Ajat eivät ole minulle suosiolliset. Lentsu vaivaa, huuli on halki ja ikkunalasien tilalla läpikuultavaa muovia. Eilen olin vielä niin kuumeinen, että hengästyin kylvyssä.
Nukkuminen ei ole vienyt väsymystä, sillä murehdin unissanikin. Katsellessani kahden viikon takaisia, leppoisia mielenosoituskuvia en voinut olla ajattelematta, että ne ovat peräisin toisesta maailmasta. Jo tammikuussa havaitsin, että tämä on rankin kevääni koskaan, mutten osannut arvata, kuinka raskaaksi asiat tulisivat kantaa.
Pitäisi kai olla onnellinen, ettei käynyt pahemmin. Sydän ei vioittunut, keuhkot ovat puhtaat. Kotiinsa on moni kuollu.
Onneksi olen saanut silittää sylissäni kerällä kurnuttavaa kissaa, pakista Tampereella hedelmäsalaattikulhojen äärellä pikkutunneille ja maata vieraissa nurkissa, kun virus potkii keuhkoja hajalle. Tänään potkin itseni lähemmäs arkea laittamalla lasagnet tulemaan, vaikka mieluiten sulautuisin lakanaani enkä nousisi ennen kesäkuuta. Elämä voittaa, kuten S. luonnehtii krapulan väistymistä.
27. maaliskuuta 2009
18. maaliskuuta 2009
Suoraan perintään
Juuri kun sitä luulee, ettei elämässä voi mennä huonommin, havahtuu työmatkaratikassa tarkastajan ääneen ja muistaa, että kausi meni umpeen edellisenä päivänä.
12. maaliskuuta 2009
Ruohonjuuressa
Olen ryhdistäytynyt. Olen jynssännyt kotia, kokkaillut terveellisiä aterioita, tehnyt esseet et cetera ajoissa, lukenut jopa tenttiin työvuorojen välissä, lenkkeillytkin. Huomenna menen mielenosoitukseen, ja luen loppupäivän. Viikonlopun viimeistelen tutkimusetiikan luentopäiväkirjaa, ja alan työstää kandintutkielmaani.
- - - - - - - - - - - -
Ostan täysin pee-aana Housen kolmoskauden, ja kieltäydyn ajattelemasta laskujen kaltevaa tornia. Olen töissä väsynyt ja poissaoleva, tahkoan vuorot läpi vailla mielenliikahduksia. Iltaisin potkin villakoiria piiloon. Siirtelen kandini kuvaketta työpöydän laidasta toiseen. Syön suklaata, makaan sängyssäni tuntikausia. Tuijotan ikkunalaudalla torkkuvaa harakkaa. Käännän pääni pois, kun yöratikassa alan nainen kysyy vieressään istuvalta alan mieheltä: Markku... Lupaathan sä, ettet sä raiskaa mua?
Kotona avaan kaljan, käytyäni ensin pöllimässä vessapaperia Kämpistä. Luen päivälehden keskustelupalstalta, kuinka kokkolalaiset nimbyt eivät halua vastaanottokeskusta naapuriini, enkä ymmärrä, mikä heitä riivaa.
Myöhemmin kääriydyn peittoihini, käännän kylkeä ja huokaan. Huokaan koko yön, ja kun tulee valoisaa, lehahtaa ikkunani taakse mustavalkoinen lintu.
- - - - - - - - - - - -
Ostan täysin pee-aana Housen kolmoskauden, ja kieltäydyn ajattelemasta laskujen kaltevaa tornia. Olen töissä väsynyt ja poissaoleva, tahkoan vuorot läpi vailla mielenliikahduksia. Iltaisin potkin villakoiria piiloon. Siirtelen kandini kuvaketta työpöydän laidasta toiseen. Syön suklaata, makaan sängyssäni tuntikausia. Tuijotan ikkunalaudalla torkkuvaa harakkaa. Käännän pääni pois, kun yöratikassa alan nainen kysyy vieressään istuvalta alan mieheltä: Markku... Lupaathan sä, ettet sä raiskaa mua?
Kotona avaan kaljan, käytyäni ensin pöllimässä vessapaperia Kämpistä. Luen päivälehden keskustelupalstalta, kuinka kokkolalaiset nimbyt eivät halua vastaanottokeskusta naapuriini, enkä ymmärrä, mikä heitä riivaa.
Myöhemmin kääriydyn peittoihini, käännän kylkeä ja huokaan. Huokaan koko yön, ja kun tulee valoisaa, lehahtaa ikkunani taakse mustavalkoinen lintu.
8. maaliskuuta 2009
Ha-ha-ha
Huomio, kaikki!
Tästä bloginpierusta EI löydy:
-kuvia Linda Lampeniuksen tisseistä, Alkon likööreistä (?) tai Torkkelinmäestä
-apua seuraaviin, lääketieteellistä konsultaatiota kaipaaviin vaivoihin: harmaa ripuli, rintakivut yskiessä tai paskaset silmät
-parrua, panojuttuja tai miesstripparia
-yksityiskohtaista tietoa lähisalamista tai Tampereen soluasunnoista, puhumattakaan Riihimäen suuntanumerosta
Myöskin te, jotka etsitte intterneetin ihmeluukusta tietoa tissien naulaamisesta pöytään tai koiran niskan paksuuntumisesta, kelatkaa itteänne. Puhelinluettelosta löytyy sekä psykiatrien että eläinlääkärien numeroita.
Tästä bloginpierusta EI löydy:
-kuvia Linda Lampeniuksen tisseistä, Alkon likööreistä (?) tai Torkkelinmäestä
-apua seuraaviin, lääketieteellistä konsultaatiota kaipaaviin vaivoihin: harmaa ripuli, rintakivut yskiessä tai paskaset silmät
-parrua, panojuttuja tai miesstripparia
-yksityiskohtaista tietoa lähisalamista tai Tampereen soluasunnoista, puhumattakaan Riihimäen suuntanumerosta
Myöskin te, jotka etsitte intterneetin ihmeluukusta tietoa tissien naulaamisesta pöytään tai koiran niskan paksuuntumisesta, kelatkaa itteänne. Puhelinluettelosta löytyy sekä psykiatrien että eläinlääkärien numeroita.
6. maaliskuuta 2009
1. maaliskuuta 2009
Kohinaa
Tajusin, etten valmistukaan kandiksi tänä keväänä. Toukokuussa olisi tarvittavat 180 pistettä koossa, mutta sivuaineopintojen puolelta näyttää puuttuvan mahdollisten "jos nää kurssimerkinnät muuttais historian kursseista talous- ja sosiaalihistorian kursseiksi" -säätöjen ja jäljellä olevien tiedekuntatenttien (kunnianhimoiset 10 op per tentti) jälkeen yli 15 pistettä. D'oh! Fukseille siis tietoisku: ota selvää, apina, niin ei myöhemmin itketä. Allekirjoittaneella meinasi kyllä tulla parku, sitten joku onneksi tarjosi jo banaanin. Kerkeepä sitä myöhemminkin. Kai.
Hehhehhee. Laitoin just semipaskan proseminaariesitelmäni valumaan ryhmäläisteni sähköpostilaatikoihin. Se on pitkä, selosteleva, epätieteellinen ja tylsä. Siksipä piilotinkin, ihan asiaan liittyen kylläkin, pylly-sanan kyykkykakkajutun yhteyteen sivulle 33. Ken on jaksanut esitelmäni läpi kahlata, mainitsee talvisessa metsässä palelevat posket varmasti keskiviikkona.
"Kuka nyt yleensäkään haluaa sitä majavanraatoista tohtorinlakkia? Se on kallis ja näyttää dorkalta."
Hehhehhee. Laitoin just semipaskan proseminaariesitelmäni valumaan ryhmäläisteni sähköpostilaatikoihin. Se on pitkä, selosteleva, epätieteellinen ja tylsä. Siksipä piilotinkin, ihan asiaan liittyen kylläkin, pylly-sanan kyykkykakkajutun yhteyteen sivulle 33. Ken on jaksanut esitelmäni läpi kahlata, mainitsee talvisessa metsässä palelevat posket varmasti keskiviikkona.
