"AAARGH, Alko on KIINNI torstai-illasta tiistaiaamuun!" ja muita tekstiviestejä

Joopa. Tein pahaa ruokaa: valkoisia papuja, sipulia, erinäisiä mausteita ja valkosipulia tomaattikastikkeessa sekä kvinoaa. Ärsyttää - siitä on pitkä aika, kun viimeksi sitäsuntätä-ruoka ei onnistunut. Voi hyväluoja miten väsyttää. Univelka on tuonut tullessaan paskan kokkaustaidon lisäksi myös putkinäköä, valikoivaa kuuloa ja pelottavinta kyllä, näköharhoja. Pääsiäisenä aion vain nukkua. Ja lukea tenttiin. not

Maanantai lurahti kossunjuomiseksi taidekasvattajaseurassa ja nukuttuakin tuli kaksi ja puoli tuntia ennen töihinmenoa, samoissa vaatteissa joille elegantisti olin yhdentoista aikaan kaatanut kaksi desiä valkkaria. Loppuyöstä sytytettiin tupakat sängyssä, naurettiin, karistettiin huomaamatta valkoiselle päiväpeitolle. Aamulla unohdin pestä hampaat. Kopioitavaksi annetusta sopimuspaperipinkasta puuttui yksi sivu, jota etsiessäni tongin kaikki toimiston roskikset, myös sen lukitun jossa vilahti luottamuksellinen selvitys Olkiluodon ydinvoimalan hälytysjärjestelmistä sekä erään firman työntekijän kopiot avioeropapereistaan. Outlook-kissan napsuttelu iltapäivästä pelasti paljolta. Tänään, toivuttuani vähitellen aamulla ennen seitsemää näkemästäni alan miehestä, joka ei pysynyt pystyssä vaan kaatuili suojateille pitkin Toista linjaa, lähetin kaikille sähköpostin, jossa käskin tulemaan karkkikahville tasa-arvon ja Minna Canthin päivän kunniaksi. Niin ja siks kun mulla on vika työpäivä.

- Joo, meillä on tota tasa-arvon päivää ollut kotona jo viimeiset kakskymmentä vuotta. Vähän liikaakin.
- Mun vaimo kyllä aina löytää jotain valittamista, kerrankin kun imuroin.
- Mut kyllähän sille vaimollekin saa sanoa, jos se Corollaan talvirenkaat vaihtaessaan jättää mutterit löysälle?

- hym hym

Viimeisen työpäivän kunniaksi käväisin Ikeassa. Yök. Tosin löytönurkka tarjoili viinilasit 30 sentillä kappale, että ei kai parane valittaa. Kotimatkalla bussikuski kuunteli yhdeksänkymmentäluvun kirkkaimpia hittejä pitkin Turuntietä, mutta sai anteeksi - kuinka moni päivittäinen ratinkääntäjä jaksaa toivottaa autosta poistuville matkustajilleen rauhaa? Tulvahdin ulos metron portaista, ja siinä se oli - kylmä ilma, suuria valkeita hiutaleita, Hakaniemessä soittaa mies trumpettia ja pohjoistuuli hieroo Vallillan kahvinpaahtimon tuoksua Kallion talojen seiniin.

Miten mä en voi edes vähitellen käsittää, ettei aamulla tartte herätä varttia yli viisi? Ajatukset pyörii kehää jossain eväiden tekemisen, postinlajittelun ja Leppävaaran asematunnelissa junaanjuoksemisen rajamailla. Ernokin sen muotoili: Tule ihmeessä mun luona käymään, kun nyt elämääsi Espoossa tuhlaat. Näinpä teinkin, kahvikin maistuu Kilossa paremmalta. Pääsiäisen jälkeen sitten uudet kujeet ja uus työpaikka, vähän rahaa ja toivottavasti liikunnallisempi elämä. Hengästyn nykyisin jo siitä, että kengännauhat menee solmuun.

Huomenna aion herätä vasta, kun P pääsee koulusta.

Funkyzeit mit Schwestern und Janne, Jyrki und Juha

Siisti viikko. Tiistaina alkoi sihteerinduuni, olen selvinnyt paremmin kuin mitä odotin. Maanantaina pitäisi tosin hommata eräs paketti Indonesiaan, katsotaan miten käy... Naispuoliset ja suurin osa miespuolisistakin työkavereista on mukavia, ne loput sitten jaksavatkin jatkuvasti muistuttaa, kuinka olen tässä työyhteisössä se alimmista alin. Sen voin sanoa, että hiki on juoksuttamisesta tullut. Aamubussit ovat täynnä Espooseen aamuvuoroon matkaavia, keski-ikäisiä naisia. Vastaavasti yksin autoissaan istuvat työmatkalaiset tuppaavat olemaan miehiä, ainakin näin viikon otantaa tarkastellen. Yksityisautoilun jokapäiväistä ohimarssia tässä joukkoliikenteen luvatussa kaupungissa katsellessa muutenkin suututtaa ja säälittää. Bussikuskin kuuntelema Radio Nova ei juuri asiaa auta.

Keskiviikko oli haastava päivä. Heräsin aamulla 05:15 ja juuri kerkesin työpaikalle kello 07:20 yhden bussinvaihdon jälkeen. Koko päivän mietiskelin tulevaa iltaa ja varoin kilisyttämästä reppuun sullottuja kaljapulloja. Velvollisuuksista päästyäni hyppäsin bussista Leppävaarassa, vaihdoin Pasilassa huonoa omaatuntoa potien öky-Pendolinoon ja istahdin paikkaliputtomana suoraan kohtalotoverin viereen. Silläkin oli Tampereen yliopiston opiskelijakortti ja sama määränpää. Jostain syystä Kokkolan murre kuulostaa vetoavalta vain poikien suusta... Perillä bussi vei Pispalaan ja siellä sainkin sihauttaa olutpullon auki suuremmalla nautinnolla kuin pitkiin aikoihin. Oli superkivaa, kiitti kuutit!
En kyllä ole koskaan juossut yhtä kovaa kuin ennen puoltayltä Hämeenkatua ehtiäkseni Helsinkiin suuntaavaan junaan ("kattokaa nyt jäbät kun läski juoksee ---oho lyhtypylväs ---"), paitsi jos ei oteta lukuun sitä pätkää Helsingin päässä, jonka taitoin huimaa vauhtia (semigänästä huolimatta), jotta kerkeäisin viimeiseen kolmoseen. Nukahtamaan pääsin joskus kahden aikaan, ja herätys kävi kylmänä jälleen klo 05:15. Torstai olikin sitten yhtä juhlaa töissä, mutta eipä mennä nyt siihen. (Että heippa vain, tulevat työnantajat!)

Sen sijaan kesätyö on nyt plakkarissa, ja vieläpä oman alan työ. Ongelma on vain se, että se sijaitsee Hyvinkäällä. Aion ensi viikolla soitella läpi kaikki Helsingin museot, joihin tammikuussa hain - hyvästi, rauhaisat ruokatauot ja kahvion ainoa luettava, Länsiväylä. Voi että on elämä vaikeaa. Kuten sille turkispäällysteiselle naiselle metrolaiturilla eilen - kyllä ärsytti kun ei metroa saavu, aivan sama että edellisen alle jäi ihminen. Terveiset sinnepäin: ketään ei kiinnosta huonotuulisuutesi. Itseäni lähinnä kiinnosti, mikä saa ihmisen pukeutumaan niin, että sitä näyttää Chewbaccalta. Ja ihan vapaaehtoisesti.

Tällä hetkellä sulattelen kotisohvalla Vaasankadun Vegemestassa nautittua schnitzeliä, äskettäin Avaraa luontoa katsellessa siemailtua valkkaria sekä Ali G:n juttuja. Vielä on tilaa muutamalle Oravakkeelle, joita löysin Eestin herkusta... Jospa sitä huomenna heräisi ennen kahta iltapäivällä.

Nääh.

Oi kyllä.

Viime päivät olen mietiskellyt kampausasioita, mahdollisesti saanut sihteerinpaikan kahdeksitoista päiväksi Espoosta (työmatka parhaimmillaan 55 minuuttia suuntaansa), syönyt valkosipulia enemmän kuin lääkäri määrää, vältellyt toiveikkaana tenttiinlukua ja sitä edeltävänä iltana karannut vastaan Suomeen saapuvaa ystävää Länsisatamaan, taipunut yhdelle Prankkariin, joka nykyisin on miellyttävässä intialaisomistuksessa. Eilistä kapakkailtaa varjosti tänäänkin iltapäivälehtien lööpeissä esiintynyt, halvaannuttava nuoren naisen ja ystävän ystävän kuolema.

