Jotain hyvää ja kaunista: maltoin tänään jäädä kotiin, kun eilen illalla nousi pienoinen kuume ja olo heikkeni aivan aavistuksen. Yleensä viittaan lenssulle kintaalla, vaikka pää olisi puoliksi irti - viime jouluna olin töissäkin korkeassa kuumeessa. Idiootti! Onneksi vietän nykyisin vähemmän aikaa asiakkaiden kuin ystävien kanssa, joita en halua tartuttaa. Koska oloni on nyt kuitenkin jo paljon parempi, karkaan illalla kirjastoon, kauppaan ja levittämään takapuoltani leffankatselun ohessa. Jos näistä viimeisin ei tapa pöpöä, niin jo on kumma. Harmittaa tosin jumppa, joka nyt jäi väliin. Olen viime aikoina nauttinut päivittäin palttiarallaa 42 000 kaloria, eli pitäisi kai joskus hikoilla niitä poiskin. Ihan mitenkään tähän liittymättä voin mainostaa, että Kuninkaankadun Café Gopalista saa jumalaisen hyviä suklaamuffineja, joissa on ainakin kahden sentin vahvuinen suklaakuorrutus.
Jotain hyötyä tästä makaamisesta on ollut. Olen tiskannut, metsästänyt tenttikirjoja (uskomattoman turhauttavaa hommaa) ja tehnyt kevään opintosuunnitelman. Jos saan kaiken tuumimani kasaan, on tämän vuoden pistesaldoni järkyttävät 88 pistettä. Ihan mitenkään tähän liittymättä voin kertoa, etten mennyt sinne metafysiikan tenttiin, vaan karkasin juomaan skumppaa Yo-talolle. Kirjoitin suunnitelmaan tenttiväni sen maaliskuussa. Huvittavaahan tässä muka-jesjes-saan-tehtyä-farssissa (jota joskus joku HOPS-mietiskelyksikin on nimittänyt) on tietysti se, että huolimatta mahdollisesta ahkeruudestani en saa keväällä valmistuttua klassisesti yhden kurssin takia, joka järjestettiin tänä vuonna vain kerran (meni jo). Se, että kurssi sattuu olemaan PHILPE7 Johdatus logiikkaan naurattais enemmänkin, jos ei sattuis omaan nilkkaan. Haahaa...haa. On kuulemma paska kurssi.
Jos muuten tuntuu siltä, että elämä on liian iloista, kannattaa katsella sellainen elokuva kuin Fast Food Nation. Kirjanakin oli hyvä, mutta elokuvana sitäkin melankolisempi. Tulee paha mieli, ja syystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti