Näppärästi sitä saa päivänsä näinkin kulumaan. Olen tänään paitsi tiskannut, pyykännyt, siivoillut, vaihtanut vuodevaatteet ja liikuttanut pönäkkää kissaa pienemmäksi, myös kuunnellut jonotusmusiikkia aivan kyllikseni. Voin kertoa, että kisassa kaupungin terveydenhuollon, kolmen paikallisen apteekin, tamperelaisen kirjaston, sähköyhtiön, sähkönsiirtoyhtiön sekä kahden Kelan numeron välillä vei sähkönsiirtoyhtiö yllättäen voiton. (Rihannaa!) Näiden elämäntuhlaushetkien lisäksi hommasin itseni paikallisen peruskoulun sijaisrekisterin haastatteluun ja tilasin rikosrekisteriotteeni, jotta voin todistaa, etten ole kiinnostunut oppilaistani liian moniulotteisesti. Tuli jotain syksyn kurssejakin katseltua ja ensi vuoden opiskeluaikataulua rukattua parempaan uskoon. Phuh. Toisaalta asioita hoitui ja tietoni lisääntyivät, mikä on aina mukavaa ja jälkimmäisen kohdalla erityisen suositeltavaa.
Tein myös listaa siitä, mihin huominen palkka oikein kuluu. Voi vittu mä sanon! Olis jotain ruokaakin ihan siistiä syödä. Opintotukipäätöstä syksylle ei nimittäin ole kuulunut huolimatta aikaisesta lomakkeiden lähetysajankohdasta. Paree olis tukien tulla ajallaan, tai toimeentuloni heikentyy huomattavasti. Johonkin töihinkin olis paikallaan junalippuja maksella ja lääkkeitä ostaa, että jaksaa. Bbrrrbbblllt!
Syksy on superjees. Toisaalta se ei näemmä ole. Noppia pitäisi suorittaa suorastaan jumalaton määrä, ja ensimmäisen ET:n kirjatentin opukset makaavat jo lattialla. Tajusin tosin, että ensi kuussa kannattaakin tenttiä yhden kurssin sijaan kaksi. Ison G:n vääntökin alkais sitten ihan justsillään, sillä tieto ensimmäisestä gradupiirin kokoontumisesta kolahti juuri sähköpostiin. En tiedä miten pääsen tässä ajassa ja avaruudessa paikalle, mutta hengessä ja stressissä olen toki mukana.
Onneksi edes kissa jaksaa säännöllisesti tulla moikkaamaan säkkituoliin kuolleeksi julistettua emäntäänsä. (Tälläkin hetkellä avokaadoa leivän päälle ansaitsemassa oleva) P ei ole muuten vielä hyväksynyt kumpaakaan ehdotustani elikon kokonimeksi. Otus on mielestäni selkeästi joko Sulo-Sulevi Rullanen tai Sulevi Sulotskin. "Ei kissa tartte sukunimeä" - my ass! Pitäähän vauvvalla nimi olla.
30. elokuuta 2011
29. elokuuta 2011
Kiitoksella elämisestä
Harrastan juuri parhaillaan sitä, minkä parhaiten taidan. Viivyttelyä. Kovasti pitäisi viimeistellä tuota seminaarinriesuletta, mutta minkäs teet. Kissanrahnutus, eilisten syntymäpäivä(kissa)kuvien raakkaus, pyykkäys, siivous, tiskaus ja tämä tuikitarpeettoman tekstin työntö interneetsiin vievät huomiotani. Hesarinkin ajattelin vielä lukea parvekkeella ja ihastella samalla kadun koivujen lisääntyvää syysasua.
On ihanan viileää. Lauantaina viimeiselle kesätyövuorolleni raahautuessani en ollut uskoa joka paikasta pukkaavaa hikeä todeksi. Kesä meni jo! Jumalauta! Tilasin vaakatasoräntää jo kolme viikkoa sitten! AAAARGH! Onneksi sitä on kuulemma tulossa. Paljon. Aion kiroilla sitten sitä, kun marraskuun lopulla vääntäydyn vuoroon - älkää huoliko.
Eilen meinasi sydän pakahtua, kun pieni kissantyttö purrasi kaulakuopassani. Se on niin pieeeeeni!
On ihanan viileää. Lauantaina viimeiselle kesätyövuorolleni raahautuessani en ollut uskoa joka paikasta pukkaavaa hikeä todeksi. Kesä meni jo! Jumalauta! Tilasin vaakatasoräntää jo kolme viikkoa sitten! AAAARGH! Onneksi sitä on kuulemma tulossa. Paljon. Aion kiroilla sitten sitä, kun marraskuun lopulla vääntäydyn vuoroon - älkää huoliko.
Eilen meinasi sydän pakahtua, kun pieni kissantyttö purrasi kaulakuopassani. Se on niin pieeeeeni!
18. elokuuta 2011
Pervitiinit roskakoriin
Aika pakenee, päivä lyhenee. Näinpä. Kasvavalla innolla ja kiherryksellä ajattelen tulevaa syksyä. Sitä ihan oikeasti saa mennä ihan just niille kursseille, minne huvittaa! Niin siistiä! Ohi ovat Atalpan kahdeksanaamut, yleishyödyttömät jorinaluennot, perseenmakuinen tutkimusessee, tuskassa väännetyt tuntisuunnitelmat ja jatkuva, seinään hakkaamisesta johtuva päänsärky. Luvassa on mielenkiintoisia kursseja, järkevää pänttäämistä (kyllä - ET phone home), graduponnistusta ja ehkä vähän kaliaakin. Junamatkustelua, rahanmenoa ja Oikeaa Työtä riittää ensi vuodellekin, mutta TAMY:n maksun siirtyessä tililtäni tunsin silkkaa iloa. Vielä yksi vuosi ainakin tätä, jes! Sitten kohti uusia seikkailuja, jes!
Kissauutisia, vuh, vuh! Armastan tuota elukkaa päivä päivältä enemmän. Mitä muuta voi tehdä, kun se tulee herättämäänkin niin rakastettavasti? Juurikin tänä aamuna havahduin siihen, että kissa istuu ja pörisee vieressäni. Huomatessaan vaivihkaisen silmänraotukseni se pörähtää, jos mahdollista, vieläkin suurempaan kehräykseen, asettelee kymmenkiloisen itsensä tyynylleni ja ryhtyy nuolemaan tukkaani. Ihana, ihana Sulo. (Sitä täytyy silitellä voooooi-sanan saattelemana silloinkin, kun se vääntäytyy viereen juuri kakalla käyneenä ja raakaa maksaa syöneenä. Voooooi!)
Kissan raukea paijaaminen tuntuu ihan oikeasti rauhoittavan. Kiire ja vitutus muuttuvat ylellisen yhdentekeviksi, kun otus hapuilee syliin eikä ole saada tarpeekseen rapsutuksesta. On ihanaa, että voi keskittyä johonkin aivan täydellisesti ja samalla tuottaa toiselle niin paljon mielihyvää. Karkaankin paijaamaan Suloa aina, kun vain pystyn. Parempaa pikaista kirjoitustaukoa en osaa kuvitella.
Joku on tämänkin eläimen hylännyt. Joku toinen, kenties, on myös ruokkinut sitä huonosti pentuaikaan, ja aiheuttanut kissalleen vinon notkoselän. Edellinen huoltaja on puolestaan syöttänyt lemmikkinsä epäterveellisen lihavaksi. Huonoja muistoja näyttäisi herättävän mieshenkilö, jolla on kädessään jotain isoa ja tummaa (kuten kamera). Sähinän saa myös mikä tahansa pitkä ja liikkuva esine (kuten lakaisuharja). Menee tovi, että kissa huomaa pelkojensa olevan nyt aiheettomia. Tuolla luonteella tovi voi olla lyhytkin. Eilen ensimmäistä kertaa vieraillut veljentyttönikin sai osakseen autuaan pörinän ja kämmenselälleen märän nuolaisun.
Kissauutisia, vuh, vuh! Armastan tuota elukkaa päivä päivältä enemmän. Mitä muuta voi tehdä, kun se tulee herättämäänkin niin rakastettavasti? Juurikin tänä aamuna havahduin siihen, että kissa istuu ja pörisee vieressäni. Huomatessaan vaivihkaisen silmänraotukseni se pörähtää, jos mahdollista, vieläkin suurempaan kehräykseen, asettelee kymmenkiloisen itsensä tyynylleni ja ryhtyy nuolemaan tukkaani. Ihana, ihana Sulo. (Sitä täytyy silitellä voooooi-sanan saattelemana silloinkin, kun se vääntäytyy viereen juuri kakalla käyneenä ja raakaa maksaa syöneenä. Voooooi!)
Kissan raukea paijaaminen tuntuu ihan oikeasti rauhoittavan. Kiire ja vitutus muuttuvat ylellisen yhdentekeviksi, kun otus hapuilee syliin eikä ole saada tarpeekseen rapsutuksesta. On ihanaa, että voi keskittyä johonkin aivan täydellisesti ja samalla tuottaa toiselle niin paljon mielihyvää. Karkaankin paijaamaan Suloa aina, kun vain pystyn. Parempaa pikaista kirjoitustaukoa en osaa kuvitella.
Joku on tämänkin eläimen hylännyt. Joku toinen, kenties, on myös ruokkinut sitä huonosti pentuaikaan, ja aiheuttanut kissalleen vinon notkoselän. Edellinen huoltaja on puolestaan syöttänyt lemmikkinsä epäterveellisen lihavaksi. Huonoja muistoja näyttäisi herättävän mieshenkilö, jolla on kädessään jotain isoa ja tummaa (kuten kamera). Sähinän saa myös mikä tahansa pitkä ja liikkuva esine (kuten lakaisuharja). Menee tovi, että kissa huomaa pelkojensa olevan nyt aiheettomia. Tuolla luonteella tovi voi olla lyhytkin. Eilen ensimmäistä kertaa vieraillut veljentyttönikin sai osakseen autuaan pörinän ja kämmenselälleen märän nuolaisun.
3. elokuuta 2011
HAASTE!
Oijjojoi, nyt on pakko repäistä ja osallistua meemeistä meemeimpään. Olkaapa hyvät ja muistakaa itsekin ottaa osaa!
1. Lempiväri?
Aika tylytystä näin heti kyselyn alkuun. Ei oo nimittäin helppoo! Vihreä on varmaan kuitenkin numero uno tässä. Parhaimman sävyinen vihreä asunnossamme on tällä hetkellä Kalle-sedästä kertovan Mestarin eväät -teoksen selkäsivulla. Sellainen syleilevän, rehdin, korttikiekerössä huijaavan koillismaalaisen sammaleen vihreä. Aijjai.
2. Paikka, jossa haluaisin käydä
Armoa ei näköjään! Haaveilupaikkoja on kaikenkarvaisia. Edellisen vastauksen teemaa jatkaen voisi tottakai vastata notta Kallioniemi, mutta siellä pääsin jo nuorna käymään. Tuolloin tosin seurailin ihastunutta huokailua vain vierestä - tutustuinhan itse suurteoksiin vasta kypsemmällä iällä. Tällä hetkellä kutkuttavin kohde lienee siis muualla. Etelä-Amerikka kokonaisuutena kiehtoo kovasti. Hävettävistä never-been-paikoista on mainittava Berliini, jonne kenties keväällä voisi hilpaistakin.
3. Lempiruoka?
Kun selaan Punaviherfemakkojen keitto- ja salaliittokirjaa, tulee vastaan useampikin suosikki. Pesto, hernekeitto ja sienipiirakka nyt ensimmäisinä.
1. Lempiväri?
Aika tylytystä näin heti kyselyn alkuun. Ei oo nimittäin helppoo! Vihreä on varmaan kuitenkin numero uno tässä. Parhaimman sävyinen vihreä asunnossamme on tällä hetkellä Kalle-sedästä kertovan Mestarin eväät -teoksen selkäsivulla. Sellainen syleilevän, rehdin, korttikiekerössä huijaavan koillismaalaisen sammaleen vihreä. Aijjai.
2. Paikka, jossa haluaisin käydä
Armoa ei näköjään! Haaveilupaikkoja on kaikenkarvaisia. Edellisen vastauksen teemaa jatkaen voisi tottakai vastata notta Kallioniemi, mutta siellä pääsin jo nuorna käymään. Tuolloin tosin seurailin ihastunutta huokailua vain vierestä - tutustuinhan itse suurteoksiin vasta kypsemmällä iällä. Tällä hetkellä kutkuttavin kohde lienee siis muualla. Etelä-Amerikka kokonaisuutena kiehtoo kovasti. Hävettävistä never-been-paikoista on mainittava Berliini, jonne kenties keväällä voisi hilpaistakin.
3. Lempiruoka?
Kun selaan Punaviherfemakkojen keitto- ja salaliittokirjaa, tulee vastaan useampikin suosikki. Pesto, hernekeitto ja sienipiirakka nyt ensimmäisinä.
1. elokuuta 2011
Arvatkaa, mistä olen puhunut töissä koko viime viikon
Tiedoksi, että maailmassa on rakastettavia asioita. Kuten huumorintajun veikeimpiä sopukoita kutittelevat työkaverit, kuristavia helteitä seuraavat viileät vapaapäivät, kevyesti rullaava pyörä, Frasierin kymppikausi sekä pressopannukahvi. Ja kissa, joka ei vain malta odottaa, että emäntä herää, vaan kömpii tyynylle hyrräämään ja nuolaisemaan otsaa. (Osaa se olla tuhmakin! Voooi!)
Viikko sitten veljeni soitteli ja kertoi, että löytöeläintalolla olisi juuri etsimämme kissa - iso, karvainen ja niin hellyydenkipeä, että itkettää. Sain sovittua tutustumisajan ja tiistaina ajelimme katsomaan otusta. Nurkassa odotti kymmenkiloinen ilveksenvärinen puuhkahäntä. Istuttuamme alas se kehräsi silmät kiinni vuorotellen meidän molempien syleissä, työnsi päätään kainaloon ja kuolasi. "En mä tätä voi tänne jättää", sanoi P. Eläin mourusi äänensä käheäksi autossa, nuuski perillä asunnon läpi ja murisi muutaman kerran rapun äänille. Sen jälkeen se on hyrräillyt sohvalla, sängyllä ja nojatuolissa, katsellut parvekkeella liikennettä ja torkkunut päiväpeitteen alla kuin lämmin falafel-rulla. Otus pitää joutilaita käsiä ominaan ja puskemalla vaatii silitystä ja raapsimista. Aamuisin se tulee nuuhkimaan, josko kohta saisi jo hereillä olevaa seuraa, ja riemastuu pörisemään, kun näkee pienintäkään silmänraotusta. Välillä se naukaisee kuin pikkupentu. Sohvalla se nousee välillä rinnan päälle purisemaan, tulee aivan liki ja asettaa poskensa poskea vasten. Niisk!
Olen aina toivonut kissaa. Nyt se on tullut kotiin. Älkää huoliko, pidän teidät ajantasalla säännöllisin sööppitysraportein.
Viikko sitten veljeni soitteli ja kertoi, että löytöeläintalolla olisi juuri etsimämme kissa - iso, karvainen ja niin hellyydenkipeä, että itkettää. Sain sovittua tutustumisajan ja tiistaina ajelimme katsomaan otusta. Nurkassa odotti kymmenkiloinen ilveksenvärinen puuhkahäntä. Istuttuamme alas se kehräsi silmät kiinni vuorotellen meidän molempien syleissä, työnsi päätään kainaloon ja kuolasi. "En mä tätä voi tänne jättää", sanoi P. Eläin mourusi äänensä käheäksi autossa, nuuski perillä asunnon läpi ja murisi muutaman kerran rapun äänille. Sen jälkeen se on hyrräillyt sohvalla, sängyllä ja nojatuolissa, katsellut parvekkeella liikennettä ja torkkunut päiväpeitteen alla kuin lämmin falafel-rulla. Otus pitää joutilaita käsiä ominaan ja puskemalla vaatii silitystä ja raapsimista. Aamuisin se tulee nuuhkimaan, josko kohta saisi jo hereillä olevaa seuraa, ja riemastuu pörisemään, kun näkee pienintäkään silmänraotusta. Välillä se naukaisee kuin pikkupentu. Sohvalla se nousee välillä rinnan päälle purisemaan, tulee aivan liki ja asettaa poskensa poskea vasten. Niisk!
Olen aina toivonut kissaa. Nyt se on tullut kotiin. Älkää huoliko, pidän teidät ajantasalla säännöllisin sööppitysraportein.
25. heinäkuuta 2011
Nenästä kiinni
Tässä viime aikoina olen oppinut pari asiaa.
Ensimmäinen liittyy kissan saamiseen kuljetushäkkiin. Hoitotapauksen isiliini ja äitykkä (hehe!) palasivat matkaltansa, ja elikon oli aika jälleen vaihtaa kortteeria. Virheekseni en tunkenut otusta koppaansa ennen kuin matkalaiset saapuivat sitä hakemaan - eihän sitä koko eläintä enää sen jälkeen monokkelinsirujen seasta meinannut edes löytää. Nätisti ei onnistunut, eikä brutaalilla väkivallallakaan: kissa murjotti lipaston alla ja puri sen jälkeen, kun oli vastaan tapellessaan saanut päänsä läpi haitariovesta (ja kyntensä viiltosuojahanskoista). Ei muuta kuin hiekat takaisin laatikkoon, pettyneet omistajat kotio ja meikä muna otsassa ja käsivarsi komeilla skraiduilla töihin. Illalla isoveli tuli sitten tekemään taikansa. Otti se tunnin kaveeraamisen ja yhdellä ainoalla katkaravulla härnäämisen, ennen kuin kissa noin kolmen ja puolen sekunnin mittaisen kamppailun jälkeen raivosi suljetun verkkokankaan takana. Otus karjui ja murisi siinä määrin, että äitini mukaan sen ääni palautui ennalleen vasta vuorokauden kuluttua. Omaa kissaa katsellaan tässä parhaillaan...
Toinen asia pääsi taas yllättämään, vaikka olen jo pitkään ajatellut turtuneeni kaikennäköiseen, -kokoiseen, -hajuiseen ja -tuntuiseen paskaan. On uskomatonta, että kyseisen artikkelin mukaista veriripulia saa julkaista yhtään missään - erityisen uskomatonta tässä jöötissä oli kaiken päälle sen täysin epäkorrekti julkaisuaika. Ruumiit makasivat vielä saaressa, kun piirakannälästä perustaansa hakevan tekstin julkaisusta päätettiin. Mitä jälleen tästä oli opittavissa, oli tietysti se, kuinka kätevästi tuo vastuunsiirron mekanismi parhaimmillaan toimii. Tämänhetkisen tiedon mukaan tekonsa täysin ymmärtänyt, aikuinen ihminen ei olisikaan itse syyllinen tekemisiinsä - ehei. Syyttävä katse sopii kääntää häneltä pihdanneisiin naisiin, jotka eivät ole tajunneet hoivaavaa ja ennaltaehkäisevää vastuutaan, mikä taianomaisesti vaginankäyttöön liittyy. Hyvät määttäset! Seuraa shokkiuutisia. 1) Seksi ei ole ihmisoikeus. 2) Seksin puute ja se yksinäisyyskin on valitettavaa - muttei todellakaan, missään universumissa, vittu nyt oikeesti yhtään mikään perustelu (saati jonkinsortin oikeutus) lähteä räjähteiden ja ammusten kanssa kanssaihmisten keskuuteen. Artikkelin sävy tönii ymmärtämään näitä miesparkoja ja huolehtimaan, ettei tällaisia onnettomia ihmisrepaleita tässä maailmassa pääsisi syntymään. Sorry nyt vaan, hyvä Aamulahtarin toimitus, mutta tältä suunnalta ei heru nyt minkään valtakunnan empatiaa. Kun ihminen ampuu pakenevia lapsia selkään, ei kyse taida olla halinpuutteesta. Yritys vierittää vastuuta kenenkään muun kuin tekijän niskoille on kuvottava.
Artikkelista on opittavissa toki muutakin. Läheisyys ja ihmissuhteet näköjään tarkoittavat tässä maailmassa samaa kuin seksi. Yksinäisyys puolestaan tarkoittaa seksin puutetta. Yksinäisyys taas altistaa silmittömille väkivallanteoille, joiden kautta yksilö purkaa ahdistustaan. Toimittaja kiristää nippusiteet viime vuosien pohjoismaalaisten massamurhaajien ympärille ja julistaa, että he kaikki ajautuivat ratkaisuihinsa yksinäisyyden katkeroittamina - voi kunpa heille olisi joskus joku nätti tyttö hymyillyt ja samantien olisivat verenhimoiset ajatukset kaikonneet! Breivik ei kuitenkaan mitenkään sovi joukkoon, johon kirjoittaja häntä asettelee. Mitä ilmeisimmin kyse on erittäinkin hyvin menestyneestä ja sosiaalisesta kansalaisesta. Kirjoittaja jättää myös kokonaan huomiotta viimeisimmän iskun poliittisen motiivin. Mutta ei - kun on kerran pillukitinään mahdollisuus, niin kitistävähän se on.
En tiedä, miksi edes tekstistä yllätyin. Kyseinen löröttijulkaisu on aina herättänyt puistatuksia, ja nykyisin osaankin töissä välttää päiväni pilaamisen jättämällä lehden lukematta. Onneksi teksti on sentään seilannut sosiaalisen median merellä ja saanut ainakin muutaman tutun lukijan perumaan tilauksensa.
Näiden lisäksi olen oppinut, että työpäivän jälkeen yleensä väsyttää aivan helvetisti, rullaverhon kun jättää päiväksi auki niin olkkari on justprikulleen sauna ja että sohvalla makaaminen on superpaljon kivempaa kuin lenkille lähtö. Näissähän ei ole mitään uutta.
Ensimmäinen liittyy kissan saamiseen kuljetushäkkiin. Hoitotapauksen isiliini ja äitykkä (hehe!) palasivat matkaltansa, ja elikon oli aika jälleen vaihtaa kortteeria. Virheekseni en tunkenut otusta koppaansa ennen kuin matkalaiset saapuivat sitä hakemaan - eihän sitä koko eläintä enää sen jälkeen monokkelinsirujen seasta meinannut edes löytää. Nätisti ei onnistunut, eikä brutaalilla väkivallallakaan: kissa murjotti lipaston alla ja puri sen jälkeen, kun oli vastaan tapellessaan saanut päänsä läpi haitariovesta (ja kyntensä viiltosuojahanskoista). Ei muuta kuin hiekat takaisin laatikkoon, pettyneet omistajat kotio ja meikä muna otsassa ja käsivarsi komeilla skraiduilla töihin. Illalla isoveli tuli sitten tekemään taikansa. Otti se tunnin kaveeraamisen ja yhdellä ainoalla katkaravulla härnäämisen, ennen kuin kissa noin kolmen ja puolen sekunnin mittaisen kamppailun jälkeen raivosi suljetun verkkokankaan takana. Otus karjui ja murisi siinä määrin, että äitini mukaan sen ääni palautui ennalleen vasta vuorokauden kuluttua. Omaa kissaa katsellaan tässä parhaillaan...
Toinen asia pääsi taas yllättämään, vaikka olen jo pitkään ajatellut turtuneeni kaikennäköiseen, -kokoiseen, -hajuiseen ja -tuntuiseen paskaan. On uskomatonta, että kyseisen artikkelin mukaista veriripulia saa julkaista yhtään missään - erityisen uskomatonta tässä jöötissä oli kaiken päälle sen täysin epäkorrekti julkaisuaika. Ruumiit makasivat vielä saaressa, kun piirakannälästä perustaansa hakevan tekstin julkaisusta päätettiin. Mitä jälleen tästä oli opittavissa, oli tietysti se, kuinka kätevästi tuo vastuunsiirron mekanismi parhaimmillaan toimii. Tämänhetkisen tiedon mukaan tekonsa täysin ymmärtänyt, aikuinen ihminen ei olisikaan itse syyllinen tekemisiinsä - ehei. Syyttävä katse sopii kääntää häneltä pihdanneisiin naisiin, jotka eivät ole tajunneet hoivaavaa ja ennaltaehkäisevää vastuutaan, mikä taianomaisesti vaginankäyttöön liittyy. Hyvät määttäset! Seuraa shokkiuutisia. 1) Seksi ei ole ihmisoikeus. 2) Seksin puute ja se yksinäisyyskin on valitettavaa - muttei todellakaan, missään universumissa, vittu nyt oikeesti yhtään mikään perustelu (saati jonkinsortin oikeutus) lähteä räjähteiden ja ammusten kanssa kanssaihmisten keskuuteen. Artikkelin sävy tönii ymmärtämään näitä miesparkoja ja huolehtimaan, ettei tällaisia onnettomia ihmisrepaleita tässä maailmassa pääsisi syntymään. Sorry nyt vaan, hyvä Aamulahtarin toimitus, mutta tältä suunnalta ei heru nyt minkään valtakunnan empatiaa. Kun ihminen ampuu pakenevia lapsia selkään, ei kyse taida olla halinpuutteesta. Yritys vierittää vastuuta kenenkään muun kuin tekijän niskoille on kuvottava.
Artikkelista on opittavissa toki muutakin. Läheisyys ja ihmissuhteet näköjään tarkoittavat tässä maailmassa samaa kuin seksi. Yksinäisyys puolestaan tarkoittaa seksin puutetta. Yksinäisyys taas altistaa silmittömille väkivallanteoille, joiden kautta yksilö purkaa ahdistustaan. Toimittaja kiristää nippusiteet viime vuosien pohjoismaalaisten massamurhaajien ympärille ja julistaa, että he kaikki ajautuivat ratkaisuihinsa yksinäisyyden katkeroittamina - voi kunpa heille olisi joskus joku nätti tyttö hymyillyt ja samantien olisivat verenhimoiset ajatukset kaikonneet! Breivik ei kuitenkaan mitenkään sovi joukkoon, johon kirjoittaja häntä asettelee. Mitä ilmeisimmin kyse on erittäinkin hyvin menestyneestä ja sosiaalisesta kansalaisesta. Kirjoittaja jättää myös kokonaan huomiotta viimeisimmän iskun poliittisen motiivin. Mutta ei - kun on kerran pillukitinään mahdollisuus, niin kitistävähän se on.
En tiedä, miksi edes tekstistä yllätyin. Kyseinen löröttijulkaisu on aina herättänyt puistatuksia, ja nykyisin osaankin töissä välttää päiväni pilaamisen jättämällä lehden lukematta. Onneksi teksti on sentään seilannut sosiaalisen median merellä ja saanut ainakin muutaman tutun lukijan perumaan tilauksensa.
Näiden lisäksi olen oppinut, että työpäivän jälkeen yleensä väsyttää aivan helvetisti, rullaverhon kun jättää päiväksi auki niin olkkari on justprikulleen sauna ja että sohvalla makaaminen on superpaljon kivempaa kuin lenkille lähtö. Näissähän ei ole mitään uutta.
