Mein Gott! Masentava marras kääntyi syrjään, tilalle saapuivat kauppareissujen joulurallit. Tämäkin blogintuhnake on näemmä muuttunut kahden postauksen kuukausitahdin huopatossutehtaaksi. Toivon piristyväni nyt joulukuussa, sillä pyhien tienoilla lienee aikaa kirjoitella. En tosin voi luvata mitään - aikani saattaa myös mennä tilipäivänä hamstraamieni jouluoluiden testaamiseen.
En tiedä josko syypäänä on uusi asunto tahi pitkään jatkunut, märkä ja synkkä syksy, mutta olen viime aikoina huomannut kärsiväni oudoista oireista. Ensimmäistä kertaa koskaan mieleni tekee ostaa jotkut jouluvalot (kun on niin pimeetä ja jos sellaset tyylikkäät niinku). Jääkaapin ovessa killottaa partiolaisten joulukalenteri (no hankinpa ko tässä opehuoneen pöydällä näitä on). Ulko-ovessa roikkuu käsintehty tonttu (hitto, en mä nyt kehtaa olla ostamatta kun tänne myyjäisiin auttamaan tulin). Karmea tosiasia taitaa vain olla, että kaipaan tähän aikaan vuodesta oikeasti jotain piristystä. Se jotain sattuu olemaan nyt joulu. Ja jos mä jostain tykkään, niin joululahjojen ostamisesta. Itselleni. Oon ostanut - edellisten lisäksi - jo yhdet kalliit sukkahousut, kuorintavoidetta sekä käytetyn (ja mieltälämmittävän edullisen) Kalevala-korun. Ja nyt on vasta neljäs päivä koko kuuta! Veronpalautukset palamaan! Sukulaislapsille risuja!
Vaikka viimeksi valitinkin töidenteon raskautta, ovat duunipaineet totta puhuen tervetullutta vaihtelua syksyllä kokemaani ajatusten ahtojäähän. Yhdessä vaiheessa elämäni jännittävimmiltä asioilta tuntuivat kirjastossa käynnit, nypynpoistajan ostaminen paikallisesta Prismasta sekä erään historiakeskustelupalstan kuppikiviaiheisen viestiketjun seuraaminen. Oikeasti. Olen erittäin mielelläni vaihtanut edellä mainitun katatonian aivoja sumentavaan väsymykseen, pimeisiin ja jäisiin pyöräteihin, työpäivien ennakoimattomuuteen, jatkuvaan riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteisiin sekä oppilaiden aiheuttamiin mustelmiin. Oikeasti: mieluummin olen väsynyt ja hyödyksi kuin väsynyt ja hyödytön. Eikä se palkkapäiväkään pahalta tunnu.
Pahalta eivät tuntuneet myöskään männä viikonloppuna juhlitut pikkujoulut. Tupa oli täynnä kollegoita, ruoka hyvää ja juoma erinomaista. Tampere vilautteli parastaan (Vapriikki! Telakka!) ja tympeintään (Hervanta), ja dagen efterinkin lusin asiaankuuluvalla hartaudella eli makaamalla kotiin päästyäni naamallani koko sunnuntain. Kyllä jaksoi taas maanantaina polkea kahdeksaksi sorville, vaikka naama oli edelleen (varmaan makaamisesta) noin viisinkertaiseksi turvonnut ja sormissa jäänteet räikeänpinkistä kynsilakasta.
Taidanpa mennä myöhimään kissanturkkia ja köllähtämään sänkyyn. Huomenna töihin.
4. joulukuuta 2013
28. marraskuuta 2013
Päivät nielevä syöveri
Elän kahdessa todellisuudessa: yhdessä joko makaan lamaantuneena marraskuun pimeydessä tahi klikkailen maanisena työnvälityssivustoja, toisessa painan vaativia ja kaikki sielunrippeet irti repiviä hommia kuin jokainen maailman asia pitäisi saada samana päivänä valmiiksi. Menon railakkuus riippuu siis täysin siitä, onko päivälle sijaisryyniä vaiko ei. Työpäivät ovat intensiivisiä, kiireisiä ja rankkoja - iltaisin olo tuntuu lähes pahoinpidellyltä eikä psyykkisen kuormituksen päälle nautittu, työmatkapyöräilynäkin tunnettu hengenvaarallisen liukastelun maailmancup paljon fiilistä paranna. Toisaalta olen viime viikkoina saanut palkkaa muun muassa ponien taputtelusta, joten aivan sataprosenttiselle yhyy nyyhkis -valitukselle ei ole sijaa.
