HuK ja mitä näitä nyt on

Huhhuh siis. Viime päivinä olen joutunut pistämään haisuliksi - seminaaria ohjaava proffa semitervehtyi kahden viikon lentsustaan ja pari oppituntiakin on pitänyt kollegan kanssa suunnitella. Ensimmäinen harkkatunti on jo maanantaina, jaix.

Seminaarin edistymisen suhteen koin eilen ensimmäisen syvemmän aallonpohjan. Pohtimaani tutkimuskysymystä täytyy radikaalisti muuttaa, koska halajamaani arkistoon ei päästetä ulkopuolisia. Ei, vaikka olen pariinkin otteeseen roikkunut puhelimessa ja larpannut uskottavaa tutkijaa. Ottaa pattiin. Tämänpäiväinen tapaaminen oli tosin virkistävä. Tajusin, kuinka herkullisia aiheita ryhmäläisillä lopulta on. Ja miten ihana ohjaaja meillä onkaan, muisk!

Pedat paahtavat eteenpäin kuin Dr13. Tuntuu, että olen ollut tässä hommassa mukana jo ikuisuuden, vaikka kalenterin mukaan aikaa on mennyt vasta kuukausi. Norssikin tuntuu jo miltei kotoisalta. Ainakin auskujen huoneen lämpötila nousee parisen astetta, kun hypokaustiläppä alkaa. Vertaistuki on ollut verratonta. (Naamarajaa odotellessa.)



Nyt on paperit. Juhlittukin on. Juhlin lisää. Karkilla.

Marmeladi-pähkinäbrowniet

Silmänalusrypyt notkahtivat jälleen eilettäin, kun olin matkannut tällä pallolla uudemman auringonkierron. Olo ei ollut aamusta kovinkaan hehkeä - mietin useampaankin kertaan pakertamani opintokokonaisuuden mielekkyyttä pyöräillessäni jäätävässä vesisateessa harjoittelukoululle. Vietin päivän suorittamalla 225 havainnointiminuuttia ja osallistumalla päälle kollegiaaliseen palautekeskusteluun (jep). Näiden perään suu napsasi jo vähän siihen malliin, että Telakan tiskillä se muodosti kuin itsestään sanat Yks falafel-salaatti ja opiskelijaolut. Ilta jatkui Tenttiin testaamaan Kimblet, Scrabblet, Trivialit ja Aliakset. Sen lisäksi, että etelän vastakohta lienee nykyisin itä, on "lomabylsijä" sana. Tosin sanalla "opastekuvio" sai jostain syystä paremmat pisteet.

Kaikenlaista roikkuu pitäis-schmitäis -listalla, ärsyttävää. Kaksi on kuitenkin ylitse muiden: seminaarin edistyminen ja liikunta. Tänäänkin olisi tosin ehtinyt vaikka kolmenkin tunnin lenkille, mutkun krapulassa ei saa repiä... Useimmiten on laiskuuteen syynä se, etten ole saanut rahapulassani maksettua yliopiston liikuntamaksua, ja jostain kosmisesta syystä en sen vuoksi saa käydä jumpassa (á 4 euroa) edes kerran viikossa. Lenkkarit kasvattavat kohta juuret eteisen lattiaan. Ensi viikolla saa luvan riittää. Perkeleissön!

Hikeentymisen perään onkin sopivaa suositella jotain aivan mahtavaa. Sain P:ltä synttärilahjaksi Raisa Kettusen leivontakirjan Puputyttö ja vohvelisankari. Voe luaajaa, mää sanon. Kirja on upean näköinen ja reseptit syntisiä. Kokeilin viikonloppuna niistä kahta - Hävyttömät suklaabrowniet ja älyhelpot kookospallot onnistuivat loistavasti. Kipin kapin kirjakauppaan, aletkin alkoivat.

Tahdon kaljalle

Vannoin tänään kautta likaisen tukkani, että kotiin päästyäni pistäisin pään narikkaan ja viihdettä vinkumaan. Aamukasista riehuminen ainedidaktisen tutkimuksen, tunneilla havainnoinnin ja ryhmänohjauksen jälkeen päätin sitten kuitenkin vielä kotona pyykätä, siivota ja kirjoittaa ensimmäisen seminaaripohdintapaperini (päivän etuajassa, wuhuu!). Periaatteessa aloitin tänään siis graduni työstämisen. Hullua.

Pedagogiset lähtenevät piakkoin rullaamaan koko voimallaan. Ainedidaktiikan ensimmäinen päräytys on ohitse ja stoalainen hymypyllyys saanut tehoharjoitusta. Oppitunteja on jonkun verran tullut havainnoitua, omat harjoitustunnit alkavat vasta myöhemmin (eli ihan kohta). Perusfiilis koululla on ollut yllättävän hyvä, vaikka nähtyjen oppituntien perusteella opetustyön arki on todellakin yhtä paljon käyttäytymisen perusasioiden kuin itse asiasisältöjen välittämistä. Lukiolaisillekaan ei kaikille ole ihan selvää, että tunnilla on oma suu kiinni, kun opettaja puhuu, tai että ne kännykät pysyvät siellä laukussa tunnin ajan. Shocking. Tosin siellä takarivissäkin alkoi kyllä ajatus harhailla, ei siinä mitään. Pitkä päivä on pitkä päivä, varsinkin kun ei siis ollut mitään hajua, mikä sen keskellä Venäjää sijaitsevan ja maantiedon karttakokeessa kysytyn sinisen läiskäleen nimi vois olla.

Huomenna en kyllä aio muuta kuin käydä yliopistolla syömässä. Ja hakemassa kandinpaperit.

Tää ei huvita mua ollenkaan,
Tai aivan vähän vaan.
Mä tahdon kaljalle - - -

Ruisleivästä

Tänään oli kiva päivä, tämä. Mitä muuta voi sanoa kivan työhönperehdytyksen, Pyynikin näkötornin kahvilan munkkien, pienen shoppailun (vahinkolöytökengät, Obama-purkkaa) ja Napolin pastalautasen jälkeen? Kotiin tultuani vielä pyykkäsin, tiskasin, raivasin ja imuroin - lähinnä siksi, että huomenna tulee jotain isännöitsijätoimiston tyyppejä tekemään kuntokartoitusta. Pitihän kaikki seksit, huumeet ja rokkenrollit (pölyt, tamponit ja André Wickströmin sketsi-DVD) siivota toki piiloon. Toivottavasti tekevät jotakin tuolle roskakaappiin röyhkeästi vuotavalle vesihanalle.

Huomenna pitäis intopiukeena olla aamukahdeksalta tutustumassa muihin pedaryhmäläisiin. Voi juma. Aamuvarhainen ajankohta lienee yksi piiskauskeinoista, joilla jämäkiintiöläisiin saadaan tampattua opettajuushenkeä. Eilen meinasi luennolla hajota naama kasvun ja matkan metaforiin. Muuta en sieltä oikein muistakaan - paitsi sen, että kyseisen opintojakson eräs tavoite on oppia kohtaamaan matemaatikko.

Saat olla varma/ pian kaiken jo peittävi yö. Kyllä tää tästä. Pidän pimeästä.

Liian läskejä skeittaamaan

Jännän ääri on tulossa tutuksi. Menin työhaastatteluun ääni käheänä, vaatteet sateesta märkinä ja otsalla kuumeinen hiki - ja sain paikan. Nyt on ensi vuodelle parin muun kiirettä ja stressiä aiheuttavan asian lisäksi kaksi työpaikkaa, kiitos alhaisten palkkojen ja vähäisten työtuntien. Loistoa! Aion selvitä, itsepä olen kuseni keittänyt.

Vapaaviikko lurahti jonnekin. Piti joku seminaariaihekin päättää, mutta mitäs tuosta. Työkaverikin kertoi vääntäneenä oman työnsä kokonaan viime tammikuussa. Luulen, etten ehkä pysty/lähde samaan. Turhaa ressiä ajattelin joka tapauksessa vältellä, eli toisin sanoen opetella erottamaan se turha ressi tarpeellisesta. Ahdistuksen vyöryessä päälle täytyy kai vain ajatella äiteetä, joka kieltäytyy murehtimasta tulevaa, vaikka uusiva syöpä on vain punareunaisen kirjekuoren päässä.

Mikähän siinä muuten nyt on, etten osaa vältellä krapulaa? Eilenkin piti juhlia (uutta työpaikkaa, kai, vaikka joku näytelmäkin oli haudattavana) vain parin kaljan kanssa, mutta jotenkin huomasin taas sössöttäväni superpaskaa tuntemattomien kanssa Mannerheim-taulun alla (mitä kyllä tapahtuu usein selvinpäinkin). Darrapäisenä piti tänään sitten vääntää italianpataa (liian suolaista) ja lukea liikaa Irvingin uusinta (liian hidastempoista, ja sivut ketsupissa). Isosiskon (joka omistaa lukemani Irvingin) synttärilahjakin jäi Tampereelle, joten ostin kiivin ja käärin sen lahjanauhaan (liian hauskaa). Muuta en tänään olekaan saanut aikaan.

Parhaillaan pitäisi vääntää jotain ennakkotehtävääkin muutaman päivän päästä alkavia pedaopintoja varten. Niin vissiin, kun italodiskon kuunteleminen käsi lakupussissa nyt vaan on kivempaa.

Termari kuumana

Kirjoitan tämän vielä kerran ylös eräälle apinalle: EI KIPEÄNÄ TÖIHIN. Kolme päivää puolikuntoisena (joista viimeinen pää aavistuksen kipeänä illalla nurmikolla nautitusta cavasta) duunissa johti nyt siihen, että jouduin siirtämään tämänpäiväistä työhaastattelua myöhemmäksi. Kolme jaksoa Olipa kerran ihmistä ei jostain syystä auttanut oloon - puhumattakaan kalenteriin vilkaisusta. Päiviin ei näytä mahtuvan edes pierunvinkaisua koko syksynä, vaikka jotain töitäkin pitäis tehdä ja vaikka elääkin niinQ. Mut ei sitten. Fine. Meitsi taipuu tuulessa kuin pajunvitsa.

Kivaakin on pitänyt tässä loppukesän iloksi. Särkänniemessä lähti ääni, käsi taputti kirjavaa muulia ja vaatteet kastuivat moneen kertaan. Tyhjinä palautetut tenttikonseptit unohtuivat. Lasejakin on tullut kilisteltyä ja ties mille. Akut ovat miltei latingissa ensi viikolla alkavaan vuoden kestävään rutistukseen, paitsi etteivät ole. Ei auta muu kuin autopilotti ja vahva kahvi.

Iltaisin tulee häkellyttävän pimeää - kaivoin jo heijastimet käden ulottuville. Kai se on syys, kun sukkahousut ovat paksuuntuneet samaa tahtia pilvien kanssa.

Sataa vanhoihin lätäköihin.

Kerrankin bizniz-luokkaan

No nyt on aikuinen olo, mietiskelin täyttäessäni VR:n sivuilta löytyvää myöhästymiskorvauslomaketta. Perjantai 13. päivä näytti kyntensä matkan varrelle paskoutuneena junana ja kolmisen tuntia kestäneenä pelleilymeininkinä. Seistiin niin ikään etelään matkalla olleen S:n kanssa Hämeenlinnan asemalla odottelemassa seuraavaa iiseetä ja tuumattiin, että tästä puuttuu nyt enää räntäsade. Kun kaksi konnaria kuulutti junistaan samaa asiaa samaan aikaan toisistaan ilmeisesti tietämättä, piti tanssia oikein informaatioyhteiskuntatanssi. S:llä putos vielä jätskistä suklaat asemahallin lattialle. Että tänne niitä korvauksia (5,50e), saatana!

Tanssin äsken myös jääkaapinuusimistanssin. Pääsen eroon tuosta hirviöstä, jonka tuleen roihahtamista olen jännännyt jo vuoden päivät. Skool.

Kesä on mennyt jonnekin, ja hyvä niin. Työpäiviä on jäljellä enää kuusi - meitsi selvis! Duuni toki jatkuu syksyllä viikonloppuisin, mutta kuitenkin. Odotan jo päivien viilenemistä. Sais tulla vettä kuin aisaa ja mielellään tuulla niin, että naamasta lähtee iho. Hellettä en jaksa enää. Yhtään, mä sanon. Odotettavaa on muutakin, pedagogiset ja seminaari nyt pienimpinä. Lukupiiriäkin on tulollaan. Onneksi on ässä pedaryhmä, jonka kanssa jakaa ylämäet.

Bleääääärgghhh. Pari tuntia sitten oli Sinkkiksen ykköskauden kakkoslevy kuumana asemassa, kädessä pientilasiideriä ja lautasella muhkeaa salaattia. Nyt on pullo ja lautanen tyhjinä, kipeät viisaudenhampaat ja parisataa sivua tenttikirjaa. Melkein kiinnostaa.