Tänään en ole juuri muuta tehnyt kuin mussuttanut marjapiirakkaa ja ajeleskellut pyörällä ympäri kaupunkia. Huominen vapaapäivä menee Helsingissä. Vii Voan, opiskelijakirjasto, illalla Kallioon ja avaimet käteen. Edellinen vuokralainen jättää mulle tarvitsemani ruokapöydän sekä kirjahyllyn eteiseen. Olisin yli-innoissani, ellen olisi elokuun jälkeen työtön ja suhteellisen maksukyvytön. Toisaalta olen ennenkin tehnyt tyhmiä päätöksiä ja pärjännyt ihan hyvin. Tällä hetkellä haluan ennemmin ajatella kuolevani tähän yskään tai murehtia lainassa olevien Frendien hupenemista kuin ajatella syksyä. Ajatustilaa vie myös paremman puoliskon ensiviikkoinen muutto soluasuntoon - siellä pitää sitten kykkiä loput kesätyöajasta. Olen jo tottunut aamukahvin juontiin sohvalla pelkissä tissiliiveissä, ja nyt pitäisi sitten jotain vaatteita käyttää. Aargh! Tissikriisin vierellä ei syksyinen ahdinko tunnu juuri miltään.
Eilen vietin leipomistauoilla aikaa museon arkistossa katsellen satoja ja taas satoja valokuvia, availlen rapisevaselkäisiä kirjoja ja miettien, mitä kiinnostavaa rautatiekulttuuriin liittyvää ei vielä olisi turhan paljon tutkittu. Vielä on onneksi kuukausi aikaa kelailla. Mietiskelin myös pääainevalintaani - kansatiedettä opiskellut työkaveri kertoi tehneensä proseminaaritutkielmansa kolmen Aleksis Kiven fanin haastattelun pohjalta. Ai että.
Mahtavaa kuunnella Radio Helsingin äänikirjalähetystä Harri Nykäsen teoksesta Ariel. Ai lav juu, Lars Svedberg.
29. heinäkuuta 2008
16. heinäkuuta 2008
Lapsuuden merkkejä
Syksyn työpaikasta ei ole tietoakaan. Sikakalliin asunnon vuokrasopimus sen sijaan on jo allekirjoitettu.
Kesätyöpaikassa tyhmät asiakkaat jaksavat yllättää. Harmi, ettei asiakaspalveluammatissa saa sanoa rumanrehellisesti edes silloin, kun siihen olisi tarvetta. Kesyimmissä unelmissani hieron vaikeisiin ihmisiin ulostetta.
Paavoharjun kappale Uskallan saa kyyneliin puolenyön aikaan, laskuhumalassa.
Amerikkalaisvalmisteisesta, suunnilleen Titanicin kokoisesta ja 166 tonnia painavasta Tr2-tavaraliikenneveturista tulee höpötettyä. Liikaa. Syystä.
Paremman puoliskon rillutellessa festareilla ei ole puhettakaan toisen onnellisuuteen eläytymisestä. Miksi vitussa minun pitää tehdä yhdeksäntuntista vuoroa ja jynssätä vessoja nuotiopiirileikkimisen sijaan? Toisaalta festareilla on tylsää.
Elämästä saa ystävien kanssa tuhlattua tunteja Gilmoren tyttöjä katsomalla tai miettimällä, mitä siinä yhessä biisissä lauletaan, siinä joka menee et Welcome to Miami.
Scrabblea pelattaessa kirjaimista kovasti koettaa muodostaa pelkkiä rivoja sanoja.
Kesätentissä otsikon Euroopan manufaktuurituotannon muutosten kulttuurivaikutukset keskiajalta 1700-luvulle esseen aloittaa virkkeellä Helvetistäkö minä tiedän, mutta aikuisuuttaan jaksaa pyyhkiä sen pois ja kirjoittaa ihan kunnon vastauksen. Tai ainakin yrittää.
Päivällinen koostuu säännöllisesti ja monipuolisesti joko oluttuopposesta ja jäätelöstä, kuten eilen, tai pitsasta, suklaakekseistä, mansikoista, Marianneista, raparperipiirakasta ja lonkerosta, kuten tänään.
Isi maksaa takuuvuokran, kiitti isi.
Aamulla herätessä sitä ajattelee, ettei tänään tartte nousta ollenkaan. Sitten sitä ymmärtääkin, että töissä pitäis olla jo vartin päästä. Kuten tänään.
Kesätyöpaikassa tyhmät asiakkaat jaksavat yllättää. Harmi, ettei asiakaspalveluammatissa saa sanoa rumanrehellisesti edes silloin, kun siihen olisi tarvetta. Kesyimmissä unelmissani hieron vaikeisiin ihmisiin ulostetta.
Paavoharjun kappale Uskallan saa kyyneliin puolenyön aikaan, laskuhumalassa.
Amerikkalaisvalmisteisesta, suunnilleen Titanicin kokoisesta ja 166 tonnia painavasta Tr2-tavaraliikenneveturista tulee höpötettyä. Liikaa. Syystä.
Paremman puoliskon rillutellessa festareilla ei ole puhettakaan toisen onnellisuuteen eläytymisestä. Miksi vitussa minun pitää tehdä yhdeksäntuntista vuoroa ja jynssätä vessoja nuotiopiirileikkimisen sijaan? Toisaalta festareilla on tylsää.
Elämästä saa ystävien kanssa tuhlattua tunteja Gilmoren tyttöjä katsomalla tai miettimällä, mitä siinä yhessä biisissä lauletaan, siinä joka menee et Welcome to Miami.
Scrabblea pelattaessa kirjaimista kovasti koettaa muodostaa pelkkiä rivoja sanoja.
Kesätentissä otsikon Euroopan manufaktuurituotannon muutosten kulttuurivaikutukset keskiajalta 1700-luvulle esseen aloittaa virkkeellä Helvetistäkö minä tiedän, mutta aikuisuuttaan jaksaa pyyhkiä sen pois ja kirjoittaa ihan kunnon vastauksen. Tai ainakin yrittää.
Päivällinen koostuu säännöllisesti ja monipuolisesti joko oluttuopposesta ja jäätelöstä, kuten eilen, tai pitsasta, suklaakekseistä, mansikoista, Marianneista, raparperipiirakasta ja lonkerosta, kuten tänään.
Isi maksaa takuuvuokran, kiitti isi.
Aamulla herätessä sitä ajattelee, ettei tänään tartte nousta ollenkaan. Sitten sitä ymmärtääkin, että töissä pitäis olla jo vartin päästä. Kuten tänään.
13. heinäkuuta 2008
Aikuisuuden merkkejä
Selaimessa on vierekkäin auki Työvoimatoimiston, Ylen uutisten ja Ilmatieteen laitoksen välilehdet.
Pyöräilykypärän käyttö alkaa kiinnostaa eikä kuolema pään ja katukiveyksen äkkinäisessä risteyskohdassa kiehdo.
Kotivakuutuksen ottaminen tuntuu hyvältä ajatukselta.
Baariin ei tule lähdettyä, jos ei ole oikeasti varaa. Tiskillä suu vääntyy automaattisesti sanojen yks olut vaatimaan muotoon, mutta oikeasti silmät harhailevat pitkin saavuttamatonta drinkkilistaa.
Töiden jälkeen väsyttää, ja voimat riittävät juuri ja juuri ruoanlaittoon ja tyynynpöyhimiseen ennen simahdusta. Jalkoja pakottaa puoleen reiteen saakka niin, että nukahtaminen on vaikeaa.
Elämä ilman leivänpaahdinta, televisiota, Lundian kirjahyllyä, Moccamasteria, yrttipurkkeja, Arabian astioita, Marxin veljesten elokuvabokseja, siistejä vaatteita, pestyjä lakanoita, lukemattomia Simpsonien kausia ja Maailman taiteen historian uusinta painosta tuntuu kaukaiselta painajaiselta.
Sanomalehden voi lukea läpi katsomalla vain tarjousmainoksia uutisten sijaan.
Sydämen asialla -sarjan tunnusmusiikki rauhoittaa. Bellamy on ihana.
Opintolainan paha kaiku (LAINA AINA AINA AINA - - ) alkaa haihtua.
Aamuisin herää varttia ennen kellonsoittoa. Päivärytmi vakiintuu.
Ruokakaupassa voi joskus seurata mielihalua. Tämän hetken kovin juttu on tuoretiskin valkosipulitäytteiset, yrttiöljymarinoidut oliivit.
Verokortin tilaaminen sujuu vailla hiustenrevintää.
Museojunamatka Helsingistä Porvooseen tuntuu riittävän koko kesän matkailuksi.
Puutarhanhoito vaikuttaa ihan järkevältä harrastukselta.
Salmonella pelottaa.
Puhelinluettelo kolahtaa ovimatolle kaksin kappalein joka vuosi, kun luukkuun ei nyt vaan saa laitettua jakamisen kieltävää lappua.
Leipää ei saa ottaa, koska ihan kohta on ruoka.
Eläkerahasto on kiva juttu.
Sähköhammasharjan harjaosa tule vaihdettua ennen kuin se on edes tarpeen.
Liian pian pilalle menneen elintarvikkeen voi palauttaa kauppaan.
Kaapissa on ihan hyvä olla C-vitamiiniporetabletteja lentsun varalle.
Internetissä liikkuvien ihmisten tyhmyys ei helposti nosta verenpainetta. Esimerkiksi lauseen ja jos vertaat kaloja ihmisiin,niin su kanssa ei kannata edes keskustella...kaloilla ei ole sielua kuten ihmisille,niille on luotu eloonjäämiseen tarvittavat ominaisuudet,eivät he kärsi kuten pieni lapsi afrikassa kaltaisen aivopierun voi ohittaa. Sen sijaan sanonta pojat on poikia saa veren yhä kuumenemaan, ja hyvä niin.
Oiva Lohtander on hyvä näyttelijä.
Aamurutiineista poikkeaminen voi saada koko päivän ihan sekaisin.
Samanikäisillä tai itseä nuoremmilla tuttavilla on jo ollut sydänkohtaus tai rytmihäiriöitä. Kahvikuppikeskustelut pyörivät julkisen sairaanhoidon laadun päivittelemisen ympärillä.
Jäiköhän kahvinkeitin päälle?
Tukholma on ihan hyvä lomakohde.
Pyöräilykypärän käyttö alkaa kiinnostaa eikä kuolema pään ja katukiveyksen äkkinäisessä risteyskohdassa kiehdo.
Kotivakuutuksen ottaminen tuntuu hyvältä ajatukselta.
Baariin ei tule lähdettyä, jos ei ole oikeasti varaa. Tiskillä suu vääntyy automaattisesti sanojen yks olut vaatimaan muotoon, mutta oikeasti silmät harhailevat pitkin saavuttamatonta drinkkilistaa.
Töiden jälkeen väsyttää, ja voimat riittävät juuri ja juuri ruoanlaittoon ja tyynynpöyhimiseen ennen simahdusta. Jalkoja pakottaa puoleen reiteen saakka niin, että nukahtaminen on vaikeaa.
Elämä ilman leivänpaahdinta, televisiota, Lundian kirjahyllyä, Moccamasteria, yrttipurkkeja, Arabian astioita, Marxin veljesten elokuvabokseja, siistejä vaatteita, pestyjä lakanoita, lukemattomia Simpsonien kausia ja Maailman taiteen historian uusinta painosta tuntuu kaukaiselta painajaiselta.
Sanomalehden voi lukea läpi katsomalla vain tarjousmainoksia uutisten sijaan.
Sydämen asialla -sarjan tunnusmusiikki rauhoittaa. Bellamy on ihana.
Opintolainan paha kaiku (LAINA AINA AINA AINA - - ) alkaa haihtua.
Aamuisin herää varttia ennen kellonsoittoa. Päivärytmi vakiintuu.
Ruokakaupassa voi joskus seurata mielihalua. Tämän hetken kovin juttu on tuoretiskin valkosipulitäytteiset, yrttiöljymarinoidut oliivit.
Verokortin tilaaminen sujuu vailla hiustenrevintää.
Museojunamatka Helsingistä Porvooseen tuntuu riittävän koko kesän matkailuksi.
Puutarhanhoito vaikuttaa ihan järkevältä harrastukselta.
Salmonella pelottaa.
Puhelinluettelo kolahtaa ovimatolle kaksin kappalein joka vuosi, kun luukkuun ei nyt vaan saa laitettua jakamisen kieltävää lappua.
Leipää ei saa ottaa, koska ihan kohta on ruoka.
Eläkerahasto on kiva juttu.
Sähköhammasharjan harjaosa tule vaihdettua ennen kuin se on edes tarpeen.
Liian pian pilalle menneen elintarvikkeen voi palauttaa kauppaan.
Kaapissa on ihan hyvä olla C-vitamiiniporetabletteja lentsun varalle.
Internetissä liikkuvien ihmisten tyhmyys ei helposti nosta verenpainetta. Esimerkiksi lauseen ja jos vertaat kaloja ihmisiin,niin su kanssa ei kannata edes keskustella...kaloilla ei ole sielua kuten ihmisille,niille on luotu eloonjäämiseen tarvittavat ominaisuudet,eivät he kärsi kuten pieni lapsi afrikassa kaltaisen aivopierun voi ohittaa. Sen sijaan sanonta pojat on poikia saa veren yhä kuumenemaan, ja hyvä niin.
Oiva Lohtander on hyvä näyttelijä.
Aamurutiineista poikkeaminen voi saada koko päivän ihan sekaisin.
Samanikäisillä tai itseä nuoremmilla tuttavilla on jo ollut sydänkohtaus tai rytmihäiriöitä. Kahvikuppikeskustelut pyörivät julkisen sairaanhoidon laadun päivittelemisen ympärillä.
Jäiköhän kahvinkeitin päälle?
Tukholma on ihan hyvä lomakohde.
8. heinäkuuta 2008
Hähhähhää
Huomenna on timmi työpäivä, aamulla terveystarkastus ja meikä selaa semigänässä Ikean nettikatalogia. Medin terassilla tippu ensin keski-ikäisen miehen verkkahousut ja minuuttia myöhemmin päätti nuorempi herra oksentaa eteensä. Kotimatkalta dyykkasin puoli kiloa leipää. Eli
more cat pictures
more cat pictures
7. heinäkuuta 2008
"Aika eeppinen ripuli"
Uusi työ, uusi asunto ja tärkeimpänä tietysti uudet kengät.
Tämä tahtoo sanoa, että nykyhetkellä kävelen mukavasti veturitallin (ne hengittävät), kahvilan, Hangonradan aseman ja kasarmin väliä milloin mitäkin vermettä käsissä kantaen täydellisen vailla huolta syysasunnosta. Kallio, vuonna 1904 rakennettu talo, 27 neliötä, kohtuu(RIISTO)vuokra, huonekorkeus kolme metriä, leveä ikkunalauta, lautalattiat, ikkuna sisäpihalle, pesutupa. Edellinen vuokralainen jättää asuntoon tarvitsemani ruokapöydän. Ainoita miinuksia on kivijalan kaksi baaria (kuulemma on silti rauhallista), sisustushirviö parvisänky ja ilmeisessä mielenhäiriössä yhdelle seinälle läiskäisty, korkea mäntypanelointi mallia Suomussalmen Esso. Kovin pieniä ovat tosin nämä miinukset kaikkien noiden plussien rinnalla. Aion tämän päivän kellua tyytyväisyydessä ja antaa vasta huomenna toimeentulohuolen läikähtää rintalastan alla. En myöskään mieti, kuinka saatanassa aion kulkea Helsingistä Tampereelle proseminaariin kokopäivätyön rinnalla. Eräs kanssatyöntekijä tosin viekoittelee sanayhdistelmällä älä nyt vielä hei valmistu, ja houkutus on suuri kellahtaa vielä vuodeksi semiopiskeluun ja keskittyä elämiseen. Tosin en yhtään ole varma, lasketaanko työnteko siihen kategoriaan, vai löytyykö se ison E:n elo kovien kansien välistä. Tälläkin hetkellä toki välttelen tenttiinlukua yhdeksäntuntisen työpäivän päätteeksi ja kärsin närästyksestä.
Aina tentin lähestyessä sallin itselleni ultimaattisen synnin: susinälkäisenä koluan ruokakaapit läpi ja piakkoin mässytän kuolemanvaaleasta vehnästä tehtyä makaronia ketsuppitöräyksen kera. Ruoasta muistuikin mieleen parin päivän takainen iltahetki Torkkelinpuistosta - pitelin toisessa kädessä super-rasvaista soijajäätelöä ja toisessa olutpulloa ja todella tuntui siltä, että koko ruokaympyrä on siinä edustettuna. Joopa. Ja nyt turvottaa.
Mieleen häilähti uskomaton ajatus: nyt saan kotiini kaikki maailmalla seilaavat tavarani, joita ilman olen saanut oppia elämään. Kaunis kirpputorilöytöni, viisikymmenvuotias pieni puulipasto - hipinvihreä nojatuolini - muuttolaatikossa kellareissa ja vinteissä maanneet kirjani - vahvistin ja kaiuttimet - tuleva helmeni, suuri Lundian kirjahylly. Tähän syvä ja tyytyväinen aaammhhh-ääni.
AAAMMMHHH
Tämä tahtoo sanoa, että nykyhetkellä kävelen mukavasti veturitallin (ne hengittävät), kahvilan, Hangonradan aseman ja kasarmin väliä milloin mitäkin vermettä käsissä kantaen täydellisen vailla huolta syysasunnosta. Kallio, vuonna 1904 rakennettu talo, 27 neliötä, kohtuu(RIISTO)vuokra, huonekorkeus kolme metriä, leveä ikkunalauta, lautalattiat, ikkuna sisäpihalle, pesutupa. Edellinen vuokralainen jättää asuntoon tarvitsemani ruokapöydän. Ainoita miinuksia on kivijalan kaksi baaria (kuulemma on silti rauhallista), sisustushirviö parvisänky ja ilmeisessä mielenhäiriössä yhdelle seinälle läiskäisty, korkea mäntypanelointi mallia Suomussalmen Esso. Kovin pieniä ovat tosin nämä miinukset kaikkien noiden plussien rinnalla. Aion tämän päivän kellua tyytyväisyydessä ja antaa vasta huomenna toimeentulohuolen läikähtää rintalastan alla. En myöskään mieti, kuinka saatanassa aion kulkea Helsingistä Tampereelle proseminaariin kokopäivätyön rinnalla. Eräs kanssatyöntekijä tosin viekoittelee sanayhdistelmällä älä nyt vielä hei valmistu, ja houkutus on suuri kellahtaa vielä vuodeksi semiopiskeluun ja keskittyä elämiseen. Tosin en yhtään ole varma, lasketaanko työnteko siihen kategoriaan, vai löytyykö se ison E:n elo kovien kansien välistä. Tälläkin hetkellä toki välttelen tenttiinlukua yhdeksäntuntisen työpäivän päätteeksi ja kärsin närästyksestä.
Aina tentin lähestyessä sallin itselleni ultimaattisen synnin: susinälkäisenä koluan ruokakaapit läpi ja piakkoin mässytän kuolemanvaaleasta vehnästä tehtyä makaronia ketsuppitöräyksen kera. Ruoasta muistuikin mieleen parin päivän takainen iltahetki Torkkelinpuistosta - pitelin toisessa kädessä super-rasvaista soijajäätelöä ja toisessa olutpulloa ja todella tuntui siltä, että koko ruokaympyrä on siinä edustettuna. Joopa. Ja nyt turvottaa.
Mieleen häilähti uskomaton ajatus: nyt saan kotiini kaikki maailmalla seilaavat tavarani, joita ilman olen saanut oppia elämään. Kaunis kirpputorilöytöni, viisikymmenvuotias pieni puulipasto - hipinvihreä nojatuolini - muuttolaatikossa kellareissa ja vinteissä maanneet kirjani - vahvistin ja kaiuttimet - tuleva helmeni, suuri Lundian kirjahylly. Tähän syvä ja tyytyväinen aaammhhh-ääni.
AAAMMMHHH
19. kesäkuuta 2008
Carried away
Kahden päivän työ oli mukava. Olin toimistolla yksin muun henkilökunnan ollessa koulutuksessa. Vastailin puhelimeen ja kertoilin tukkuhintoja ja toimitusaikoja, metrojuna täristeli kahdeksan minuutin välein ikkunan alta. Duunin loputtua karkasin kantakaupunkiin tuttujen tyyppien bändin keikalle, sieltä matka jatkui tutusti Kallioon auto ylitäynnä ja yksi takakontissa. Luki kirjaa, kun luukku Torkkelinmäellä avattiin.
