Kevät on täällä. Ostin jo yhdet kesäkengät, tarvitsen vielä toiset. Työ, mikä ihana tekosyy.
Kesätyöt alkavat ensi viikolla. En koe olevani erityisen valmis ammattilainen, mutta kyllä se siitä. Pitää vain muotoilla suuta soukeammalle - ja jättää ylioppilas Larvanto -vitsit vähemmälle.
Minulla on pysyvä ajokortti. Helposti irtosi. Radalla perseilin kitkaympyrän täydeltä, kun käskettiin. Päässä soi kolmisen tuntia kappale Little Spanish Flea. Teoriatunneilla selvisi, että eräs jäbä oli ajanut välivaiheessa 47 000 kilometriä. Meitsille riittänee vähempikin esimerkiksi loppuelämäksi.
Laitoin äsken menemään ensimmäisen sähköpostin ensi syksyn seminaariin liittyen. Mieli on vielä virkeä. Paniikki vyörynee päälle viimeistään elokuussa, kun seminaarivihkoni sivut pysyvät itsepäisen tyhjinä. Kuin pedagogisten hakulomake. Voi jumalauta mä sanon! Ylihuomiseen mennessä pitäisi keksiä ja valehdella, miksi opettajanura kiinnostaa. Saatan kiskaista skumppakännit, että saan paperit palautettua. Seura on tervetullutta.
Ennen lomakkeeseen tarttumista ajattelin käydä katselemassa työhametta ja katsoa pari luonto-ohjelmajaksoa. Jännään aina viimeiseen asti, tökkääkö piikkisika Attenboroughia silmään.
28. huhtikuuta 2010
16. huhtikuuta 2010
Damn, girl/ you're so fine
Perjantai-iltani saavutti juuri kliimaksinsa. Vietettyäni elämäni tunteja venäjäntentissä ja senjälkeisessä suullisen tenttiryhmän palaverissa, maksettuani jumalattomat sakot lähikirjastooni ja palattuani kotiin pyykkäämään ja maksamaan laskuja olen lähetellyt sähköposteja, järjestellyt kaappeja ja koonnut seitsemän kuukautta nurkassa odotelleet tuolini. Koska olen ihminen, jolle mikään ei riitä, pesin äsken myös suihkuverhoni.
Nyt nautin limonadia ja irtokarkkia abivuoteni hittilevyä fiilistellen. Tätä kuunneltiin. Autossa, tuopin äärellä, random kämpän lattioilla istuen, juomapelin taustalla, tanssilattialla. Eräs biisi pääsi penkkaripäiväpuheen jälkeisen ulosmarssin kappaleeksi. Muistan puheesta vain viimeisen lauseen, jonka hönkäisin mikkiä päin niin aistikkaasti kuin vain Fridaksi pukeutuneena ja ilman rillejä osasin: Je ne regrette rien. Seuraava muistikuva lienee Maarianhaminasta. Hienoa aikaa!
Äkillinen intoni tehdä jotain etäisesti hyödyllistä johtunee uudesta leikistäni, jonka sääntöjen mukaisesti olen ilmoittautunut sähköisiin tentteihin, heitellyt kirjoja seinään ja perunut samaisia tenttejä vuorokautta ennen h-hetkeä. Nyt ei taas irtoo. Lisäksi olen pohtinut vakavasti sitä, etten hakisikaan pedagogisiin. Tänä vuonna tai koskaan. Olen tehnyt melko tavalla julkisia töitä - juuri sen verran, että tiedän sopivani johonkin muualle. Esiintyminen on perseestä, enkä jaksa tehdä sitä yhtään sen enempää kuin on aivan pakko. (Kesästä tullee mielenkiintoinen.) Lisäksi murtuisin noin kolmessa viikossa opettajille asetettujen vaatimusten edessä. En näe itseäni opettamassa. Ehkei sitten kannata hakeutua alalle. Sitä paitsi olen enemmän erikoistunut alle kouluikäisten mielten saastuttamiseen.
Elämänsuuntakriisini sai lisäpontta hetkistä, jotka ajelin talla pohjassa pitkin motaria. En olekaan niin paska kuski kuin mitä olen ymmärtänyt. Vaikka luulen kyllä, että tulevan työkaverin ennustus käy hyvinkin toteen. Auto täynnä viime koulutusta kohti ryömiessämme niiautti tyyppi auton seisoksiin risteyksessä. "Tässä se Jenni ajaa kesällä kolarin." Ans kattoo. Loppukesästä ehkä, kun auto on kuulemma muutenkin menossa kuutiotarhalle.
Nyt nautin limonadia ja irtokarkkia abivuoteni hittilevyä fiilistellen. Tätä kuunneltiin. Autossa, tuopin äärellä, random kämpän lattioilla istuen, juomapelin taustalla, tanssilattialla. Eräs biisi pääsi penkkaripäiväpuheen jälkeisen ulosmarssin kappaleeksi. Muistan puheesta vain viimeisen lauseen, jonka hönkäisin mikkiä päin niin aistikkaasti kuin vain Fridaksi pukeutuneena ja ilman rillejä osasin: Je ne regrette rien. Seuraava muistikuva lienee Maarianhaminasta. Hienoa aikaa!
Äkillinen intoni tehdä jotain etäisesti hyödyllistä johtunee uudesta leikistäni, jonka sääntöjen mukaisesti olen ilmoittautunut sähköisiin tentteihin, heitellyt kirjoja seinään ja perunut samaisia tenttejä vuorokautta ennen h-hetkeä. Nyt ei taas irtoo. Lisäksi olen pohtinut vakavasti sitä, etten hakisikaan pedagogisiin. Tänä vuonna tai koskaan. Olen tehnyt melko tavalla julkisia töitä - juuri sen verran, että tiedän sopivani johonkin muualle. Esiintyminen on perseestä, enkä jaksa tehdä sitä yhtään sen enempää kuin on aivan pakko. (Kesästä tullee mielenkiintoinen.) Lisäksi murtuisin noin kolmessa viikossa opettajille asetettujen vaatimusten edessä. En näe itseäni opettamassa. Ehkei sitten kannata hakeutua alalle. Sitä paitsi olen enemmän erikoistunut alle kouluikäisten mielten saastuttamiseen.
Elämänsuuntakriisini sai lisäpontta hetkistä, jotka ajelin talla pohjassa pitkin motaria. En olekaan niin paska kuski kuin mitä olen ymmärtänyt. Vaikka luulen kyllä, että tulevan työkaverin ennustus käy hyvinkin toteen. Auto täynnä viime koulutusta kohti ryömiessämme niiautti tyyppi auton seisoksiin risteyksessä. "Tässä se Jenni ajaa kesällä kolarin." Ans kattoo. Loppukesästä ehkä, kun auto on kuulemma muutenkin menossa kuutiotarhalle.
7. huhtikuuta 2010
Laisse tombe!
Eilen eräs kertoi, kuinka oli käynyt erään kurssin vetäjän kanssa sopimassa pohdintapaperin palautukselle uutta dedistä. Professori oli letkeästi hyväksynyt ehdotetun ajankohdan ja lausahtanut, ettei se nyt päivän päälle ole. "Mieluummin minä luen ajatuksella kuin viime hetken hädässä kirjoitettua tekstiä." Eräs oli jäätynyt paikalleen: voiko tehtävät tosiaan tehdä muutoin kuin viime hetken paniikissa?
Tosiaan. Velvollisuuksien hoitaminen ajan kanssa tuntuu eksoottiselta. Kalenterini sivujen erivärinen suttu ei tarkoita, että hoidettavat asiani olisivat kovinkaan järjestyksessä - pääni sisällä on nimittäin aivan samanlaista, eriväristä suttua. Olen hyväksynyt kaaoksen, sillä saan siitä huolimatta elettyä ihan kunnialla. Vaikken esimerkiksi ala tankata kansainvälisen politiikan tenttikirjoja viikkoa ennen tenttiä kuten asiaan kuuluu vaan silmäilen niiden takakansia ja karkailen kaverille tekemään mustikkapiirakkaa kunnes tentti on seuraavana päivänä, olen saanut vajaan neljän vuoden opintojeni aikana tasan yhden hylsyn. Toki olen jättänyt menemättä lukemattomiin tentteihin, mutta useimmiten niissä on ollut kyse realistisesta luovutustappiosta. Useimmiten. Kurttuna on edellisen lisäksi myös se, että osaan suhtautua velvollisuuksiini tasan yhdellä tavalla: vakavasti. Vaikka tekisin kaiken huolella valmistautuen, stressaisin silti itseni kuolioon. Kenties laissez-aller -meiningissäni onkin kyse jonkinlaisesta puolustusmekanismista. Kunnolla nukkuminen ja syöminen sekä kavereiden kanssa hengailu saattavat oikeasti olla hyödyllisempiä selviämisessäni kuin verisilmin kirjaa eestaas hinkkaaminen. Jos kerran kykenen omaksumaan tarvittavan kahdessa päivässä, miksi lukea kahdeksaa?
Olen tosin ajatellut lakata luottamasta nopeaan lukemiseen, sillä siten en saa kaikkea (tai mitään) irti opiskelun mahdollistamasta tiedollisesta kasvusta. Kirjatentit ainakin omalla kohdallani todella ovat kertakäyttökamaa - tieto painuu lähimuistiin ja ulostuu tentissä paperille jättämättä useinkaan pysyvää jälkeä aivopoimuihini. (Voin vain toivoa, etteivät esimerkiksi lääkärit kykene purjehtimaan opintojensa läpi tällä tapaa.) Kasvatustieteen kaikki kama on tästä hyvä esimerkki. Suke sen hyvin laittoi sanoessaan, että on hirvittävää, kuinka yhdet perusopinnot on mahdollista saada suoritettua parhaalla mahdollisella keskiarvosanalla ilman, että opiksi tyrkytetty herättää ainoatakaan varsinaista ajatusta. Toisaalta kaiken ei ole tarkoituskaan kiinnostaa, ja osaan opiskelustaan saa suhtautua silkkana suorituksena (tämän itse asiassa muistan kasvatustieteen luennolta). Muutoinkin elämä tulisi osata jakaa kahteen mappiin, joista toisen sisällön suorittaa kunnolla ja toisen vähän sinnepäin. Koska en osaa jaotella velvollisuuksiani oikeasti huomiotani kaipaaviin ja pienemmälläkin metelillä hoituviin, voin huonosti.
Toipuminen alkaa tänään. Heti, kun olen saanut laitettua kirppiskamojen välitilityksen ajan tasalle, otettua enemmän selvää Kirgisian vallanvaihdoksesta, luettua Kepan lehden, pyykättyä, siivottua jääkaapin ja katseltua pesäänsä varikselta puolustavaa harakkaparia. Huomiseen tenttiin on lukematta vain puolitoista kirjaa.
Nopea lukutyyli on todella siunaus. Fit-lehden niinsiiskarikkoinenelämä-artikkelin lopussa nimittäin summattiin, miksi on kestetty. "Onneksi on ollut rinkeleitä mukana." Tai enkeleitä. What ever.
Tosiaan. Velvollisuuksien hoitaminen ajan kanssa tuntuu eksoottiselta. Kalenterini sivujen erivärinen suttu ei tarkoita, että hoidettavat asiani olisivat kovinkaan järjestyksessä - pääni sisällä on nimittäin aivan samanlaista, eriväristä suttua. Olen hyväksynyt kaaoksen, sillä saan siitä huolimatta elettyä ihan kunnialla. Vaikken esimerkiksi ala tankata kansainvälisen politiikan tenttikirjoja viikkoa ennen tenttiä kuten asiaan kuuluu vaan silmäilen niiden takakansia ja karkailen kaverille tekemään mustikkapiirakkaa kunnes tentti on seuraavana päivänä, olen saanut vajaan neljän vuoden opintojeni aikana tasan yhden hylsyn. Toki olen jättänyt menemättä lukemattomiin tentteihin, mutta useimmiten niissä on ollut kyse realistisesta luovutustappiosta. Useimmiten. Kurttuna on edellisen lisäksi myös se, että osaan suhtautua velvollisuuksiini tasan yhdellä tavalla: vakavasti. Vaikka tekisin kaiken huolella valmistautuen, stressaisin silti itseni kuolioon. Kenties laissez-aller -meiningissäni onkin kyse jonkinlaisesta puolustusmekanismista. Kunnolla nukkuminen ja syöminen sekä kavereiden kanssa hengailu saattavat oikeasti olla hyödyllisempiä selviämisessäni kuin verisilmin kirjaa eestaas hinkkaaminen. Jos kerran kykenen omaksumaan tarvittavan kahdessa päivässä, miksi lukea kahdeksaa?
Olen tosin ajatellut lakata luottamasta nopeaan lukemiseen, sillä siten en saa kaikkea (tai mitään) irti opiskelun mahdollistamasta tiedollisesta kasvusta. Kirjatentit ainakin omalla kohdallani todella ovat kertakäyttökamaa - tieto painuu lähimuistiin ja ulostuu tentissä paperille jättämättä useinkaan pysyvää jälkeä aivopoimuihini. (Voin vain toivoa, etteivät esimerkiksi lääkärit kykene purjehtimaan opintojensa läpi tällä tapaa.) Kasvatustieteen kaikki kama on tästä hyvä esimerkki. Suke sen hyvin laittoi sanoessaan, että on hirvittävää, kuinka yhdet perusopinnot on mahdollista saada suoritettua parhaalla mahdollisella keskiarvosanalla ilman, että opiksi tyrkytetty herättää ainoatakaan varsinaista ajatusta. Toisaalta kaiken ei ole tarkoituskaan kiinnostaa, ja osaan opiskelustaan saa suhtautua silkkana suorituksena (tämän itse asiassa muistan kasvatustieteen luennolta). Muutoinkin elämä tulisi osata jakaa kahteen mappiin, joista toisen sisällön suorittaa kunnolla ja toisen vähän sinnepäin. Koska en osaa jaotella velvollisuuksiani oikeasti huomiotani kaipaaviin ja pienemmälläkin metelillä hoituviin, voin huonosti.
Toipuminen alkaa tänään. Heti, kun olen saanut laitettua kirppiskamojen välitilityksen ajan tasalle, otettua enemmän selvää Kirgisian vallanvaihdoksesta, luettua Kepan lehden, pyykättyä, siivottua jääkaapin ja katseltua pesäänsä varikselta puolustavaa harakkaparia. Huomiseen tenttiin on lukematta vain puolitoista kirjaa.
Nopea lukutyyli on todella siunaus. Fit-lehden niinsiiskarikkoinenelämä-artikkelin lopussa nimittäin summattiin, miksi on kestetty. "Onneksi on ollut rinkeleitä mukana." Tai enkeleitä. What ever.
4. huhtikuuta 2010
Pääs, iäinen
Huh-huh siis. Kasvatustieteen perusopintojen kokonaismerkintä on kokonaan minun. Juhlat ovat venähtäneet pitkiksi - jo muutaman päivän ajan olen nautiskellut siideristä ja tupakasta. Kai se on tää kevät, ja pienet saavutukset. Ensimmäinen kesätyökoulutuskin jätti hyvän mielen ja odotuksen, jollaista en ole hetkeen makustellut. Uuteen ja jännittävään kuuluu myös työmatkakäyttöön tuleva kesäauto, jonka rattiin saatan kuulemma päästä, mikäli hanskalokerossa on aina kyydittäville rohkaisuryyppyä. Katsotaan, kuinka kalliiksi tulee. Toivon, että kosla on hyvin vakuutettu. (Kuis on, S?)
Lomailu on mehevää. Varsinkin, jos todella on sitä lomaa. Tällä hetkellä pitäisi veret korvista tulvien lukea ensi viikon tenttiin, kun sain jo työvuorotkin tehtyä. Ei jaksa. Otan mieluummin kolmannentoista pääsiäiskonvehdin. Eilenkin karkasin suoraan töistä veljelleni ottamaan parit kuvat isoksi venyneestä vauvasta, joka nopeasta kehityksestä ennustaen lähtee jo kohta kävelemään. Eikä yhtään vierastanut, vaikka ei ihan hetkeen oltu nähty. Suu auki vain odotteli, koska tulee seuraava lentokoneellinen luumusosetta. Sold!
Radanvarsikaupungin katujen lätäköistä heijastuu sumuinen taivas. Olen täyttänyt kunniallisen kansalaisen velvollisuuteni, ja tänään aion maistella mallasta. Mikäli pääsen uimalla perille.
Lomailu on mehevää. Varsinkin, jos todella on sitä lomaa. Tällä hetkellä pitäisi veret korvista tulvien lukea ensi viikon tenttiin, kun sain jo työvuorotkin tehtyä. Ei jaksa. Otan mieluummin kolmannentoista pääsiäiskonvehdin. Eilenkin karkasin suoraan töistä veljelleni ottamaan parit kuvat isoksi venyneestä vauvasta, joka nopeasta kehityksestä ennustaen lähtee jo kohta kävelemään. Eikä yhtään vierastanut, vaikka ei ihan hetkeen oltu nähty. Suu auki vain odotteli, koska tulee seuraava lentokoneellinen luumusosetta. Sold!
Radanvarsikaupungin katujen lätäköistä heijastuu sumuinen taivas. Olen täyttänyt kunniallisen kansalaisen velvollisuuteni, ja tänään aion maistella mallasta. Mikäli pääsen uimalla perille.
26. maaliskuuta 2010
Häpiäisit
Joku holtiton ihmisraunio vinguttaa pankkikorttiani siihen malliin, että kotiarestin soisi kestävän ensi perjantaihin saakka. Vahinko vain, että sunnuntaina on ensimmäinen kesätyökoulutus, jonne päästäkseen on pakko availla lompakkoa junamaatilla. Noh, mieluumminhan sitä lukee präniköitä sarjakuvia kuin syö ruokaa. Ja jotain palkkaakin kai lorahtaa tilille ensi viikon kuluessa, joten ei tässä kerjuulle tarvitse lähteä.
Olen iloinen. Monesta syystä! Kävin tänään paitsi venäjäntunneilla, myös kirjastossa, kahdessa sarjakuvanäyttelyssä, kirpputorilla ja Ruohonjuuressa. Lihaksia vihloi ja kengät kastuivat, mutta päivä oli kevään lämpimin. Odotan kesää. Ja työmatkoja, jotka tulen käyttämään ainoastaan Iijoen lukemiseen. Odottelen itse töitäkin; aion mokailla ruhtinaallisesti, kasvattaa itseluottamustani (sekä paskanpuhumisen taitoa ...jos mahdollista) ja puhua kaikilla osaamillani kielillä - kovaan ääneen. Mää olen hyvä, mää olen paras. Kuljen kesän rinnat niin rottingilla että liiveistä ratkee saumat. Varokaa vaan silmiänne siellä takarivissä.
Kaikkein iloisin olen villieläimestä, joka on tuonut elontien ponnistelunsa parin metrin päähän ikkunastani. Voin seurata tuntikausia, kun harakka rakentaa pesää.
Olen iloinen. Monesta syystä! Kävin tänään paitsi venäjäntunneilla, myös kirjastossa, kahdessa sarjakuvanäyttelyssä, kirpputorilla ja Ruohonjuuressa. Lihaksia vihloi ja kengät kastuivat, mutta päivä oli kevään lämpimin. Odotan kesää. Ja työmatkoja, jotka tulen käyttämään ainoastaan Iijoen lukemiseen. Odottelen itse töitäkin; aion mokailla ruhtinaallisesti, kasvattaa itseluottamustani (sekä paskanpuhumisen taitoa ...jos mahdollista) ja puhua kaikilla osaamillani kielillä - kovaan ääneen. Mää olen hyvä, mää olen paras. Kuljen kesän rinnat niin rottingilla että liiveistä ratkee saumat. Varokaa vaan silmiänne siellä takarivissä.
Kaikkein iloisin olen villieläimestä, joka on tuonut elontien ponnistelunsa parin metrin päähän ikkunastani. Voin seurata tuntikausia, kun harakka rakentaa pesää.
24. maaliskuuta 2010
Yhyy siis
Brrbbblltt.
Harjoittelen tyyneyttä ja välinpitämättömyyttä sellaisten asioiden edessä, joihin en voi vaikuttaa.
Tosi moni on tällä hetkellä Yo-talolla lavatanssaamassa. Meitsi puolimakaa jääkylmässä kämpässä tenttikirjan kanssa ja turhautuu sivu sivulta enemmän. Tosi moni nauttii varmaan olustakin.
Kahdella eri naapurilla on kekkerit. Kumpikaan ei kuuntele hyvää musiikkia tai taida huutamatta keskustelun taitoa. Moni nauttii tuolla seinien takana varmaan olustakin.
Kadut ovat yhtä vuorotellen toistuvaa liukkautta ja loskaa. Lenkillä, kaupassa tai asioilla käynti ei suju ilman piakkoin aktualisoituvaa lonkkaleikkausta, tai pahempaa: läpikastuneita kenkiä. Onneksi sentään aurinko paistaa, ja jokakeväinen Schmerz on jäänyt tulematta.
Itsekurini ei riitä kukkaron kiinni pitämiseen. En osaa olla tarttumatta tilaisuuteen, olipa se sitten huono tai hyvä. Tänäänkin ostin mineraalimeikkejä (oli loppu), housut (ensimmäinen parini pariin vuoteen - väärän väriset ja 15 cm liian pitkät MUTTA hyvin halvat), korvakorut (noku oli punaset) ja ponnareita (mätsäsivät edellisiin). Ruokakaupastakaan en oikeasti olisi tarvinnut mitään - kaikkein vähiten seesaminsiemennäkkileipää, pikkukurkkuja tai lisää vichyä.
Pitkäjänteisyyteni ei riitä kieltenkursseilla käymiseen. Annan laiskuudelle perään heti, kun läsnäolopakkoa ja eteenpäin ruoskivaa motivaatiota ei ole. Kun on liikaa hommaa, ei huvita edes aloittaa. Olispa jo kesä, ja vain muutama huoleton tentti työn lomassa. (Ihan kuin tuleva työni olisi jotenkin helppoa ja leppoisaa.)
Älykkyyteni ei riitä filosofian tenttikirjaan.
Husserl kutsuukin ohjelmaansa osittain "loogisen epistemologiaksi", jossa "looginen" ei viittaa ainoastaan propositionaaliseen logiikkaan vaan fenomenologisessa analyysissä paljastuviin kokemuksen apriorisiin rakenteisiin yleensä. Koska Heideggerin ontologinen analyysi pyrkii Laskin postuloiman kokemustiedon konkreettisen kohteen hahmottamiseen ja koska Heideggerin näkökulmasta vain konkreettisen, ajallis-avaruudellisen kohteen välitön paljastuminen ontologisessa analyysissä mahdollistaa tieteellisen tiedon metafyysisen oikeutuksen, ei Husserlin ohjelmasta ollut sellaisenaan Heideggerin tarkoittamaksi metafysiikaksi.
Täh?
Harjoittelen tyyneyttä ja välinpitämättömyyttä sellaisten asioiden edessä, joihin en voi vaikuttaa.
Tosi moni on tällä hetkellä Yo-talolla lavatanssaamassa. Meitsi puolimakaa jääkylmässä kämpässä tenttikirjan kanssa ja turhautuu sivu sivulta enemmän. Tosi moni nauttii varmaan olustakin.
Kahdella eri naapurilla on kekkerit. Kumpikaan ei kuuntele hyvää musiikkia tai taida huutamatta keskustelun taitoa. Moni nauttii tuolla seinien takana varmaan olustakin.
Kadut ovat yhtä vuorotellen toistuvaa liukkautta ja loskaa. Lenkillä, kaupassa tai asioilla käynti ei suju ilman piakkoin aktualisoituvaa lonkkaleikkausta, tai pahempaa: läpikastuneita kenkiä. Onneksi sentään aurinko paistaa, ja jokakeväinen Schmerz on jäänyt tulematta.
Itsekurini ei riitä kukkaron kiinni pitämiseen. En osaa olla tarttumatta tilaisuuteen, olipa se sitten huono tai hyvä. Tänäänkin ostin mineraalimeikkejä (oli loppu), housut (ensimmäinen parini pariin vuoteen - väärän väriset ja 15 cm liian pitkät MUTTA hyvin halvat), korvakorut (noku oli punaset) ja ponnareita (mätsäsivät edellisiin). Ruokakaupastakaan en oikeasti olisi tarvinnut mitään - kaikkein vähiten seesaminsiemennäkkileipää, pikkukurkkuja tai lisää vichyä.
Pitkäjänteisyyteni ei riitä kieltenkursseilla käymiseen. Annan laiskuudelle perään heti, kun läsnäolopakkoa ja eteenpäin ruoskivaa motivaatiota ei ole. Kun on liikaa hommaa, ei huvita edes aloittaa. Olispa jo kesä, ja vain muutama huoleton tentti työn lomassa. (Ihan kuin tuleva työni olisi jotenkin helppoa ja leppoisaa.)
Älykkyyteni ei riitä filosofian tenttikirjaan.