Tällä hetkellä vietän villiä lauantai-iltaa Hyvinkäällä kierrätetyn naistenlehtien pinon kanssa. P meni kaverilleen tekemään yhdistykselleen nettisivuja, ja söin jo kaikki Tarton-tuliaiset eli maailman paremmaksi muuttavat Oravake-karkit. Äiti oli kiva ja osti mulle repullisen ruokaa! Nyt on varaa käydä toimistoduunia varten ostamassa siisti kauluspaita, kun en sellaista valmiiksi omista. Pitänee opetella laittamaan tukka nutturalle. Lisäksi pitää käydä katsomassa työmatka läpi, en ole koskaan matkustanut niin kauaksi länteen. Onneksi ensimmäinen bussi lähtee miltei kotinurkilta, eikä töihin tarvitse lähteä paljoa ennen aamuseitsemää.

Seuraavaan tenttiin on vielä viitisentoista päivää, ja suurin stressinaihe Taikin ennakkotehtävät. Ne ei kai itse itseään tee, vaikka kovasti niin toivoisinkin. Toisaalta tulevaan huippuyliopistoon hakeminen kiinnostaa kuin kasa paskaa. No can do.

Vuosia siihen meni, mutta nyt olen sen oppinut. Krapulaa ei tule, mikäli viimeiseksi muistaa baarissa juoda lasin vettä ja kotiin tultua syödä vatsan täyteen. Toimii ainakin allekirjoittaneella. Hyvästit luterilaisen hartaalle krapulapäivän pyhittämiselle, itse yllyin hilpeydessäni tänään laulamaan ääneen matkalla kauppaan. Kappale oli tietysti Leevi and the Leavingsin Elämänmeno.

Mä vaihdan ylle puhtaan kalsarin
ja yhä puvun tietenkin
sen oranssin
Sitten diskoon lähden selvinpäin
ja laulan bussissakin näin
kuin raikulipoika

Takaisin elämään

Kukapa olisi arvannut, että sunnuntaisen Helsinkiin palaamisen sijaan vietänkin viikon Hyvinkäällä hikisiin peittoihin ja lakanoihin hautautuneena. Influenssavirus päätti ystävällisesti tarttua minuunkin, jonka piti sen yhdestä sänkyynajamasta uhrista huolehtia, ja kuinka paljon sillä olikaan annettavaa! Huippukohtana on pidettävä sunnuntaiaamua ja taudin alkutahteja, sillä heräilin tuolloin todelliseen helvettiin. Kärsin nimittäin kunnon krapulasta nautittuani edellisen illan margaritoja baarijakkaralla istuen ja politiikasta keskustellen. Pian herättyäni nautiskelinkin päällevyöryvästä olotilasta, jossa krapula aiheutti rajua pahoinvointia, virus 39 asteen kuumeen, viisaudenhammas ja yskiminen yhdessä migreenikohtauksen ja huuliherpes viiltävää kipua ylähuulessa. Ai että. Kovaa kuumetta kesti keskiviikkoon asti. En vieläkään voi uskoa, ettei maailma ole pysähtynyt siksi aikaa, kun itse makasin ja nukuin ja makasin ja nukuin ja luin Muumi-kirjoja. Paluu normaalimaailmaan tapahtui vasta eilen, kun pääsin katsomaan Housen. Yskimisen jälkeen alkavat yhä mittavat rintakivut, mutta se lienee vain normaalia.

Opiskelukin sujuu oikein mukavassa sivutuulessa. Taudin takia missasin globaalihistorian kurssin viimeisen luennon ja luentopäiväkirjan (tekemättä) dediskin tais jo mennä. Parit esseet pitäisi myös kirjoittaa, puhumattakaan siitä, miten unohdin ilmoittautua (huomiseen) Tampereen historian tenttiin ajoissa. Ilmoittautuminen olisikin ollut turha, sillä siinä tilassa en olisi osannut lukea Vilijonkkaa pidempää sanaa. Lisää painetta keväälle sitten.

