On tätä odoteltukin. Vuodenaikaan saumattomasti kuuluvaa mustaa syöveriä.
Gradun ja muunkin elämän (?) suhteen on nyt melko karut fiilingit. Masentaa, väsyttää ja vituttaa. Töitä ei ole ollut nyt kymmeneen päivään, mikä on aiheuttanut valjun välinpitämättömyyden ja epämääräisen ahdistuksen aallon. Kaksi kolmasosaa ensi kuun vuokrarahoista on onneksi jo tienattuna. Gradua sen sijaan en ole kirjoittanut sivuakaan. Hankittavan kirjallisuuden listaa olen kyllä kasvattanut - tehnyt siis tiedonhakua - ja miettinyt rakennetta, mutta valmista tai edes semivalmista työtä en ole jatkanut lainkaan.
Tänään, yhdentekevän viihteen ja tulppaanien tuijottelun sijaan, kiskoin lenkkikengät jalkaan ja liukastelin pari tuntia auringonpaisteessa. Kevät on tullut myös vanhalle kotikadulleni, jota ei enää ole. Huoneeni ikkunassa on vieraat verhot. Ulko-oveen nojaa vääränvärinen harja, vesilätäköistä ei heijastu metsä. Jokatalvisen lumilinnan paikalla on nyt autokatos.
Käänsin selkäni kaikelle sille harmaudelle ja juoksin pakoon.
Kotona ahmin kaapin perukoilta löydetyistä antimista kasattua ruokaa ja kuuntelin Lassi Valtosen poskia sivelevää ääntä. Kissa otti painimatsin maton kanssa. Käänsin kylkeä sohvalla, vaikka tiesin sen turhaksi. Tälle tulvalle ei voi selkää kääntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti