Onneks sentään Maalaisliitto ottaa pataan

Jaahas. Sitä sitten mietitään, että kannattiko ja onko nyt kivaa.

Voin kertoa, että a) EI, b) EI.

Olen viime aikoina nukkunut öisin korkeintaan viisi tuntia, koska semma ei ole, jännä kyllä, valmistunut itsestään. Jotain töitäkin on pitänyt tehdä, istua turhissa ja turhauttavissa paikoissa ja vetää kanki hanurissa velvollisuudet himaan. Olen myös huomannut, että olen vanha. Posket roikkuu, silmät on sameat. En jaksa enää olla, jos nukun huonosti. Ennen pärjäsin vuosikausia lyhyillä ja epäsäännöllisillä unilla, porskutin töissä ja vapaalla, humbugi humbugi vaan ja moottoritie Kuusamoon. En enää. Vituttaa.

Onneksi löysin jääkaapista viinaa.

Vituttaa ihan pikkasen kanssa nää vaalit. Kokkareiden ja persujen toimiessa ääniharavina ei voi kuin kaivella lompsaa ja miettiä menolippuja kauas täältä. Kyllä kansa kato tietää! Ei tiedä.

Kalmasilmä

Päivät valuvat jonnekin, samanlaisina. Kaduilla on hiekkaa, vettä, jäätä ja sohjoa vuorottain. Paistaa, ei paista. Välillä liputetaan.

Ainedidaktinen tutkimusseminaari etenee kuin juna - selkään sattuu, täytyy kuunnella turhanpäiväistä jorinaa ja vessa on tukossa. Oman tutkielmani käsittely on tietysti viimeisenä. BLAAH. Muutakin yllättävää ja yllättävän paskaa pedaylläriä on riittänyt. Onneksi Suke käyttää ajoittain lattiaani yöpymiseen - henkisten ovien paiskominen yöaikaan on tehnyt hyvää. Yksin ollessani tapaan iltaisin lähinnä paahtaa hommahommasia, pyykätä, mittailla kirppiskamakasaa, vältellä seminaaritutkielmaa ja tuijottaa hedelmäkulhoa. Jännä toi päärynä.

Tänään oli tosin hyvä päivä. Opponointini meni ihanjees (huolimatta iltaisista ajatuksista suorittaa murskaaminen lähinnä istumalla äässilläni respondentin päälle), muistin käydä apteekissa ja postissa, löysin jumalaisen aleneuleen, käytin joululahjaksi saamani kirjakaupan lahjakortin sarjakuviin, divaristakin tarttui mukaan (harvinaista!) löytösarjista ja sain kaiken päälle vielä pyykättyä ja siivottuakin. Lisäksi aurinko mollotti niin, että NYT se kevät kai on täällä. Hiekkaa putsataan jo pois. Kohta on kesä! Mietin apteekin jonossa kukkamekkoja. Ihan pakko siis ostaa, on yhet ylppärit.

Huomenna voisi jo käydä äänestämässä. Vaalisunnuntaina kasvan sammalta töissä.

Hyvää kansantaloudelle

Ei saatana mitä paskaa, mä sanon. Kuvittelin, että painettuani lähetä-nappia ja päästettyäni siten irti kusenmakuisesta ainedidaktisen tutkielman kasaankursimisesta olis edes jotenkin helpottunut fiilis. No eipä ole. Jäätävä vitutus kraappaa naamaa irti. Tää ei lopu koskaan!


Tottahan toki loppuu. Nyt vaan tuntuu siltä, ettei kesä omine pikkuhaasteineen saavu ikinä. Yritin eräs päivä fiilistellä juhannusmietteillä, mutten kyennyt. Yritin miettiä asiaa uudelleen aamulla polilla tiputuksessa, mutten vieläkään kyennyt. Aargh.


Huomenna on sentään palkkapäivä. Meitsi painelee polin jälkeen Stockalle.

Priiiii!

Melko friikki toi sää tuolla. Aurinko kihistää vedet silmiin, ja jääpeite saa askeleen mummopituuteen. Kadulla tuulee niin, että avaimet lensivät taskusta Tullinkamarinaukiolla. Kevät ja minä, mikä pari.

