Ihana Sanna heitti haasteella. Vot:
Kerro 11 asiaa itsestäsi.
Vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen.
Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille.
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
Ilmoita heille, että heidät on haastettu.
Jo vain!
- - -
Leivoin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa onnistuneesti pullaa. Kokemus oli kummallinen, jotenkin nyrjähtänyt. Mahtava sitko! Aikun on rullalla! Ne kohoaa! Uuh! Lopulta söin herkuista vain muutaman. Liikaa kardemummaa. Nyyh. Miks mä tein näitä? Miks pulla vituttaa?
Olen alkanut odottaa valmistumista yhä keskittyneemmin. Tiivistyneeseen, kirosanojen siivittämään tunteeseen saattaa vaikuttaa se, että olen taas tilanteessa, jossa on aina pakko mennä töihin. Myös kipeänä. Tahdon mahdollisimman pian edes tuntea, että minulla on työmarkkinoilla sen pikkiriikkisen neuvotteluvaraa.
Vaikka miten kurmottaisi, koitan parhaani mukaan aina mennä venäjäntunneilleni. Mammaa ja pappaa pullottava pienryhmä on hauska, opettaja pohjimmiltaan superlaiskalle luonteelleni juuri sopiva ja fiilis joka kerta tunnin päättyessä virkeä ja voimakas.
Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt Seinfeldin. Mikä sarja! Mitkä hüümörin tasot! Miten George ärsyttääkään!
Olen erittäin tyypillinen lemmikinomistaja. Meidän kissa on maaliman söötein, ihanin, pövvöisin, älykkäin, höppänöin ja nuutuisin bubumörbötti. Kaikkein paras kissa, ihan näin ilmoitusasiana.
En juurikaan välitä musiikista. Saatan unohtaa edes omistavani tallenteita, hyvin pitkiksikin ajoiksi. Tosin kun muistan tuupata jotain ilmoille, lerpahdan kasaksi säkkituoliin. Aivot kiittävät, toimii - mutta suuntaan intohimoni jonnekin muualle kuin ajoitettuihin ääniin.
Minulla on herkät silmät. Se tarkoittaa, etten voi ajaa pyörällä ilman, että tuuli vetää retinavedet poskille. Se meinaa myös, että esimerkiksi oppitunnilla saattaa syvä henkäys ja keskittyminen olla paikallaan, kun ekaluokkalaiset juttelevat tehtävienteon lomassa keskenään. "Joo, sen ekan avaruuskoiran nimi oli Laika. Se laitettiin rakettiin ja sit se tuli takasin kotiin."
Huolimatta ponnisteluistani saatan kiintyä lujasti esineisiin. En osaisi olla ilman isoa hyllyllistä kirjoja. Vanhan nojatuolini muoto lohduttaa. Äitini vähän aikaa sitten valmiiksi saama ja minulle lahjoittama Impi Sotavallan noin sata vuotta sitten suunnittelema ryijy herättää rakkaudentunteita.
Mitä enemmän olen opiskellut, sitä piinaavammin olen tullut tietoiseksi omasta tietämättömyydestäni. Eijjuma! Määhän oon ihan pihalla! Mitä helvettiä täällä tapahtuu?
Jos saisin tupsahtaa takaisin nuoruuteeni yhteishakulomakkeita täyttelemään, saattaisin pyrkiä opiskelemaan dokumenttielokuvien tekemistä. Ala kiinnostaa yhä. Ans kattoo, ehtiihän tässä vielä...
Juuri nyt voin sanoa aika lailla kaiken tuntuvan kovin raskaalta. Asiat kasaantuvat, väsyttää, aisat painavat ahtaina. Mutku kato tsemppaat vaan! Kaikkeudelle kiitos nukahtamislääkkeistä.
- - -
1. Mikä on lempijäätelömakusi?
Stracciatella! Oijjoijjoi! Ei vajareille, kyllä övereille!
2. Oletko pyjama- vai yöpaitaihmisiä?
Sekä että. Piamassa voi hengailla kotipäivät pääksytysten, yöpaidassa on parempi nukuksia.
3. Entäpä aamu- vai iltavirkku?
Ehdottomasti iltavirkku. Olen virkeimmilläni ja tuotteliaimmillani siinä iltakahdeksan jälkeen. Aamuisin toimin autopilotilla vähintään ensimmäiseen kahvikupilliseen.
4. Mikä on lempielokuvasi?
On vaikea nimetä vain yhtä. Tällä hetkellä liikuttaa esimerkiksi Kovasikajuttu. Parin viikon päästä huokailen jollekin muulle.
5. Mikä on lempimaasi?
Omakohtaista kokemusta eri valtionkolkista minulla on kovin vähän. Korttipakassa pata viehättää.
6. Uskotko horoskooppeihin?
En. Yhtään.
7. Oletko meri- vai järvi-ihminen?
Vaikea valita! Sisä-Suomen lohduttoman uimataidottomana kasvattina on vesielementti minulle jokseenkin vieras ja uhkaavakin. Nautin kyllä suunnattomasti sekä meren että järven läheisyyden luomista äänimaailmoista. Järvenpinta taitaa näistä kahdesta kuitenkin olla se tutumpi - selällä pisteenä näkyvä katiskanmerkki on jo ajatuksenakin rauhoittava.
8. Mikä on lempivuodenaikasi?
Syksy. Ilma raikastuu, säät vakavoituvat. On soveliasta pukeutua peittävämmin, mikä on kaltaiselleni hehtaarireidelle joka vuosi helpotus.
9. Jos saisit 100 euroa, mitä tekisit niillä?
Edelliseen jokseenkin löyhästi liittyen sanoisin, että ostaisin kasan ruokaa.
10. Millainen olit teininä?
Kireä. Luonteeltani.
11. Mitä tekisit mieluiten juuri nyt?
Lojuisin lämpimässä kylvyssä enkä ajattelisi yhtään mitään.
- - -
1. Mitä lempivalokuvastasi löytyy?
2. Mikä on kummallisinta, mitä olet tehnyt?
3. Syvä vai matala lautanen?
4. Mikä naurattaa?
5. Urheilu - uhka vai mahdollisuus?
6. Housut vai hame?
7. Sasi & Tennilä - kumman kaa?
8. Risikko & Räsänen - kumman kaa?
9. Mitä otat piknikille mukaan?
10. Mikä kaduttaa?
11. Mitä teet illalla?
- - -
Olen tuhma ja uhmaan haasteen sääntöjä - useimmat seuraamani alle 200 lukijan bloggaajat ovat haasteen jo tehneet. Haastankin siis vain Tuulentunnon ja Suketuksen sekä pyörrän uudet kysymykset takaisin myös Sannalle. Nappaa tästä haaste - juur' sinäkin siellä! - jos siltä tuntuu!
6. helmikuuta 2013
21. tammikuuta 2013
Tuottavana yksilönä
Edistyy, edistyy. Yks essee ja gradu. Edistyy, mä sanon!
Kahvia on kulunut. Töissä ja kotona. Eilettäin taas oli tukka kipeänä, kun oli jotkut valmistujaispaardit lauantaina. Korjaan: ERITTÄIN MEHEVÄT mustikkabooli-supersafkaus-mätanssinytilmankenkiä-oottekaikkitosiihanii-bileet. Että nesteytys on nyt ainakin ollut ihan kunnossa.
Niitä töitäkin on tosiaan riittänyt - olen jakanut viisauttani paitsi kulttuurikohteessa, myös koulussa. (Huomenna menen opettamaan alakoululaisille luistelua. Nimim. Viimeksi terillä kymmenen vuotta sitten) Hommia tehdessä väistyy mukavasti yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni, hyödyttömyyden tunne. Vaikka olen kuinka yrittänyt, en ole päässyt eroon siitä fiiliksestä, etten tee tarpeeksi. Tai mikä pahempaa: ole tarpeeksi. Luulen, etten ole ainoa tästä tällaisesta kärsivä. Paskaa, yhtäkaikki. Opettelen lojumaan. Ens viikolla. Ehkä. (Tosin nyt ei kai sais silleen oleskella. Yhteiskunnassa ainakaan.)
Sitä ennen leipaisen muutamat naan-leivät. Esseenkirjoituksen sijaan.
Kahvia on kulunut. Töissä ja kotona. Eilettäin taas oli tukka kipeänä, kun oli jotkut valmistujaispaardit lauantaina. Korjaan: ERITTÄIN MEHEVÄT mustikkabooli-supersafkaus-mätanssinytilmankenkiä-oottekaikkitosiihanii-bileet. Että nesteytys on nyt ainakin ollut ihan kunnossa.
Niitä töitäkin on tosiaan riittänyt - olen jakanut viisauttani paitsi kulttuurikohteessa, myös koulussa. (Huomenna menen opettamaan alakoululaisille luistelua. Nimim. Viimeksi terillä kymmenen vuotta sitten) Hommia tehdessä väistyy mukavasti yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni, hyödyttömyyden tunne. Vaikka olen kuinka yrittänyt, en ole päässyt eroon siitä fiiliksestä, etten tee tarpeeksi. Tai mikä pahempaa: ole tarpeeksi. Luulen, etten ole ainoa tästä tällaisesta kärsivä. Paskaa, yhtäkaikki. Opettelen lojumaan. Ens viikolla. Ehkä. (Tosin nyt ei kai sais silleen oleskella. Yhteiskunnassa ainakaan.)
Sitä ennen leipaisen muutamat naan-leivät. Esseenkirjoituksen sijaan.
8. tammikuuta 2013
Ensimmäinen
Pyhät ovat lusitut. Aamen.
Uusivuosi lurahtikin ihan kotosalla. Tosin koska eräät toiset kekkerit peruuntuivat isännän lentsun vuoksi, siirtyivät the bileet meille. Eipä siinä, olisin leiponut omenapiirakkaa ja perunarieskaa muutenkin. Olut oli hyvää ja sitä oli riittävästi, perinteisistä vuodenaloituksen katumusharjoituksista päätellen. Kun on asiaa, lienee puhuttava isoon luuriin. Muutama päivä sitten kävimme opettajatarseurueessa aamiaisella kylmänkalseassa Tallinnassa. Pää oli sielläkin kipeä. En tajuu.
On suorastaan rakkaudellista, että voin sanoa tämän: enää kaks esseetä ja gradu sekä huomenna töihin! Eräs huuruinen tietojenvaihto aattona poiki sijaisuuden, jonne pätemään loikin tänäkin aamuna sellaisella jalannousulla, että kauempaa katsottuna liikkeellä varmaan vaikutti olevan yhden ihmisen conga-jono. Kotimatkalla jalka oli aavistuksen raskaampi, mutta se kuuluu asiaan. Ovat niin herttaisia nuo natiaiset.
Ahkeruus kuuluu taas huomiseen, sillä minä juon nyt kahvia. Syön keksiä. Makaan syvällä sohvassa ja katson illalla lemppariohjelmani kesäretkijakson. Sarja jatkuu syksyllä 2013. Nyyh!
(En mä tiiä ketä mä huijaan. Oikeesti mä katon vaan Poliiseja.)
Uusivuosi lurahtikin ihan kotosalla. Tosin koska eräät toiset kekkerit peruuntuivat isännän lentsun vuoksi, siirtyivät the bileet meille. Eipä siinä, olisin leiponut omenapiirakkaa ja perunarieskaa muutenkin. Olut oli hyvää ja sitä oli riittävästi, perinteisistä vuodenaloituksen katumusharjoituksista päätellen. Kun on asiaa, lienee puhuttava isoon luuriin. Muutama päivä sitten kävimme opettajatarseurueessa aamiaisella kylmänkalseassa Tallinnassa. Pää oli sielläkin kipeä. En tajuu.
On suorastaan rakkaudellista, että voin sanoa tämän: enää kaks esseetä ja gradu sekä huomenna töihin! Eräs huuruinen tietojenvaihto aattona poiki sijaisuuden, jonne pätemään loikin tänäkin aamuna sellaisella jalannousulla, että kauempaa katsottuna liikkeellä varmaan vaikutti olevan yhden ihmisen conga-jono. Kotimatkalla jalka oli aavistuksen raskaampi, mutta se kuuluu asiaan. Ovat niin herttaisia nuo natiaiset.
Ahkeruus kuuluu taas huomiseen, sillä minä juon nyt kahvia. Syön keksiä. Makaan syvällä sohvassa ja katson illalla lemppariohjelmani kesäretkijakson. Sarja jatkuu syksyllä 2013. Nyyh!
(En mä tiiä ketä mä huijaan. Oikeesti mä katon vaan Poliiseja.)
28. joulukuuta 2012
Ei paha
Kurssit: taputeltuina. Esseet: palautettuina. Tentit: tehtyinä. Opintovuosi 2012: loppu. Olut: avattu. Risteily: varattu ensi viikolle.
En voi uskoa tätä. VAPAA ILTA.
Hyvät naiset ja pojat. Nyt on hyä.
(zzzzz)
En voi uskoa tätä. VAPAA ILTA.
Hyvät naiset ja pojat. Nyt on hyä.
(zzzzz)
21. joulukuuta 2012
15. joulukuuta 2012
Vähän perspektiiviä
"No se on hoitaja täältä päivystyksestä terve. Näistä verikokeista. Missäs olet? Pääsetkö tänne? Nyt heti."
"Otetaas vielä toi hapetus. Joo. Heikottaako? Jaksatko vielä odottaa?"
"Hoitaja ottaa vielä serpin, kun oot noin kipeen näkönen. Kohta haetaan osastolle ja pääset tiputukseen. Älä nyt kaadu mennessäs, jooko."
"Ei nää arvot nyt oikein nouse. Katotaan parin päivän päästä, jos pääsisit kotiin."
"Keskustellaan jatkohoidosta sitten ensi viikolla... Niissähän on kaikissa mahdollisissa omat ongelmansa."
"Kirjotin nyt aika reilusti tätä sairaslomaa."
"Tais olla tää rappu? Se ois kymmenen ja yheksänkymmentä."
Tää on tätä.
Tää on nyt tätä.
"Otetaas vielä toi hapetus. Joo. Heikottaako? Jaksatko vielä odottaa?"
"Hoitaja ottaa vielä serpin, kun oot noin kipeen näkönen. Kohta haetaan osastolle ja pääset tiputukseen. Älä nyt kaadu mennessäs, jooko."
"Ei nää arvot nyt oikein nouse. Katotaan parin päivän päästä, jos pääsisit kotiin."
"Keskustellaan jatkohoidosta sitten ensi viikolla... Niissähän on kaikissa mahdollisissa omat ongelmansa."
"Kirjotin nyt aika reilusti tätä sairaslomaa."
"Tais olla tää rappu? Se ois kymmenen ja yheksänkymmentä."
Tää on tätä.
Tää on nyt tätä.
9. joulukuuta 2012
Aika menee arvellessa
Aika ja raha. Yleensä lienee pula vain jommasta kummasta, mutta nyt uupuvat molemmat. Lompakko ei nimittäin ole aivan niin täysi kuin kalenteri.
Viimeinen opintotuki nimittäin ropsahti tilille marraskuun alussa. Vuoden loppuun saakka sinnittely onnistuu viimeisten nostettujen opintolainojen avulla, mutta tammikuun alusta lähtien on toimeentulo melkoinen kysymysmerkki. Pikkupalkat riittävät juuri ja juuri vuokraan, mutteivät mihinkään muuhun. Osa-aikaista työtä - entisen rinnalle - olen etsinyt koko syksyn. Sopivaa ei ole kuitenkaan löytynyt, sillä mikä tahansa jobi ei käy. Terveydentilani asettaa tiettyjä rajoituksia (jotka rajaavat esimerkiksi siivoustyöt pois), arkena tulisi olla välillä vapaata (jotta pääsen graduaineistoni perässä arkistoihin ja joskus olisi valmistuminenkin sitä myötä mahdollista) ja työnantajaa ei saa haitata se, että tosiaankin valmistun keväällä (ja hänen mielestään todennäköisesti lähden lätkimään). Pahalta näyttää. Huomenna marssin Kelaan kyselemään, olisinko jonkinlaiseen tukeen mahdollisesti oikeutettu. Luulisin, näillä tuloilla.
Kuten tämän bloginriesun päivitystahdistakin voi päätellä, ei sitä aikaakaan ole aivan sudensuuhun heitettäväksi asti. Kahden opetussuunnitelman välinen siirtymäaika päättyy tenttien osalta vuodenvaihteessa. Niinpä viimeinen (sähköinen) tenttini onkin kunniakkaasti 28. joulukuuta. Sen perään ensi vuoden puolelle (joka saa, saa-ta-na, luvan olla parempi kuin tämä pian päättyvä) jää enää kaksi pientä historian esseetä ja gradu. Sitä ennen pitää saada valmiiksi ja/tai läpi yksi oikeustieteen mastodonttitentti, yksi viiden pisteen historiankurssi ja yksi valtio-opin tentti (jonne jätin dokumentoidusti menemättä marraskuussa 2009). Jos vain aikataulutan oikein, saatan selvitä tästä.
