Ensimmäinen viikko keväthommissa takana. Vaikka hommat lähtivät hakemaan suuntaansa paljon sutjakkaammin kuin mitä villeimmissä unelmissani arvelin, tuntuu silti kuin olisin viime aikoina vanhentunut noin sadalla vuodella.
Mitään ei ehdi suunnitella, tehdä tai korjata kunnolla, vaan työ on silkkaa selviytymistä kaikenkattavan kaaoksen keskellä. Töistä päästyäni lapan suuhuni (onneksi useimmiten minulle valmiiksi tehtyä) ruokaa ja käyn sitten kiinni siihen toiseen työpäivään - tuntien suunnitteluun. Ja sitähän iloa piisaa. Opetusvelvollisuustunnit paukkuvat sopparissani siihen malliin, ettei ole mitään toivoa viikon tuntien valmistumisesta yhdellä, kahdella tahi kolmella istumalla. Varsinkaan, kun ne varovaisimmatkaan suunnitelmat eivät yleensä toteudu, vaan jokainen opetustuokio tulee miettiä kulloinkin uusiksi sen mukaan, mitä edellisellä kerralla kenties saatiin aikaan. Opetuksen haasteisiin kuuluu tällä haavaa myöskin se, että opetan yli yhdeksänkymmentäprosenttisesti (ja vieläpä eriytetysti) muita aineita kuin niitä, joiden opettamiseen olen saanut koulutuksen. Pedagoogisessa työkalupakissani ei näin ole kuin pari karaa ja kärkipylkkää, eikä niillä kovin pitkälle sorvailla. Sillä kuuluisalla pärstuntumalla mennään mitä suurimmilta osin. Nytkin pidän lyhyttä taukoa suunnittelusta. Perjantai-iltana. Puoli yhdeltätoista. Ihan ettei tarvitse vilkuilla työasioita viikonloppuna sen enempää kuin mitä on pakko. Epäuskoni sen kun kasvaa - kuinka kukaan kykenee pyörittämään minkäänsorttista perhearkea tällaisen rinnalla? Harrastamaan jotain? Nukkumaan järkevänmittaisia yöunia?
Kaikenkattavan kaaoksen kestämisessä ei tämä kaikenkattava, miltei kirjaimellinen säkkipimeys juuri ole auttanut. Odotan lunta ja sen myötä lisääntyvää valoa kieli pitkällä. Talvi, tule jo! Hyväksyn liukkaat pyörätiet, naamalle sulavan pöllyävän lumen, litsarinkovan pohjoistuulen ja paleltuvat sormet ilomielin, kunhan tässä markettien loisteputkien ja sirisevän yölampun valaisemassa synkkyyden nielussa eläminen vain loppuu. Pliis?
Vaikka saankin elämäni kuulostamaan sysimustuuden kaivolta, löytyy päivistäni myös roppakaupalla niitä iloisia hetkiä. Oppilas onnistuu, oivaltaa, kertoo yllättävässä paikassa hauskan jutun. Kollega täräyttää opehuoneessa hirtehisen totuuden tiskiin, siihen kahvikupin ja monistepinkan väliin. Keskipäivän aurinko vilahtaa kaihdinten välistä, lupaa tulla huomenna uudelleen. Nuoret keskittyvät pienen hetken ja kuuntelevat. Päänsisäinen raksutus näkyy kasvoilta. Läksykirjat uppoavat reppuun. Silloin turhautuneisuuden ja voimattomuuden tunteet väistyvät, ja minua naurattaa, siellä sielussa asti.
Ollaanhan tässä kuitenkin, todellakin, asian äärellä.
10. tammikuuta 2014
27. joulukuuta 2013
2013
Vaikkei siltä ihan tunnukaan, lienen tänä vuonna tehnyt muutakin kuin katsonut Battlestar Galacticaa.
Vuosi pyörähti taas kuin tanssiva dervissi.
18. joulukuuta 2013
Kulumisia
Pimeys todella kihnuttaa sielua. Nukkuminen on unelmana mielenpäällä niin herätessä kuin nukkumaan mennessäkin, kuten myös siinä välissä. Aamuradio väsyttää, pyöräily väsyttää, töissä väsyttää, ylämäessä väsyttää, sohvalla väsyttää. Päivän viime hetken koittaessa, juuri ennen nukahtamista, koittaa ainoa selkeä hetki stressin hyökyessä päälle koko voimallaan. Sain näet töitä ensi kevääksi. Jännittävää! Iloista! Hirvittävää! Siistiä! Aaaa! Sisäistän asian ehkä tammikuun puolella. Sitä ennen vuoroin jännäilen pääni sisällä ja vuoroin kirmailen kuin laidunvarsa juhannuksena. Töitä! Jee & iik!
Lähestyvä joulu ei kummemmin ole päässyt vaivaamaan. Tein varmaankin ennätykseni lahjojen hankinnan kanssa - kaikki oli ostettuna jo yhdeksäs päivä. Ja pyhien menotkin alkavat olla selvillä, yez! Viikonloppuna laukkaan pikavisiitille Helsinkiin, aattona käydään iltapuurolla sekä lahjoilla vanhempieni luona, joulupäivänä kokkaillaan sekä syödään itsemme turvoksiin kotosalla ja tapanina käydään kurkkimassa taas äiteeni patoihin. Päälle pari lomapäivää. Ei paha.
Vielä ennen joulua saan nauttia kyläilemään tulevien vanhojen kavereiden seurasta - eräskin tulee Moskovasta saakka. Huh! отлично! Juhlistan tätä ajatusta katsomalla uutiset ja menemällä nukkumaan. (Parasta.)
Lähestyvä joulu ei kummemmin ole päässyt vaivaamaan. Tein varmaankin ennätykseni lahjojen hankinnan kanssa - kaikki oli ostettuna jo yhdeksäs päivä. Ja pyhien menotkin alkavat olla selvillä, yez! Viikonloppuna laukkaan pikavisiitille Helsinkiin, aattona käydään iltapuurolla sekä lahjoilla vanhempieni luona, joulupäivänä kokkaillaan sekä syödään itsemme turvoksiin kotosalla ja tapanina käydään kurkkimassa taas äiteeni patoihin. Päälle pari lomapäivää. Ei paha.
Vielä ennen joulua saan nauttia kyläilemään tulevien vanhojen kavereiden seurasta - eräskin tulee Moskovasta saakka. Huh! отлично! Juhlistan tätä ajatusta katsomalla uutiset ja menemällä nukkumaan. (Parasta.)
4. joulukuuta 2013
Juuh elikkäs
Mein Gott! Masentava marras kääntyi syrjään, tilalle saapuivat kauppareissujen joulurallit. Tämäkin blogintuhnake on näemmä muuttunut kahden postauksen kuukausitahdin huopatossutehtaaksi. Toivon piristyväni nyt joulukuussa, sillä pyhien tienoilla lienee aikaa kirjoitella. En tosin voi luvata mitään - aikani saattaa myös mennä tilipäivänä hamstraamieni jouluoluiden testaamiseen.
En tiedä josko syypäänä on uusi asunto tahi pitkään jatkunut, märkä ja synkkä syksy, mutta olen viime aikoina huomannut kärsiväni oudoista oireista. Ensimmäistä kertaa koskaan mieleni tekee ostaa jotkut jouluvalot (kun on niin pimeetä ja jos sellaset tyylikkäät niinku). Jääkaapin ovessa killottaa partiolaisten joulukalenteri (no hankinpa ko tässä opehuoneen pöydällä näitä on). Ulko-ovessa roikkuu käsintehty tonttu (hitto, en mä nyt kehtaa olla ostamatta kun tänne myyjäisiin auttamaan tulin). Karmea tosiasia taitaa vain olla, että kaipaan tähän aikaan vuodesta oikeasti jotain piristystä. Se jotain sattuu olemaan nyt joulu. Ja jos mä jostain tykkään, niin joululahjojen ostamisesta. Itselleni. Oon ostanut - edellisten lisäksi - jo yhdet kalliit sukkahousut, kuorintavoidetta sekä käytetyn (ja mieltälämmittävän edullisen) Kalevala-korun. Ja nyt on vasta neljäs päivä koko kuuta! Veronpalautukset palamaan! Sukulaislapsille risuja!
Vaikka viimeksi valitinkin töidenteon raskautta, ovat duunipaineet totta puhuen tervetullutta vaihtelua syksyllä kokemaani ajatusten ahtojäähän. Yhdessä vaiheessa elämäni jännittävimmiltä asioilta tuntuivat kirjastossa käynnit, nypynpoistajan ostaminen paikallisesta Prismasta sekä erään historiakeskustelupalstan kuppikiviaiheisen viestiketjun seuraaminen. Oikeasti. Olen erittäin mielelläni vaihtanut edellä mainitun katatonian aivoja sumentavaan väsymykseen, pimeisiin ja jäisiin pyöräteihin, työpäivien ennakoimattomuuteen, jatkuvaan riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteisiin sekä oppilaiden aiheuttamiin mustelmiin. Oikeasti: mieluummin olen väsynyt ja hyödyksi kuin väsynyt ja hyödytön. Eikä se palkkapäiväkään pahalta tunnu.
Pahalta eivät tuntuneet myöskään männä viikonloppuna juhlitut pikkujoulut. Tupa oli täynnä kollegoita, ruoka hyvää ja juoma erinomaista. Tampere vilautteli parastaan (Vapriikki! Telakka!) ja tympeintään (Hervanta), ja dagen efterinkin lusin asiaankuuluvalla hartaudella eli makaamalla kotiin päästyäni naamallani koko sunnuntain. Kyllä jaksoi taas maanantaina polkea kahdeksaksi sorville, vaikka naama oli edelleen (varmaan makaamisesta) noin viisinkertaiseksi turvonnut ja sormissa jäänteet räikeänpinkistä kynsilakasta.
Taidanpa mennä myöhimään kissanturkkia ja köllähtämään sänkyyn. Huomenna töihin.
En tiedä josko syypäänä on uusi asunto tahi pitkään jatkunut, märkä ja synkkä syksy, mutta olen viime aikoina huomannut kärsiväni oudoista oireista. Ensimmäistä kertaa koskaan mieleni tekee ostaa jotkut jouluvalot (kun on niin pimeetä ja jos sellaset tyylikkäät niinku). Jääkaapin ovessa killottaa partiolaisten joulukalenteri (no hankinpa ko tässä opehuoneen pöydällä näitä on). Ulko-ovessa roikkuu käsintehty tonttu (hitto, en mä nyt kehtaa olla ostamatta kun tänne myyjäisiin auttamaan tulin). Karmea tosiasia taitaa vain olla, että kaipaan tähän aikaan vuodesta oikeasti jotain piristystä. Se jotain sattuu olemaan nyt joulu. Ja jos mä jostain tykkään, niin joululahjojen ostamisesta. Itselleni. Oon ostanut - edellisten lisäksi - jo yhdet kalliit sukkahousut, kuorintavoidetta sekä käytetyn (ja mieltälämmittävän edullisen) Kalevala-korun. Ja nyt on vasta neljäs päivä koko kuuta! Veronpalautukset palamaan! Sukulaislapsille risuja!
Vaikka viimeksi valitinkin töidenteon raskautta, ovat duunipaineet totta puhuen tervetullutta vaihtelua syksyllä kokemaani ajatusten ahtojäähän. Yhdessä vaiheessa elämäni jännittävimmiltä asioilta tuntuivat kirjastossa käynnit, nypynpoistajan ostaminen paikallisesta Prismasta sekä erään historiakeskustelupalstan kuppikiviaiheisen viestiketjun seuraaminen. Oikeasti. Olen erittäin mielelläni vaihtanut edellä mainitun katatonian aivoja sumentavaan väsymykseen, pimeisiin ja jäisiin pyöräteihin, työpäivien ennakoimattomuuteen, jatkuvaan riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteisiin sekä oppilaiden aiheuttamiin mustelmiin. Oikeasti: mieluummin olen väsynyt ja hyödyksi kuin väsynyt ja hyödytön. Eikä se palkkapäiväkään pahalta tunnu.
Pahalta eivät tuntuneet myöskään männä viikonloppuna juhlitut pikkujoulut. Tupa oli täynnä kollegoita, ruoka hyvää ja juoma erinomaista. Tampere vilautteli parastaan (Vapriikki! Telakka!) ja tympeintään (Hervanta), ja dagen efterinkin lusin asiaankuuluvalla hartaudella eli makaamalla kotiin päästyäni naamallani koko sunnuntain. Kyllä jaksoi taas maanantaina polkea kahdeksaksi sorville, vaikka naama oli edelleen (varmaan makaamisesta) noin viisinkertaiseksi turvonnut ja sormissa jäänteet räikeänpinkistä kynsilakasta.
Taidanpa mennä myöhimään kissanturkkia ja köllähtämään sänkyyn. Huomenna töihin.
28. marraskuuta 2013
Päivät nielevä syöveri
Elän kahdessa todellisuudessa: yhdessä joko makaan lamaantuneena marraskuun pimeydessä tahi klikkailen maanisena työnvälityssivustoja, toisessa painan vaativia ja kaikki sielunrippeet irti repiviä hommia kuin jokainen maailman asia pitäisi saada samana päivänä valmiiksi. Menon railakkuus riippuu siis täysin siitä, onko päivälle sijaisryyniä vaiko ei. Työpäivät ovat intensiivisiä, kiireisiä ja rankkoja - iltaisin olo tuntuu lähes pahoinpidellyltä eikä psyykkisen kuormituksen päälle nautittu, työmatkapyöräilynäkin tunnettu hengenvaarallisen liukastelun maailmancup paljon fiilistä paranna. Toisaalta olen viime viikkoina saanut palkkaa muun muassa ponien taputtelusta, joten aivan sataprosenttiselle yhyy nyyhkis -valitukselle ei ole sijaa.
Kela sen sijaan ansaitsee muutaman valituksen sanan. (Oikeasti tahtoisin lähettää viraston toiminnasta vastaaville päättäjille esim. saavillisen mätää paskaa jokaiselle, mutta tyydyn nyt vähempään.) Toimitin viime käynnilläni tilannettani selventämään reilut 150 liitettä asiaankuuluvien pilkulleen - vieläpä ohjatusti! - täytettyjen lomakkeiden kyytipoikina. Ei riittänyt. Lokakuun osalta työttömyyskorvaukseni kelluu jossain limbossa, koska "en ole toimittanut selvityksiä" yhdestä kolmen päivän pätkästä. Paitsi että toimitin. En tiedä millaiselle parfyymipaperille painettuina ne olisi pitänyt toimittaa, mutta tavallisina aanelosina ne eivät nähtävästi kelvanneet. Huominen päiväni meneekin mukavasti asiaa selvitellessä. Eihän mulla olis mitään parempaakaan tekemistä.
Kaikeksi onneksi on lauantaina (vihdoinkin) jotain järkevää tiedossa. Pikkujoulut! Syö juo mies nainen!
Kela sen sijaan ansaitsee muutaman valituksen sanan. (Oikeasti tahtoisin lähettää viraston toiminnasta vastaaville päättäjille esim. saavillisen mätää paskaa jokaiselle, mutta tyydyn nyt vähempään.) Toimitin viime käynnilläni tilannettani selventämään reilut 150 liitettä asiaankuuluvien pilkulleen - vieläpä ohjatusti! - täytettyjen lomakkeiden kyytipoikina. Ei riittänyt. Lokakuun osalta työttömyyskorvaukseni kelluu jossain limbossa, koska "en ole toimittanut selvityksiä" yhdestä kolmen päivän pätkästä. Paitsi että toimitin. En tiedä millaiselle parfyymipaperille painettuina ne olisi pitänyt toimittaa, mutta tavallisina aanelosina ne eivät nähtävästi kelvanneet. Huominen päiväni meneekin mukavasti asiaa selvitellessä. Eihän mulla olis mitään parempaakaan tekemistä.
Kaikeksi onneksi on lauantaina (vihdoinkin) jotain järkevää tiedossa. Pikkujoulut! Syö juo mies nainen!
5. marraskuuta 2013
Haparointia
Kyllä vain!
Tavarat on raahattu, melkein kaikki huonekalut kasattu, ensimmäinen ateria uudessa keittiössä kokattu, postit onnistuneesti käännetty ja vanha sekä uusi kämppä asianmukaisesti lattiasta kattoon kuurattu. Kamat eli kirjahylly ja sen sisältö seisovat edelleen suurelta osin laatikkotornina olohuoneen nurkassa ja vettä on satanut kolme päivää, muttei se mitään. On helpottanut. Myös kissalla, joka on viihtynyt päiväpeiton alla piileskelemässä päivä päivältä vähemmän. (Siellä se nytkin murjottaa kuin suuri karvainen pulla.)
Asunto on kyllä mukava - oikeasti tilava, hyväkuntoinen ja kivassa paikassa. Säilytystilaa riittää sekä keittiössä että makuuhuoneessa. Kissalla on kolme ikkunaa, joista tiirustella ohikulkijoita, oravia ja harakoita. Ja tiskikone, ai juma, tiskikone! Ainoina miinuksina mainittakoon hissittömyys, onneton äänieristys uhmaikäisiä lapsia omaavan naapuriperheen kanssa, märkätilojen peilikaappien puute sekä pikku-wc:n periaatteessa ihan ookoo mutta esteettis-nyrpisteleväistä silmääni murjova ulkoasu. Lattiaa peittää tummansininen, mattapintainen muovimatto ja seiniä ilmeisesti alunperin vihreän värin päälle maalattu valkoinen ja jokseenkin epätasainen ja lähinnä oksennuksenvihreä maalikerros. Tilaa ei millään saa siedettäväksi, joten päätimme sisustaa sen tarkoituksella ja hähää-hengessä mahdollisimman rumaksi. Lahjaksi saatu kakanvärinen (mutta ihanan pehmeä!) pörrömatto on mainio alku.
Olis vaan vielä töitä. Paria paikkaa olen hakemassa (siedettävän työmatkan pituus näemmä vain venyy ja venyy), mutta muutoin olen vain satunnaisten sijaisuuksien varassa. Koska taloudessa on kaksi työtöntä, luetaan tarjoukset edelleen opiskeluajoilta tutulla hartaudella. Makaroni-soijarouhemössö lounaana toimii edelleen. Tänään on luvassa herkkua, koska kaupasta sai vitosella kolme kiloa punajuurta, kolme kiloa porkkanoita ja kolme kiloa lanttua. Lisäksi äitee lupasi ostaa aikaiseksi joululahjaksi silityslaudan. Kohta on siis kurtuttomat verhotkin ikkunassa. Jos siis luoja suo, tietäen verhojenhallintataitoni.
Pikkasen sitä kyllä miettii, että milloin ei tarvitse laskea joka penniä. Milloinka jäisi jotain säästöönkin? Milloin raha ei ahdistaisi päivittäin useaan kertaan?
Samanaikaisesti murehtimisen kanssa tiedostan hyvin, että minulla on asiat ihan hienosti. Suhteellinen köyhyyteni on väliaikaista - tämä loppuu joskus, voi loppua nopeastikin. Monella ei lopu, ja siitä maailmasta minä en tiedä mitään.
Tavarat on raahattu, melkein kaikki huonekalut kasattu, ensimmäinen ateria uudessa keittiössä kokattu, postit onnistuneesti käännetty ja vanha sekä uusi kämppä asianmukaisesti lattiasta kattoon kuurattu. Kamat eli kirjahylly ja sen sisältö seisovat edelleen suurelta osin laatikkotornina olohuoneen nurkassa ja vettä on satanut kolme päivää, muttei se mitään. On helpottanut. Myös kissalla, joka on viihtynyt päiväpeiton alla piileskelemässä päivä päivältä vähemmän. (Siellä se nytkin murjottaa kuin suuri karvainen pulla.)
Asunto on kyllä mukava - oikeasti tilava, hyväkuntoinen ja kivassa paikassa. Säilytystilaa riittää sekä keittiössä että makuuhuoneessa. Kissalla on kolme ikkunaa, joista tiirustella ohikulkijoita, oravia ja harakoita. Ja tiskikone, ai juma, tiskikone! Ainoina miinuksina mainittakoon hissittömyys, onneton äänieristys uhmaikäisiä lapsia omaavan naapuriperheen kanssa, märkätilojen peilikaappien puute sekä pikku-wc:n periaatteessa ihan ookoo mutta esteettis-nyrpisteleväistä silmääni murjova ulkoasu. Lattiaa peittää tummansininen, mattapintainen muovimatto ja seiniä ilmeisesti alunperin vihreän värin päälle maalattu valkoinen ja jokseenkin epätasainen ja lähinnä oksennuksenvihreä maalikerros. Tilaa ei millään saa siedettäväksi, joten päätimme sisustaa sen tarkoituksella ja hähää-hengessä mahdollisimman rumaksi. Lahjaksi saatu kakanvärinen (mutta ihanan pehmeä!) pörrömatto on mainio alku.
Olis vaan vielä töitä. Paria paikkaa olen hakemassa (siedettävän työmatkan pituus näemmä vain venyy ja venyy), mutta muutoin olen vain satunnaisten sijaisuuksien varassa. Koska taloudessa on kaksi työtöntä, luetaan tarjoukset edelleen opiskeluajoilta tutulla hartaudella. Makaroni-soijarouhemössö lounaana toimii edelleen. Tänään on luvassa herkkua, koska kaupasta sai vitosella kolme kiloa punajuurta, kolme kiloa porkkanoita ja kolme kiloa lanttua. Lisäksi äitee lupasi ostaa aikaiseksi joululahjaksi silityslaudan. Kohta on siis kurtuttomat verhotkin ikkunassa. Jos siis luoja suo, tietäen verhojenhallintataitoni.
Pikkasen sitä kyllä miettii, että milloin ei tarvitse laskea joka penniä. Milloinka jäisi jotain säästöönkin? Milloin raha ei ahdistaisi päivittäin useaan kertaan?
Samanaikaisesti murehtimisen kanssa tiedostan hyvin, että minulla on asiat ihan hienosti. Suhteellinen köyhyyteni on väliaikaista - tämä loppuu joskus, voi loppua nopeastikin. Monella ei lopu, ja siitä maailmasta minä en tiedä mitään.
25. lokakuuta 2013
Huomenta! [sic]
...ja terveisiä laatikkotodellisuudesta. Tj 8.
Noin kolmasosa tavaroista on pakattu. Kummallisesti nuo lootat loppuvat saman tien kesken, vaikka eihän mulla/meillä nyt sitä tavaraa niin paljon ole. Sonnanmarjat! Huolimatta kolmesta viime aikojen kirpparikierroksesta ja tavarainraakkaamisesta irtoryönää pyörii nurkissa tuskastuttavassa määrin. Iholle huokuvan kylmän hien määrä tässä vain kasvaa kasvamistaan, sillä kantoapua tulee olemaan niukalti ja uusi koto (tottakai) hissittömässä talossa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tosissani pohdin muun muassa astioiden ja kirjallisuuden omistamisen mielekkyyttä. Pakkasin jo viime viikolla kaikki keittiötavarat, jotka eivät ole kovassa käytössä. Pelkästään ne veivät tilaa kolmen banaanilaatikollisen verran. KOLMEN. En ehkä kestä. Lisäksi sitten viime muuton on talouteemme kotiutunut kaikenlaista - sohva, painava täyspuinen ruokapöytä tuoleineen, työpöytä, toinen ruokapöytä, parvekekalusteet, pesukone - jotka tulee raahata tai itkeä ja raahata uuteen kortteeriin. (Muuton jälkeen saattaa hapan maistua.)
Seuraavaksi on luvassa kupponen kahvia ja KAS VAIN, PAKKAAMISTA.
Mahtavaa.
Noin kolmasosa tavaroista on pakattu. Kummallisesti nuo lootat loppuvat saman tien kesken, vaikka eihän mulla/meillä nyt sitä tavaraa niin paljon ole. Sonnanmarjat! Huolimatta kolmesta viime aikojen kirpparikierroksesta ja tavarainraakkaamisesta irtoryönää pyörii nurkissa tuskastuttavassa määrin. Iholle huokuvan kylmän hien määrä tässä vain kasvaa kasvamistaan, sillä kantoapua tulee olemaan niukalti ja uusi koto (tottakai) hissittömässä talossa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tosissani pohdin muun muassa astioiden ja kirjallisuuden omistamisen mielekkyyttä. Pakkasin jo viime viikolla kaikki keittiötavarat, jotka eivät ole kovassa käytössä. Pelkästään ne veivät tilaa kolmen banaanilaatikollisen verran. KOLMEN. En ehkä kestä. Lisäksi sitten viime muuton on talouteemme kotiutunut kaikenlaista - sohva, painava täyspuinen ruokapöytä tuoleineen, työpöytä, toinen ruokapöytä, parvekekalusteet, pesukone - jotka tulee raahata tai itkeä ja raahata uuteen kortteeriin. (Muuton jälkeen saattaa hapan maistua.)
Seuraavaksi on luvassa kupponen kahvia ja KAS VAIN, PAKKAAMISTA.
Mahtavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)