Elämäni on kovin jännittävää!
Olen nimittäin viime aikoina...
+ lainannut toista kissaani paikallisjulkaisun henkilöhaastattelun kuvitukseen
+ tenttinyt sähköisesti kaksi kirjaa (monivalintatentit ovat vaikeampia kuin mitä muistin...)
+ käynyt kaverin kanssa pikkukaupunkikierroksella (höyryveturit ovat edelleen jepa)
+ vieraillut galleriassa ja kehottanut äitiäni ostamaan taidetta - ja onnistunut
+ käynyt kampaajalla
+ ollut töissä (!!!)
+ ostellut yllättävän hillitysti luettavaa Kirjamessuilta (!!!!!)
+ yöpynyt Helsingissä ja ansainnut onnistuneesti päänsäryn
+ ostanut kaksi hattua (talvi on tulossa)
+ lueskellut mainioita kirjoja
Ensi viikoksi on lisää töitä. Ihanaa! Ihanaa!
26. lokakuuta 2014
11. lokakuuta 2014
Tonnin seteli
Kyä nyt on kuulkaa ahkeraa. Heräsin näin lauantaiaamun ratoksi samaan aikaan töihinsä rientäneen puolisoni kanssa, ja kappas vaan kun on ennen kymmentä jo suihkuverho sekä noin puoli vuotta pyykkisäkin pohjaa kiehnänneet hienopesupyykit pestynä, kissat läkähdyksiin asti laaserilla leikittettyinä ja, noh, kahdet kahvit juotuna. Päivän askareiden lista (kesävaatteet varastoon [ ] lue tenttiin [ ] käy äiteen luona [ ] ) kellistelee pöydällä.
Ei muuten kuulostanutkaan ihan niin ahkeralta kuin mitä ajattelin.
Edelleen päivät valuvat ohitse ilman järjellistä päämäärää. Eilisen jännittävin hetki taisi olla se, kun astuin lämpimään kissanoksennukseen (raakaa silakkaa). Pahinta tässä melankolian ojanpohjassa on miltei täydellinen merkityksettömyyden tunne. Naamalleni on jumahtanut ns. Silvennoisen Heikki -ilme, joka ei väisty, vaikka miten olis kaunis ruska. Koetan lääkitä tätä oloa ulkoilemalla ja jakamalla pienet tekemiseni mahdollisimman monelle eri päivälle, mutta eih helvetti miten syö toimettomuus naista. Tylsyys on asettunut sieluun sellaisella väkevyydellä, ettei edes mieluisin tekeminen ota maistuakseen. Ajoittain kirjojen lukeminenkin tuntuu ylivoimaiselta! (Tämä on varma merkki siitä, ettei mikään huvita.) Siis kirjojen! Lukeminen!!
Onneksi pitää edes ajoittain olla jossakin. Tällä viikolla vierailin Helsingissä kahteenkin otteeseen opintokäynneillä - ensin kävin tutustumassa lastensuojelulaitokseen ja sen perään osallistuin toiminnalliseen erilaisen oppimisen päivään (istumalla luennoilla ja hakemalla ne näytteilleasettajien heijastimet-esitteet-karkit). Auskukaveriin törmääminen ja lounaalla juoruaminen piristivät kummasti. Käytin myös hyväkseni isonkirkon reissun ja läträsin luentojen perään lompakollani mukaani talven tulon kunniaksi t-paidan, männä vuonna katsotun Ateneum-näyttelyn kunniaksi julkaisun sekä ihan vaan ajankulun kunniaksi ja siksi kun se nyt on mahdollista, halleluja, Hesarin Kuukausiliitteen. Ihan Sanomatalosta kävin ostamassa. Siellä oli pääkallonpaikan tuoksu, tai ainakin pääkallon. Radio Rockin korvaryönä seurasi kaikkialle.
Näin loppuviikosta onkin rahapörssini täynnä kuitteja ja sukat pyykissä. Kämpän lattiat lainehtivat leluja (kenkälaatikko, vessapaperirullan hylsy, voimapaperiarkki, pölyä, sukka). Kahvi on lopussa. Silmässäni on edelleen syylä.
Jospa sitä menis takaisin nukkumaan [ ].
Ei muuten kuulostanutkaan ihan niin ahkeralta kuin mitä ajattelin.
Edelleen päivät valuvat ohitse ilman järjellistä päämäärää. Eilisen jännittävin hetki taisi olla se, kun astuin lämpimään kissanoksennukseen (raakaa silakkaa). Pahinta tässä melankolian ojanpohjassa on miltei täydellinen merkityksettömyyden tunne. Naamalleni on jumahtanut ns. Silvennoisen Heikki -ilme, joka ei väisty, vaikka miten olis kaunis ruska. Koetan lääkitä tätä oloa ulkoilemalla ja jakamalla pienet tekemiseni mahdollisimman monelle eri päivälle, mutta eih helvetti miten syö toimettomuus naista. Tylsyys on asettunut sieluun sellaisella väkevyydellä, ettei edes mieluisin tekeminen ota maistuakseen. Ajoittain kirjojen lukeminenkin tuntuu ylivoimaiselta! (Tämä on varma merkki siitä, ettei mikään huvita.) Siis kirjojen! Lukeminen!!
Onneksi pitää edes ajoittain olla jossakin. Tällä viikolla vierailin Helsingissä kahteenkin otteeseen opintokäynneillä - ensin kävin tutustumassa lastensuojelulaitokseen ja sen perään osallistuin toiminnalliseen erilaisen oppimisen päivään (istumalla luennoilla ja hakemalla ne näytteilleasettajien heijastimet-esitteet-karkit). Auskukaveriin törmääminen ja lounaalla juoruaminen piristivät kummasti. Käytin myös hyväkseni isonkirkon reissun ja läträsin luentojen perään lompakollani mukaani talven tulon kunniaksi t-paidan, männä vuonna katsotun Ateneum-näyttelyn kunniaksi julkaisun sekä ihan vaan ajankulun kunniaksi ja siksi kun se nyt on mahdollista, halleluja, Hesarin Kuukausiliitteen. Ihan Sanomatalosta kävin ostamassa. Siellä oli pääkallonpaikan tuoksu, tai ainakin pääkallon. Radio Rockin korvaryönä seurasi kaikkialle.
Näin loppuviikosta onkin rahapörssini täynnä kuitteja ja sukat pyykissä. Kämpän lattiat lainehtivat leluja (kenkälaatikko, vessapaperirullan hylsy, voimapaperiarkki, pölyä, sukka). Kahvi on lopussa. Silmässäni on edelleen syylä.
Jospa sitä menis takaisin nukkumaan [ ].
23. syyskuuta 2014
Auringon ympäri
Päivät rullaavat. Vain sää ja nenän tukkoisuuden aste vaihtelevat. Välillä sohvan alta kuuluu sähinää.
Männä päivänä pätkähti taas uusi kierrosluku tauluun. Vietin juhlapäiväni asiaankuuluvasti flunssassa (tai allergiaoireissa - mistä näistä tietää enää) kaupungilla kierrellen. Urheilukaupan loppuunmyynnistä ostin itselleni lahjaksi talvijuoksukengät. Haaveilemastani kahvilaleivoksesta ei tullut mitään, kun huono olo iski myöhemmin Anttilan kassajonossa. Luovutin, pyöräilin kotiin ja niistin märäksi noin tuhannennen nenäliinan. Piti lukea kurssikirjaa, en jaksanut. Luin sata sivua A Dance with Dragonsia ja söin viikonlopun juhlista jäänyttä omenapiirakkaa.
Tänä aamuna satoi räntää.
Männä päivänä pätkähti taas uusi kierrosluku tauluun. Vietin juhlapäiväni asiaankuuluvasti flunssassa (tai allergiaoireissa - mistä näistä tietää enää) kaupungilla kierrellen. Urheilukaupan loppuunmyynnistä ostin itselleni lahjaksi talvijuoksukengät. Haaveilemastani kahvilaleivoksesta ei tullut mitään, kun huono olo iski myöhemmin Anttilan kassajonossa. Luovutin, pyöräilin kotiin ja niistin märäksi noin tuhannennen nenäliinan. Piti lukea kurssikirjaa, en jaksanut. Luin sata sivua A Dance with Dragonsia ja söin viikonlopun juhlista jäänyttä omenapiirakkaa.
Tänä aamuna satoi räntää.
9. syyskuuta 2014
Kun aika on/ niin heti saat sen tietää
Syys saa. Todella.
Avoimen yliopiston opintojen ensimmäinen kurssi alkoi. Kaulahuivi ja sadeviitta lähtevät yhä useammin eteisestä matkaan. Sarjisfestarit tulivat ja menivät (ja niin meni viheltäen säästöjäkin, hoh!). Kissanpentu kasvaa, riehuu, syö, riehuu, nukkuu ja riehuu. Painii pappakissan kanssa korvat luimussa ja tulee jo aamuisin luontevasti herättämään (eli lojumaan löysästi jalkojen päälle). Natustaa silmän välttäessä kengännauhoja, tuijottaa luonto-ohjelman sukeltelevaa saukkoa ja syöksyy suinpäin keittiönnurkan kuivakaappiin vaikka kuinka hiljaa sen koittaisi avata. Vastaa jo kissittelyyn ja omaan nimeensä. Kiiruhtaa jännittävästä unesta herättyään ison kissan karvaiseen kainaloon turvaan, nukahtaa uudestaan.
Kehräävät sirkuttajat tuovat päiviin paljon iloa. Sitä kaipaakin, kun työttömyys ja sen mukana tuleva toimettomuus ahdistavat. Jos työttömyys on jotain minulle opettanut niin sen, että olen - miltei täysin päinvastoin kuin mitä olen ajatellut! - hyvin työorientoitunut ihminen. Ansiosidonnaisella eläminen ärsyttää ja turhauttaa, jopa lamaannuttaa. Samanlaisina toistuvissa, päämäärättömissä päivissä toljotellessa menee aika ja järki. Erityisen hermoja jäytäväksi tämän lojumien tekee se, että erään kiintoisan työpaikan saaminen oli parisen viikkoa sitten ärsyttävän lähellä. Eipä se kakkoseksi jääminen hyvältä tunnu. Pelkkää eikiitosta on tullut muualtakin. Ärsyttää, turhauttaa, lamaannuttaa. (Kohta varmaan tartun Donnerin Mammuttiin, hemmetti!)
Olen hyvin tyytyväinen tähän päivään. Olin jo sammaloitua koneen ääreen, kun kuuntelinkin aamupäivästä Evan ja Manun rallin Cinnamon Hearts, iskin vaatteet niskaan ja lähdin paikallisen halpahallin loppuunmyyntiin. Ostin kasan järkevää tavaraa - sukkahousuja, yöpaidan, lohduttavan pehmeäkankaisen topin - muassaan kerrankin vyötäröltä oikeankokoiset farkut. Pyöräilin saman tien äitini ompelukoneen äärelle ja lyhensin housut oikeaan mittaan. Kotiin päästyäni söin salaatin, join kahvit, hekottelin valkoista hännänpäätään jahtaavalle pennulle ja sutaisin verkkokurssin FINLEX:in laulattamistehtävän kerralla loppuun. Katsoin kolmet uutiset sekä Ajankohtaisen kakkosen ja lakkasin kynnet. Yöpöydällä odottaa murenevaselkäinen A Feast for Crows, jonka hovikuohuihin, raudantuoksuun ja syviin seisoviin vesiin voin taas paeta.
Surettaa, kun kaikessa on kovin apea pohjavire, kun on jo pimeää. Sataa minun ikkunani alle.
Avoimen yliopiston opintojen ensimmäinen kurssi alkoi. Kaulahuivi ja sadeviitta lähtevät yhä useammin eteisestä matkaan. Sarjisfestarit tulivat ja menivät (ja niin meni viheltäen säästöjäkin, hoh!). Kissanpentu kasvaa, riehuu, syö, riehuu, nukkuu ja riehuu. Painii pappakissan kanssa korvat luimussa ja tulee jo aamuisin luontevasti herättämään (eli lojumaan löysästi jalkojen päälle). Natustaa silmän välttäessä kengännauhoja, tuijottaa luonto-ohjelman sukeltelevaa saukkoa ja syöksyy suinpäin keittiönnurkan kuivakaappiin vaikka kuinka hiljaa sen koittaisi avata. Vastaa jo kissittelyyn ja omaan nimeensä. Kiiruhtaa jännittävästä unesta herättyään ison kissan karvaiseen kainaloon turvaan, nukahtaa uudestaan.
Kehräävät sirkuttajat tuovat päiviin paljon iloa. Sitä kaipaakin, kun työttömyys ja sen mukana tuleva toimettomuus ahdistavat. Jos työttömyys on jotain minulle opettanut niin sen, että olen - miltei täysin päinvastoin kuin mitä olen ajatellut! - hyvin työorientoitunut ihminen. Ansiosidonnaisella eläminen ärsyttää ja turhauttaa, jopa lamaannuttaa. Samanlaisina toistuvissa, päämäärättömissä päivissä toljotellessa menee aika ja järki. Erityisen hermoja jäytäväksi tämän lojumien tekee se, että erään kiintoisan työpaikan saaminen oli parisen viikkoa sitten ärsyttävän lähellä. Eipä se kakkoseksi jääminen hyvältä tunnu. Pelkkää eikiitosta on tullut muualtakin. Ärsyttää, turhauttaa, lamaannuttaa. (Kohta varmaan tartun Donnerin Mammuttiin, hemmetti!)
Olen hyvin tyytyväinen tähän päivään. Olin jo sammaloitua koneen ääreen, kun kuuntelinkin aamupäivästä Evan ja Manun rallin Cinnamon Hearts, iskin vaatteet niskaan ja lähdin paikallisen halpahallin loppuunmyyntiin. Ostin kasan järkevää tavaraa - sukkahousuja, yöpaidan, lohduttavan pehmeäkankaisen topin - muassaan kerrankin vyötäröltä oikeankokoiset farkut. Pyöräilin saman tien äitini ompelukoneen äärelle ja lyhensin housut oikeaan mittaan. Kotiin päästyäni söin salaatin, join kahvit, hekottelin valkoista hännänpäätään jahtaavalle pennulle ja sutaisin verkkokurssin FINLEX:in laulattamistehtävän kerralla loppuun. Katsoin kolmet uutiset sekä Ajankohtaisen kakkosen ja lakkasin kynnet. Yöpöydällä odottaa murenevaselkäinen A Feast for Crows, jonka hovikuohuihin, raudantuoksuun ja syviin seisoviin vesiin voin taas paeta.
Surettaa, kun kaikessa on kovin apea pohjavire, kun on jo pimeää. Sataa minun ikkunani alle.
26. elokuuta 2014
Voi sentään!
Sataa. Tuulee. Ei haittaa.
Kihinää, kähinää ja sätkintää nimittäin riittää. Talouteemme kotiutui viime viikolla eläinsuojeluyhdistykseltä pieni kissanpoika!
Alku oli vanhalle kissallemme asiaankuuluvan, pöllämystyneen, kauhistuneen, epäuskoisen hankala - se piiloutui muutamaksi tunniksi sohvan alle ja sähisi ja murisi sieltä vastalauseitaan uutta asumisjärjestelyä kohtaan. Rääpylän sydämeenkäyvä miu'unta ja yöllinen ikävänitku kuitenkin mitä ilmeisimmin löysivät tiensä karvahattumme sieluun, sillä hampaidenkiristely ja tukkapöllyt laantuivat äkkiä. Ei mennyt kuin pari päivää, kun kaksikko muuttui taistelevista metsoista toisiaan hoitaviksi karvakamuiksi! Ainakin näillä näpyttimin suunnitelmani vanhaisäntämme yksinäisyyden lievittämiseksi näyttää onnistuneen. Kattokaa nyt näitä:
Pentu on tomera, energinen ja riehakas, mutta kiltti. Kaikkialle täytyy kurkistaa ja joka rakoon änkeä. Eteisessä kenkiä jalkaansa laittava saa punttiinsa nauhoihin tarraavan ihailijan. Isoa kaveriaan pentu pussailee, pyyhkii ja puskee - jopa siinä määrin, että se tukkapölly sieltä edelleen pärähtää, jos ei pikkanen muuten kohteliaisuussääntöjä kunnioita. (Erityisesti nisän etsimisestä kollilla palaa kiinni. En ihmettele.) Hienosti on suurmiehemme kasvattanut oppipoikaansa: vuoroin se paijaa, vuoroin pöllyttää, sopivassa suhteessa. Talon tavatkin ovat tulleet pennulle jo tutuiksi. Aamulla ihmiset herätetään antamaan aamupalaa. Päivällä nukutaan, leikitään ja vähän kerjätään päivällistä. Illalla nukutaan, leikitään ja kerjätään iltapalaa.
Tuossa ne sohvalla nytkin nukkuvat ja näkevät molemmat unta. Syömisestä, jos leukain lotinasta jotain voi päätellä.
Kihinää, kähinää ja sätkintää nimittäin riittää. Talouteemme kotiutui viime viikolla eläinsuojeluyhdistykseltä pieni kissanpoika!
Alku oli vanhalle kissallemme asiaankuuluvan, pöllämystyneen, kauhistuneen, epäuskoisen hankala - se piiloutui muutamaksi tunniksi sohvan alle ja sähisi ja murisi sieltä vastalauseitaan uutta asumisjärjestelyä kohtaan. Rääpylän sydämeenkäyvä miu'unta ja yöllinen ikävänitku kuitenkin mitä ilmeisimmin löysivät tiensä karvahattumme sieluun, sillä hampaidenkiristely ja tukkapöllyt laantuivat äkkiä. Ei mennyt kuin pari päivää, kun kaksikko muuttui taistelevista metsoista toisiaan hoitaviksi karvakamuiksi! Ainakin näillä näpyttimin suunnitelmani vanhaisäntämme yksinäisyyden lievittämiseksi näyttää onnistuneen. Kattokaa nyt näitä:
Pentu on tomera, energinen ja riehakas, mutta kiltti. Kaikkialle täytyy kurkistaa ja joka rakoon änkeä. Eteisessä kenkiä jalkaansa laittava saa punttiinsa nauhoihin tarraavan ihailijan. Isoa kaveriaan pentu pussailee, pyyhkii ja puskee - jopa siinä määrin, että se tukkapölly sieltä edelleen pärähtää, jos ei pikkanen muuten kohteliaisuussääntöjä kunnioita. (Erityisesti nisän etsimisestä kollilla palaa kiinni. En ihmettele.) Hienosti on suurmiehemme kasvattanut oppipoikaansa: vuoroin se paijaa, vuoroin pöllyttää, sopivassa suhteessa. Talon tavatkin ovat tulleet pennulle jo tutuiksi. Aamulla ihmiset herätetään antamaan aamupalaa. Päivällä nukutaan, leikitään ja vähän kerjätään päivällistä. Illalla nukutaan, leikitään ja kerjätään iltapalaa.
Tuossa ne sohvalla nytkin nukkuvat ja näkevät molemmat unta. Syömisestä, jos leukain lotinasta jotain voi päätellä.
7. elokuuta 2014
Suvi suuta muikistellen
Mitäpä sitä taivastelemaan. Toisaalta: minne se kesä meni?!
Tokihan se meni nautiskellessa, sillä kesälomaa en ole pidellyt kahdeksaan vuoteen. (Kuten huomaatte, otin työttömyyteni sujuvasti loman kannalta!) Pikkutirpanan kaksivuotissynttäreillä hymyilytti, siskon perheen muassa tehty pohjoisenreissu levitti balsamia sieluuni (ajoittaisista, asiaankuuluvista kitkaisista sukulaishetkistä huolimatta), herkkä konfirmaatio vanhassa kirkossa liikututti (äskenhän se oli kolmevee, mitä tapahtui? onneks mää olen yhä kakskaks) ja pihajuhlat saivat ensin nauru- ja sitten epätoivon nappulat väpäjämään (nyt pontikkaa! - eisss... kuka on mulle pontikkaa juottanu, ja kenen koira tää o). Kaiken kesätohinan välissä olen piipahtanut Tallinnassa, istuskellut nurmikoilla, lueskellut erinomaisia kirjoja ja haeskellut hommia, käynyt haastatteluissa, toivonut, toivonut ja toivonut. Juu ei. Murehtinut olen asiaa yllättävän vähän. Kaipa olen oppinut, ettei määräänsä enempää voi tehdä. Että kun parhaansa yrittää, on sen riitettävä. Tää on nyt tätä.
Vaikka joillain onnekkailla kouluhommat alkoivat jo tänään, jatkuu meikäläisen suvi vielä. Loppukesäni aion viettää nenä kirjassa, sorbettia imeskellen. Kiinnostavia hakemuksia rustaillen. Sitä soittoa tahi sähköpostia odotellen. Ennen kaikkea turhia murehtimatta. Kohta leipaisen mansikkapiirakan ja keitän raparperista tuikeaa mehua. Katselen sadetta. Illalla avaan kirjan, ja nukahdan tuulettimen hurinaan. Pihan puissa pihlajanmarjat kypsyvät.
13. kesäkuuta 2014
Kesäloma, Pariisi, mitä näitä nyt on
Kyllä!
Sieltä se suvivirsi tosiaankin kajahti. Ei omasta suustani, mutta kumminkin. Numerot löysivät todistuksiin, todistukset kuoriinsa ja kuoret itse kullekin oppilaalle. Ja niinhän siinä kävi, että kun luokassa "sanoin pari sanaa" keväästä, murtui ääni ja miltei tuli itku. Tärkeä kevät siis tälle opelle, kaikin puolin.
Luokasta oli helppo lähteä - se oli nimittäin siivottu lattiasta kattoon ja todistustenjaon tullen jo kaikesta kouluelämästä - ja niistä koetuista ilon- ja tuskanhetkistä - paljas. Oppilaani jatkavat syksyllä uudessa luokassa, uusin eväin. Meikäläiselle jää siihen työkalupakkiin muutama väännin lisää. Sekä villasukat, jotka työparini, luokan avustaja minulle kutoi. (Ihana ihminen, hän.)
Mutta! Työn jälkeen koitti onneksi huvi. Pakkasin laukkuni aivan liian täyteen kaikenlaista rääsyä, silitin korvan takaa kissaa ja avopuolisoa, sanoin terppa ja sitten istuinkin Helsinki-Vantaalla imemässä skumppaa Suken kanssa. Teki hyvää, koko reissu, vaikka sainkin kurkkuuni jonkun sankkerin jo maanantaina ja vietin osan matka-ajasta lähes mykkänä. (Homeinen hotellihuone ei varmaan avittanut asiaa. Välttäkää Hotel Merryliä osoitteessa 7-9 rue Pajol.) Pariisi tarjoili mahtavia maisemia, hyvää ruokaa ja juomaa sekä sopivassa määrin hengailua ja tekemistä.
Saavuttuamme perille oli ilta aikaa ihmetellä. Suuntasimmekin Montmantreen. Kävelymatkan päässä hotelliltamme löytyi kukkula, jonka päällä kohoaa vaikuttavan näköinen Sacré-Coeurin, Pyhän sydämen kirkko. Rappuset kannattaa hilpaista ylös, sillä maisemat ovat hienot! Itse basilika oli kaikessa kaupallisuudessaan melko mauton. Rahankeräyslippaita ja paavimainoksia tuntui olevan joka puolella. Mieleen jäi erityisesti suurehko Kristus-patsas, joka näytti sulaan kultaan dipatulta. Juuh. Kukkulalta käpsyttelimme pitkin ja poikin Montmantrea, illallisaikaa odotellen. Matkaraamattu Mondon esiinnostama kahvila Soul Kitchen oli harmillisesti suljettu. Rue Lambertilla eteen sattui symppiksen oloinen Le Gabin, jossa otimme lasilliset viiniä ja sen perään, keittiön avattua, murua rinnan alle. Alkupaloina nautitut kasvispihvit ja pääruokana haarukoimani sienirisotto hellivät sieluani. Viisi tähteä. Ja tippiä.
Tiistaina sää oli yhä pilvinen, muttei onneksi maanantain tyyliin kovin sateinen. Aamusta mielissämme siinsi niinikään Mondon suosittelema Holybelly-paikka ja sen petit déjeuner, mutta käveltyämme 10. kaupunginosaan rue Lucien Sampaixille meitä tervehti suljettu ovi. Hemmetti! Onneksi vierestä löytyi hippimesta Bob's Juice Bar ja sen seinänaapurista kahvila Tuck Shop. Bob tarjoili maistuvat smoothiet ja bagelit, Tuck Shopin naiset puolestaan kahvit (ja minulle vielä syntisen suklaaleivoksenkin). Niiden voimalla kävimme tsekkaamassa Notre Damen ja pyörimässä Marais'n kaduilla. Illallispuolesta huolehti (etukäteen katsotun Étamine Cafén oltua senkin kiinni!) Marais'ssa sijainnut mesta, jonka nimeä en millään muista. Yksityiskohtaiset kattomaalaukset, hyvä burgeri ja tarjouksessa ollut kannu sangriaa kyllä jäivät.
Keskiviikon aamupalapaikka löytyi Place de Clichyltä. Tarkoitus oli quichen ja kahvin perään suunnata pohjoiseen kirpputorille, mutta kiitos boulangerin wifin huomasimme ajoissa paikan olevan kiinni (jännä!). Askel veikin Montmantren hautuumaalle - ja sitten sinne Soul Kitcheniin. Aivan ihana mesta! Iso kahvi, briossi ja raparperihilloa, siinä avaimet onneen. Illemmalla löysimme itsemme boulevard Voltairelta sieniburgerit kätösistä. Eastside Burgers - aah mitä nannaa ja mirhamia ja muita raamatullisia luksusjuttuja! Ei tosiaan ihan leimallisesti pariisilaista mättöä, mutta suloista pikaruokaa yhtä kaikki. Kyllä kelpasi sen päälle käydä kuikuilemassa "tähän aikaan varmaan hiljaisen" Louvren alastomia miespatsaita. Juu! Populaa oli asiaankuuluvasti kuin pipoa. Ihmismassan mukana vaellellen tuli katsottua se pakollinen Mona Lisa (ja otettua parit kuvaamisen metatasoilla leikittelevät, nokkelat hupiotokset) ja parit muutkin taulut. Rajallisen ajan ja elämän vuoksi katsastimme museon osioista keskiajan sekä uuden ajan puolelta Hollannin ja Saksan 1700-luvun maalaustaiteen pönötyksiä. Kierroksen perään oli paitsi pöllämystynyt olo (taudin sekä tietysti ihmiskunnan taiteellisten saavutusten edessä), myös huvittunut fiilis - teoksia sai kuvata niin paljon kuin sielu sieti ja suljin jaksoi laulaa, mutta museokaupan esineistä ei saanut ottaa kuvan kuvaa. Ostin kostoksi jääkaappimagneetin.
Viimeinen täysi päivä alkoi metromatkalla Montparnasseen. Myöhään nukkumisesta on se hyöty, että aamupalatarjoilujen sijaan voi aamiaistaa midi-tarjousten suomin annoksin. Boulevard Montparnasselta löytyi hiljaisen oloinen mutta mainioksi osoittautunut Comptoir des Crêpes, jonka formule-kokonaisuuden suolainen galette, makea sitruuna-sokeri-crêpe, lämmin siideri ja kahvi aukaisivat oivasti päivän. Meikäläinen ainakin vyöryi kohti Montparnassen hautuumaata, sen verran tuhti oli annos.
Julkimohautojen bongailun perään lähdimme tallailemaan Luxembourgin puistoon kuin Edelfelt konsanaan. Puisto oli vehreä ja taivas avoin, taideopiskelijat istuivat tuoleissaan ja mittailivat puistonpuiden mittasuhteita. Koululaisten marssiva orkesteri (mikä on marching band suomeksi?) harjoitteli huvimajassa. Tuntui todellakin kesältä. Läksimme katsomaan millainen pääsymaksu suurmiesten Pantheoniin oikein oli. Liian korkea, tuumimme, ja otimme hetken aurinkoa viileillä kiviportailla. Levättyämme nuohosimme muutamatkin kadut löytääksemme kehutun kirjakaupan Shakespeare & Companyn. Paikka oli tunnelmallinen ja rouhea, mutta aivan liian täynnä porukkaa. (Muita turisteja, hyh!) Mieleni olisi tehnyt kaunista muistikirjaa, mutta ahtaat käytävät ja armoton jono päättivät toisin. Tässä kohtaa kurkkukuppani meinasi ottaa niskalenkin - mieleistä kahvilaa leivonnaisineen ei meinannut millään löytyä, vaikka kuinka luovimme pois pahimmasta turistirysästä. Lopulta asetimme haitarit narikkaan kulmakahvilaan, jonka royal-leivos ja kahvi virvoittivat pölyyntyneen matkalaisen.
Ja kas! Taas jaksoi. Jopa kiivetä siihen kaikkien tuntemaan torniin (tai ainakin sen alimmalle tasanteelle). Näkymät olivat huikeat, aurinko porotti. Pariisi lepäsi joka suunnassa kurottaen niin pitkälle kuin silmä kantoi. Suurkaupunki, suuri kaupunki, todellakin.
Katselemisesta tuli tietysti armoton jano. Avenue de New Yorkia kun hivuttautui kohti koillista, löytyi rue de la Manutentionilta paikka nimeltä Aux Marches du Palais. Tilasimme "jotain valkoista" ja "jotain pinkkiä", ja niitä saimme. Tsing-tsing!
Jalat huusivat jo hoosiannaa, mutta piti sitä nyt hemmetti mennä vielä venyttämään askelta sampselyseelle. Voi harmi kun kaupat olivat suurelta osin jo sulkeneet, muutoin olisin todennäköisesti rasittanut kukkaronnyöriä ja ostanut esim. Swarovskin kristallein koristellut servettirinkulat. Auki olleen Laduréenkin leivonnaiset jäivät kummallisesti hyllyyn. Vielä tuhat kuvaa Riemukaaresta, ja metrolla takaisin La Chapellen rinnakkaistodellisuuteen. Kulmapaikasta mättöruokaa mukaan ja huoneeseen lukemaan, ah!
Viimeisen aamun missio oli aamiaistaa onnistuneesti aiemmin mainitussa Holybellyssä. Kyllä onnistui. Alla oleva kuva ei tee oikeutta annokselleni, sillä letut, raparperihillo, mansikat, omena, jumalainen makea kastike ja pistaasipähkinärouhe vetivät ihanuudessaan hiljaiseksi.
Kyllä taas tarkeni.
Kesäkuinen Pariisi
Kiitämme:
+ sesonkituote raparperihillo
+ hilpeä hetki tabac-kioskissa postimerkkejä ostaessa - "kyllä, Suomi on Euroopassa"
+ ruoka, juoma, kahvilat, ravintelit, kaikki
+ kirjaan uppoutumista (ja muutakin) ymmärtävä matkaseura
Moitimme:
- hotelli, hotelli, hotelli
- matkamalaria (nyt ymmärrän puheita, joiden mukaan flunssassa on kauheaa lentää)
- EI MUUTA, terememäst uudelleen!
