Ei tuu merkkijää.
Tämän päivän saavutukset voi laskea yhden käden sormilla. Siivottua sain, ja luettua aamun lehden. Blogejakin olen kiitettävällä ahkeruudella lukenut. Ja muutama sata sivua kirjaa, jonka kieli on niin tuttua, että ihan vesitellä alkaa. Tenttikirja hööki koko päivän matolla, kunnes tajusin työntää sen sängyn alle.
Eilinen olikin jotain toista. Matkustelin junalla (peruttu, myöhässä), puhuin höpöjä työhaastattelussa, sain tajunnan sumuisiksi iskevät päänsäryn ja pahoinvoinnin, tormasin liukkaalle suojatielle ja lensin perseelleni parkkihallissa. Yliopistolla jaksoin vain unohtua tuijottamaan ruokaani pahoinvoinnin jatkuessa. Kotimatkalla hoipuin lainastoon hakemaan seuraavaa merkkiteosta työn alle, ja kotona pesiydyin peiton alle. Olo jatkui aamuun - luulen, ettei edes tulipalo olisi saanut unia katkolle. Huomenna tosin täytyy herätä jo ennen sianpieremää, sillä äiti tulee kylään. Luvassa on teatteria ja ainakin yksi kahvilassa nautittu leivos.
Hyvä puoli rokulissa lienee se, ettei tule oltua kaupoilla höyli. Tosin tuon laskupinon korkeus vaatisi useamman viikon kotiarestia.
26. helmikuuta 2010
22. helmikuuta 2010
Myrsky Koillismaassa
Tulen tästä talvesta muistamaan lähinnä kylmyyden. Kolmet lapaset päällekkäin, Lapin-pipon, ikkunalaudalle nostetut verhonhelmat, kenkien kirskunnan katusoraa ja piinkovaa pakkasta vasten. Luentosaleissakaan ei tule lämmin, ilma vain ummehtuu mutta pysyy viileänä. Kotona paljas jalkapohja jäätyy kiinni laminaattiin. Huonekasvit kuolevat vetoon yksi kerrallaan.
Olen viime aikoina menestynyt mainittavasti vain lintsaamisessa. Kieliähän oppii, vaikkei kävis tunneillakaan, vai hä? Menin perseilemään tiedekuntatenttiinkin kivirekisilmillä, mielessä vain seuraavaan junaan loikkaaminen. Kivasti kirjoitin vielä vitsinkin paskan skeptisisten paradoksien esseen loppuun: Siispä koska en tiedä, en tiedä. Hylsy on hylsy on hylsy. Silmäilty junakin oli yli tunnin myöhässä, paikku pelasti. Radanvarsikirkolla kissa oli pehmeä, äidin punajuuripihvit makoisia ja yöt syviä. Mitä nyt unessa yhden suden tapoin hyyskännurkalle. Papan puukolla, korvasta korvaan. En kans joo tiiä.
Junakaaoksen soisi hellittävän loppuviikosta. Tahtoisin kovasti olla ajoissa eräässä kesätyöhaastattelussa.
Olen viime aikoina menestynyt mainittavasti vain lintsaamisessa. Kieliähän oppii, vaikkei kävis tunneillakaan, vai hä? Menin perseilemään tiedekuntatenttiinkin kivirekisilmillä, mielessä vain seuraavaan junaan loikkaaminen. Kivasti kirjoitin vielä vitsinkin paskan skeptisisten paradoksien esseen loppuun: Siispä koska en tiedä, en tiedä. Hylsy on hylsy on hylsy. Silmäilty junakin oli yli tunnin myöhässä, paikku pelasti. Radanvarsikirkolla kissa oli pehmeä, äidin punajuuripihvit makoisia ja yöt syviä. Mitä nyt unessa yhden suden tapoin hyyskännurkalle. Papan puukolla, korvasta korvaan. En kans joo tiiä.
Junakaaoksen soisi hellittävän loppuviikosta. Tahtoisin kovasti olla ajoissa eräässä kesätyöhaastattelussa.
19. helmikuuta 2010
Sertifikaatit suoraan hanurista
Sunnuntaiolo, kahvi ja mysli viipyvät kielen päällä. Aamulla ei olisi tahtonut herätä ollenkaan - peiton alla on niin hyvä kaksin. Oven painuttua kiinni ajotunneilleen kiiruhtaneen perässä luin ihastuneena Suomeen muuttaneen ruotsalaisen hellyyttävän kömpelöä - ja rohkeaa! - blogia. Nyt odotan postiluukun kolahdusta ja aamun lehteä.
Eilen näin tilhiä, lempparilintujani. Korkean, helisevän laulun lintu. Ronskisti ahmivat suihinsa kotikatuni pensaiden viimeisetkin jäämarjat. Myöhemmin unohduin tuijottamaan kirkasta horisonttia lukusalin suurista ikkunoista, jotka antavat etelään. Tenttikirjassa kahlaaminen tuntui silkalta synniltä. Tuntuu vieläkin, mutta onneksi pitää tankata enää ne satakymmenen post-it-lappua. Kirja oli johdannon esittelyn mukainen. Postitin myös viime kesän Imatralle. Eihän kuvien fiksaamiseen mennytkään kuin kahdeksan kuukautta. Tapu tapu.
Ajankohtainen turkistarhakohu jättää sanattomaksi. Samat paskat puolustelut valuvat päivänvaloon mädän visvan lailla. En ymmärrä mekanismia, jolla laillisuus muuttuu äkkiä taikasanaksi, jolla on muka perusteluvoimaa moraalisissa asioissa - ovathan laillinen, oikeudenmukainen, reilu ja eettinen kaikki eri asioita, jotka joskus saattavat esiintyä päällekkäinkin. Toinen on jännänjännä työllisyyskortti, jonka pöytään täräyttämällä voi esittää kansantalouden asiantuntijaa. Argumentti ei vain toimi, jos sillä voi perustella mitä tahansa - vaikkapa ihmiskauppaa ja paritusta, jotka sivumennen sanoen ovat aikoinaan olleet täydellisen laillisia elinkeinoja. En tuntisi surua sydänalassani niitä tarhaajia kohtaan, joiden täytyisi luopua kuvottavasta toiminnastaan, joka useimmiten on heille muutoinkin pelkkä sivuelinkeino. En myöskään ymmärrä, miksi aktivisteja kohtaan tunnetaan palavaa vihaa. Hehän ovat vain paljastaneet rikoksia, eivät syyllistyneet niihin - paitsi jos ihmisten illuusioiden särkemistä haluaa rikoksena pitää. Tokihan se on helpompaa ampua lähetti kuin oikeasti pohtia asiaa - esimerkiksi sitä, miksei se maatuva, ekologinen puuhka maadu siihen olkapäille. Lisäksi aktivistit tuntuvat tekevän aina väärin, tekevät he sitten mitä tahansa - julkistamalla materiaalinsa kuukausia kuvaamisen jälkeen rääkkäävät he eläimiä, kun eivät puuttuneet asiaan paikan päällä; julkistamalla materiaalinsa nopeasti esittävät he satunnaisia pätkiä yksittäistapaustiloilta; avaamalla häkkien ovet muuttuvat he rikollisiksi päästettyään luontoon eläimiä, jotka eivät osaa metsästää ruokaansa ja jotka tappavat kaikki pikkulinnut [sic]. Sadat minuutit kuvaa, joista ilmoitetaan kuvausajat ja -paikat tilanimineen ja koordinaatteineen, ei muutoinkaan ole todisteena minkään arvoista, kun sen esittävät luonnosta vieraantuneet, ismipäissään vouhottavat ituhippihörhöt. Ja miksei vanhuksista puhuta mitään?
Missään valtakunnan maassa ei pitäisi eläinsuojelun olla yksityisten ihmisten vastuulla. Mutta niin kauan, kun viranomaisvalvonta ei tunnu toimivan ja tuotantotilojen arkipäivä tarkoittaa jatkuvaa, systemaattista eläinrääkkäystä, ei kaikkien kukkahattuisten viherstalinistien voi olettaa jäävän kotisohvalle taivastelemaan. Se hommahan on varattu niille, jotka keskustelupalstoilla määkivät vanhusten ulkoiluoikeuksien perään.
Illan ohjelmaan kuuluu paitsi tenttiin lukeminen, myös kirjeen kasaaminen maa- ja metsätalousministerille. Osoite kirjoittuukin otsikkoriville kuin itsestään.
Eilen näin tilhiä, lempparilintujani. Korkean, helisevän laulun lintu. Ronskisti ahmivat suihinsa kotikatuni pensaiden viimeisetkin jäämarjat. Myöhemmin unohduin tuijottamaan kirkasta horisonttia lukusalin suurista ikkunoista, jotka antavat etelään. Tenttikirjassa kahlaaminen tuntui silkalta synniltä. Tuntuu vieläkin, mutta onneksi pitää tankata enää ne satakymmenen post-it-lappua. Kirja oli johdannon esittelyn mukainen. Postitin myös viime kesän Imatralle. Eihän kuvien fiksaamiseen mennytkään kuin kahdeksan kuukautta. Tapu tapu.
Ajankohtainen turkistarhakohu jättää sanattomaksi. Samat paskat puolustelut valuvat päivänvaloon mädän visvan lailla. En ymmärrä mekanismia, jolla laillisuus muuttuu äkkiä taikasanaksi, jolla on muka perusteluvoimaa moraalisissa asioissa - ovathan laillinen, oikeudenmukainen, reilu ja eettinen kaikki eri asioita, jotka joskus saattavat esiintyä päällekkäinkin. Toinen on jännänjännä työllisyyskortti, jonka pöytään täräyttämällä voi esittää kansantalouden asiantuntijaa. Argumentti ei vain toimi, jos sillä voi perustella mitä tahansa - vaikkapa ihmiskauppaa ja paritusta, jotka sivumennen sanoen ovat aikoinaan olleet täydellisen laillisia elinkeinoja. En tuntisi surua sydänalassani niitä tarhaajia kohtaan, joiden täytyisi luopua kuvottavasta toiminnastaan, joka useimmiten on heille muutoinkin pelkkä sivuelinkeino. En myöskään ymmärrä, miksi aktivisteja kohtaan tunnetaan palavaa vihaa. Hehän ovat vain paljastaneet rikoksia, eivät syyllistyneet niihin - paitsi jos ihmisten illuusioiden särkemistä haluaa rikoksena pitää. Tokihan se on helpompaa ampua lähetti kuin oikeasti pohtia asiaa - esimerkiksi sitä, miksei se maatuva, ekologinen puuhka maadu siihen olkapäille. Lisäksi aktivistit tuntuvat tekevän aina väärin, tekevät he sitten mitä tahansa - julkistamalla materiaalinsa kuukausia kuvaamisen jälkeen rääkkäävät he eläimiä, kun eivät puuttuneet asiaan paikan päällä; julkistamalla materiaalinsa nopeasti esittävät he satunnaisia pätkiä yksittäistapaustiloilta; avaamalla häkkien ovet muuttuvat he rikollisiksi päästettyään luontoon eläimiä, jotka eivät osaa metsästää ruokaansa ja jotka tappavat kaikki pikkulinnut [sic]. Sadat minuutit kuvaa, joista ilmoitetaan kuvausajat ja -paikat tilanimineen ja koordinaatteineen, ei muutoinkaan ole todisteena minkään arvoista, kun sen esittävät luonnosta vieraantuneet, ismipäissään vouhottavat ituhippihörhöt. Ja miksei vanhuksista puhuta mitään?
Missään valtakunnan maassa ei pitäisi eläinsuojelun olla yksityisten ihmisten vastuulla. Mutta niin kauan, kun viranomaisvalvonta ei tunnu toimivan ja tuotantotilojen arkipäivä tarkoittaa jatkuvaa, systemaattista eläinrääkkäystä, ei kaikkien kukkahattuisten viherstalinistien voi olettaa jäävän kotisohvalle taivastelemaan. Se hommahan on varattu niille, jotka keskustelupalstoilla määkivät vanhusten ulkoiluoikeuksien perään.
Illan ohjelmaan kuuluu paitsi tenttiin lukeminen, myös kirjeen kasaaminen maa- ja metsätalousministerille. Osoite kirjoittuukin otsikkoriville kuin itsestään.
16. helmikuuta 2010
Beisik tiistai
Pyykit - tsek. Hs.fi:n ajankohtaisten keskusteluiden aktiivinen vältteleminen mielenterveyden säilyttämisen nimissä - tsek. Kissan ruokkiminen - tsek. Jumppa - tsek. Ajaminen digipeuran päälle - tsek.
Oli muuten viimeinen kerta, että menen jumppaan syömättä sitä ennen sataa hiilarikaloria. Raajat eivät ole tärisseet näin sitten vuosituhannen alun Suuren Raajatärinän, joka kuntopiirinäkin tunnetaan.
Tietoteorian tenttikirja vaanii lattialla. Johdannon loppuun oli isoin, kulmikkain kirjaimin joku kirjoittanut AIVAN VITUN VAIKEE JA PASKA KIRJA BTW.
Oli muuten viimeinen kerta, että menen jumppaan syömättä sitä ennen sataa hiilarikaloria. Raajat eivät ole tärisseet näin sitten vuosituhannen alun Suuren Raajatärinän, joka kuntopiirinäkin tunnetaan.
Tietoteorian tenttikirja vaanii lattialla. Johdannon loppuun oli isoin, kulmikkain kirjaimin joku kirjoittanut AIVAN VITUN VAIKEE JA PASKA KIRJA BTW.
12. helmikuuta 2010
Vilunväreitä
Villi perjantai-ilta: kansainvälisen oikeuden iltaluento, Selkosen kansaa ja yksi kaurakeksi. Huomisaamuna herään peippospirteänä jatkamaan luentoa kuudella tunnilla, juoksen kotiin siivoamaan, keitän siskolleni kahvit, juoksen ruokkimaan kissan ja siitä samalla lentävällä askeleella junaan. Elämän tunnit kannattaa kuluttaa harkiten. Tänäänkin olin vain kymmenen tuntia yliopistolla.
Eilinen elokuvaelämys oli kyllä paikallaan. Timanttisella porukalla katsastettu Avatar jätti jälkensä ainakin allekirjoittaneen verkkokalvoihin. Upeanupea toteutus, vaikka värikylläisyyden takana kummittelikin melko mustavalkoinen tarina. Ei mittiä! Olen aivan myyty 3D-meiningille - en ole koskaan ennen päättänyt mennä katsomaan mitään elokuvaa teatterissa nähdyn trailerin perusteella. Burtonin Liisa Ihmemaassa on kyllä pakko nähdä - Irvikissan virneviikset nimittäin tulivat kankaalta kasvoille asti. Lisää tätä! Tältä sen viihde-elokuvan pitää näyttää!
Olen parhaillaan sängyssä kahden miehen kanssa. Höhöhöö! Kalle odottelee vieressä, kun Keijo lämmittelee hartioita. Luksusta.
Unohdan muuten säännöllisesti kikherneiden ihanuuden. Miten VOIN?!