Tänään olen tosin saanut aikaankin, näin paljon:
-kävin verikokeissa Meilahdessa
-palautin myöhässä olleen tenttikirjan opiskelijakirjastoon
-luin iltapäivälehden yliopiston päärakennuksen kahvilassa
-kävin kehityspolitiikan luennolla
-sovittelin silmälaseja, mulla on vääränlainen naama kaikkiin kehyksiin
-ostin Hakaniemen hallista mustikkamehua ja apteekista c-vitamiinipommeja ja särkylääkettä
-tehnyt lettuja ja juonut siideriä Torkkelinmäellä, kertonut panojuttuja Prankkarissa ja Sörnäisten metroasemalla vaihtanut muutaman sanan laitapuolen kulkijan kanssa, joka ilmeisesti luuli mua kuolleeksi ystäväkseen.

-Kerrohan, rakkaani...
-Niin?
-Että onko sulla nyt hyvä olla?
-On hyvä olla.
-Hyvä.
-Toivottavasti sullakin on.
-Onhan mulla, välillä...

Ystävänpäivä

Yksi työhaastattelu takana, toinen huomenna. Kirjoitin CV:een harrastusten kohdalle yrittäväni pitää huonekasvini elossa.
Ostin Ateneumin kirjakaupasta lahjapaperia ja kortin, jossa Marcel Duchamp ei enää kestä. Laitoin sen siististi kylpyhuoneen kaapin oveen.
Lähetin Viroon kirjan, joka kuulemma kovasti huvitti vaihtareiden baari-iltaa. Siinä oli kuvia kissoista, joiden päällä on esineitä.
Juon raparperimehua, vilkuilen välillä englanninkielistä globalisaatioteorioiden tenttikirjaa enkä voi pidellä sormia irti viimeisestä palkkakuitista. Lomakorvaukset, siunatut lomakorvaukset. Lauantain tenttiin on lukematta ihan liikaa sivuja, mut hei, mullahan oli se paskanruskea kieli. Sen olemassaolon huomasin työhaastattelussakin. Joo, mä en helpolla anna periksi.

On ollut kirkas, kaunis päivä.

Kämppis teekupin kanssa, Boston, 1973

En ole viime päivinä muuta kuin laiskotellut. Sitä ei lasketa, että olen käynyt luennoilla, lenkkeillyt, siivonnut jääkaapin, käynyt katsomassa Goldinin näyttelyn, tehnyt löytöjä kirja-aleista, kirjoittanut aivan liian monta työhakemusta ja sähköpostia ja siivonnut, siivonnut, siivonnut.

Työpaikka kusi. Kevääksi ei ole töitä tiedossa, tosin yksi työhaastattelu Itä-Vantaalla olevaan työpaikkaan on. Eipä lohduta. Tenttikirjojen pino vain kasvaa, enkä jaksa edes aloittaa. Saan luettua vain öisin. Luen silmät kipeiksi enkä opi. Väsyttää ja turhauttaa niin paljon, ettei edes huvita tehdä mitään kivaa. Paskaa tunkee joka nurkasta ja kulmasta, vaikka kuinka koetan hinkata sitä näkymättömiin. Kallion kerrostalojen katot katoavat sumuun.

Kenties tässä vain pitäisi katsella vähemmän elokuvia, joissa raiskataan alustalaisia. Vähemmän valokuvia, jotka kertovat perheväkivallasta. Lukea vähemmän kansamurha-aiheisia kirjoja. Harmi vain, että oikeassakin elämässä on harvemmin onnellinen loppu.

- - - -

Hyvällä etelätuulella kuuluvat torvea soittavan miehen haikeat kappaleet Hakaniemestä asti. Lenkkipolkuni varrella näen pelottomia sorsia ja kaneja. Opiskelukaveri soittaa hilpeässä laitamyötäisessä muutaman korttelin päästä, kysyy kuulumisia itäsuomalaisella murteella.

Merihaan taivaalle piirtyy piipusta luikertava viiva, Hilton-hotellin naapuritalosta on revitty julkisivu irti. Pitkänsillan kivimuuriin on ilmestynyt englanninkielinen teksti Minä tapasin rakastaa.

Niin se käy.

Tää kuva on nyt niin kaukana tämänhetkisestä fiiliksestä, ettei rajaa.

No.

Kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi.