Yöpakkasia

Isänpäivä käsitti sumuisen sunnuntain, brandyä ja omenahillotorttuja. Kissa sieti kolmea lapsenlasta noin kolme sekuntia ja vetäytyi saunaan murjottamaan. Itsehän pitelin suvereenisti sylissä pienintä ja sain sen itse hihittämällä nauramaan. Paljon mahtuu iloa niin pieneen naamaan.

Viime aikoina on tullut vedettyä paitsi lehtitaikinaleivonnaisia, myös askelsarjoja ja reippaita kävelylenkkejä. Toivotaan, että into jatkuu. Liikkumattomuudesta on alkanut onneksi tulla raskas ja pläski olo. Sitä laastaroimaan sopii tälle illalle sovittu Pyynikin kierros kuin nakutettuna. Pääsen testaamaan "uutta" ulkoilutakkianikin - isosisko tuli jälleen apuun ja lahjoitti varastostaan pitkään palvelleen palttoon. On takuulla lämpimämpi kuin tähänastiset viritelmäni.

Tämän maanantain d'oh-saldo: kadulle kauppareissun jälkeen revennyt paperikassi ja vesilätäkköön mäiskähtänyt perunalimppu. Lentävälle spagettihirviölle tiedoksi, että aion syödä sen.

Ta meta ta fysika

Lumi tuli, lumi suli, lumi tuli. Pidän katujen saamasta valoisuudesta, vaikka joka kerta sisään tullessa märät sukat vituttamaan tuppaavatkin. Tänään ajattelin, julkisoikeuden ja metafysiikan tentteihin lukemisen ohessa, uhmata loskaa ja käväistä ostamassa hypermarketista uudet kengät. Mietintämyssyn alla on myös säällinen ulkoilutakki - eilisiltainen sissilenkki Kaupissa märässä lumisateessa oli huppariin ja toppaliiviin pukeutuneelle aavistuksen liikaa. Lisäksi lähtöä tehdessäni ja laittaessani parhaillaan ovea kiinni sattui yläkerran naapuri kipuamaan ylös portaita, naamallaan ilme, joka ei jättänyt paljon tulkinnan varaan. Sama tyyppi oli tosin mulkannut myös alhaalla odottanutta S:ää, jolla oli päällään coolit vaatteet - kenties epäusko koskikin vallitsevan säätilan ja urheilun yhdistelmää. Mene ja tiedä. Lenkin jälkeen en enää koskenutkaan tenttikirjoihin, vaan romahdin suoraan sänkyyn mutustamaan valkosipulisuolakurkkuleipiä. Menihän se edellinenkin filosofiantentti lukematta läpi...

Tämä viikko ei tosiaan ole ollut suotuisa. Maanantai alkoi tarjotinrymistelyllä, jonka jälkeen olen muun muassa unohtanut lompakkoni kotiin (mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut) ja käynyt hammaslääkärissä. Viimeisen tuomiona oli yhteensä viisi reikää, joista yksi käsitti irti lohjenneen hampaan yläpinnan ja yksi irti lohjenneen paikan. Lääkäri myös vahvisti pitkäaikaisen epäilyni - hampaani on yläasteella ja lukiossa paikattu päin helvettiä. Lisäksi viisaudenhampaat, jotka eivät lainkaan kipuile mutta jotka eivät suuhuni kuulemma mahdu, tulee repiä pois. Onneksi aikoja saa vasta ensi vuoden puolelle, ehdinpä vähän valmistautua tulevaan. Tällä kertaa paikattiin vain akuutein, eli lohjennut yläpinta. Maatessani tuolissa viistoista suhisevaa ja kiristävää härveliä suussa mietin, miksi olen tätäkin vältellyt. Puudutuspiikit ovat inhottavia, mutta niiden jälkeen voi rauhassa pohtia vaikka gradunaihetta. Aion varata seuraavan ajan niin aikaiseksi kuin mahdollista.