Sieltä se suvivirsi tosiaankin kajahti. Ei omasta suustani, mutta kumminkin. Numerot löysivät todistuksiin, todistukset kuoriinsa ja kuoret itse kullekin oppilaalle. Ja niinhän siinä kävi, että kun luokassa "sanoin pari sanaa" keväästä, murtui ääni ja miltei tuli itku. Tärkeä kevät siis tälle opelle, kaikin puolin.
Luokasta oli helppo lähteä - se oli nimittäin siivottu lattiasta kattoon ja todistustenjaon tullen jo kaikesta kouluelämästä - ja niistä koetuista ilon- ja tuskanhetkistä - paljas. Oppilaani jatkavat syksyllä uudessa luokassa, uusin eväin. Meikäläiselle jää siihen työkalupakkiin muutama väännin lisää. Sekä villasukat, jotka työparini, luokan avustaja minulle kutoi. (Ihana ihminen, hän.)
Mutta! Työn jälkeen koitti onneksi huvi. Pakkasin laukkuni aivan liian täyteen kaikenlaista rääsyä, silitin korvan takaa kissaa ja avopuolisoa, sanoin terppa ja sitten istuinkin Helsinki-Vantaalla imemässä skumppaa Suken kanssa. Teki hyvää, koko reissu, vaikka sainkin kurkkuuni jonkun sankkerin jo maanantaina ja vietin osan matka-ajasta lähes mykkänä. (Homeinen hotellihuone ei varmaan avittanut asiaa. Välttäkää Hotel Merryliä osoitteessa 7-9 rue Pajol.) Pariisi tarjoili mahtavia maisemia, hyvää ruokaa ja juomaa sekä sopivassa määrin hengailua ja tekemistä.
Saavuttuamme perille oli ilta aikaa ihmetellä. Suuntasimmekin Montmantreen. Kävelymatkan päässä hotelliltamme löytyi kukkula, jonka päällä kohoaa vaikuttavan näköinen Sacré-Coeurin, Pyhän sydämen kirkko. Rappuset kannattaa hilpaista ylös, sillä maisemat ovat hienot! Itse basilika oli kaikessa kaupallisuudessaan melko mauton. Rahankeräyslippaita ja paavimainoksia tuntui olevan joka puolella. Mieleen jäi erityisesti suurehko Kristus-patsas, joka näytti sulaan kultaan dipatulta. Juuh. Kukkulalta käpsyttelimme pitkin ja poikin Montmantrea, illallisaikaa odotellen. Matkaraamattu Mondon esiinnostama kahvila Soul Kitchen oli harmillisesti suljettu. Rue Lambertilla eteen sattui symppiksen oloinen Le Gabin, jossa otimme lasilliset viiniä ja sen perään, keittiön avattua, murua rinnan alle. Alkupaloina nautitut kasvispihvit ja pääruokana haarukoimani sienirisotto hellivät sieluani. Viisi tähteä. Ja tippiä.
Tiistaina sää oli yhä pilvinen, muttei onneksi maanantain tyyliin kovin sateinen. Aamusta mielissämme siinsi niinikään Mondon suosittelema Holybelly-paikka ja sen petit déjeuner, mutta käveltyämme 10. kaupunginosaan rue Lucien Sampaixille meitä tervehti suljettu ovi. Hemmetti! Onneksi vierestä löytyi hippimesta Bob's Juice Bar ja sen seinänaapurista kahvila Tuck Shop. Bob tarjoili maistuvat smoothiet ja bagelit, Tuck Shopin naiset puolestaan kahvit (ja minulle vielä syntisen suklaaleivoksenkin). Niiden voimalla kävimme tsekkaamassa Notre Damen ja pyörimässä Marais'n kaduilla. Illallispuolesta huolehti (etukäteen katsotun Étamine Cafén oltua senkin kiinni!) Marais'ssa sijainnut mesta, jonka nimeä en millään muista. Yksityiskohtaiset kattomaalaukset, hyvä burgeri ja tarjouksessa ollut kannu sangriaa kyllä jäivät.
Keskiviikon aamupalapaikka löytyi Place de Clichyltä. Tarkoitus oli quichen ja kahvin perään suunnata pohjoiseen kirpputorille, mutta kiitos boulangerin wifin huomasimme ajoissa paikan olevan kiinni (jännä!). Askel veikin Montmantren hautuumaalle - ja sitten sinne Soul Kitcheniin. Aivan ihana mesta! Iso kahvi, briossi ja raparperihilloa, siinä avaimet onneen. Illemmalla löysimme itsemme boulevard Voltairelta sieniburgerit kätösistä. Eastside Burgers - aah mitä nannaa ja mirhamia ja muita raamatullisia luksusjuttuja! Ei tosiaan ihan leimallisesti pariisilaista mättöä, mutta suloista pikaruokaa yhtä kaikki. Kyllä kelpasi sen päälle käydä kuikuilemassa "tähän aikaan varmaan hiljaisen" Louvren alastomia miespatsaita. Juu! Populaa oli asiaankuuluvasti kuin pipoa. Ihmismassan mukana vaellellen tuli katsottua se pakollinen Mona Lisa (ja otettua parit kuvaamisen metatasoilla leikittelevät, nokkelat hupiotokset) ja parit muutkin taulut. Rajallisen ajan ja elämän vuoksi katsastimme museon osioista keskiajan sekä uuden ajan puolelta Hollannin ja Saksan 1700-luvun maalaustaiteen pönötyksiä. Kierroksen perään oli paitsi pöllämystynyt olo (taudin sekä tietysti ihmiskunnan taiteellisten saavutusten edessä), myös huvittunut fiilis - teoksia sai kuvata niin paljon kuin sielu sieti ja suljin jaksoi laulaa, mutta museokaupan esineistä ei saanut ottaa kuvan kuvaa. Ostin kostoksi jääkaappimagneetin.