Eilinen elokuvaelämys oli kyllä paikallaan. Timanttisella porukalla katsastettu Avatar jätti jälkensä ainakin allekirjoittaneen verkkokalvoihin. Upeanupea toteutus, vaikka värikylläisyyden takana kummittelikin melko mustavalkoinen tarina. Ei mittiä! Olen aivan myyty 3D-meiningille - en ole koskaan ennen päättänyt mennä katsomaan mitään elokuvaa teatterissa nähdyn trailerin perusteella. Burtonin Liisa Ihmemaassa on kyllä pakko nähdä - Irvikissan virneviikset nimittäin tulivat kankaalta kasvoille asti. Lisää tätä! Tältä sen viihde-elokuvan pitää näyttää!
Olen parhaillaan sängyssä kahden miehen kanssa. Höhöhöö! Kalle odottelee vieressä, kun Keijo lämmittelee hartioita. Luksusta.
Unohdan muuten säännöllisesti kikherneiden ihanuuden. Miten VOIN?!
9. helmikuuta 2010
Ostan, siis olen
Lounasituateria
Suklaalatte
Opin kaiken tietämäni televisiosta -teos
Viisi tomaattia
Paketti savutofua
Tummanruskea vanha tunika
Kolme vanhaa valokuvakehystä
Heitin apteekkiinkin satasen. Kaikki kun, jostainsyystäsiismäentajuu, loppuu aina kerralla. Haudoin myös pyhää vihaa autoilijoita kohtaan, jotka eivät edes hiljennä nähdessään suojatien eteen pysähtyneen auton - alakoulun kohdalla. Laskin seitsemän urpokuskia, ennen kuin se kahdeksas pysähtyi.
Skippasin jumpan saadakseni lisää kesätyöhakemuksia hiottua ja lähetettyä. Verisuoni poksahtaa päästä ihan justiinsa, varsinkaan kun edellisen lisäksi kaksi asiaa ei tunnu korjaantuvan vaikka miten ponnistelisi: tentit ja reiät hampaissa. Ramppaan tenteissä jatkuvasti (viimeksi tänä aamuna) ja säännöllisesti löydän itseni luukku levällään lääkärintuolista, mutta silti käyntejä tuntuu olevan enemmän edessä kuin takana päin. Syksyllä, tentittyäni noin kymmenentuhatta pistettä ja ollessani yhä keskeneräinen luuseri, viilletään vielä ikenet auki viisaudenhampaiden tieltä. Ja-huu! Ja sepä maksaa sekin.
Huomenna nukun pitkään.
Suklaalatte
Opin kaiken tietämäni televisiosta -teos
Viisi tomaattia
Paketti savutofua
Tummanruskea vanha tunika
Kolme vanhaa valokuvakehystä
Heitin apteekkiinkin satasen. Kaikki kun, jostainsyystäsiismäentajuu, loppuu aina kerralla. Haudoin myös pyhää vihaa autoilijoita kohtaan, jotka eivät edes hiljennä nähdessään suojatien eteen pysähtyneen auton - alakoulun kohdalla. Laskin seitsemän urpokuskia, ennen kuin se kahdeksas pysähtyi.
Skippasin jumpan saadakseni lisää kesätyöhakemuksia hiottua ja lähetettyä. Verisuoni poksahtaa päästä ihan justiinsa, varsinkaan kun edellisen lisäksi kaksi asiaa ei tunnu korjaantuvan vaikka miten ponnistelisi: tentit ja reiät hampaissa. Ramppaan tenteissä jatkuvasti (viimeksi tänä aamuna) ja säännöllisesti löydän itseni luukku levällään lääkärintuolista, mutta silti käyntejä tuntuu olevan enemmän edessä kuin takana päin. Syksyllä, tentittyäni noin kymmenentuhatta pistettä ja ollessani yhä keskeneräinen luuseri, viilletään vielä ikenet auki viisaudenhampaiden tieltä. Ja-huu! Ja sepä maksaa sekin.
Huomenna nukun pitkään.
7. helmikuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)