18. joulukuuta 2009

Tuiks

Ihmiseläimen tyhmyys ei lakkaa ihmetyttämästä. Eilinen alkoi ihan hyvin: käväisin ruokkimassa kissan, juoksin yliopistolle tulostamaan lukupiirin pöytäkirjat, palautin ne, käväisin syömässä, tekaisin tentin. Sitten kävelin YTHS:lle ja otin piikin käsivarteen. Virhe.

Tarkoitus oli yöpyä kaverin lattialla Helsingissä, glögit masussa, ja kierrellä tänään vähän keskustaa visaa vingutellen. Sen sijaan tulin Hyvinkäälle viimeisellä H-junalla, kuumeessa, käsivarsi uskomattoman kuumana ja kipeänä. Olo oli kuin kadulle pahoinpidellyn - illan, yön, aamun ja tämän päivän. Viimeisenä lähti tänään hedari, kun viimein tajusin ottaa tappavaan päänsärkyyn migreenilääkkeen.

Tottakai oloni tuntui aivan karmealta siksi, että olen niin harvoin kipeänä. Kuumeessa olen korkeintaan kaksi kertaa vuodessa. Siksipä rokotteen aiheuttama lihas- ja päänsärky, kova kuume, valoherkkyys ja oksennus- ja mahatauti tuntui helvetin esikartanolta, kun taudinsietokykyä ei hirvittävästi ole. Jos oikein paskasti käy, saan vielä oikeankin taudin ennen kuin rokote alkaa ensi vuoden puolella vaikuttaa. Jippii.

Nyt odottelen vain ensi maanantain hammaslääkäriä.

Ei kommentteja: