-tentti meni päin helvettiä kahden tunnin yöunien jälkeen, lohdukkeeksi ostin Vonnegutin Maattoman miehen
-luulin saavani harmonisen autokyydin Tampereelta etelään, mutta jouduinkin tingeli-tangeli-Ideaparkiin (vain siellä sumpinjuonti ja vessassakäynti voi viedä 55 minuuttia)
-huomenna pitäis painaa työvuoro ja meikä on gänässä ja kuuntelee Pet Shop Boysia puoli kolmelta yöllä
- - - - - - -
Miltei tasan kaksi vuotta sitten:
"Lisäksi joku onnistui voimaan pahoin baarin vessan lavuaariin, ja se en ollut minä.
Palellutin tänään kookospähkinän.
Huomenna leivon tiikerikakun ja laitan pakettiin Tarmon lahjan. Olen melkein yhtä säälittävä kuin Siwan kassa, joka kertoi ostaneensa koiralleen 40 euroa maksaneen joulukalenterin.
Viime viikonloppuna otin osaa semi-esimieheni isoveljen 40-vuotisjuhliin, joilla puhuttiin ruotsia ja keilattiin. Työaikani meni skumpan juomiseen ja puheiden kuuntelemiseen."
Tänäkin vuonna siirtyy tiikerikakku joululahjana Hyvinkäältä pääkaupunkiin, eikä siitä ei ole kauaa, kun viimeksi jäädytin kookospähkinän. Työaikani käytän nykyisin lähinnä hikoiluun ja sen miettimiseen, miten feikiltä hymyni tänään näyttää. Mutta hei, huomisen palkalla ostaa laatujalustan. Oi onnea.
miksi, miksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti