"Pyykkää, jos tunnet olevasi onnekas"

Maanantaini on jatkunut jo useamman päivän. Viikonloppuna suonissa tykytti, kun jouduin tekemään tilityksiä, joita en osaa tehdä. Sunnuntaina sulkemisajan jälkeen työtoveri oli hyvin menneistä päivistä niin helpottunut, että halusi halata. Tenttiin lukemisen sijaan lähdin käymään kissansilitysreissulla. Kotimatkalla näin koko tähtitaivaan. Jalat jäätyivät huolimatta tuhannen denierin sukkahousuista.

Eilen heräsin vähän viiden jälkeen tuttuun tunteeseen: juna ei odota. Vaunuun päästyäni aloin tankata naistenlehden jatkokertomusta osmoosin avulla heti Ryttylän jälkeen. Väsymys rutisti koko päivän. Menin oveluudessani epäonnistuen väärälle ranskantunnille, enkä sen jälkeen osannut tulostaa perjantaina tentittävien väikkäreitten oikeita sivuja. Kotona katselin mieluummin Simpsoneita kuin ryhdyin painiin vaillinaisiksi jääneiden pökäleiden kanssa.

Aamulla tuumin pyykkituvan varauslistalla olleen tilaa, ja iskin rätit nopeasti kasaan. Painettuani oven kiinni tajusin, että päälle tuli vedettyä väärä takki. Unohdetuille avaimille tulikin hintaa. Päästyäni tuvalle kertoi lappunen pesukoneen olevan rikki. Huoltomies on tilattu jo viime viikolla. No en siis oliskaan halunnut puhtaita vaatteita, enkä halua. Fittan!

Takapuoltaan hähätellen läpsivä paskasäkätonttu häipyi, kun kukkakauppias kääräisi pakettiin keväänvärisen tulppaanikimpun. Diplomaattivierailuun Kissanmaalle sisältyi paljolti ruokaa, kivaa seuraa ja alle vuoden ikäinen, hurmaava vauva, joka ei lainkaan vierastanut kovaäänisiä tätejä ja viihtyi kauemmin tyytyväisen hipihiljaa kuin meitsi ikinä. Vierailun jälkeen nautin vielä schwarzin Salhojankadulla. Lukeminen ei jotenkin ota luonnistuakseen - ei, vaikka nyt olis siis ihan aikuisten oikeesti pakko päästä kerralla läpi. Kyseisessä aineessa aikaisemmin silkalla näsäviisastelulla ansaitut vitoset saattavat vaikuttaa motivaatioon. Tyhmä paljon työtä tekee, niinQ.

Tyhmä myös menee sarjisfestareille, vaikka nyt olis siis ihan aikuisten oikeesti pakko säästää. Oikeastaan ostoslistalla on vain yksi albumi, jonka saisi muualtakin, mutta kun. Tyhmä myös hakee kirjastosta kaikenlaista luettavaa, vaikka silmien soisi pysyvän vain opettajapuheen transformatiivisuuden punnitsemisessa. Mutta kun.

Kom hem

Lamaannus jatkuu. Liikaa hommaa, liian vähän aikaa. Kesätyöt alkavat salakavalan pian. Puolessatoista kuukaudessa pitäisi suorittaa suunnilleen 40 opintopistettä, urheilla, tehdä vähän töitä ja junailla paitsi papereiden, myös pakaasien kanssa. Onneksi saan taas asustella myös poikkiksen nurkissa. Onneksi ei tule yksinäistä kesää.

Olen minä ollut aikaansaavakin. Olen lukenut kuusivuotiaalle pojalle iltasaduksi rauskujen lisääntymisestä, estänyt koiraa juoksemasta moottorisahaan, väistellyt fasaaneja, varannut kirpparipöydän, ilmoittautunut tenttiin ja lukenutkin siihen sekä mokaillut tilityksiä töissä. Tänään konservaattori antoi ihailla tsaarinaarteita. En ole kai koskaan nähnyt niin paljon kultaa kerralla.

Olen myös tajunnut, mikä määrittää kunnollisen kansalaisen. Se on se, ettei koskaan tarvitse käyttää sivuverokorttia.

Iltasella

Olipahan torstaiset geggerit! Hyvää ja riittoisaa oli kaikki: juoma, ruoka ja seura. Residenssin kissakin pääsi puraisemaan vain kerran. Hienona lisänä oli jatkojen todellinen Tampere-hetki virallisen miehen kanssa samalla tanssilattialla.

Lojun kummallisessa lamaannuksen tilassa. Opiskeluasiat tykyttävät vain vaimeina jossain tietoisuuden laitamilla, vaikka tenttejä soisi tehtävän joka viikko. En saa aikaiseksi, huolimatta nurkkiin kertyvistä siisteistä tenttikirjapakettien pinoista. Tosin yliopistojen työntekijät ovat todennäköisesti lakossa seuraavana tiedekuntatenttipäivänä, joten miksi vaivautua edes selailemaan väitöskirjojen listaa? Mullahan on jääkaapissa olutta.

Nettinikin on ollut poikki jo muutaman päivän - eikä syy ole palveluntarjoajassa, sirussa tahi mokkulassa, vaan syvältä Aunuksesta revityssä koneessani, joka tälläkin hetkellä huutaa leipää silkan selaimen aukipitämisestä. Päästyäni suurimmaksi osaksi perioditaukoa poikkiksen meganetin äärelle olenkin lähinnä selannut muotiblogeja tylsämielinen sylkivana suupielessäni. Töissäkin olen jonkun verran lusinut, sivuverokortilla, mutta kuitenkin. Tänään seurasin mielenkiinnolla huutokauppaa, jossa puulle ja muoville totisesti kertyi hintaa. "Enhän mä nyt muuten, mutta kun kaverit lähti nokittelemaan", lausahti eräskin mies, roinaa kainalossaan, ja laski tiskille kahdeksan viidenkympin seteliä. Myöhemmin ravasin kipein polvin kotikotiin äidin makaronilaatikon äärelle. Kissa tuli pussailemaan kesken joukkuemäen.

Risoo tämä loisiminen. Risoo netti, risoo paskamaiset työnantajat joihin ei pure kuin työnseisaus jos sekään, risoo tämä jatkuva päänsärky ja paleleminen. Sänkyynkin kun paiskautuu keskisormet kohti universumia, ei saa edes unta. Ja mitenkähän siis mä koskaan jaksan tosielämässä (TM), kun jo kolmivuorotyöläisyyden sivustaseuraaminen tuntuu vitun vaikealta.

Odota kun rutistan sua

Asioilla on tapana järjestyä. Kotoa löytyi vielä karkkia, tavaratalosta tuli arpajaisvoitosta kertova viesti - ja työnantajalta kutsu oman alan kesätöihin.

Virta se korskuu juostessaan.

Pauk pauk, sano henkselit

Ei tuu merkkijää.

Tämän päivän saavutukset voi laskea yhden käden sormilla. Siivottua sain, ja luettua aamun lehden. Blogejakin olen kiitettävällä ahkeruudella lukenut. Ja muutama sata sivua kirjaa, jonka kieli on niin tuttua, että ihan vesitellä alkaa. Tenttikirja hööki koko päivän matolla, kunnes tajusin työntää sen sängyn alle.

Eilinen olikin jotain toista. Matkustelin junalla (peruttu, myöhässä), puhuin höpöjä työhaastattelussa, sain tajunnan sumuisiksi iskevät päänsäryn ja pahoinvoinnin, tormasin liukkaalle suojatielle ja lensin perseelleni parkkihallissa. Yliopistolla jaksoin vain unohtua tuijottamaan ruokaani pahoinvoinnin jatkuessa. Kotimatkalla hoipuin lainastoon hakemaan seuraavaa merkkiteosta työn alle, ja kotona pesiydyin peiton alle. Olo jatkui aamuun - luulen, ettei edes tulipalo olisi saanut unia katkolle. Huomenna tosin täytyy herätä jo ennen sianpieremää, sillä äiti tulee kylään. Luvassa on teatteria ja ainakin yksi kahvilassa nautittu leivos.

Hyvä puoli rokulissa lienee se, ettei tule oltua kaupoilla höyli. Tosin tuon laskupinon korkeus vaatisi useamman viikon kotiarestia.

Myrsky Koillismaassa

Tulen tästä talvesta muistamaan lähinnä kylmyyden. Kolmet lapaset päällekkäin, Lapin-pipon, ikkunalaudalle nostetut verhonhelmat, kenkien kirskunnan katusoraa ja piinkovaa pakkasta vasten. Luentosaleissakaan ei tule lämmin, ilma vain ummehtuu mutta pysyy viileänä. Kotona paljas jalkapohja jäätyy kiinni laminaattiin. Huonekasvit kuolevat vetoon yksi kerrallaan.

Olen viime aikoina menestynyt mainittavasti vain lintsaamisessa. Kieliähän oppii, vaikkei kävis tunneillakaan, vai hä? Menin perseilemään tiedekuntatenttiinkin kivirekisilmillä, mielessä vain seuraavaan junaan loikkaaminen. Kivasti kirjoitin vielä vitsinkin paskan skeptisisten paradoksien esseen loppuun: Siispä koska en tiedä, en tiedä. Hylsy on hylsy on hylsy. Silmäilty junakin oli yli tunnin myöhässä, paikku pelasti. Radanvarsikirkolla kissa oli pehmeä, äidin punajuuripihvit makoisia ja yöt syviä. Mitä nyt unessa yhden suden tapoin hyyskännurkalle. Papan puukolla, korvasta korvaan. En kans joo tiiä.

Junakaaoksen soisi hellittävän loppuviikosta. Tahtoisin kovasti olla ajoissa eräässä kesätyöhaastattelussa.

Sertifikaatit suoraan hanurista

Sunnuntaiolo, kahvi ja mysli viipyvät kielen päällä. Aamulla ei olisi tahtonut herätä ollenkaan - peiton alla on niin hyvä kaksin. Oven painuttua kiinni ajotunneilleen kiiruhtaneen perässä luin ihastuneena Suomeen muuttaneen ruotsalaisen hellyyttävän kömpelöä - ja rohkeaa! - blogia. Nyt odotan postiluukun kolahdusta ja aamun lehteä.

Eilen näin tilhiä, lempparilintujani. Korkean, helisevän laulun lintu. Ronskisti ahmivat suihinsa kotikatuni pensaiden viimeisetkin jäämarjat. Myöhemmin unohduin tuijottamaan kirkasta horisonttia lukusalin suurista ikkunoista, jotka antavat etelään. Tenttikirjassa kahlaaminen tuntui silkalta synniltä. Tuntuu vieläkin, mutta onneksi pitää tankata enää ne satakymmenen post-it-lappua. Kirja oli johdannon esittelyn mukainen. Postitin myös viime kesän Imatralle. Eihän kuvien fiksaamiseen mennytkään kuin kahdeksan kuukautta. Tapu tapu.

Ajankohtainen turkistarhakohu jättää sanattomaksi. Samat paskat puolustelut valuvat päivänvaloon mädän visvan lailla. En ymmärrä mekanismia, jolla laillisuus muuttuu äkkiä taikasanaksi, jolla on muka perusteluvoimaa moraalisissa asioissa - ovathan laillinen, oikeudenmukainen, reilu ja eettinen kaikki eri asioita, jotka joskus saattavat esiintyä päällekkäinkin. Toinen on jännänjännä työllisyyskortti, jonka pöytään täräyttämällä voi esittää kansantalouden asiantuntijaa. Argumentti ei vain toimi, jos sillä voi perustella mitä tahansa - vaikkapa ihmiskauppaa ja paritusta, jotka sivumennen sanoen ovat aikoinaan olleet täydellisen laillisia elinkeinoja. En tuntisi surua sydänalassani niitä tarhaajia kohtaan, joiden täytyisi luopua kuvottavasta toiminnastaan, joka useimmiten on heille muutoinkin pelkkä sivuelinkeino. En myöskään ymmärrä, miksi aktivisteja kohtaan tunnetaan palavaa vihaa. Hehän ovat vain paljastaneet rikoksia, eivät syyllistyneet niihin - paitsi jos ihmisten illuusioiden särkemistä haluaa rikoksena pitää. Tokihan se on helpompaa ampua lähetti kuin oikeasti pohtia asiaa - esimerkiksi sitä, miksei se maatuva, ekologinen puuhka maadu siihen olkapäille. Lisäksi aktivistit tuntuvat tekevän aina väärin, tekevät he sitten mitä tahansa - julkistamalla materiaalinsa kuukausia kuvaamisen jälkeen rääkkäävät he eläimiä, kun eivät puuttuneet asiaan paikan päällä; julkistamalla materiaalinsa nopeasti esittävät he satunnaisia pätkiä yksittäistapaustiloilta; avaamalla häkkien ovet muuttuvat he rikollisiksi päästettyään luontoon eläimiä, jotka eivät osaa metsästää ruokaansa ja jotka tappavat kaikki pikkulinnut [sic]. Sadat minuutit kuvaa, joista ilmoitetaan kuvausajat ja -paikat tilanimineen ja koordinaatteineen, ei muutoinkaan ole todisteena minkään arvoista, kun sen esittävät luonnosta vieraantuneet, ismipäissään vouhottavat ituhippihörhöt. Ja miksei vanhuksista puhuta mitään?

Missään valtakunnan maassa ei pitäisi eläinsuojelun olla yksityisten ihmisten vastuulla. Mutta niin kauan, kun viranomaisvalvonta ei tunnu toimivan ja tuotantotilojen arkipäivä tarkoittaa jatkuvaa, systemaattista eläinrääkkäystä, ei kaikkien kukkahattuisten viherstalinistien voi olettaa jäävän kotisohvalle taivastelemaan. Se hommahan on varattu niille, jotka keskustelupalstoilla määkivät vanhusten ulkoiluoikeuksien perään.

Illan ohjelmaan kuuluu paitsi tenttiin lukeminen, myös kirjeen kasaaminen maa- ja metsätalousministerille. Osoite kirjoittuukin otsikkoriville kuin itsestään.