Taidan nukkua liian vähän, kun ensimmäinen ajatus hereille havahtumisen jälkeen on yleensä mitä helvettiä teen hereillä. Ei sillä, etteikö todellisuus olisi tarpeeksi miellyttävää allekirjoittaneelle, mutta haluaisin viettää enemmän laatuaikaa Keijon kanssa. Keijo on ihana. Keijo on paras. Häät on viikon päästä lauantaina. Toisaalta neuvostoliittolaisesta huliganismista kirjoittamisen välttely, Pub Porthanin tuoppiin tuijottaminen, siivoaminen, maakuntiin matkustaminen hellyydenkipeän kissan silittämiseksi sekä ihmiskakan spottaaminen kotirapussa hakkaavat kyllä pienet päikkärit mennen tullen. Viikon päästä lauantaina on myös kaksoistentti, johon tähän mennessä olen neljästä kirjasta lukenut yhden. Huomenna kutsuu Tampere ja torstaina Turku, eli junassa lukemiseksi taas menee. Lyön vetoa, että Turun päässä koneeni sanoo tapaansa sopparin irti ja siinä sitä sitten istutaan arkistossa ja parutaan. Mää haluun lukee junttalauluja, ei vielä huilata!
Tosin se huilaaminen voisi näillä univeloilla olla ihan paikallaan. Tasan viikko sitten sankaroin itseni baarista kotiin vähän yhden jälkeen ja heräsin aamujunalle 04:45. Tampere viekoitteli valvomaan yömyöhään lonkeron, lököhousujen ja tyttöjuttujen merkeissä, ja loppuviikosta onnistuin sössimään itseni digidigidigi-maanisuuteen ilta- ja aamuvuorojen välillä - puhumattakaan juuri tilille lurahtaneiden palkkarahojen tuhlaamisesta neloskaljaan ja snägäriruokaan pikkutuntien pakkasissa. Rouva on hyvä vaan.
Olen nyt varustautunut talveen ja ydinsotaan, joka tunnetusti syttyy sitten kun Luxemburgin suurherttuakunta hyökkää Suomeen. Vietin nimittäin päivän lompak... äitini kanssa keskustassa. Eteisessä roikkuu [tähän tehokas voimasana]n kallis ja tyylikäs talvitakki ("saat tän sillä ehdolla että heität ton nykyisen roskiin") ja makaa pari sikahienoja kenkiä ("saat nää sillä ehdolla että heität noi nykyiset roskiin"). Lisäksi vatsassa sulaa ateriallinen Kluuvikadun bistrossa nautittua munakoisoa kauden kasviksilla ja kämmenselällä tuoksuu Pradan hajuvesi. Eipä ole valittamista, ei. Tai niin sitä luulis. Kirjoitin nimittäin paperiseen päiväkirjaanikin, että osaan olla missä tahansa onneton. Mietin sitä uudelleen odottaessani ratikkaa räntäsateessa Aleksilla, kun kengät puristivat, ostoskassit painoivat synnillisesti ja hajuvesi alkoi laukaista migreenikohtausta.
Summa summarum:
J: eijjumankauta. pitääks mun oikeesti olla huomenna junassa 07:06?
S: pitää
J: voi pilde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti