä olisi edes jotakin hyötyä. Unissa toistuvat samat teemat - pimeys, rankkasade ja kaukana merellä keinuvat utuisat valot.

Käväisin kahden yön pikavisiitillä siskoni luona. Söin viinimarjoja pensaasta, ihailin kuusivuotiaan legokaupunkia ja tekaisin mustikkapiirakan. Toisena yönä näin painajaisia, joista heräsin miltei äänettömään ukkosmyrskyyn. Makasin pitkään hereillä ja katselin, kuinka salamat löivät metsän takana kymmenen välähdyksen minuuttivauhtia. Aamu ei käynnistynyt mitenkään - ei, vaikka piti jossain töissäkin hikoilla.

Sorvi kutsuu taas huomenna. Koetan ravistella itseäni hereille ennen sitä. Hieman auttoi, kun kävi katsomassa hyvän elokuvan ja vaihtoi likaiseen ikkunaan reissunvarren kirpparilta löytyneet hippiverhot.

Villiruusuja

Mietin juhlissa moneen kertaan, saavutanko koskaan samanlaista tyyneyttä, tyylitietoisuutta ja ryhtiä kuin ruokapöydässä aterioineet ja myöhemmin tanssilattian lankkuja huolella paukuttaneet kuusikymppiset naiset. Kukaties.

Tein reissulla monta asiaa ensimmäistä kertaa. Liikutuin puheista kyyneliin saakka, kuuntelin rautalankaa niityn laidalla auringon laskiessa ja pummasin äidiltäni tupakan. Mökkitiellä seisoi mutkan takana nuori hirvi.

Völler, Klinsmann zwei, Riedle - - -

Vapaat alkoivat. Ässää! Heti ensimmäiseksi huomenaamulla repäisen eli istun äitini viereen Pieksämäen-junaan. Jumantsuigula. Tietysti pikajunaan, jossa ei ole ilmastointia. Onpahan ainakin kukkakimpulla kosteutta.

Kosteutta riitti eilenkin eräässä tamperelaisessa yksiössä. Kainalotuntumalla mitattuna lämpötila hipoi neljääkymmentä plus-astetta, mikä ei tietenkään siiderin kumoamista haitannut. Pakenimme lämpöä toiseen Mombasaan, Sorsapuistoon, josta muut lähtivätkin jatkamaan iltaa takaisin sisätiloihin. Itsehän suuntasin määrätietoisesti kotia kohti, kuten kunnollisen työssäkäyvän veronmaxajan kuuluu. Jee. Työpäivä meni taas sumussa, mutta laitan sen helteen, vapaapäivien puutteen sekä tietysti vuosia kerääntyneen ja äskettäin taas rajusti kasvaneen univelan piikkiin. Lienee hälyttävää, jos päivän aikana huomaa, ettei ole varsinaisesti vielä lainkaan ollut hereillä. Ei, vaikka olis jotain ruotsia ja saksaakin jutellut. Nukun vaikka, noh, vuonna 2034. Sitä ennen pysyy jututkin houreisina, sorry.

Viime vapaillani joskus mesoliittisella kaudella käväisin Helsingissä. Olo oli oudohko - olen ollut jo melko kauan poissa. Kaupunki ei ole enää minun. Sata vuotta sitten se oli Onervan, jos oli Ateneumin näyttelyä uskominen. Kokonaisuus oli upea, mutta hieman pisti vanhaan esittelevien seinätekstien minämuoto, jotka ovat siis kuraattorin käsialaa. Väkinäistä ja lässyttävää. Että terse vaan, mun nimi on Onerva ja mä oon täällä opastamassa teitä 1910-luvun Helsinkiin! Yäk. Käykää toki itse tuomitsemassa, muutoin näyttely oli sangen hurmaannuttava.

Tuntuu oudolta olla kotona. Tarvitsisin hausfraun, joka pesis noi ikkunat.

NED 0 - 0 ESP

Kissalla on hikka. Ei mulla muuta.