Suke haasteli männä päivänä (herrajjumala, huhtikuussa!) kertomaan viitosia. Elämääni hallinnut dadaistinen kiire on nyt hellittänyt sen verran, että ehdin pohtia muutakin kuin gradua, gradua, gradua sekä töitä, töitä ja töitä. Siispä!
5 asiaa, joita tarvitsen päivittäin
kahvi (ylläri!)
hame ja sukkahousut
reppu selkään
läppäri (oi kyllä)
tyyny (keskikuohkea)
5 kirjaa, joita suosittelen muille
Marc Bloch: Historian puolustus
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Kalle Päätalo: Koillismaa-sarja
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Kurt Vonnegut: Siniparta
5 materialistista lahjatoivetta
tehosekoitin
Ketun Piippuhylly
sarjakuvia, aah!
riippumatto (ja paikka, mihin sen voisi ripustaa)
uusi puhelin (nykyiseni on kohta kahdeksan vuotta vanha)
5 paikkaa, joissa haluan käydä
Itä-Lappi
Islanti
Ranskan etelärannikko
Tanska
New York
5 adjektiivia, jotka kuvaavat minua
pinnalta kova
tunnollinen
huumorintajuinen
rakkaudessani kiltti
vihassani ehdoton
5 lempiruokaani
härkäpapupihvit perunamuusilla ja suppilovahverokastikkeella
kesän ensimmäiset, toiset, kolmannet ja vielä seuraavatkin mansikat
uudet perunat kevätsipulin kera
pestopasta
(kokokasvis)gallopinto (löytyi taas uudelleen!)
5 elämänohjetta
Lisää fyffeä köyhille ja vähemmän paskaa luontoon! (Claes Andersson)
Mahansilityksestä nauttivat kaikki. (Kissa)
Sinusta kuulemme vielä. (Kuvataidekoulun opettajien lopputyöarvio)
Vanhempien ihmisten neuvoja kannattaa kuunnella syvästi valikoiden. (Isosisko)
Souda... Huopaa... Huopaa... Souda... Souda...! Huopaa... (Äiti, verkkoja laskiessa)
Tyydyn mahtiponnettomasti haastamaan kaikki lukijani!
23. toukokuuta 2013
17. toukokuuta 2013
Välitilataide
Kohta loppuva kahden päivän vapaani on mennyt erittäin poikkeuksellisissa merkeissä. En ole siivonnut, en huoltanut talvikenkiä varastoon, en urheillut (tai paremminkin tuntenut huonoa omaatuntoa urheilemattomuudesta), en tuijotellut kalenteria tai edes metatehnyt puolijuttuja. Olen hoitanut sen muutaman velvollisuuden verran vatsaa sisään ja lopunaikaa vain rehellisesti maannut. Ja käynyt pussiolusella linnunmaitoisessa auringonkilossa.
Koetan siis kovasti opetella uuteen tekemisen tapaan. Superkiireisten työpäivien paine riittää, eikä iltaisin tosiaankaan enää ala se toinen työpäivä. Mitä luksusta! Havahduin lopullisesti ylellisyyteen toissapäivänä, kun kypsyysnäytteen tekemisen perään istuin paikallisjunan penkissä ja katselin kuinka vehreänvaloisa pirkanmaalainen maisema kiiti ikkunan takana. Tajusin, että voin käyttää matkustusajan mihin ikinä lystään. (Siispä laukustani nousi nautinnollisin kädenliikkein Silfverbergin Äitikortti.) Tänään esitäytin tutkintotodistuslomakkeen ja suljin sen kirjekuoreen saatekortin kera. Gradun arvosana et al. lähtee sähköpostitse perästä, kunhan ne vain tietooni itse saan.
Huhhuh. Huhhuh mä sanon.
Suurstressin laukeamisesta kielii nimittäin armoton, jatkuva ja musertava väsymys. Se lienee viimekäden syynä siihen, että lojuminen houkuttaa hommia enemmän. Aamuisin käynnistyn viidennen kahvikupin jälkeen. Päivisin siirryn hommathimaan-nimellä kulkevaan asetustilaan, jonka sisällä jaksaa töissä olla asiallinen ja hyväntuulinen, sellainen kuin työ edellyttää. Iltaisin olo on usein kuin pystyynkuolleella kelohongalla. Väsyttää niin että itkettää. Paitsi etteivät voimat riitä edes itkemiseen. Posken osuessa tyynyyn tulee uni välittömästi. Nukkuminen vain on niin laaduttoman kevyttä, että aamulla herään entistä väsyneempänä. Sitten tsempataan, keitetään sitä kahvia. Silitetään kissaa korvan takaa ja lähdetään. Istutaan junaan muiden tyhjyyteen tuijottavien työmatkalaisten kanssa.
Eipä siinä. Hymyilyttääkin. Vanhempieni vinttikomerosta löytynyt, viisitoista vuotta sitten alakoululuokkaa pitkinpoikin nuohonnut slämäri, esimerkiksi. Järvi, jonka pintaan junanohituksen hetkellä aurinko hyppelehtii. Elämäni pisimmän talven jälkeen yhä lisääntyvä paahteinen valo. Kirjastoon pikkuhiljaa palautuvat gradukirjat. Veden äärellä tuoksuva poppeli. Siskon yksivuotiaan ilontäyteinen jammailu itsekeksimäni rallatuksen tahtiin. Työpaikallani toisilleen kujerteleva ja sirkutteleva talitiaispari. Tunne, että jotain hyvää on vielä tulossa.
Hymyni on väsynyttä. Nyt ainakin, muttei varmaankaan aina.
Koetan siis kovasti opetella uuteen tekemisen tapaan. Superkiireisten työpäivien paine riittää, eikä iltaisin tosiaankaan enää ala se toinen työpäivä. Mitä luksusta! Havahduin lopullisesti ylellisyyteen toissapäivänä, kun kypsyysnäytteen tekemisen perään istuin paikallisjunan penkissä ja katselin kuinka vehreänvaloisa pirkanmaalainen maisema kiiti ikkunan takana. Tajusin, että voin käyttää matkustusajan mihin ikinä lystään. (Siispä laukustani nousi nautinnollisin kädenliikkein Silfverbergin Äitikortti.) Tänään esitäytin tutkintotodistuslomakkeen ja suljin sen kirjekuoreen saatekortin kera. Gradun arvosana et al. lähtee sähköpostitse perästä, kunhan ne vain tietooni itse saan.
Huhhuh. Huhhuh mä sanon.
Suurstressin laukeamisesta kielii nimittäin armoton, jatkuva ja musertava väsymys. Se lienee viimekäden syynä siihen, että lojuminen houkuttaa hommia enemmän. Aamuisin käynnistyn viidennen kahvikupin jälkeen. Päivisin siirryn hommathimaan-nimellä kulkevaan asetustilaan, jonka sisällä jaksaa töissä olla asiallinen ja hyväntuulinen, sellainen kuin työ edellyttää. Iltaisin olo on usein kuin pystyynkuolleella kelohongalla. Väsyttää niin että itkettää. Paitsi etteivät voimat riitä edes itkemiseen. Posken osuessa tyynyyn tulee uni välittömästi. Nukkuminen vain on niin laaduttoman kevyttä, että aamulla herään entistä väsyneempänä. Sitten tsempataan, keitetään sitä kahvia. Silitetään kissaa korvan takaa ja lähdetään. Istutaan junaan muiden tyhjyyteen tuijottavien työmatkalaisten kanssa.
Eipä siinä. Hymyilyttääkin. Vanhempieni vinttikomerosta löytynyt, viisitoista vuotta sitten alakoululuokkaa pitkinpoikin nuohonnut slämäri, esimerkiksi. Järvi, jonka pintaan junanohituksen hetkellä aurinko hyppelehtii. Elämäni pisimmän talven jälkeen yhä lisääntyvä paahteinen valo. Kirjastoon pikkuhiljaa palautuvat gradukirjat. Veden äärellä tuoksuva poppeli. Siskon yksivuotiaan ilontäyteinen jammailu itsekeksimäni rallatuksen tahtiin. Työpaikallani toisilleen kujerteleva ja sirkutteleva talitiaispari. Tunne, että jotain hyvää on vielä tulossa.
Hymyni on väsynyttä. Nyt ainakin, muttei varmaankaan aina.
30. huhtikuuta 2013
Istumalihakset: "Amen, amen, aa-aa-meen"
Se on täytetty.
Gradutiedosto lähti matkaan lauantaina viimeisen iän ja terveyden vieneen oikoluvun jälkeen. Sen jälkeen paiskoin reppuuni tanssikengät, kameran ja tamperelaisen bussikortin ja kirjaimellisesti juoksin junaan. Kannatti. Vanhaan tehdaskompleksiin upotetulla kattosaunalla oli opiskelu- ja vanhan työtoverin maisterisviinaa ja maisterislaulua. Aamulla yöpaikan söötti töpökkäkissa tuli nuuhkien herättämään lattiapatjalle oikaissutta. Aurinko paistoi koko matkan takaisin rautatieasemalle. Sunnuntai kului sohvalla. Ihan vaan sohvalla.
Eilen jouduin heräämään aikaisin labrakokeen vuoksi. Reippaan pyöräilyn päätteeksi repäisin: solmin uuden sähkösopimuksen loppuvan paikalle ja tein veroilmoituksen ennen kuin reippailin vanhemmilleni. Asentamaan oikuttelevaa uutta televisiota. Usko omiin kykyihini oli jo mennä, kunnes illalla kuulin veljeni purkaneen antennipistokkeen ja löytäneen sieltä vikaa. (Itsehän olin jo siinä vaiheessa sohvalla selailemassa valmistujaismekkoja.)
Kummallinen muuten tämä tällainen välitila. Opinnoista on jäljellä enää kypsyysnäyte, johon on aikaa vähän yli kaksi viikkoa. Tutkielmani arvosana saapuu viimeistään viimeinen päivä toukokuuta, ja kaikkien lippulappusten täyttämisten perään valmistun viimeistään 12. kesäkuuta. Välissä ehtivät kesäduunit alkaa. Outo fiilinki on siksi, että nyt ei ole jatkuvasti jotain palokelloa kalkattamassa mielen perukoilla ja työntämässä tekemään jotain, mitä pitäisi jo olla tekemässä. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Nyt vain saan odotella. Ja työtuntieni ulkopuolella vaikka makoilla, jos huvittaa. Ja huvittaa kyllä, voin kertoo.
Kyä tää täst! Viime yönähän uneksin muun muassa kilpailuista, joissa mutaista mäkeä mahallaan nopeimmin laskenut voitti. Olin hitain. Eipä sillä muutoin, mutta kun kisoissa oli myös vauvojen sarja.
Gradutiedosto lähti matkaan lauantaina viimeisen iän ja terveyden vieneen oikoluvun jälkeen. Sen jälkeen paiskoin reppuuni tanssikengät, kameran ja tamperelaisen bussikortin ja kirjaimellisesti juoksin junaan. Kannatti. Vanhaan tehdaskompleksiin upotetulla kattosaunalla oli opiskelu- ja vanhan työtoverin maisterisviinaa ja maisterislaulua. Aamulla yöpaikan söötti töpökkäkissa tuli nuuhkien herättämään lattiapatjalle oikaissutta. Aurinko paistoi koko matkan takaisin rautatieasemalle. Sunnuntai kului sohvalla. Ihan vaan sohvalla.
Eilen jouduin heräämään aikaisin labrakokeen vuoksi. Reippaan pyöräilyn päätteeksi repäisin: solmin uuden sähkösopimuksen loppuvan paikalle ja tein veroilmoituksen ennen kuin reippailin vanhemmilleni. Asentamaan oikuttelevaa uutta televisiota. Usko omiin kykyihini oli jo mennä, kunnes illalla kuulin veljeni purkaneen antennipistokkeen ja löytäneen sieltä vikaa. (Itsehän olin jo siinä vaiheessa sohvalla selailemassa valmistujaismekkoja.)
Kummallinen muuten tämä tällainen välitila. Opinnoista on jäljellä enää kypsyysnäyte, johon on aikaa vähän yli kaksi viikkoa. Tutkielmani arvosana saapuu viimeistään viimeinen päivä toukokuuta, ja kaikkien lippulappusten täyttämisten perään valmistun viimeistään 12. kesäkuuta. Välissä ehtivät kesäduunit alkaa. Outo fiilinki on siksi, että nyt ei ole jatkuvasti jotain palokelloa kalkattamassa mielen perukoilla ja työntämässä tekemään jotain, mitä pitäisi jo olla tekemässä. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Nyt vain saan odotella. Ja työtuntieni ulkopuolella vaikka makoilla, jos huvittaa. Ja huvittaa kyllä, voin kertoo.
Kyä tää täst! Viime yönähän uneksin muun muassa kilpailuista, joissa mutaista mäkeä mahallaan nopeimmin laskenut voitti. Olin hitain. Eipä sillä muutoin, mutta kun kisoissa oli myös vauvojen sarja.
15. huhtikuuta 2013
Istumalihakset: "Hoosianna, Daavidin poika"
Hiljaiseloa on pitänyt. Täällä intternetissä.
Lihassa ja veressä olen valvonut, juonut kahvia, ollut ärtyneenä ja poissaolevana töissä, seissyt eri kirjastojen lainaustiskien jonoissa, käyskennellyt Malmin Saiturinpörssin käytävillä, haukotellut ja miettinyt otsa seinässä elämän tarkoitusta. Kaikki edelliset liittyvät tietysti graduun. Gradu gradu gradu. Paska gradu, paska aihe, emmäosaa, itkettää. Hei täähän sujuu, EIJJUMA ONKO KUKAAN HUOMANNUT TÄTÄ AIEMMIN, tästähän syntyi ihan hyvä kokonaisuus, enää yksitoista liuskaa, hahmottuu juu, itkettää.
Selkeästi ollaan terminaalivaiheessa. Ja hyvä niin - olen pyöritellyt tätä aihetta keväästä 2010, joten lienee aika päästää vähitellen irti. Mielelläni päästänkin. En malta odottaa viimeistä ohjauskertaa, vappuaattoa, lähetä-napin painallusta, illan bileitä vanhassa apteekkarintalossa ja vapautta. Sitä, ettei työpäivien jälkeen ala illalla toinen. Sitä, ettei jokaista hereilläolon hetkeä tarvitse käyttää tähän tällaiseen. Sitä, että aamun ensimmäinen ja illan viimeinen ajatus käsittelisivät jotain muuta kuin metodiosion muuttamista, alaviittaustekniikan muotoseikkoja tai tutkimusetiikkaa. En malta odottaa kesää. Elokuussa olen työtön työnhakija, ensimmäistä kertaa. En. Malta. Odottaa.
Odotan sitä, etten enää ajattele tätä. Sitä, miten en monesta syystä saanut tehtyä sellaista tutkielmaa kuin olisin halunnut, enkä sitä, miten en tällaisella tekeleellä millään muotoa tee oikeutta tutkimukseni kohteelle. Sitä, miten pettynyt olen tähän. Minun graduni ei ole opintojeni kruunu. Se ei heijasta kaikkea oppimaani ja opiskelunaikaista kasvuani. Se on keskimääräistä heikompi opinnäytetyö.
Lupaan unohtaa tämän kaiken ennen juhannusta.
Lihassa ja veressä olen valvonut, juonut kahvia, ollut ärtyneenä ja poissaolevana töissä, seissyt eri kirjastojen lainaustiskien jonoissa, käyskennellyt Malmin Saiturinpörssin käytävillä, haukotellut ja miettinyt otsa seinässä elämän tarkoitusta. Kaikki edelliset liittyvät tietysti graduun. Gradu gradu gradu. Paska gradu, paska aihe, emmäosaa, itkettää. Hei täähän sujuu, EIJJUMA ONKO KUKAAN HUOMANNUT TÄTÄ AIEMMIN, tästähän syntyi ihan hyvä kokonaisuus, enää yksitoista liuskaa, hahmottuu juu, itkettää.
Selkeästi ollaan terminaalivaiheessa. Ja hyvä niin - olen pyöritellyt tätä aihetta keväästä 2010, joten lienee aika päästää vähitellen irti. Mielelläni päästänkin. En malta odottaa viimeistä ohjauskertaa, vappuaattoa, lähetä-napin painallusta, illan bileitä vanhassa apteekkarintalossa ja vapautta. Sitä, ettei työpäivien jälkeen ala illalla toinen. Sitä, ettei jokaista hereilläolon hetkeä tarvitse käyttää tähän tällaiseen. Sitä, että aamun ensimmäinen ja illan viimeinen ajatus käsittelisivät jotain muuta kuin metodiosion muuttamista, alaviittaustekniikan muotoseikkoja tai tutkimusetiikkaa. En malta odottaa kesää. Elokuussa olen työtön työnhakija, ensimmäistä kertaa. En. Malta. Odottaa.
Odotan sitä, etten enää ajattele tätä. Sitä, miten en monesta syystä saanut tehtyä sellaista tutkielmaa kuin olisin halunnut, enkä sitä, miten en tällaisella tekeleellä millään muotoa tee oikeutta tutkimukseni kohteelle. Sitä, miten pettynyt olen tähän. Minun graduni ei ole opintojeni kruunu. Se ei heijasta kaikkea oppimaani ja opiskelunaikaista kasvuani. Se on keskimääräistä heikompi opinnäytetyö.
Lupaan unohtaa tämän kaiken ennen juhannusta.
16. maaliskuuta 2013
Yli sata kilometriä Ouluun
Sukuloimisreissu pohjoiseen. Karaokebaaria muistuttava yöjunan ravintolavaunu, Rovaniemen jälkeen kolisevat kiskot, hankimaisemat joissa katse ei jaksa kantaa horisonttiin. Juna-asemalla pakkanen löi keuhkot kipeiksi. Söin rieskaa, katselin tätini keittiön ikkunasta näkyvää Kotavaaraa, löysin kirpputorilta lapikkaan muotoon saumatut talvikumisaappaat, join syntymäpäiväkahvit kiiltäväreunaisesta Myrna-kupista ja selasin valokuva-albumeita.
Väsyttää. Huomenna töihin. Huomenna taas töihin.
Väsyttää. Huomenna töihin. Huomenna taas töihin.
23. helmikuuta 2013
Neljässadas
Huh, ma sanon! Tämä on bloginpieruni 400. postaus. Kaikkea sitä...
Kansanjuhlan kunniaksi tunnelmapala jostain Toijalan kohdilta päärataa. Olkaa hyvät!
Asiaan! Samoilla raiteilla tunnutaan tuhnaavan. Mittään en oo saanu aikaseksi (paitsi pari flunssaa ja yhden - jos sallitte - erinomaisen esseen), vaikka karmea uho ajoittain päällä ollut onkin. Gradutiedosto makoilee nykyisessä ylhäisessä yksinäisyydessään ja meikäläinen järjestelee iltapuhteikseen vaikka kirjahyllyä. Ja arvailee, meneekö kesäksi vanhoihin hommiin vaiko ei. Rehellisesti sanottuna ei valmistuneena paljon huvittaisi kyseessä olevaa duunia painaa, mutta vilkaisu työttömyyskorvaustodellisuuteen muhkeine käsittelyaikoineen sai harkitsemaan vielä kerran. Raivostuttavaa. Koetan siirtää raivontunteen kirjoitustyöhön.
Samoin on edelleen paiskittu hommia himaan ja nestettä naamaan, itketty ja naurettu, nukahdettu kissa kainalossa ja herätty kissa naamalla, imuroitu, tiskattu, pyykätty, puristeltu avokadoja hevi-osastoilla, torkuttu aamujunissa, luettu töissä venäjän sanakokeisiin, istuttu laboratorioiden odotushuoneissa, maksettu laskuja ja vaihdettu lakanat. Ojanpohjalla ryönäämisen katkaisee onneksi piakkoin tehtävä sukulointimatka Kemijärvelle. Saatan syödä esim. kymmenen ohrarieskaa.
Sitä odotellessa mutustan pakastimesta muutamat punaviinimarjat. Ja matkin sohvalla selällään makavaa kollinröijeliä. Päivä se lienee huomennakin.
Kansanjuhlan kunniaksi tunnelmapala jostain Toijalan kohdilta päärataa. Olkaa hyvät!
Asiaan! Samoilla raiteilla tunnutaan tuhnaavan. Mittään en oo saanu aikaseksi (paitsi pari flunssaa ja yhden - jos sallitte - erinomaisen esseen), vaikka karmea uho ajoittain päällä ollut onkin. Gradutiedosto makoilee nykyisessä ylhäisessä yksinäisyydessään ja meikäläinen järjestelee iltapuhteikseen vaikka kirjahyllyä. Ja arvailee, meneekö kesäksi vanhoihin hommiin vaiko ei. Rehellisesti sanottuna ei valmistuneena paljon huvittaisi kyseessä olevaa duunia painaa, mutta vilkaisu työttömyyskorvaustodellisuuteen muhkeine käsittelyaikoineen sai harkitsemaan vielä kerran. Raivostuttavaa. Koetan siirtää raivontunteen kirjoitustyöhön.
Samoin on edelleen paiskittu hommia himaan ja nestettä naamaan, itketty ja naurettu, nukahdettu kissa kainalossa ja herätty kissa naamalla, imuroitu, tiskattu, pyykätty, puristeltu avokadoja hevi-osastoilla, torkuttu aamujunissa, luettu töissä venäjän sanakokeisiin, istuttu laboratorioiden odotushuoneissa, maksettu laskuja ja vaihdettu lakanat. Ojanpohjalla ryönäämisen katkaisee onneksi piakkoin tehtävä sukulointimatka Kemijärvelle. Saatan syödä esim. kymmenen ohrarieskaa.
Sitä odotellessa mutustan pakastimesta muutamat punaviinimarjat. Ja matkin sohvalla selällään makavaa kollinröijeliä. Päivä se lienee huomennakin.
6. helmikuuta 2013
No miehä haastelen!
Ihana Sanna heitti haasteella. Vot:
Kerro 11 asiaa itsestäsi.
Vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen.
Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille.
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
Ilmoita heille, että heidät on haastettu.
Jo vain!
- - -
Leivoin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa onnistuneesti pullaa. Kokemus oli kummallinen, jotenkin nyrjähtänyt. Mahtava sitko! Aikun on rullalla! Ne kohoaa! Uuh! Lopulta söin herkuista vain muutaman. Liikaa kardemummaa. Nyyh. Miks mä tein näitä? Miks pulla vituttaa?
Olen alkanut odottaa valmistumista yhä keskittyneemmin. Tiivistyneeseen, kirosanojen siivittämään tunteeseen saattaa vaikuttaa se, että olen taas tilanteessa, jossa on aina pakko mennä töihin. Myös kipeänä. Tahdon mahdollisimman pian edes tuntea, että minulla on työmarkkinoilla sen pikkiriikkisen neuvotteluvaraa.
Vaikka miten kurmottaisi, koitan parhaani mukaan aina mennä venäjäntunneilleni. Mammaa ja pappaa pullottava pienryhmä on hauska, opettaja pohjimmiltaan superlaiskalle luonteelleni juuri sopiva ja fiilis joka kerta tunnin päättyessä virkeä ja voimakas.
Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt Seinfeldin. Mikä sarja! Mitkä hüümörin tasot! Miten George ärsyttääkään!
Olen erittäin tyypillinen lemmikinomistaja. Meidän kissa on maaliman söötein, ihanin, pövvöisin, älykkäin, höppänöin ja nuutuisin bubumörbötti. Kaikkein paras kissa, ihan näin ilmoitusasiana.
En juurikaan välitä musiikista. Saatan unohtaa edes omistavani tallenteita, hyvin pitkiksikin ajoiksi. Tosin kun muistan tuupata jotain ilmoille, lerpahdan kasaksi säkkituoliin. Aivot kiittävät, toimii - mutta suuntaan intohimoni jonnekin muualle kuin ajoitettuihin ääniin.
Minulla on herkät silmät. Se tarkoittaa, etten voi ajaa pyörällä ilman, että tuuli vetää retinavedet poskille. Se meinaa myös, että esimerkiksi oppitunnilla saattaa syvä henkäys ja keskittyminen olla paikallaan, kun ekaluokkalaiset juttelevat tehtävienteon lomassa keskenään. "Joo, sen ekan avaruuskoiran nimi oli Laika. Se laitettiin rakettiin ja sit se tuli takasin kotiin."
Huolimatta ponnisteluistani saatan kiintyä lujasti esineisiin. En osaisi olla ilman isoa hyllyllistä kirjoja. Vanhan nojatuolini muoto lohduttaa. Äitini vähän aikaa sitten valmiiksi saama ja minulle lahjoittama Impi Sotavallan noin sata vuotta sitten suunnittelema ryijy herättää rakkaudentunteita.
Mitä enemmän olen opiskellut, sitä piinaavammin olen tullut tietoiseksi omasta tietämättömyydestäni. Eijjuma! Määhän oon ihan pihalla! Mitä helvettiä täällä tapahtuu?
Jos saisin tupsahtaa takaisin nuoruuteeni yhteishakulomakkeita täyttelemään, saattaisin pyrkiä opiskelemaan dokumenttielokuvien tekemistä. Ala kiinnostaa yhä. Ans kattoo, ehtiihän tässä vielä...
Juuri nyt voin sanoa aika lailla kaiken tuntuvan kovin raskaalta. Asiat kasaantuvat, väsyttää, aisat painavat ahtaina. Mutku kato tsemppaat vaan! Kaikkeudelle kiitos nukahtamislääkkeistä.
- - -
1. Mikä on lempijäätelömakusi? Stracciatella! Oijjoijjoi! Ei vajareille, kyllä övereille!
2. Oletko pyjama- vai yöpaitaihmisiä? Sekä että. Piamassa voi hengailla kotipäivät pääksytysten, yöpaidassa on parempi nukuksia.
3. Entäpä aamu- vai iltavirkku? Ehdottomasti iltavirkku. Olen virkeimmilläni ja tuotteliaimmillani siinä iltakahdeksan jälkeen. Aamuisin toimin autopilotilla vähintään ensimmäiseen kahvikupilliseen.
4. Mikä on lempielokuvasi? On vaikea nimetä vain yhtä. Tällä hetkellä liikuttaa esimerkiksi Kovasikajuttu. Parin viikon päästä huokailen jollekin muulle.