Naamalleen kaatumisen lisäksi myös epidemiaksi mylvähtänyt sikainfluenssa on todennäköisin seuraava, todeksi muuttuva pelko. Kuten eilen lenkillä huomioimmekin, on koko tauti saanut tähän saakka kasketa vähän kauempana, mutta tullut viime aikoina iholle ihmisten alettua äristä rokotusjonoissa. Pelko tarttuu, se on varmaa. Ostin pari päivää sitten käsidesinkin, vaikka tiedän, ettei sellaista saisi liiaksi käyttää. Rokotusta en tosin ole edes harkinnut, vaikka taidan puoliksi riskiryhmään kuuluakin immuunivasteen häilyessä jossain rajoittuneen rajamailla. Vaikka epävarmuuden tunne vatsassa joskus muljahtaakin, usein kanssaihmisten pärskiessä käsiinsä, on järki vielä kirkas. Kuljen kaupungilla, yliopistolla ja julkisissa asiaa suuremmin ajattelematta. Jos tulee, niin tulkoon. Oonpahan just käyny kampaajalla - avoin arkku it is!

Kumma juttu, kun ei noi tenttikirjat edelleenkään kiinnosta. Sopii vaan toivoa, että julkisoikeudessa myös kirjallisuus tentitään monivalintakokeella, sillä esseetä en välttämättä perustuslain säätämisjärjestyksestä kasaan saa. Metafysiikkakin lerjuu jossain kiinnostukseni laitamilla, vaikka eräs tuttuni eräissä bileissä kertoikin, utuisin silmin, asian olevan elämän tärkein. Loppujen lopuksihan ei millään muulla ole väliä kuin metafysiikalla... Sitä paitsi Aristoteleen oppi ikuisesta ja liikkumattomasta kuulostaa kyllä enempi meitsin pyykkipussilta.

Maanantai

Pankkitunnukset ovat olleet jäissä jo pari päivää, ja tilillä on tällä hetkellä kahdeksan senttiä. Onneksi pidän lipastonlaatikossa hätäkäteistä. Aamujuna seisoo puoli tuntia Turengin ja Hämeenlinnan välillä, myöhästyn luennolta vaikka olin varta vasten lähtenyt aikaisin nauttiakseni sitä ennen kahvia ja ostaakseni sämpylän luentojen välillä syötäväksi. Muutaman tunnin kuluttua, susinälkäisenä, kaadun täyden tarjottimen kanssa opiskelijaravintolassa, ja sotken borssikeittoon, soijamaitoon ja papuihin kaikki vaatteeni (mukaanlukien talvitakin sekä sisä- että ulkopuolelta), reppuni, hiukseni ja naamani. Lattia kylpee lasinsiruissa. Sen sijaan, että olisin mennyt kuuntelemaan miten Sinnemäki aikoo laastaroida nuorten työttömyyttä, siivoan sotkua henkilökunnan kanssa ja kävelen kotiin märissä ja haisevissa vaatteissa tiskaamaan lompakkoani.

Laitan naaman tehosekoittimeen ihan justiinsa.