14. heinäkuuta 2011
Vapaapäivän EDIT
Joo. Voin kertoa, että kikkailin kodinhoidossa ihan viimeistä kertaa. Kulutin elämästäni juuri kaksi tuntia asiaan, jonka ammattilainen tekee videolla alle kymmenessä minuutissa. Seuraa tarina nimeltä
MUKANA KÄTEVÄ SILITETTÄVÄ LIIMANAUHA
1. Ota valmisverhot pakkauksesta.
2. Mittaa oikea pituus verhoille.
3. Merkitse oikea pituus verhoihin kangasliidulla tai nuppineuloilla.
4. Leikkaa kankaat.
5. Taita sopiva käänne nuppineuloin.
6. Silitä käänne ja poista nuppineulat.
7. Aseta silitettävä liimanauha käänteen väliin ja silitä uudelleen päältä.
8. Silitä verhot kokonaan.
9. Pujota verhot tankoon.
10. Nauti!
MUKANA ERITTÄIN KÄTEVÄ SILITETTÄVÄ LIIMANAUHA
1. Ota tulotasoosi nähden jumalattoman kalliit valmisverhot pakkauksesta. Pese ohjeenmukaisessa lämpötilassa. Huomaa, että printti meni koneessa paikoittain pilalle. Tunne, kuinka hyvä olo jo leviää kehon jokaiseen sopukkaan. Kaada lasi viiniä. Sano yövuoroa varten illalla nukkumaan menevälle avomiehelle hyvää yötä. Lupaa olla oikein hipihiljaa, koska makuuhuoneen haitariovi täytyy sitä päivätyökseen rämpyttävän kissan vuoksi pitää auki. Pusi pusi!
2. Mittaa oikea pituus verhoille. Sori, unohtu. Meen ihan just pois.
3. Merkitse oikea pituus verhoihin nuppineuloilla. Töki sormet verille. Mieti, miten kiva sellainen oikea neulatyyny olisi - ei tarvitsisi tunkea neuloja suuhun, levittää sylkeään kankaaseen ja pelätä nielaisua väärällä hetkellä.
4. Ota sakset pöydältä ja huiskaise samalla lattialle kaikki nuppineulat. Kerää neulat takaisin pöydälle. Leikkaa toinen verhokangas pölyisellä lattialla. Leikkaa toinenkin ja huomaa, että ne ovat, huolimatta valmisverhoudestaan, alunperin eripituiset. Huomaa leikanneesi ensiksi juuri sen lyhyemmän. Kiroile vähän, kiroa vähän paljaasta ikkunasta paistavaa kuumaa auringonpaistettakin. Leikkaa toinen kangas samanmittaiseksi - liian lyhyeksi - toisen kanssa. Poista maukuva kissa makuuhuoneesta.
5. Taita sopiva käänne nuppineuloin. Tökkää itseäsi neulalla kieleen - viidesti. Huomaa, kuinka kangas lähtee jo purkautumaan leikkausreunasta. Ei ompelukonetta, ei siksakkia. Olkoon saatana, ei se sieltä mihinkään näy.
6. Silitä käänne tarkoitukseen liian pienellä keittiönpöydällä, mieti silityslaudan ostoa ja poista nuppineulat. Toru nojatuolia selän takana repivää kissaa. Ota lääke päänsärkyyn.
7. Aseta aivan helevetin kätevä liimanauha käänteen väliin. Huomaa, että käänne on silittynyt epätasaisesti siten, ettei nauha paikoittain jää piiloon, vaan tarttuisi sellaisenaan roiskaistuna liimamuodossaan rautaan. Silitä molempiin verhoihin reilumpi käänne. Kiroa liian pientä ja liian alhaalla olevaa pöytätasoa. Ihmettele, mitä punaista paskaa rautaan on tarttunut. Huomaa levittäneesi sitä verhokankaisiin - onneksi nurjalle puolelle. Asettele katkeilevaa nauhaa käänteen väliin ja silitä päältä. Polta oikea kätesi rautaan ääntäkään päästämättä. Huomaa, ettei hanasta tule kuin lämmintä vettä. Toista toisen verhon kanssa. Polta kätesikin uudelleen.
8. Yritä silittää verhot kokonaan. Muuten onnistuisikin, mutta ohjelapun mukaisella yhden palluran lämpötilalla ei siliä yksikään saatanan kurttu. Nosta lämpötilaa ja toivo, ettei printti tartu keittiönpöytään. Ei tartu, mutta punainen paskapa tarttuu kankaaseen entistä paremmin. Ota toinen lasi viiniä. Poista vaatekaapin ovea kaapiva kissa makuuhuoneesta. Hikoile.
9. Nosta tanko pois pidikkeistään hissun kissun. Huomaa onneksesi ajoissa, että tanko on paksun schaibakerroksen peitossa. Pyyhi tanko. Huomaa, että tanko on kujaan nähden liian paksu. Runno verhot joka tapauksessa tankoon. Heitä tanko paikoilleen. Huomaa, että verhot todella ovat liian lyhyet. Huomaa, etteivät verhot liiku milliäkään kujassaan ja että molemmat kankaat rypistyivät uudelleen noin sekunti silityksen jälkeen.
10. LÄÄKKEET
MUKANA KÄTEVÄ SILITETTÄVÄ LIIMANAUHA
1. Ota valmisverhot pakkauksesta.
2. Mittaa oikea pituus verhoille.
3. Merkitse oikea pituus verhoihin kangasliidulla tai nuppineuloilla.
4. Leikkaa kankaat.
5. Taita sopiva käänne nuppineuloin.
6. Silitä käänne ja poista nuppineulat.
7. Aseta silitettävä liimanauha käänteen väliin ja silitä uudelleen päältä.
8. Silitä verhot kokonaan.
9. Pujota verhot tankoon.
10. Nauti!
MUKANA ERITTÄIN KÄTEVÄ SILITETTÄVÄ LIIMANAUHA
1. Ota tulotasoosi nähden jumalattoman kalliit valmisverhot pakkauksesta. Pese ohjeenmukaisessa lämpötilassa. Huomaa, että printti meni koneessa paikoittain pilalle. Tunne, kuinka hyvä olo jo leviää kehon jokaiseen sopukkaan. Kaada lasi viiniä. Sano yövuoroa varten illalla nukkumaan menevälle avomiehelle hyvää yötä. Lupaa olla oikein hipihiljaa, koska makuuhuoneen haitariovi täytyy sitä päivätyökseen rämpyttävän kissan vuoksi pitää auki. Pusi pusi!
2. Mittaa oikea pituus verhoille. Sori, unohtu. Meen ihan just pois.
3. Merkitse oikea pituus verhoihin nuppineuloilla. Töki sormet verille. Mieti, miten kiva sellainen oikea neulatyyny olisi - ei tarvitsisi tunkea neuloja suuhun, levittää sylkeään kankaaseen ja pelätä nielaisua väärällä hetkellä.
4. Ota sakset pöydältä ja huiskaise samalla lattialle kaikki nuppineulat. Kerää neulat takaisin pöydälle. Leikkaa toinen verhokangas pölyisellä lattialla. Leikkaa toinenkin ja huomaa, että ne ovat, huolimatta valmisverhoudestaan, alunperin eripituiset. Huomaa leikanneesi ensiksi juuri sen lyhyemmän. Kiroile vähän, kiroa vähän paljaasta ikkunasta paistavaa kuumaa auringonpaistettakin. Leikkaa toinen kangas samanmittaiseksi - liian lyhyeksi - toisen kanssa. Poista maukuva kissa makuuhuoneesta.
5. Taita sopiva käänne nuppineuloin. Tökkää itseäsi neulalla kieleen - viidesti. Huomaa, kuinka kangas lähtee jo purkautumaan leikkausreunasta. Ei ompelukonetta, ei siksakkia. Olkoon saatana, ei se sieltä mihinkään näy.
6. Silitä käänne tarkoitukseen liian pienellä keittiönpöydällä, mieti silityslaudan ostoa ja poista nuppineulat. Toru nojatuolia selän takana repivää kissaa. Ota lääke päänsärkyyn.
7. Aseta aivan helevetin kätevä liimanauha käänteen väliin. Huomaa, että käänne on silittynyt epätasaisesti siten, ettei nauha paikoittain jää piiloon, vaan tarttuisi sellaisenaan roiskaistuna liimamuodossaan rautaan. Silitä molempiin verhoihin reilumpi käänne. Kiroa liian pientä ja liian alhaalla olevaa pöytätasoa. Ihmettele, mitä punaista paskaa rautaan on tarttunut. Huomaa levittäneesi sitä verhokankaisiin - onneksi nurjalle puolelle. Asettele katkeilevaa nauhaa käänteen väliin ja silitä päältä. Polta oikea kätesi rautaan ääntäkään päästämättä. Huomaa, ettei hanasta tule kuin lämmintä vettä. Toista toisen verhon kanssa. Polta kätesikin uudelleen.
8. Yritä silittää verhot kokonaan. Muuten onnistuisikin, mutta ohjelapun mukaisella yhden palluran lämpötilalla ei siliä yksikään saatanan kurttu. Nosta lämpötilaa ja toivo, ettei printti tartu keittiönpöytään. Ei tartu, mutta punainen paskapa tarttuu kankaaseen entistä paremmin. Ota toinen lasi viiniä. Poista vaatekaapin ovea kaapiva kissa makuuhuoneesta. Hikoile.
9. Nosta tanko pois pidikkeistään hissun kissun. Huomaa onneksesi ajoissa, että tanko on paksun schaibakerroksen peitossa. Pyyhi tanko. Huomaa, että tanko on kujaan nähden liian paksu. Runno verhot joka tapauksessa tankoon. Heitä tanko paikoilleen. Huomaa, että verhot todella ovat liian lyhyet. Huomaa, etteivät verhot liiku milliäkään kujassaan ja että molemmat kankaat rypistyivät uudelleen noin sekunti silityksen jälkeen.
10. LÄÄKKEET
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)