Kela sen sijaan ansaitsee muutaman valituksen sanan. (Oikeasti tahtoisin lähettää viraston toiminnasta vastaaville päättäjille esim. saavillisen mätää paskaa jokaiselle, mutta tyydyn nyt vähempään.) Toimitin viime käynnilläni tilannettani selventämään reilut 150 liitettä asiaankuuluvien pilkulleen - vieläpä ohjatusti! - täytettyjen lomakkeiden kyytipoikina. Ei riittänyt. Lokakuun osalta työttömyyskorvaukseni kelluu jossain limbossa, koska "en ole toimittanut selvityksiä" yhdestä kolmen päivän pätkästä. Paitsi että toimitin. En tiedä millaiselle parfyymipaperille painettuina ne olisi pitänyt toimittaa, mutta tavallisina aanelosina ne eivät nähtävästi kelvanneet. Huominen päiväni meneekin mukavasti asiaa selvitellessä. Eihän mulla olis mitään parempaakaan tekemistä.
Kaikeksi onneksi on lauantaina (vihdoinkin) jotain järkevää tiedossa. Pikkujoulut! Syö juo mies nainen!
Kela sen sijaan ansaitsee muutaman valituksen sanan. (Oikeasti tahtoisin lähettää viraston toiminnasta vastaaville päättäjille esim. saavillisen mätää paskaa jokaiselle, mutta tyydyn nyt vähempään.) Toimitin viime käynnilläni tilannettani selventämään reilut 150 liitettä asiaankuuluvien pilkulleen - vieläpä ohjatusti! - täytettyjen lomakkeiden kyytipoikina. Ei riittänyt. Lokakuun osalta työttömyyskorvaukseni kelluu jossain limbossa, koska "en ole toimittanut selvityksiä" yhdestä kolmen päivän pätkästä. Paitsi että toimitin. En tiedä millaiselle parfyymipaperille painettuina ne olisi pitänyt toimittaa, mutta tavallisina aanelosina ne eivät nähtävästi kelvanneet. Huominen päiväni meneekin mukavasti asiaa selvitellessä. Eihän mulla olis mitään parempaakaan tekemistä.
Kaikeksi onneksi on lauantaina (vihdoinkin) jotain järkevää tiedossa. Pikkujoulut! Syö juo mies nainen!
5. marraskuuta 2013
Haparointia
Kyllä vain!
Tavarat on raahattu, melkein kaikki huonekalut kasattu, ensimmäinen ateria uudessa keittiössä kokattu, postit onnistuneesti käännetty ja vanha sekä uusi kämppä asianmukaisesti lattiasta kattoon kuurattu. Kamat eli kirjahylly ja sen sisältö seisovat edelleen suurelta osin laatikkotornina olohuoneen nurkassa ja vettä on satanut kolme päivää, muttei se mitään. On helpottanut. Myös kissalla, joka on viihtynyt päiväpeiton alla piileskelemässä päivä päivältä vähemmän. (Siellä se nytkin murjottaa kuin suuri karvainen pulla.)
Asunto on kyllä mukava - oikeasti tilava, hyväkuntoinen ja kivassa paikassa. Säilytystilaa riittää sekä keittiössä että makuuhuoneessa. Kissalla on kolme ikkunaa, joista tiirustella ohikulkijoita, oravia ja harakoita. Ja tiskikone, ai juma, tiskikone! Ainoina miinuksina mainittakoon hissittömyys, onneton äänieristys uhmaikäisiä lapsia omaavan naapuriperheen kanssa, märkätilojen peilikaappien puute sekä pikku-wc:n periaatteessa ihan ookoo mutta esteettis-nyrpisteleväistä silmääni murjova ulkoasu. Lattiaa peittää tummansininen, mattapintainen muovimatto ja seiniä ilmeisesti alunperin vihreän värin päälle maalattu valkoinen ja jokseenkin epätasainen ja lähinnä oksennuksenvihreä maalikerros. Tilaa ei millään saa siedettäväksi, joten päätimme sisustaa sen tarkoituksella ja hähää-hengessä mahdollisimman rumaksi. Lahjaksi saatu kakanvärinen (mutta ihanan pehmeä!) pörrömatto on mainio alku.
Olis vaan vielä töitä. Paria paikkaa olen hakemassa (siedettävän työmatkan pituus näemmä vain venyy ja venyy), mutta muutoin olen vain satunnaisten sijaisuuksien varassa. Koska taloudessa on kaksi työtöntä, luetaan tarjoukset edelleen opiskeluajoilta tutulla hartaudella. Makaroni-soijarouhemössö lounaana toimii edelleen. Tänään on luvassa herkkua, koska kaupasta sai vitosella kolme kiloa punajuurta, kolme kiloa porkkanoita ja kolme kiloa lanttua. Lisäksi äitee lupasi ostaa aikaiseksi joululahjaksi silityslaudan. Kohta on siis kurtuttomat verhotkin ikkunassa. Jos siis luoja suo, tietäen verhojenhallintataitoni.
Pikkasen sitä kyllä miettii, että milloin ei tarvitse laskea joka penniä. Milloinka jäisi jotain säästöönkin? Milloin raha ei ahdistaisi päivittäin useaan kertaan?
Samanaikaisesti murehtimisen kanssa tiedostan hyvin, että minulla on asiat ihan hienosti. Suhteellinen köyhyyteni on väliaikaista - tämä loppuu joskus, voi loppua nopeastikin. Monella ei lopu, ja siitä maailmasta minä en tiedä mitään.
Tavarat on raahattu, melkein kaikki huonekalut kasattu, ensimmäinen ateria uudessa keittiössä kokattu, postit onnistuneesti käännetty ja vanha sekä uusi kämppä asianmukaisesti lattiasta kattoon kuurattu. Kamat eli kirjahylly ja sen sisältö seisovat edelleen suurelta osin laatikkotornina olohuoneen nurkassa ja vettä on satanut kolme päivää, muttei se mitään. On helpottanut. Myös kissalla, joka on viihtynyt päiväpeiton alla piileskelemässä päivä päivältä vähemmän. (Siellä se nytkin murjottaa kuin suuri karvainen pulla.)
Asunto on kyllä mukava - oikeasti tilava, hyväkuntoinen ja kivassa paikassa. Säilytystilaa riittää sekä keittiössä että makuuhuoneessa. Kissalla on kolme ikkunaa, joista tiirustella ohikulkijoita, oravia ja harakoita. Ja tiskikone, ai juma, tiskikone! Ainoina miinuksina mainittakoon hissittömyys, onneton äänieristys uhmaikäisiä lapsia omaavan naapuriperheen kanssa, märkätilojen peilikaappien puute sekä pikku-wc:n periaatteessa ihan ookoo mutta esteettis-nyrpisteleväistä silmääni murjova ulkoasu. Lattiaa peittää tummansininen, mattapintainen muovimatto ja seiniä ilmeisesti alunperin vihreän värin päälle maalattu valkoinen ja jokseenkin epätasainen ja lähinnä oksennuksenvihreä maalikerros. Tilaa ei millään saa siedettäväksi, joten päätimme sisustaa sen tarkoituksella ja hähää-hengessä mahdollisimman rumaksi. Lahjaksi saatu kakanvärinen (mutta ihanan pehmeä!) pörrömatto on mainio alku.
Olis vaan vielä töitä. Paria paikkaa olen hakemassa (siedettävän työmatkan pituus näemmä vain venyy ja venyy), mutta muutoin olen vain satunnaisten sijaisuuksien varassa. Koska taloudessa on kaksi työtöntä, luetaan tarjoukset edelleen opiskeluajoilta tutulla hartaudella. Makaroni-soijarouhemössö lounaana toimii edelleen. Tänään on luvassa herkkua, koska kaupasta sai vitosella kolme kiloa punajuurta, kolme kiloa porkkanoita ja kolme kiloa lanttua. Lisäksi äitee lupasi ostaa aikaiseksi joululahjaksi silityslaudan. Kohta on siis kurtuttomat verhotkin ikkunassa. Jos siis luoja suo, tietäen verhojenhallintataitoni.