Viimeinen täysi päivä alkoi metromatkalla Montparnasseen. Myöhään nukkumisesta on se hyöty, että aamupalatarjoilujen sijaan voi aamiaistaa midi-tarjousten suomin annoksin. Boulevard Montparnasselta löytyi hiljaisen oloinen mutta mainioksi osoittautunut Comptoir des Crêpes, jonka formule-kokonaisuuden suolainen galette, makea sitruuna-sokeri-crêpe, lämmin siideri ja kahvi aukaisivat oivasti päivän. Meikäläinen ainakin vyöryi kohti Montparnassen hautuumaata, sen verran tuhti oli annos.
Julkimohautojen bongailun perään lähdimme tallailemaan Luxembourgin puistoon kuin Edelfelt konsanaan. Puisto oli vehreä ja taivas avoin, taideopiskelijat istuivat tuoleissaan ja mittailivat puistonpuiden mittasuhteita. Koululaisten marssiva orkesteri (mikä on marching band suomeksi?) harjoitteli huvimajassa. Tuntui todellakin kesältä. Läksimme katsomaan millainen pääsymaksu suurmiesten Pantheoniin oikein oli. Liian korkea, tuumimme, ja otimme hetken aurinkoa viileillä kiviportailla. Levättyämme nuohosimme muutamatkin kadut löytääksemme kehutun kirjakaupan Shakespeare & Companyn. Paikka oli tunnelmallinen ja rouhea, mutta aivan liian täynnä porukkaa. (Muita turisteja, hyh!) Mieleni olisi tehnyt kaunista muistikirjaa, mutta ahtaat käytävät ja armoton jono päättivät toisin. Tässä kohtaa kurkkukuppani meinasi ottaa niskalenkin - mieleistä kahvilaa leivonnaisineen ei meinannut millään löytyä, vaikka kuinka luovimme pois pahimmasta turistirysästä. Lopulta asetimme haitarit narikkaan kulmakahvilaan, jonka royal-leivos ja kahvi virvoittivat pölyyntyneen matkalaisen.
Ja kas! Taas jaksoi. Jopa kiivetä siihen kaikkien tuntemaan torniin (tai ainakin sen alimmalle tasanteelle). Näkymät olivat huikeat, aurinko porotti. Pariisi lepäsi joka suunnassa kurottaen niin pitkälle kuin silmä kantoi. Suurkaupunki, suuri kaupunki, todellakin.
Katselemisesta tuli tietysti armoton jano. Avenue de New Yorkia kun hivuttautui kohti koillista, löytyi rue de la Manutentionilta paikka nimeltä Aux Marches du Palais. Tilasimme "jotain valkoista" ja "jotain pinkkiä", ja niitä saimme. Tsing-tsing!
Jalat huusivat jo hoosiannaa, mutta piti sitä nyt hemmetti mennä vielä venyttämään askelta sampselyseelle. Voi harmi kun kaupat olivat suurelta osin jo sulkeneet, muutoin olisin todennäköisesti rasittanut kukkaronnyöriä ja ostanut esim. Swarovskin kristallein koristellut servettirinkulat. Auki olleen Laduréenkin leivonnaiset jäivät kummallisesti hyllyyn. Vielä tuhat kuvaa Riemukaaresta, ja metrolla takaisin La Chapellen rinnakkaistodellisuuteen. Kulmapaikasta mättöruokaa mukaan ja huoneeseen lukemaan, ah!
Viimeisen aamun missio oli aamiaistaa onnistuneesti aiemmin mainitussa Holybellyssä. Kyllä onnistui. Alla oleva kuva ei tee oikeutta annokselleni, sillä letut, raparperihillo, mansikat, omena, jumalainen makea kastike ja pistaasipähkinärouhe vetivät ihanuudessaan hiljaiseksi.
Kyllä taas tarkeni.
Kesäkuinen Pariisi
Kiitämme:
+ sesonkituote raparperihillo
+ hilpeä hetki tabac-kioskissa postimerkkejä ostaessa - "kyllä, Suomi on Euroopassa"
+ ruoka, juoma, kahvilat, ravintelit, kaikki
+ kirjaan uppoutumista (ja muutakin) ymmärtävä matkaseura
Moitimme:
- hotelli, hotelli, hotelli
- matkamalaria (nyt ymmärrän puheita, joiden mukaan flunssassa on kauheaa lentää)
- EI MUUTA, terememäst uudelleen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)