Katsoin hyvän elokuvan. Katsokaa tekin. Se oli tositarinaan perustuva ja nimeltään Maria Larssons eviga ögonblick, ja siinä oli Kaikkea: vahva työväenluokkainen nainen murheidensa keskellä, ihmissuhdedraamaa, väkivaltaa, viinaa, kiroilua, seksiä, tuskaa, toivoa, aamuja, iltoja - keskiössään arpajaisissa voitettu kamera. Pääosassa vieläpä suosikkini Maria Heiskanen!
Liikutuin kovasti hetken ikuistamisen voimasta. Miten kaikki on hetken tässä - ja miten nopeasti kaikki on ohitse. Jäljelle jää pala paperia, kokemuksen painauma, jossa olemme tunnistavinamme jotakin.
Muisto kiehtoo minua. Olen hyvin iloinen, että opiskelen alaani nyt enkä kolmekymmentä vuotta sitten - silloin muistitieto oli vasta murtautumassa tieteen ja tutkimuksen puolelle ylenkatsottavan perinteen ja harhaanjohtavan kokemuksen rajan takaa. Nyt tunnustetaan, ettei objektiivista totuutta ole, vaan monet subjektiiviset totuudet syntyvät sisällämme. Muistitiedon ei tarvitse enää olla vain varsinaista tutkielmaa tukeva kivapikku sivujuonne, vaan myös koko tutkimuksen pääkohde. Huomio siirtyy kokemukseen ja kertomiseen, joita pidän ihmiselämän suurina rakennuspalikoina. Mitä väliä on loppujen lopuksi sillä, mitä oikeasti on tapahtunut, jos asia on koettu aivan toisin? Koen, että kokemuksen korostaminen on menneen tutkimuksessa pitkä eteenpäin kurottava askel selostavasta, yksisilmäisestä syy-seuraus-luettelointihistorista. Siksen myöskään näe paljonkaan arvoa sotahistoriassa tai poliittisessa historiassa, joissa kokemukselle ei anneta sijaa ja joissa liha ja veri eivät ole läsnä. Näen joskus painajaisunia, joissa opiskelen edellisistä jompaakumpaa. (Tietenkään asia ei ole näin mustavalkoinen, mutta mihinkäs sitä nyt humanisti ennakkoluuloistaan pääsee.)
Allt är bra. Tosin tänään oli lemppariluentosarjani viimeinen luento, venäjäntunnilla olin pihalla kuin käenpoika, suutari heitti tennarini roskiin ja illan yleisöluentopaikan olin katsonut väärin. Talsin kalseanpimeässä takaisin kotiin kuuntelemaan Anna Järvistä. Onneksi. Korkkarinikin saan takaisin ensi viikolla, entistä ehompina. Allt är bra. Hetkisen.
1 kommentti:
oon samoilla linjoilla sun kanssa muistista. Mitä ihmeen väliä todellisuudella on(ja onko sellaista muka hä?), jos kokemus unohdetaan? mä ihan vähän kyllä vierastan muistitiedosta puhumista, kun se tuntuu niin kasnatieteelliseltä, mut se ehkä johtuu siitä, mistä jutuista olen kiinnostunut. Viime viikkojen kiinnostuksen kohteena on ollut mentaalihistoria, muistan lukeneeni jonkun kiinnostavan sen kritiikin, mut mistä ihmeestä. Mut ehkä lähempänä tuota muistitietoa on historiatietoisuuden tutkiminen, se on super kiinnostavaa. Kannattaa kurkistaa: http://blogs.helsinki.fi/historiatietoisuus/ (en oo tosin ihan varma, mitä pidän pilvi torstista)
Lähetä kommentti