5. Mikä on lempimaasi? Omakohtaista kokemusta eri valtionkolkista minulla on kovin vähän. Korttipakassa pata viehättää.
6. Uskotko horoskooppeihin? En. Yhtään.
7. Oletko meri- vai järvi-ihminen? Vaikea valita! Sisä-Suomen lohduttoman uimataidottomana kasvattina on vesielementti minulle jokseenkin vieras ja uhkaavakin. Nautin kyllä suunnattomasti sekä meren että järven läheisyyden luomista äänimaailmoista. Järvenpinta taitaa näistä kahdesta kuitenkin olla se tutumpi - selällä pisteenä näkyvä katiskanmerkki on jo ajatuksenakin rauhoittava.
8. Mikä on lempivuodenaikasi? Syksy. Ilma raikastuu, säät vakavoituvat. On soveliasta pukeutua peittävämmin, mikä on kaltaiselleni hehtaarireidelle joka vuosi helpotus.
9. Jos saisit 100 euroa, mitä tekisit niillä? Edelliseen jokseenkin löyhästi liittyen sanoisin, että ostaisin kasan ruokaa.
10. Millainen olit teininä? Kireä. Luonteeltani.
11. Mitä tekisit mieluiten juuri nyt? Lojuisin lämpimässä kylvyssä enkä ajattelisi yhtään mitään.
- - -
1. Mitä lempivalokuvastasi löytyy?
2. Mikä on kummallisinta, mitä olet tehnyt?
3. Syvä vai matala lautanen?
4. Mikä naurattaa?
5. Urheilu - uhka vai mahdollisuus?
6. Housut vai hame?
7. Sasi & Tennilä - kumman kaa?
8. Risikko & Räsänen - kumman kaa?
9. Mitä otat piknikille mukaan?
10. Mikä kaduttaa?
11. Mitä teet illalla?
- - -
Olen tuhma ja uhmaan haasteen sääntöjä - useimmat seuraamani alle 200 lukijan bloggaajat ovat haasteen jo tehneet. Haastankin siis vain Tuulentunnon ja Suketuksen sekä pyörrän uudet kysymykset takaisin myös Sannalle. Nappaa tästä haaste - juur' sinäkin siellä! - jos siltä tuntuu!
Kerro 11 asiaa itsestäsi.
Vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen.
Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille.
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
Ilmoita heille, että heidät on haastettu.
Jo vain!
- - -
Leivoin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa onnistuneesti pullaa. Kokemus oli kummallinen, jotenkin nyrjähtänyt. Mahtava sitko! Aikun on rullalla! Ne kohoaa! Uuh! Lopulta söin herkuista vain muutaman. Liikaa kardemummaa. Nyyh. Miks mä tein näitä? Miks pulla vituttaa?
Olen alkanut odottaa valmistumista yhä keskittyneemmin. Tiivistyneeseen, kirosanojen siivittämään tunteeseen saattaa vaikuttaa se, että olen taas tilanteessa, jossa on aina pakko mennä töihin. Myös kipeänä. Tahdon mahdollisimman pian edes tuntea, että minulla on työmarkkinoilla sen pikkiriikkisen neuvotteluvaraa.
Vaikka miten kurmottaisi, koitan parhaani mukaan aina mennä venäjäntunneilleni. Mammaa ja pappaa pullottava pienryhmä on hauska, opettaja pohjimmiltaan superlaiskalle luonteelleni juuri sopiva ja fiilis joka kerta tunnin päättyessä virkeä ja voimakas.
Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt Seinfeldin. Mikä sarja! Mitkä hüümörin tasot! Miten George ärsyttääkään!
Olen erittäin tyypillinen lemmikinomistaja. Meidän kissa on maaliman söötein, ihanin, pövvöisin, älykkäin, höppänöin ja nuutuisin bubumörbötti. Kaikkein paras kissa, ihan näin ilmoitusasiana.
En juurikaan välitä musiikista. Saatan unohtaa edes omistavani tallenteita, hyvin pitkiksikin ajoiksi. Tosin kun muistan tuupata jotain ilmoille, lerpahdan kasaksi säkkituoliin. Aivot kiittävät, toimii - mutta suuntaan intohimoni jonnekin muualle kuin ajoitettuihin ääniin.