Kaljaa säkkituolissa

Missä on vertaistuki, kun

...perse jäätyy matkalla kauppaan, yliopistolle, keskustaan, kotiin ja rautatieasemalle?
...sataa, sataa ja sataa?
...ei millään osaa päättää, äänestäisikö edustajistovaaleissa väriä vai humanistia?
...koneesta on äänikortti paskana ja Schindlerin listankin kattominen ässäseurassa saa verenpaineen koholle?
...sitä meinaa vihdoin koota muuton jäljiltä teipattuina lojumaan jääneet Ikea-tuolinsa ja huomaa teipit irrotettuaan kadottaneensa ainoan kuusiokoloavaimen?
...päätä alkaa särkeä kirkkaista valoista, lisäaineista, kasvatustieteestä, viinistä ja laulusta?
...Aviisin kannessa on SEKÄ Sofi Oksanen ETTÄ Paavo Väyrynen?
...Halloween-krääsä räjäyttää pään?
...maailman parhaassa ja uskollisesti palvelleessa paistinpannussa on haarukankynsien muotoinen jälki?
...jumpassa ei opi helppoa askelsarjaa edes viidenkymmenen toiston jälkeen, vaan itsepintaisesti lähtee väärällä jalalla, väärällä iskulla ja väärään suuntaan?
...kaksi kertaa pidettyihin, hyvälaatuisiksi kaupassa arvioituihin kolmentoista euron sukkahousuihin tulee silmäpako?
...kaikki astiat ei mahdu kuivauskaappiin, vaikka miten tunkis?
...torstai-ilta käsittää ainejärjestön saunailtaan menon sijaan tenttiin lukemista ja jumpassa kärsimistä?
...sitä käy jumpassa torstaina ja itkemään pistävät lihaskivut loppuvat seuraavana tiistaina?
...perjantai-ilta käsittää kotikotipaikkakunnalle bileisiin menon sijaan tissiliiviostoksilla käynnin, kissan ruokkimisen, tiskipöydän esiintiskaamisen ja Yhteishyvän lukemisen ennen nukkumaanmenoa yhdeksältä?
...kurssin, jonka luennolla tutkija muun muassa jonglöörasi, tenttipaperiin huomaa kirjoittavansa ensi kertaa koskaan sanan moraali ja miettii sen poispyyhkimistä?
...uus Trendi on aivan paska?
...Luontoarpa pettää joka kerta?
...banaani muussaantuu reppuun ja sotkee noin seitsemän kirjaston kirjaa?
...pyöränlukko ja isolla rahalla ostettu kypärä makaavat toimettomina hattuhyllyllä kun itse mankeli makaa edelleen radanvarsikaupungissa, syvällä pyöräkellarissa kumi puhki?
...kansantaloustieteen tentti oli ja meni, uusinta on kohta enkä mä edelleenkään osaa derivoida?
...ennestään likaiselle matolle kaatuu tomaattikastiketta ja perään lasillinen soijamaitoa?
...jokainen omistamani klopopari hajoaa yksi toisensa perään eikä mulla ole varaa talvikenkiin?
...ja sukatkin kestää keskimäärin kolme käyttökertaa?
...valtio-opin kurssilla dosentti keräilee vaihtareilta naurahduksia kutsumalla täkäläistä kahvia absolute poisoniksi juuri, kun kaadan itselleni lisää termarista, koska oon vaan koukussa?
...netti ei toimi, Spotify ei toimi, Facebook ei toimi, kasvit kuolee ruukkuihin ja enkä mä jaksa enää odottaa?
...mussa ei ole mitään vikaa vaan kaikki on paskaa?

Menneet sunnuntait

Reviisori

Höhhöhhöö. Tulipas todistettua lähes mykistyttävä dorkuuteni sekä kotona että kaupungilla. Sivalsin nimittäin pari päivää sitten leipäveitsellä syvän pystyhaavan sormenpäähäni, siten siis, ettei siinä pysy kiinni minkään maailman laastari mitenkään päin. Tämän jälkeen jalkauduin paitsi kansantaloustieteen viimeiselle luennolle, myös paikalliseen Prismaan. Sieltä ostin muun muassa kukkaruukun ja ulkolämpömittarin. Tyytyväisenä kävin jumpassa pumppaamassa hauislihaksia. No mahtuiko kasvi ruukkuun? Pystyikö mittaria naulaamaan kiinni tuuletusikkunan peltipintaan? Tuliko jokainen lihas taas kipeäksi, kun piti repiä ja sätkiä, vaikkei kunto oikeasti kestä? Hyvänä puolena sormenpään haavassa lienee se, että sen kanssa sipsien syöminen sattuu. Ei tosin eilistä mässäystä estänyt.

Syksy on jo pitkällä. Pientä pakkasennipistystä on ollut jo monta päivää, kalseaa harmaata sadetta ja kimaltavankirkkaita päiviä perätysten. Sorsalammen pintaa peittää jo pitsinohut jää. Iltaisin pimeys laskeutuu yhtäkkisenä hyökynä, ja sen ja katulamppujen syttymisen väliin jää hiljainen, musta hetki. Odotan ensilunta.

Luukkuni tuntuu omalta päivä päivältä enemmän. Tavarat ovat löytäneet paikkansa, kuvat seinille ja astiat kaappeihin. Lopullisesti tästä tuli koti eilen, kun läpsäisin vessapaperitelineen kiinni kaakeliin. Tuntuu hyvältä. Jopa siivoaminen, jota kohtapuoliin täytyy harjoittaa kyläilemään saapuvan äidin johdosta. Ehkä intoudun jopa silittämään verhotkin, jotka ovat roikkuneet ryppyisinä likaisen ikkunan äärellä jo kuukauden. En lupaa pestä mattoa, johon tähän mennessä on kaatunut vasta mansikkaskumppaa ja hedelmä-smoothieta, molempia ehkä puoli litraa. (Kenties itsesuojeluvaisto on tähän saakka estänyt kaupassa tarttumasta valkoisiin mattoihin.) Äidin vierailu on muuten ihana tekosyy pistäytyä kalliissa kahviloissa ja puolivahingossa päätyä takkikauppoihin, joissa sattumalta on just alennusmyynti. Harmi, ettei samalla tavalla voi ajautua matkatoimistojen nettisivuille. Keväällä olisi reissu, vaikka matkakassa, seura ja määränpää ovatkin vielä auki. Sinkkiksen äärellä huolimattomasti lausuttu Mennäänki Nykiin! on jäänyt kumajamaan pääkoppaan itse kullekin. Tasan lähdetään, jos voitan Luontoarvalla viistoist tonnii. Lupaan!

Uni tulee kaikkialle

Mua ei pelota, mua ei pelota
Oon tottunut hyssyyn tähän
Mua ei pelota, ei yhtään pelota
No okei, ehkä vähän

Hyssy, hyssy, hämärän hyssy
Tää on sininen hetki
Mun pitäis olla nukkumassa,
mutt yhä vaan jatkuu retki

Tälläistä hämärää satujen maata
ei ole kyllä kellään
Pidä mua kädestä, pidä mua kädestä
kun hiljaa hyssytellään

Ella ja Aleksi, Hämärän hyssy

Olen huomannut eron. Olen läsnä, olen tässä, olen elossa. Olen vahvasti kotona ruumiissani, siitä aamun hetkestä kun joudun suostuttelemaan ja uhkailemaan kehoni pois sängystä siihen hetkeen, kun ojentaudun sinne takaisin. Lakana on viileä, ja yö lepää ihoani vasten. Pimeässä pihlajat huojuvat ääneti ikkunani takana. En tunne tuulta mutta aistin sen. Kokeilen unieni pintaa varpaani kärjellä, ja pian ne kannattelevat minut kauas, kauas.

Olen aina arvostanut liikuttumisen voimaa. Sellaista kokemusta ja tunnetta, joka iskee polvilleen lupaa kyselemättä - sitä hetkeä, jona liikutaan ihmisyyden syvimmällä maantieteellä. Liikutun vihan, voimattomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteista, mutta kaikkein väkevimmin, kun koen jonkin kauniiksi tai traagiseksi, kertovan jotain oleellista elämästä ja siitä mitä tapahtuu meidän ihmisten kesken.

Viime aikoina olen osannut liikuttua erityisen paljon. Itken kasvatustieteen kirjalle, taivasta vasten piirtyvän tiaisen ääriviivoille, sille miten ihmiset istuvat kahvilassa hiljaa toisiaan katsellen. Itken sille, kun kotona tekemäni kaneli-kardemummakahvi onnistuu täydellisesti ja maistuu paratiisilta. Itken pimeässä luentosalissa sadan ihmisen keskellä kappaleelle, jossa lapset laulavat Juna on parempi kuin autot ja bussit/ Täällä voi leikkiä, tehdään maja/ Isäkin hymyilee kun se ei aja. Itken kotimatkalla tähtikuvioille, ja hiljaisuudelle, joka öisin on rikkumaton.

Itken sillekin, kuinka aion omistaa joskus julkaistavan kirjani ihmiselle, jota en ehtinyt rakastaa tarpeeksi. Hänellä ei ollut ketään - meitäkin yhdisti vain kaukainen sukulaisuussuhde. Hän kuoli, ennen kuin ymmärsin. Nyt olen myös ymmärtänyt, että ilman elettäni hän katoaa kokonaan. Sen ajatteleminen repii minut kappaleiksi. Samanaikaisesti, ensimmäisten kouristusten jo ravistellessa, tunnen halua hymyillä. Tämä on tässä, tämä on sitä - olen niin onnellinen, että kykenen tuntemaan jotain näin, että liikutun yhä vain enemmän.

Ja tajuan, mikä on odotellut ovensuussa ja kuulostanut siltä, että yrittää olla hiljaa. Se on itku, ja nyt se tulee luokseni huoneen poikki ja syleilee aamuun saakka.