Asioitten kanssa on nyt todella hoppu. Kiire olis tullut ilman sairaalajaksoakin, muttei se ainakaan tätä scheissea helpottanut. Kävin tänään juttelemassa tutkielmani tekoa ohjaavan proffan kanssa mahdollisuuksistani jatkaa seminaarissa. Onneksi kävin - saan ensimmäisenä versiona nimittäin ihan luvan kanssa palauttaa juuri niin paskan tekeleen kuin haluan, korjailla sitä ylimääräiset kaksi viikkoa toukokuuussa ja palauttaa lopullisen version vasta syksyllä. Saan kurssista suoritusmerkinnän tämän vuoden puolelle Kelaa varten ja arvosanan vasta kesän jälkeen. Täydellistä. Kun suljin laitoksen oven, olisin hymyillyt helpotuksesta, jos olisin jaksanut. Sen sijaan kiiruhdin kirjastoon, kauppaan ja apteekkiin. Ja katsomaan lohdutonta tilin saldoa. Onneksi kesätyöt alkavat jo toukokuussa...

Tällä hetkellä tulisi kirjoittaa pää räjähtäen ainedidaktiikan pelleilytutkimusta, mutta näinpä sitä vain lisäilen risteilykuvia (voi luaaja...) naamakirjaan, haen vuokra-asuntoa, soittelen äiteelle, syön aprikooseja, selaan Hesaria, katselen kuivuvaa pyykkiä ja maksamattomia laskuja sekä mietin paitsi laajentavan harjoittelun työpajan draamaosuuden käsikirjoitusta, myös sitä mihin helvettiin noin puoli kiloa paskanmakuisia kalkkitabletteja on voinut kadota. Tässä olen hyvä. On kato koko yö ja huominen päiväkin aikaa kirjoittaa, kun huomenna on luvassa vain joululahjalipuilla katsastettava Black Swan. Minä juon nyt kahvia. Onhan mulla jo kansilehti.

Dadaa

Henki pihisee. Kiva. Kelpaa rusikoida kasaan semmaa (oikeaa tutkimusta ja sitten sitä ainedidaktista pelleilyjöötiä), valmistella ja pitää harkkatunteja ja istua tautisen turhilla pedaluennoilla. Toisaalta olo on nyt noin tuhatkertaisesti parempi kuin ennen lasareettia, jotain kummallista virtaakin on riittänyt. Ei tosin ihan lenkkipoluille saakka, mutta kuitenkin.

Tämä on ehkä ensimmäinen kevät, jona töiden kasaantumisesta ja kesätyötappelemisesta ulostuva Schmerz on jäänyt oikeasti tulematta. Varmaankin siksi, että koska jatkan nyt poikkeuksellisesti edellisen kesän duunissani, ei työnhakustressi ole alkanut edellisvuosien tapaan joulukuussa. Fiilis on jees - osaan hommani, olen siinä jopa hyvä ja luvassa on uusia, jänniä työkavereita. Kieltäydyn ajattelemasta laihaa palkkapussia ja pitkää työmatkaa ennen heinäkuuta.

Muutoinkin on kevään perusvire ollut jotenkin erilainen kuin ennen. Luulen kyseessä olevan jonkinlaisen havahtumisen. Siis mähän en olekaan enää fuksi! Mulla on valmistumiselleni takaraja, kohta ammatillinen pätevyys lakkarissa, oman alan ja muiden hyödyllisten alojen työkokemusta ja yhtäkkinen tahto saada kuukausipalkkaa. (Parin vuoden päästä lienen jo pallogrilliostoksilla.) Aijjai. Tuntuu hyvältä.

Ei saakeli, pakko leipoa pullaa!

"Noin terveennäköinen nuori nainen",

kommentoi apteekkijonon vanhus aavistuksen väsynyttä ulkonäköäni eilettäin. Ei ihan nappiin. Vietin nimittäin arvokkaita elämäni tunteja taas sairaalassa. Siitä olikin jo hyvin aikaa, kun veri viimeksi kuraantui. Kanyyli sattui kädessä ihan yhtä paljon. Ruoka oli yhtä pahaa kuin ennenkin. Telkkarissa asennettiin kokolattiamattoa ja vietettiin satuhäitä. Makasin ja mietin kaikkia tekemättömiä töitä. Yöksi sain opiaatteja. En miettinyt enää.

Jatkohoidossa on näkyvissä vain huonoja vaihtoehtoja. Ei mitään uutta auringon alla, sillä näin on ollut jo vuosia - mutten silti olisi kaivannut nyt vielä tätäkin stressinpaskaa tähän väliin. Keskityn murehtimaan myöhemmin, sillä käytän tämän sairaslomani johonkin muuhun. Mihin tahansa muuhun. Taidan syödä jäätelöä.

Päivähuoneessa kuulin sivukorvalla osastolaisten tarinoita. Kuka oli mennyt selkäkipujen vuoksi lääkäriin, kuka pitkittyneen kuumetaudin. Monella oli todettu aggressiivinen syöpä. Huonetoverin murheita kuunnellessa kutistuivat ne omat huolet pikkiriikkisiksi. Akuutti leukemia näytti tuhovoimaansa. Sisuuntuneista kirosanoista ei ollut tulla loppua, kun voimat eivät riittäneet edes myssyn laittamiseen kaljuutuneeseen päähän. "Saatanan saatana", sanoi nainen. "Hyvin puhuttu", vastasin omalta puoleltani sermiä. Naisen kaulalla kimalsi pieni risti. Hän menee maanantaina naimisiin.

Aye!

Elämänsuunta alkaa näkyä jo naamasta - auskujen kanssa toteutettu alle vuorokauden perseilyristeily tuntui nimittäin vanhentavan noin vuosisadalla sekä ulkoisesti että sisäisesti. Tuskin oli tissimekko kerinnyt kylmetä tuolinkarmilla, kun suunta kävi kohti kaukomaita. Viikko Skotlannin pääkaupungissa kalenterin ulottumattomissa tuli todella tarpeeseen. Tosin turvotus ei jännästi ole tässä yhtään laskenut, vaikka mekko Suomeen jäikin.



Edinburgh on sanomattoman kaunis. Keskusta-alue on jakautunut vanhaan ja uuteen kaupunkiin. Vanhan puolen iäkkäimmät rakennukset ovat 1500-luvulta, uuden puolen rationaaliseen asemakaavaan pykätyt taas 1700-luvulta. Hostellimme sijaitsi Haymarket Squarella, mistä oli kävelymatka keskusta-alueen houkutuksiin.

Kyldyyri & mitä näitä nyt on
Linnaa ei keskustassa kulkiessaan voi olla huomaamatta. Toimittajamme olivat paikalla perjantaina, mikä osoittautui oman pikaisen lauantaikäyntini (piti jotain viskiä käydä hakemassa) perusteella erittäin hyväksi ratkaisuksi. Arkipäivinä linnassa lienee enempi tilaa ja sopivan mittaisille puolen tunnin kierroksille mahtuu mukavasti. Kohdallemme sattuneen kierroksen piti iäkkäämpi skottiherra, jonka puheesta sain ankaralla keskittymisellä selvää. Suuri osa linnan tiloista on varattu sotagloorian esittelyyn, joten keskityin kuljeksinnassani muihin teemoihin. Skotlannin kruununkalleudet pähäyttivät, ja aikamerkkilaukaus One o’Clock Gun oli hauska. Puhumattakaan siis niistä maisemista.





Keskustassa kannattaa eksyä hautausmaille. Poikkesimme eräänä päivänä Pyhän Cuthbertin kirkon kylkeä pitkin hautuumaalle, jonka tunnelma oli tiheähkö.



Ostomalarian kourissa kärsivä saa hyvät kyydit keskustan pääkaduilla. Princes Street on hyvä alku, sillä sen varrelta löytyy niin krääsäkauppaa kuin viskishoppiakin ylikansallisia rätti- ja elämäntapakauppoja unohtamatta. Poikkikadut sekä samansuuntaiset Rose Street sekä George Street tarjoilevat myös silmäkarkkia. Näiltä näytti löytyvän myös hyvännäköistä kuppilaa. Erään tuliaisen kävin metsästämässä Saint James -nimisestä ostoskeskuksesta Leith Streetiltä, ja tarjontaa löytyi sieltäkin moneen lähtöön. Hauskoista tuhlailupaikoista on ehdottomasti mainittava Royal Milelta löytyvä Fudge Kitchen sekä useassa toimipisteessä kallista ja ihanaa paperitavaraa tarjoileva Paper Tiger. Eksoottista pikkukivaa sen sijaan sopii hakea Saint Johnin kirkon yhteydessä sijaitsevasta One World Shopista. Armastan kovasti sieltä ostamiani, reiluja intialaiskoruja.

Parhaillaan tässä mietin, että kuka helkkari mun pankkikorttia on käynyt tavaraa vastaan tarjoilemassa ja miksi. Ostin esim. baskerin, jolla on taikaa muuttaa kenet tahansa ällöttävästi kuvismaikan näköiseksi. No mutkun kolme kahen hinnalla!