"Kuka nyt yleensäkään haluaa sitä majavanraatoista tohtorinlakkia? Se on kallis ja näyttää dorkalta."
27. helmikuuta 2009
Sleep has no massa
Tiistaina uutisia katsellessa tuntui kuin olisin äkkiä pudonnut keskelle painajaista. Eläkeikä nousee - opintotukijärjestelmä muuttuu - Eurooppa keskellä ydinvoiman renessanssia. Viimeisenä ruudun alareunassa juossut teksti Huomenna paistaa aurinko ei varsinaisesti lohduttanut. Rintalastan alle tuntui laskeutuneen kivenmurikka.
Tänään ei luonnollisesti huvita mitään. Tili on nollilla ja seuraava työvuoro herran armosta vasta ensi viikolla. Taivaalta sataa jotain mähmää ja poikkis ajelee taksilla Tukholmassa.
Opiskelijoiden pyllyillä alkanee pian piiska todenteolla tanssia. Välivuosia ei saisi pitää, valmistua tulisi mahdollisimman nopeasti ja opintotuki muuttunee yhä enemmän lainapainotteiseksi. Tilastoja ja budjettikäppyröitä tuijotellessa näyttää todellisuudentaju hämärtyvän. Onko todella kustannustehokasta, kun suppeasta opinto-ohjauksesta nauttineet ylioppilaat hakevat opiskelemaan jotain, panttaavat paikkoja pari vuotta ja lopettavat sitten kesken? Opintotuki ei tule nousemaan niin paljoa, että yksinään sillä tulisi toimeen. Todennäköisesti tukikuukausia karsitaan nykyisestä, niin ettei opintojen pitkittyessä lisätuenkaan saaminen ole mikään itsestäänselvyys. Lainan ottaminen on ainakin omalla kohdallani kaukainen haave - oman alan töitä on niukalti tarjolla, kandeista ja maistereista on ylitarjontaa ja ne vähäisetkin työt, joista hukit ja äf-ämmät tappelevat, ovat useimmiten pätkätöitä, joiden varaan ei valmistumisen jälkeen lainanmaksua juuri parane perustaa. Itselläni ei ole oman alani ulkopuolisten hommien tekemistä vastaan yhtään mitään, mutta hiipiipä silti mieleen, että mitä vuosikausia maan ylintä opetusta vastaanottanut ja osaamisensa opinnäytteillä todistanut ihminen tekee mopin varressa. Eikö tässä juuri hukata resursseja? Kirsikkana kurakakun päällä komeilee tiistaina ilmoille jysäytetty eläkeiän nostamispommi. Nyt sormet ja varpaat ristiin, ettei me 1980-luvulla syntyneet olla töissä vielä seitsenkymppisinä. Osuvasti huomautti uutisia kanssani katsellut toveri, että Kansaneläkelaitosta 1930-luvulla perustettaessa ei ollut sattumaa, mistä iästä lähtien oli kansalainen oikeutettu eläkkeeseen - ikä oli nimittäin sama kuin tuolloinen eliniänodote.
Unella ei ole isäntää, sanoivat jo karibialaiset plantaasiorjatkin.
Omasta puolestani voin nyt kertoa, että nukuttu on. Olen viime päivinä nauttinut aamukahvini puoleltapäivin, lerjunut hieman ja ryhtynyt sitten pitkälle yön tunneille jatkuvaan kirjoitustyöhön. Proseminaariesitelmän tulisi olla maanantaina lähetyskunnossa, ja tähän saakka on näyttänyt ihan hyvältä. Joku sanoi jossain, että hyvän tutkimuksen tunnistaa alaviitteiden suuresta määrästä. Meikäneiti lienee tässä sarjassa rautaa, sillä viitteitä on tähän mennessä kertynyt 75 kappaletta. Toivonkin, että sepustuksen arvostelija keskittyykin vain siihen, eikä lue sisältöä ollenkaan...
Tänään vannon tehokkuuden nimeen. Kirjoitan, siivoan ja ulkoilen, pidän kahvipannun kuumana. Jumppaan kasvolihaksia. Opintojen paineputkessa on ahdasta, mutta kun tarpeeksi rähmällään mönkii, pääsee ajallaan liukumaan paikalleen kortiston vetolaatikkoon, joka sisäpuolelta ihmeellisesti muistuttaa ruumisarkkua.
Tänään ei luonnollisesti huvita mitään. Tili on nollilla ja seuraava työvuoro herran armosta vasta ensi viikolla. Taivaalta sataa jotain mähmää ja poikkis ajelee taksilla Tukholmassa.
Opiskelijoiden pyllyillä alkanee pian piiska todenteolla tanssia. Välivuosia ei saisi pitää, valmistua tulisi mahdollisimman nopeasti ja opintotuki muuttunee yhä enemmän lainapainotteiseksi. Tilastoja ja budjettikäppyröitä tuijotellessa näyttää todellisuudentaju hämärtyvän. Onko todella kustannustehokasta, kun suppeasta opinto-ohjauksesta nauttineet ylioppilaat hakevat opiskelemaan jotain, panttaavat paikkoja pari vuotta ja lopettavat sitten kesken? Opintotuki ei tule nousemaan niin paljoa, että yksinään sillä tulisi toimeen. Todennäköisesti tukikuukausia karsitaan nykyisestä, niin ettei opintojen pitkittyessä lisätuenkaan saaminen ole mikään itsestäänselvyys. Lainan ottaminen on ainakin omalla kohdallani kaukainen haave - oman alan töitä on niukalti tarjolla, kandeista ja maistereista on ylitarjontaa ja ne vähäisetkin työt, joista hukit ja äf-ämmät tappelevat, ovat useimmiten pätkätöitä, joiden varaan ei valmistumisen jälkeen lainanmaksua juuri parane perustaa. Itselläni ei ole oman alani ulkopuolisten hommien tekemistä vastaan yhtään mitään, mutta hiipiipä silti mieleen, että mitä vuosikausia maan ylintä opetusta vastaanottanut ja osaamisensa opinnäytteillä todistanut ihminen tekee mopin varressa. Eikö tässä juuri hukata resursseja? Kirsikkana kurakakun päällä komeilee tiistaina ilmoille jysäytetty eläkeiän nostamispommi. Nyt sormet ja varpaat ristiin, ettei me 1980-luvulla syntyneet olla töissä vielä seitsenkymppisinä. Osuvasti huomautti uutisia kanssani katsellut toveri, että Kansaneläkelaitosta 1930-luvulla perustettaessa ei ollut sattumaa, mistä iästä lähtien oli kansalainen oikeutettu eläkkeeseen - ikä oli nimittäin sama kuin tuolloinen eliniänodote.
Unella ei ole isäntää, sanoivat jo karibialaiset plantaasiorjatkin.
Omasta puolestani voin nyt kertoa, että nukuttu on. Olen viime päivinä nauttinut aamukahvini puoleltapäivin, lerjunut hieman ja ryhtynyt sitten pitkälle yön tunneille jatkuvaan kirjoitustyöhön. Proseminaariesitelmän tulisi olla maanantaina lähetyskunnossa, ja tähän saakka on näyttänyt ihan hyvältä. Joku sanoi jossain, että hyvän tutkimuksen tunnistaa alaviitteiden suuresta määrästä. Meikäneiti lienee tässä sarjassa rautaa, sillä viitteitä on tähän mennessä kertynyt 75 kappaletta. Toivonkin, että sepustuksen arvostelija keskittyykin vain siihen, eikä lue sisältöä ollenkaan...
Tänään vannon tehokkuuden nimeen. Kirjoitan, siivoan ja ulkoilen, pidän kahvipannun kuumana. Jumppaan kasvolihaksia. Opintojen paineputkessa on ahdasta, mutta kun tarpeeksi rähmällään mönkii, pääsee ajallaan liukumaan paikalleen kortiston vetolaatikkoon, joka sisäpuolelta ihmeellisesti muistuttaa ruumisarkkua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)