Tällä hetkellä lököttelen ja uskottelen itselleni, että saatoin päästä läpi kahdesta viimeisestä kehitysmaatutkimuksen kurssista, joiden kirjallisuusosat tentin tiistaina samalla kertaa. Asia on, kuten liian usein, tentaattoreiden armollisuuden varassa. Juhlistin laiskuuttani tentin jälkeen käymällä ensin Ateneumissa Matti Saanion näyttelyssä ja sen jälkeen nollasin aivot Sinkkuelämää -elokuvalla. Fiilis oli sama kuin viimeisen Harry Potterin lukemisen jälkeen, tuntui kuin jokin matka olisi päättynyt. Kasvoin aikanaan aikuisemmaksi myötäeläen neljän käsikirjoittajien tuotoksena lasituttimaailmaan ruumiillistuneen nykiläisen sinkkunaisen ylä- ja alamäkiä, ja elokuva summasi kaiken sen. Siltä taisi tuntua myös muusta salista, päätellen samanaikaisista itkuista ja nauruista. Edes häpeämätön tuotesijoittelu ja Louis Vuittonien palvonta ei elokuvaa himmentänyt. Poistuin salista tuntien sitä samaa oloa, johon jo teini-ikäisenä olin tottunut jokaviikkoisen fiilistelyn jälkeen - liikuttuneena naisten rohkeudesta, voimasta ja keskinäisestä ystävyydestä. Jaan varmasti tämän tunteen muiden sarjaa seuranneiden kanssa, enkä keksi mitä hävettävää siinä olisi. Shoe box sopii hyvin Sartren koottujen viereen.
Nyt on opiskeluista enää jäljellä ensi kuun hissan kirjatentti, ja sitä ennen kerkeän aloittaa jo kesätyötkin. Kaihertaa muuttaa taas kahdeksi kuukaudeksi Hyvinkäälle, ja olla tyhjän päällä syksyn suhteen. Karrrhhh. Onneksi työpaikka vaikuttaa erimukavalta, vaikka palkka ei taaskaan varsinaisesti ole ihmisarvoinen. Vuokrafirmastakin saan revittyä parempaa tuntipalkkaa.
Mulla on liikaa aikaa pitää telkkaria auki ja antaa Cheekin kaltaisen lannoitteen valua korvakäytäviin. Jospa sitä siivois, hakis lääkkeet apteekista ja ulkoilis muutenkin. Hakis vaikka torilta herneitä.
Tällä hetkellä lököttelen ja uskottelen itselleni, että saatoin päästä läpi kahdesta viimeisestä kehitysmaatutkimuksen kurssista, joiden kirjallisuusosat tentin tiistaina samalla kertaa. Asia on, kuten liian usein, tentaattoreiden armollisuuden varassa. Juhlistin laiskuuttani tentin jälkeen käymällä ensin Ateneumissa Matti Saanion näyttelyssä ja sen jälkeen nollasin aivot Sinkkuelämää -elokuvalla. Fiilis oli sama kuin viimeisen Harry Potterin lukemisen jälkeen, tuntui kuin jokin matka olisi päättynyt. Kasvoin aikanaan aikuisemmaksi myötäeläen neljän käsikirjoittajien tuotoksena lasituttimaailmaan ruumiillistuneen nykiläisen sinkkunaisen ylä- ja alamäkiä, ja elokuva summasi kaiken sen. Siltä taisi tuntua myös muusta salista, päätellen samanaikaisista itkuista ja nauruista. Edes häpeämätön tuotesijoittelu ja Louis Vuittonien palvonta ei elokuvaa himmentänyt. Poistuin salista tuntien sitä samaa oloa, johon jo teini-ikäisenä olin tottunut jokaviikkoisen fiilistelyn jälkeen - liikuttuneena naisten rohkeudesta, voimasta ja keskinäisestä ystävyydestä. Jaan varmasti tämän tunteen muiden sarjaa seuranneiden kanssa, enkä keksi mitä hävettävää siinä olisi. Shoe box sopii hyvin Sartren koottujen viereen.
Nyt on opiskeluista enää jäljellä ensi kuun hissan kirjatentti, ja sitä ennen kerkeän aloittaa jo kesätyötkin. Kaihertaa muuttaa taas kahdeksi kuukaudeksi Hyvinkäälle, ja olla tyhjän päällä syksyn suhteen. Karrrhhh. Onneksi työpaikka vaikuttaa erimukavalta, vaikka palkka ei taaskaan varsinaisesti ole ihmisarvoinen. Vuokrafirmastakin saan revittyä parempaa tuntipalkkaa.
Mulla on liikaa aikaa pitää telkkaria auki ja antaa Cheekin kaltaisen lannoitteen valua korvakäytäviin. Jospa sitä siivois, hakis lääkkeet apteekista ja ulkoilis muutenkin. Hakis vaikka torilta herneitä.
9. kesäkuuta 2008
Kalliosta Kontulaan
Viime päivät olen viettänyt maalla. Hoidin koiraa Kanta-Hämeessä kolmen helteisen päivän ajan, nostin säännöllisesti jalat pöydälle uudenkarhealla terassilla ja katselin pihalammen tummaa pintaa tenttikirja sylissä. Kävimme venevalkamassa katsomassa joutsenenpoikasia, kuuntelimme sirkkojen sirinää polttavan hiekkatien varrella, minä paistoin iltahämärässä lettuja ja puolitin sen viimeisen koirankuppiin. Sorruin tylsyyksissäni puutarhanhoitoon ja puoliturhaan kauppareissuun neljän kilometrin päähän, pysähdyin taas hengähtämään ylämäkeen puusta veistetyn ilvespatsaan vierelle joka raskaskulmaisena katseli linnunlaulusta vapaata hakkuuaukeaa. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa. Iltaisin kiskoin päänsärkyisenä talon tietotekniikan irti seinästä ja laskin välähdyksen ja äänen väliä, irvistelin akillesjännettä josta lenkkikenkä oli kaapinut ihon irti. Soitin emännän ääntä Tanskan päästä kaiuttimen kautta, eläin höristeli ja viimein sohi tassullaan puhelimen kiinni. Tuu tänne sanomaan.
Kiitos jokapäiväisen päänsäryn ja sen aiheuttaman hitaan lukutahdin päätin olla menemättä huomiseen kesätenttiin ja tenttiä nuo samat kirjat ensi kuussa, mikäli mahdollista. Ensi viikolla tentin kuitenkin kaksi kehitysmaatutkimuksen kurssia kerralla, eipä tässä kaikkea jaksa. Onni on Teema – sieltä sattui lauantaina tulemaan dokumentti, joka oli tehty yhden ensiviikkoisen tenttikirjani pohjalta. Onneksi joskus on tehty opiskelu helpoksi! Päätettyäni tänään skipata huomisen tentin, aloin silmäillä syksyn opetusohjelmaa ja mahdollisia proseminaariryhmiä. Pakollisten kieliopintojen tasokoepäivät on jo kalenterissa. Vetelehdin vielä kesäkuun, painan hommia kaksi kuukautta ja sitten saakin taas opinnot ahdistaa. Päätetty. Nyt soittimessa pyörii Magyar Possen paras levy, takana on tunteja ylimääräistä unta ja lompakossa uinuu tyhjyys. Olkoon kaikki.
Ylihuomenna painun Itä-Helsinkiin tuntemattomaan paikkaan ja töihin, joista ei ole minkään sortin aiempaa kokemusta, mutta joista aion murjoa itseni läpi vaikka väkisin. Laastaria kyllä riittää.
Kiitos jokapäiväisen päänsäryn ja sen aiheuttaman hitaan lukutahdin päätin olla menemättä huomiseen kesätenttiin ja tenttiä nuo samat kirjat ensi kuussa, mikäli mahdollista. Ensi viikolla tentin kuitenkin kaksi kehitysmaatutkimuksen kurssia kerralla, eipä tässä kaikkea jaksa. Onni on Teema – sieltä sattui lauantaina tulemaan dokumentti, joka oli tehty yhden ensiviikkoisen tenttikirjani pohjalta. Onneksi joskus on tehty opiskelu helpoksi! Päätettyäni tänään skipata huomisen tentin, aloin silmäillä syksyn opetusohjelmaa ja mahdollisia proseminaariryhmiä. Pakollisten kieliopintojen tasokoepäivät on jo kalenterissa. Vetelehdin vielä kesäkuun, painan hommia kaksi kuukautta ja sitten saakin taas opinnot ahdistaa. Päätetty. Nyt soittimessa pyörii Magyar Possen paras levy, takana on tunteja ylimääräistä unta ja lompakossa uinuu tyhjyys. Olkoon kaikki.
Ylihuomenna painun Itä-Helsinkiin tuntemattomaan paikkaan ja töihin, joista ei ole minkään sortin aiempaa kokemusta, mutta joista aion murjoa itseni läpi vaikka väkisin. Laastaria kyllä riittää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)