Kun katson koneeni työpöydällä jurmottavan Opinnot kuosiin -tiedoston listaa, ei valmistumiseni näyttäisi olevan kovinkaan kaukana. Kun katson työpäivien ja muiden velvollisuuksien läikittämää kalenteriani, tulee miltei itku. Miten mä ikinä ehdin tehdä tän kaiken? En yhtään ihmettele sitä, kuinka ihmiset muistelevat juuri gradunteon ajanjakson opintojensa (ja usein koko elämänsäkin) paskimmaksi ja synkimmäksi kaudeksi. Sitähän tämä on. Synkkää paskaa.
Nyt keitän ojanpohjanmustaa kahvia, läväytän YK-oikeuden tenttimateriaalit pöytään ja teen. Sitä ennen eksyy käsi kuitenkin silittämään suuria vaaleanpunaisia kissanvarpaita, jotka unisina leipovat ilmaa. Siitäkin hetkestä tunnen syyllisyyttä.
Viimeinen opintotuki nimittäin ropsahti tilille marraskuun alussa. Vuoden loppuun saakka sinnittely onnistuu viimeisten nostettujen opintolainojen avulla, mutta tammikuun alusta lähtien on toimeentulo melkoinen kysymysmerkki. Pikkupalkat riittävät juuri ja juuri vuokraan, mutteivät mihinkään muuhun. Osa-aikaista työtä - entisen rinnalle - olen etsinyt koko syksyn. Sopivaa ei ole kuitenkaan löytynyt, sillä mikä tahansa jobi ei käy. Terveydentilani asettaa tiettyjä rajoituksia (jotka rajaavat esimerkiksi siivoustyöt pois), arkena tulisi olla välillä vapaata (jotta pääsen graduaineistoni perässä arkistoihin ja joskus olisi valmistuminenkin sitä myötä mahdollista) ja työnantajaa ei saa haitata se, että tosiaankin valmistun keväällä (ja hänen mielestään todennäköisesti lähden lätkimään). Pahalta näyttää. Huomenna marssin Kelaan kyselemään, olisinko jonkinlaiseen tukeen mahdollisesti oikeutettu. Luulisin, näillä tuloilla.
Kuten tämän bloginriesun päivitystahdistakin voi päätellä, ei sitä aikaakaan ole aivan sudensuuhun heitettäväksi asti. Kahden opetussuunnitelman välinen siirtymäaika päättyy tenttien osalta vuodenvaihteessa. Niinpä viimeinen (sähköinen) tenttini onkin kunniakkaasti 28. joulukuuta. Sen perään ensi vuoden puolelle (joka saa, saa-ta-na, luvan olla parempi kuin tämä pian päättyvä) jää enää kaksi pientä historian esseetä ja gradu. Sitä ennen pitää saada valmiiksi ja/tai läpi yksi oikeustieteen mastodonttitentti, yksi viiden pisteen historiankurssi ja yksi valtio-opin tentti (jonne jätin dokumentoidusti menemättä marraskuussa 2009). Jos vain aikataulutan oikein, saatan selvitä tästä.
Kun katson koneeni työpöydällä jurmottavan Opinnot kuosiin -tiedoston listaa, ei valmistumiseni näyttäisi olevan kovinkaan kaukana. Kun katson työpäivien ja muiden velvollisuuksien läikittämää kalenteriani, tulee miltei itku. Miten mä ikinä ehdin tehdä tän kaiken? En yhtään ihmettele sitä, kuinka ihmiset muistelevat juuri gradunteon ajanjakson opintojensa (ja usein koko elämänsäkin) paskimmaksi ja synkimmäksi kaudeksi. Sitähän tämä on. Synkkää paskaa.
Nyt keitän ojanpohjanmustaa kahvia, läväytän YK-oikeuden tenttimateriaalit pöytään ja teen. Sitä ennen eksyy käsi kuitenkin silittämään suuria vaaleanpunaisia kissanvarpaita, jotka unisina leipovat ilmaa. Siitäkin hetkestä tunnen syyllisyyttä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)