Pikkasen sitä kyllä miettii, että milloin ei tarvitse laskea joka penniä. Milloinka jäisi jotain säästöönkin? Milloin raha ei ahdistaisi päivittäin useaan kertaan?
Samanaikaisesti murehtimisen kanssa tiedostan hyvin, että minulla on asiat ihan hienosti. Suhteellinen köyhyyteni on väliaikaista - tämä loppuu joskus, voi loppua nopeastikin. Monella ei lopu, ja siitä maailmasta minä en tiedä mitään.
25. lokakuuta 2013
Huomenta! [sic]
...ja terveisiä laatikkotodellisuudesta. Tj 8.
Noin kolmasosa tavaroista on pakattu. Kummallisesti nuo lootat loppuvat saman tien kesken, vaikka eihän mulla/meillä nyt sitä tavaraa niin paljon ole. Sonnanmarjat! Huolimatta kolmesta viime aikojen kirpparikierroksesta ja tavarainraakkaamisesta irtoryönää pyörii nurkissa tuskastuttavassa määrin. Iholle huokuvan kylmän hien määrä tässä vain kasvaa kasvamistaan, sillä kantoapua tulee olemaan niukalti ja uusi koto (tottakai) hissittömässä talossa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tosissani pohdin muun muassa astioiden ja kirjallisuuden omistamisen mielekkyyttä. Pakkasin jo viime viikolla kaikki keittiötavarat, jotka eivät ole kovassa käytössä. Pelkästään ne veivät tilaa kolmen banaanilaatikollisen verran. KOLMEN. En ehkä kestä. Lisäksi sitten viime muuton on talouteemme kotiutunut kaikenlaista - sohva, painava täyspuinen ruokapöytä tuoleineen, työpöytä, toinen ruokapöytä, parvekekalusteet, pesukone - jotka tulee raahata tai itkeä ja raahata uuteen kortteeriin. (Muuton jälkeen saattaa hapan maistua.)
Seuraavaksi on luvassa kupponen kahvia ja KAS VAIN, PAKKAAMISTA.
Mahtavaa.
Noin kolmasosa tavaroista on pakattu. Kummallisesti nuo lootat loppuvat saman tien kesken, vaikka eihän mulla/meillä nyt sitä tavaraa niin paljon ole. Sonnanmarjat! Huolimatta kolmesta viime aikojen kirpparikierroksesta ja tavarainraakkaamisesta irtoryönää pyörii nurkissa tuskastuttavassa määrin. Iholle huokuvan kylmän hien määrä tässä vain kasvaa kasvamistaan, sillä kantoapua tulee olemaan niukalti ja uusi koto (tottakai) hissittömässä talossa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tosissani pohdin muun muassa astioiden ja kirjallisuuden omistamisen mielekkyyttä. Pakkasin jo viime viikolla kaikki keittiötavarat, jotka eivät ole kovassa käytössä. Pelkästään ne veivät tilaa kolmen banaanilaatikollisen verran. KOLMEN. En ehkä kestä. Lisäksi sitten viime muuton on talouteemme kotiutunut kaikenlaista - sohva, painava täyspuinen ruokapöytä tuoleineen, työpöytä, toinen ruokapöytä, parvekekalusteet, pesukone - jotka tulee raahata tai itkeä ja raahata uuteen kortteeriin. (Muuton jälkeen saattaa hapan maistua.)
Seuraavaksi on luvassa kupponen kahvia ja KAS VAIN, PAKKAAMISTA.
Mahtavaa.
7. lokakuuta 2013
Hurmaavaa vauhtia
Nyt oli hyä viikonloppu.
Mökki, sauna, seuraa, olutta, sienimetsä. *****/*****.
Viidettä tähteä ei ryövää edes paluumatkan tyylikäs ojaanajo. Spagettiwesternin tunnusvihellyksen ulistessa kannettavasta autoblästeristä tempaisi täpötäyden pikkufiestan kuski aavistuksen vauhdikkaasti mökkitien jyrkkään alamäkeen ja sen jälkeiseen mutkaan. Onneksi oli turvavyöt kiinni ja itselläni takapenkin syliterrieri tiukassa valjasotteessa. Toimiessani edelleen turvallisesti koiranpitelijänä johti työntämis- ja kaasunantamisoperaatio siihen, että takavetoinen ritsa tönötti ojassa toinen takapyörä tukevasti ilmassa. Tähän kohtaan oli mökkinaapurin apuuntulo erittäin tervetullut. Miekkonen kävi hakemassa autonsa ja hinausköyden, eikä kiskomisen perään huolinut korvausta vaivoistaan - kertoi vain tulleensa itsekin aikoinaan hyväsydämisesti autetuksi. Loppumatka kotio hurruuteltiinkin hipihiljempaa.
Vauhdikasta on ollut myös asuntorintamalla. Pöydällä nimittäin killittää paperi, jonka mukaan muutamme marraskuussa uuteen kortteeriin. Kämppä on entistä kalliimpi, mutta myös neliöiltään isompi, siistimmässä kunnossa sekä mukavalla paikalla. Sen verran sivuun tosin loikataan, että postinumero vaihtuu. Siinäpä ehkä suurin miinus.
Mökki, sauna, seuraa, olutta, sienimetsä. *****/*****.
Viidettä tähteä ei ryövää edes paluumatkan tyylikäs ojaanajo. Spagettiwesternin tunnusvihellyksen ulistessa kannettavasta autoblästeristä tempaisi täpötäyden pikkufiestan kuski aavistuksen vauhdikkaasti mökkitien jyrkkään alamäkeen ja sen jälkeiseen mutkaan. Onneksi oli turvavyöt kiinni ja itselläni takapenkin syliterrieri tiukassa valjasotteessa. Toimiessani edelleen turvallisesti koiranpitelijänä johti työntämis- ja kaasunantamisoperaatio siihen, että takavetoinen ritsa tönötti ojassa toinen takapyörä tukevasti ilmassa. Tähän kohtaan oli mökkinaapurin apuuntulo erittäin tervetullut. Miekkonen kävi hakemassa autonsa ja hinausköyden, eikä kiskomisen perään huolinut korvausta vaivoistaan - kertoi vain tulleensa itsekin aikoinaan hyväsydämisesti autetuksi. Loppumatka kotio hurruuteltiinkin hipihiljempaa.
Vauhdikasta on ollut myös asuntorintamalla. Pöydällä nimittäin killittää paperi, jonka mukaan muutamme marraskuussa uuteen kortteeriin. Kämppä on entistä kalliimpi, mutta myös neliöiltään isompi, siistimmässä kunnossa sekä mukavalla paikalla. Sen verran sivuun tosin loikataan, että postinumero vaihtuu. Siinäpä ehkä suurin miinus.
29. syyskuuta 2013
Sairastuvalta, päivää
Kalenteri kertoo syyskuulta: työkkäri, hammaslääkäri, kahdet synttärit (joista toiset omat! ach!), asuntonäyttöjä ja (luojalle kii-tos) monta päivää sijaisuuksia eikä todella vuoron vuoroa vanhassa duunipaikassa. Viime viikolla tosin kärvistelin viime vuosilta tuttuun tyyliini pari päivää töissä puolikuntoisena, ja kiltille tytölle oikein ominaisesti sairastan kausiflunssani tälleen viikonloppuna. Teen sijaan lipitän synttärikemuista ylijäänyttä tonkkavalkkaria, joka näin hajuaistittomasta maistuu ihan hyvältä. Ja parantaa oloa. Oikeasti!
Työttömyys - tai kai paremminkin pätkätyöttömyys? - ei napostele. Tällä viikolla olin työtönnä kaksi päivää, ja ehdin jo vaipua toimettomuuden syöveriin. No niin, tässä sitä nyt ollaan, kukaan ei koskaan ikinä missään enää huoli mua töihin, mä en kestä tätä, mää niin tän arvasin, yhyy nyyhkis pitäkää tunkkinne saatana. Keittelin menestyksekkäästi omenahilloa (yksi purkki, kolme palovammaa), laittelin tilaamiani halpispaperikuvia albumiin (yksi liimapuikko, kaksi viivotinta, noin viidet poltetut päreet), metsästin toiveikkaasti työmatkapyöräilyyn sopivaa ja sopivan hintaista sadetakkia (mistä nää ryteet tehdään? kullasta?) ja katsoin aivan liikaa Arrested Developmentia. Ja alitajuisesti murehdin. Toisaalta voisin kai ihan vaan rehellisesti stressata työttömyyttäni, asunnottomuuttani ja rahattomuuttani sen sijaan, että murehtisin työttömyydestä, asunnottomuudesta ja rahattomuudesta stressaamistani. Mene ja tiedä.
Mitä kalenterissani ei lue, on maininta eräästä koskettaneesta poismenosta. Mielessä se on kuitenkin ollut, joka päivä. Eipä näillä murheillani - todella - ole minkään valtakunnan merkitystä.
Työttömyys - tai kai paremminkin pätkätyöttömyys? - ei napostele. Tällä viikolla olin työtönnä kaksi päivää, ja ehdin jo vaipua toimettomuuden syöveriin. No niin, tässä sitä nyt ollaan, kukaan ei koskaan ikinä missään enää huoli mua töihin, mä en kestä tätä, mää niin tän arvasin, yhyy nyyhkis pitäkää tunkkinne saatana. Keittelin menestyksekkäästi omenahilloa (yksi purkki, kolme palovammaa), laittelin tilaamiani halpispaperikuvia albumiin (yksi liimapuikko, kaksi viivotinta, noin viidet poltetut päreet), metsästin toiveikkaasti työmatkapyöräilyyn sopivaa ja sopivan hintaista sadetakkia (mistä nää ryteet tehdään? kullasta?) ja katsoin aivan liikaa Arrested Developmentia. Ja alitajuisesti murehdin. Toisaalta voisin kai ihan vaan rehellisesti stressata työttömyyttäni, asunnottomuuttani ja rahattomuuttani sen sijaan, että murehtisin työttömyydestä, asunnottomuudesta ja rahattomuudesta stressaamistani. Mene ja tiedä.
Mitä kalenterissani ei lue, on maininta eräästä koskettaneesta poismenosta. Mielessä se on kuitenkin ollut, joka päivä. Eipä näillä murheillani - todella - ole minkään valtakunnan merkitystä.
11. syyskuuta 2013
Hyvä kesä huono kesä hyvä kesä huono kesä
Suketus haastoi kertomaan viisplusviis-tyylillä kuluneen kesän hyvistä ja huonoista puolista. Kiitän haasteesta, sillä vanhojen muistelun kohdalla ovat silmäni syystä usein tikkuisimmat. (Ei ollut kai siis aikoinaan ihme, että kandintutkielmakin lurahti nimenomaan muistitiedon parissa...)
Mahtikesä!
1. Lämpöä, kavereita, olusta ja oleskelua riitti, niskassa painaneista duuneista huolimatta. Päivän mittaan hornankattilaksi lämmenneestä kämpästä tuli miltei aina mahdollisuuden tullen karattua istuksimaan kylille - joko omaan pahaseen tai toisiin kaupunkeihin.
2. Valmistuminen kesäkuussa. Ai että mitä nannaa! Sano mua maisteriks!
3. Vanha kesäduuni. Huonon palkan, huonojen työehtojen ja pitkän työmatkan vastapainoksi itse homma oli sisällöltään edelleen mielekästä ja työtoverit sekä esimiehistö mirhamia. Kesäkuussa en tehnyt kuin pari tavallisempaa työvuoroa, kun olin enemmän tai vähemmän vetovastuussa lastentoiminnasta. Päivät olivat pitkiä, mutta mielenkiintoisia. Keski- ja loppukesällä selvisin stressistä tyydyttävästi (huolimati siitä, että entiseen verrattuna joud... sain käyttää esimerkiksi ruotsia hommassani noin satakertaisesti enemmän kuin ennen). Win!
4. Työ vaatii huvit. Varsinaisiakin juhlia puisto-osastoilla istuksimisen lisäksi oli niitäkin riittämiin: aikuisten synttäreitä, lastensynttäreitä, omat ja P:n yhteisvalmistujaiset, sadonkorjuujuhlaa ja yhdet häät.
5. Valo. Viime talvi oli elämäni pisin ja pimein. Kynnän keväisin usein syvälläkin masiksen suoturpeissa, mutta viime kesän tosissaan alettua tuntui todellakin siltä kuin olisin noussut haudasta. Maailmassa olikin taas värejä ja ääniä. Pääsi ihan tuossa unohtumaan.
Grumpy-kesä!
1. Tukka putkella mentiin. Olin hela tiden joko menossa töihin, töissä tai tulossa töistä. Vapaapäivinä joko makasin säkkituolissa välikuolemaa tehden tai hoidin pakollisia velvoitteita himaan. Tai siltä ainakin tuntui, vaikka ehdin kuitenkin lojua ties missä siideriä kitusiini imien. Asenne ratkaisee?
2. Kela-sekoilut. Opintotuen loputtua viime vuoden puolella kesken olin oikeutettu yleiseen asumistukeen. Kevät rullasi mukavasti ja tuen turvin oli viime kädessä mahdollista saada gradu puskettua hikihuokosista ulos. Ongelmat alkoivatkin heti, kun taloutemme molemmat opiskelijat valmistuivat. Muutuimme yhdeksi ruokakunnaksi, mikä sekoitti viraston pasmat täysin. Kun menin määräaikaisesti töihin ja P jäi työttömäksi odottelemaan päätöstä ansiosidonnaisestaan, elimme palkallani eli lähinnä pyhällä hengellä sekä (päin helvettiä) tarkistetulla asumistuella. Kesällä ei ollut ainoatakaan päivää, jolloin en olisi joko murehtinut tukiasiaa tai joutunut selvittelemään sitä. Tilanne on näin kesän päätyttyä se, että huolimatta huolellisuudestani ja siitä, että olen hoitanut ja ilmoittanut asiamme juuri niin kuin pitää, on huomattava summa menossa takaisinperintään. Meillä ei ole millä maksaa. Tämä kesä opetti minulle, mitä byrokratiaa vastaan tappeleminen voi olla. Lievästi sanottuna vituttaa.
3. Töissä tallailu yhdistettynä rahattomuuteen piti huolen siitä, ettei pidempiä reissuja tehty. En edelliskesien tyyliin päässyt nytkään käymään pohjoisessa, mikä raastaa sieluani.
4. Töiden tekemisen päälle harrastin laaja-alaista työnhakua. Koko ajan. Hain jokaikistä paikkaa ja virkaa mitä kehtasin ajatuksenani se, etten tahdo työkkärin tiskille. Turhaan.
5. Huolehdin, harmittelin ja surin ihan liikaa. Vähemmälläkin pärjäisi, kun näemmä hommat asiallisesti hoitamalla ja niistä terveessä määrin piittaamalla sujuvat ne ihan yhtä hyvin. Stressaamisen vähentämisen harjoittelu jäi siis vähiin. Kuten usein on ennenkin käynyt.
Jos paan summaten: viime kesä oli sekä aallonharjaa että sen pohjaa. Ei hyvä eikä huono, vaan molempia. Ensi kesästä ei ole mitään käryä, mutta jos jotain voin toivoa niin vähemmän ikävää, enemmän sihisevää.
Lukijani: pim, olet haastettu!
Mahtikesä!
1. Lämpöä, kavereita, olusta ja oleskelua riitti, niskassa painaneista duuneista huolimatta. Päivän mittaan hornankattilaksi lämmenneestä kämpästä tuli miltei aina mahdollisuuden tullen karattua istuksimaan kylille - joko omaan pahaseen tai toisiin kaupunkeihin.
2. Valmistuminen kesäkuussa. Ai että mitä nannaa! Sano mua maisteriks!
3. Vanha kesäduuni. Huonon palkan, huonojen työehtojen ja pitkän työmatkan vastapainoksi itse homma oli sisällöltään edelleen mielekästä ja työtoverit sekä esimiehistö mirhamia. Kesäkuussa en tehnyt kuin pari tavallisempaa työvuoroa, kun olin enemmän tai vähemmän vetovastuussa lastentoiminnasta. Päivät olivat pitkiä, mutta mielenkiintoisia. Keski- ja loppukesällä selvisin stressistä tyydyttävästi (huolimati siitä, että entiseen verrattuna joud... sain käyttää esimerkiksi ruotsia hommassani noin satakertaisesti enemmän kuin ennen). Win!
4. Työ vaatii huvit. Varsinaisiakin juhlia puisto-osastoilla istuksimisen lisäksi oli niitäkin riittämiin: aikuisten synttäreitä, lastensynttäreitä, omat ja P:n yhteisvalmistujaiset, sadonkorjuujuhlaa ja yhdet häät.
5. Valo. Viime talvi oli elämäni pisin ja pimein. Kynnän keväisin usein syvälläkin masiksen suoturpeissa, mutta viime kesän tosissaan alettua tuntui todellakin siltä kuin olisin noussut haudasta. Maailmassa olikin taas värejä ja ääniä. Pääsi ihan tuossa unohtumaan.
Grumpy-kesä!
1. Tukka putkella mentiin. Olin hela tiden joko menossa töihin, töissä tai tulossa töistä. Vapaapäivinä joko makasin säkkituolissa välikuolemaa tehden tai hoidin pakollisia velvoitteita himaan. Tai siltä ainakin tuntui, vaikka ehdin kuitenkin lojua ties missä siideriä kitusiini imien. Asenne ratkaisee?
2. Kela-sekoilut. Opintotuen loputtua viime vuoden puolella kesken olin oikeutettu yleiseen asumistukeen. Kevät rullasi mukavasti ja tuen turvin oli viime kädessä mahdollista saada gradu puskettua hikihuokosista ulos. Ongelmat alkoivatkin heti, kun taloutemme molemmat opiskelijat valmistuivat. Muutuimme yhdeksi ruokakunnaksi, mikä sekoitti viraston pasmat täysin. Kun menin määräaikaisesti töihin ja P jäi työttömäksi odottelemaan päätöstä ansiosidonnaisestaan, elimme palkallani eli lähinnä pyhällä hengellä sekä (päin helvettiä) tarkistetulla asumistuella. Kesällä ei ollut ainoatakaan päivää, jolloin en olisi joko murehtinut tukiasiaa tai joutunut selvittelemään sitä. Tilanne on näin kesän päätyttyä se, että huolimatta huolellisuudestani ja siitä, että olen hoitanut ja ilmoittanut asiamme juuri niin kuin pitää, on huomattava summa menossa takaisinperintään. Meillä ei ole millä maksaa. Tämä kesä opetti minulle, mitä byrokratiaa vastaan tappeleminen voi olla. Lievästi sanottuna vituttaa.
3. Töissä tallailu yhdistettynä rahattomuuteen piti huolen siitä, ettei pidempiä reissuja tehty. En edelliskesien tyyliin päässyt nytkään käymään pohjoisessa, mikä raastaa sieluani.
4. Töiden tekemisen päälle harrastin laaja-alaista työnhakua. Koko ajan. Hain jokaikistä paikkaa ja virkaa mitä kehtasin ajatuksenani se, etten tahdo työkkärin tiskille. Turhaan.
5. Huolehdin, harmittelin ja surin ihan liikaa. Vähemmälläkin pärjäisi, kun näemmä hommat asiallisesti hoitamalla ja niistä terveessä määrin piittaamalla sujuvat ne ihan yhtä hyvin. Stressaamisen vähentämisen harjoittelu jäi siis vähiin. Kuten usein on ennenkin käynyt.
Jos paan summaten: viime kesä oli sekä aallonharjaa että sen pohjaa. Ei hyvä eikä huono, vaan molempia. Ensi kesästä ei ole mitään käryä, mutta jos jotain voin toivoa niin vähemmän ikävää, enemmän sihisevää.
Lukijani: pim, olet haastettu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)