Husserl kutsuukin ohjelmaansa osittain "loogisen epistemologiaksi", jossa "looginen" ei viittaa ainoastaan propositionaaliseen logiikkaan vaan fenomenologisessa analyysissä paljastuviin kokemuksen apriorisiin rakenteisiin yleensä. Koska Heideggerin ontologinen analyysi pyrkii Laskin postuloiman kokemustiedon konkreettisen kohteen hahmottamiseen ja koska Heideggerin näkökulmasta vain konkreettisen, ajallis-avaruudellisen kohteen välitön paljastuminen ontologisessa analyysissä mahdollistaa tieteellisen tiedon metafyysisen oikeutuksen, ei Husserlin ohjelmasta ollut sellaisenaan Heideggerin tarkoittamaksi metafysiikaksi.
Täh?
19. maaliskuuta 2010
Rotaatioratkaisuna oli varimax
Se on ohi.
Viimeinen kasvatustieteen perusopintojen lörähdys lähti arvosteluun muutama tunti sitten. Oli angstia, oli hikeä, oli verikyyneleitä. Laitosten yleisen pelleilymeiningin lisäksi aiheutti viimeinen, sivuaineopiskelijoille suunnattu vaihtoehtoinen suoritusmuoto runsaasti lisävitutusta: kokonainen kurssi tuli korvata tenttimällä kolme väitöskirjaa. Naama repiytyi noin kolmisensataa kertaa irti silkasta epäuskosta tutkimuksia tankatessa. Mennyt viikko on tuntunut siltä kuin joku olisi sahannut aivojani piikkilangalla edestakaisin. Mutta nyt se on valmis. Viimeinkin.
Tenttihän ei siis ole mitenkään varmasti läpi. Aion silti mennä juhlakaljalle illalla. Haha! HAHA! HAA!
Juhlistin erinomaisuuttani jo kahdella kirpparikäynnillä. Saldo ei ollut aivan yhtä muhkea kuin pari viikkoa sitten, jolloin löysin vuosia etsimäni, justsiistietyn aikakauden toimivan karttapallon - kahdella eurolla. Kyllä.
Omatkin kamat odottavat yhä raa'asti niittävää kirpputorikättä. Lähinnä katiskankohoiksi kelpaavat kirjat saavat mennä, auttamatta ja lopullisesti pieneksi jääneet vaatteet samoin. Vaikka on mulla kai tavaraa melko vähän, jos ne yhä mahtuvat kokonaisuudessaan pakettiautoon. Silti: vähemmän on enemmän.
Ostin muuten just 12 vanhaa Hevoshullun numeroa. Osassa oli vielä tarrat kiinni!
Viimeinen kasvatustieteen perusopintojen lörähdys lähti arvosteluun muutama tunti sitten. Oli angstia, oli hikeä, oli verikyyneleitä. Laitosten yleisen pelleilymeiningin lisäksi aiheutti viimeinen, sivuaineopiskelijoille suunnattu vaihtoehtoinen suoritusmuoto runsaasti lisävitutusta: kokonainen kurssi tuli korvata tenttimällä kolme väitöskirjaa. Naama repiytyi noin kolmisensataa kertaa irti silkasta epäuskosta tutkimuksia tankatessa. Mennyt viikko on tuntunut siltä kuin joku olisi sahannut aivojani piikkilangalla edestakaisin. Mutta nyt se on valmis. Viimeinkin.
Tenttihän ei siis ole mitenkään varmasti läpi. Aion silti mennä juhlakaljalle illalla. Haha! HAHA! HAA!
Juhlistin erinomaisuuttani jo kahdella kirpparikäynnillä. Saldo ei ollut aivan yhtä muhkea kuin pari viikkoa sitten, jolloin löysin vuosia etsimäni, justsiistietyn aikakauden toimivan karttapallon - kahdella eurolla. Kyllä.
Omatkin kamat odottavat yhä raa'asti niittävää kirpputorikättä. Lähinnä katiskankohoiksi kelpaavat kirjat saavat mennä, auttamatta ja lopullisesti pieneksi jääneet vaatteet samoin. Vaikka on mulla kai tavaraa melko vähän, jos ne yhä mahtuvat kokonaisuudessaan pakettiautoon. Silti: vähemmän on enemmän.
Ostin muuten just 12 vanhaa Hevoshullun numeroa. Osassa oli vielä tarrat kiinni!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)