Reissun second hand shop -kiertely jäi harmittavan lyhyeksi, mutta tulipahan jotain katseltua. Hinnat olivat yliopiston lähiotannalla arvioiden inhimilliset - lempparilähetystorini hinnat nimittäin huitelevat jossain aivan muissa korkeuksissa. Mikäli laukkutilaa olisi ollut enemmän käytettävissä, olisi mieli vetänyt enemmänkin lompakon vetoketjua pumppaamaan.



Edinburghissa ei ole katua, jolta ei jonkinlaista kirkontapaista löytyisi. Tarkoituksenani oli käydä ainakin yhdessä katedraalissa nuuskimassa paikallista rakennushistoriaa, mutta odotin ilmeisesti liikoja itsestäni ympäristössä, josta löytyy muutakin virikettä. Harmittaa vähän. Tosin sain sen verran osallistuttua sunnuntain jumalanpalvelukseen, että olin seinän takana vessassa.


Nirvanaa haarukalla:
Saint Mary's Streetiltä löytyy timantti nimeltä David Bann Restaurant. Laadukasta ja ihanaa kasvissafkaa, järjettömän hyvää olutta ja tasokas milieu - me likes. Suosittelen sydämestäni.



Hippimeininkiä kymmenennessä potenssissa löytyy Bristo Placelta. Vapaaehtoisvoimin toimiva The Forest Café ei todellakaan jättänyt kylmäksi. Sopii sekä kahvitteluun että kovaan safkailuun. Miinusta varmaan ensimmäistä minuuttiaan duuniaan tehneiden tarjoilijoiden pihalla olosta - plussaa tulisesta falafel-wrapista, jumalaisesta latesta ja sisustuksesta.





Kuten lämpimien lautasten äärellä juttelimmekin, on välimeren keittiön raaka-aineita vaikea ruoanlaitossa pilata. Pohjoisen siltakadun Vittoria täytti vatsan siihen malliin, ettei mulla ole mitään lisättävää. Ovella kaksin kappalein vastassa olleet tarjoilijapojut antoivat ymmärtää. Sisilialainen munakoisopasta ymmärsi antaa.

Timangia löytyi myös Hanover Streetiltä. Henderson's-paikkaa kehutaan kaupungin tunnetuimmaksi vegepaikaksi, enkä ihmettele. Pikavauhtia pöytään toimitettu lounasburgeri suli suuhun. Oijjoi.

Lisää burgeritaivasta löysimme George Streetiltä. Gourmet Burger Kitchen lunasti odotukset kunnon mätöstä. Suosittelen ekstraksi avokadoa.

Lomareissun syömiseen kuuluu olennaisena osana paitsi raviteli-illastaminen, myös päivän aloittava brunssittelu ja illan päättävä väsykäpälöinti. Suosikiksi aamutuimaan nousi irlantilaista voikkoleipätaitoa Stafford Streetillä esittelevä O'Briens, jonka hummukselle tämä opettajatar antaa kybä plussan. Kyseisen ketjun paikkoja löytyy jopa Saudi-Arabiasta, mitä en ihmettele lain. Jos tällainen olisi Tampereella, en koskaan tekisi itse aamupalaa.



Juhliminen on kovaa hommaa. Jossain vaiheessa alkaa väsyttää ja vituttaa, ja silloin on parasta suunnata selviämään tiskille, jonka takaa tarjoillaan painikkeenpalaa. Edinburghissa saa ruokaa kovin harvasta paikasta yöaikaan. Meidät ohjeistettiin Drumsheugh Placelle hakemaan kuka fishiä, kuka chipsiä. La Campagnolaan tuli palattua viikonloppunakin, jolloin paikan suosio todella selvisi - paikalle nimittäin valui ihmisiä paitsi horjuen, myös ihan taksikyydilläkin.


Nirvanaa kupeissa ja laseissa:
Jos on aikaa yhteen kahvilakäyntiin ja haluaa samalla tehdä myös pyhiinvaellusmatkan, suosittelen The Elephant Housea George IV Bridge -kadulla. Latte maistui.



Reissulla tuli katsastettua pari paikallishenkistä pubia, Cloisters ja The Queens Arms. Mukavaa tunnelmaa ja hyvää olutta, mikäs sen mukavampaa. Kalliimmanpuoleista kurkunkostuketta sen sijaan voi hakea esimerkiksi George Streetiltä paikasta nimeltä The Living Room. Nimimerkillä Elämäni kallein drinksu & hyvää oli.

Arki ei nyt yhtään maistuis. Jännä!