Minulla on herkät silmät. Se tarkoittaa, etten voi ajaa pyörällä ilman, että tuuli vetää retinavedet poskille. Se meinaa myös, että esimerkiksi oppitunnilla saattaa syvä henkäys ja keskittyminen olla paikallaan, kun ekaluokkalaiset juttelevat tehtävienteon lomassa keskenään. "Joo, sen ekan avaruuskoiran nimi oli Laika. Se laitettiin rakettiin ja sit se tuli takasin kotiin."
Huolimatta ponnisteluistani saatan kiintyä lujasti esineisiin. En osaisi olla ilman isoa hyllyllistä kirjoja. Vanhan nojatuolini muoto lohduttaa. Äitini vähän aikaa sitten valmiiksi saama ja minulle lahjoittama Impi Sotavallan noin sata vuotta sitten suunnittelema ryijy herättää rakkaudentunteita.
Mitä enemmän olen opiskellut, sitä piinaavammin olen tullut tietoiseksi omasta tietämättömyydestäni. Eijjuma! Määhän oon ihan pihalla! Mitä helvettiä täällä tapahtuu?
Jos saisin tupsahtaa takaisin nuoruuteeni yhteishakulomakkeita täyttelemään, saattaisin pyrkiä opiskelemaan dokumenttielokuvien tekemistä. Ala kiinnostaa yhä. Ans kattoo, ehtiihän tässä vielä...
Juuri nyt voin sanoa aika lailla kaiken tuntuvan kovin raskaalta. Asiat kasaantuvat, väsyttää, aisat painavat ahtaina. Mutku kato tsemppaat vaan! Kaikkeudelle kiitos nukahtamislääkkeistä.
- - -
1. Mikä on lempijäätelömakusi? Stracciatella! Oijjoijjoi! Ei vajareille, kyllä övereille!
2. Oletko pyjama- vai yöpaitaihmisiä? Sekä että. Piamassa voi hengailla kotipäivät pääksytysten, yöpaidassa on parempi nukuksia.
3. Entäpä aamu- vai iltavirkku? Ehdottomasti iltavirkku. Olen virkeimmilläni ja tuotteliaimmillani siinä iltakahdeksan jälkeen. Aamuisin toimin autopilotilla vähintään ensimmäiseen kahvikupilliseen.
4. Mikä on lempielokuvasi? On vaikea nimetä vain yhtä. Tällä hetkellä liikuttaa esimerkiksi Kovasikajuttu. Parin viikon päästä huokailen jollekin muulle.
5. Mikä on lempimaasi? Omakohtaista kokemusta eri valtionkolkista minulla on kovin vähän. Korttipakassa pata viehättää.
6. Uskotko horoskooppeihin? En. Yhtään.
7. Oletko meri- vai järvi-ihminen? Vaikea valita! Sisä-Suomen lohduttoman uimataidottomana kasvattina on vesielementti minulle jokseenkin vieras ja uhkaavakin. Nautin kyllä suunnattomasti sekä meren että järven läheisyyden luomista äänimaailmoista. Järvenpinta taitaa näistä kahdesta kuitenkin olla se tutumpi - selällä pisteenä näkyvä katiskanmerkki on jo ajatuksenakin rauhoittava.
8. Mikä on lempivuodenaikasi? Syksy. Ilma raikastuu, säät vakavoituvat. On soveliasta pukeutua peittävämmin, mikä on kaltaiselleni hehtaarireidelle joka vuosi helpotus.
9. Jos saisit 100 euroa, mitä tekisit niillä? Edelliseen jokseenkin löyhästi liittyen sanoisin, että ostaisin kasan ruokaa.
10. Millainen olit teininä? Kireä. Luonteeltani.
11. Mitä tekisit mieluiten juuri nyt? Lojuisin lämpimässä kylvyssä enkä ajattelisi yhtään mitään.
- - -
1. Mitä lempivalokuvastasi löytyy?
2. Mikä on kummallisinta, mitä olet tehnyt?
3. Syvä vai matala lautanen?
4. Mikä naurattaa?
5. Urheilu - uhka vai mahdollisuus?
6. Housut vai hame?
7. Sasi & Tennilä - kumman kaa?
8. Risikko & Räsänen - kumman kaa?
9. Mitä otat piknikille mukaan?
10. Mikä kaduttaa?
11. Mitä teet illalla?
- - -
Olen tuhma ja uhmaan haasteen sääntöjä - useimmat seuraamani alle 200 lukijan bloggaajat ovat haasteen jo tehneet. Haastankin siis vain Tuulentunnon ja Suketuksen sekä pyörrän uudet kysymykset takaisin myös Sannalle. Nappaa tästä haaste - juur' sinäkin siellä! - jos siltä tuntuu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)