Pöydällä on tyhjiä laseja ja viinipullo. On täällä kai jotain eilen juotu. Muistaakseni kohotin lasiani kirkkaasti läpi menneelle joulukuun megatentille, tai sitten vain sambasin hiljaa mielessäni. Ilmeisesti valkkaripäissään ja pari tuntia savunhajussa nukkuneena kannattaa tavoitella mahdottomia. Toisaalta minkäs sille nyt voi, jos sattuu tietämään mm. kaiken keskiajan kirkon ja hallinnon historian metodologisista haasteista.
Ääh.
Selkää särkee, pyykkitupa haisee ja naapuri huutaa puhelimeensa jo toista tuntia. Referaattini on surkea, tutkimussuunnitelmani yhä säälittävä tynkä ja tilin saldo yksinumeroinen. Sämpylätkin lässähtivät uuniin. Ikkunan takana vuorottelevat loska, vesisade, hämärä ja pimeys. Mörköinä tajunnan rajamailla hyppelevät niin kesätöiden hakeminen, tieto talouteni kestämättömyydestä, perinteinen kevätahdistus, huono omatunto liikkumattomuudesta kuin äidin äänikin, joka käskee siivoamaan. Onneksi ensi viikko on paikasta paikkaan hyppäämistä ja töidentekoa, niin eivät äänet pääse lisääntymään. Paitsi se, joka välillä kehottaa iskemään teollisten elintarvikkeiden purkuun tarkoitetun mattoveitsen Hankalan Ihmisen (tm) otsasta sisään. Yleensä se rauhoittuu siemaisulla automaattikahvia, mutta joskus taukoon on kolmekin tuntia aikaa. Tervetuloa uudelleen.
Opintorekisterin mukaan olen 31 pisteen eli hiirenkakan päässä kandinpapereista. Naurattais, mikäli olisin saanut kirjoitettua siihen tutkimussuunnitelmanpieruun enemmän kuin yhden uuden rivin. Suututtaa ja hävettää, vaikkei olekaan oma vikani, että olen koko "loman" ollut töissä ja/tai kipeänä. Oma vikani taitaa olla liian suuren palan haukkaaminen. En halua myöntää sitä, ja siksi luultavasti sisukkaasti tekemisen sijaan itken ja teen. Kirjoitinhan ansioluetteloonikin, etten anna helposti periksi. En edes silloin, kun se olisi kaikinpuolin järkevää. Sellaiseksi tässä yhteiskunnassa kai kasvaa, tai itkee ja kasvaa.
Toisaalta on ihana jatkaa siitä, mihin syksyllä jäi. Istua junassa ja luennoilla, piirtää vieressä nuokkuvan toverin vihkonkulmaan rienaavia kuvia, syödä yliopistolla halvasti ja hyvin, äkkiä silittää kättä väistävää kissaa ja nukahtaa patjankulmalle ääni puhumisesta ja nauramisesta käheänä. Sen kaiken rinnalla ei orastava ammatillinen surkeuteni merkkaa mitään. Tulkoon pyyhkeitä. On sitä ennenkin itketty ja selvitty samaan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti