Tahdon kaljalle

Vannoin tänään kautta likaisen tukkani, että kotiin päästyäni pistäisin pään narikkaan ja viihdettä vinkumaan. Aamukasista riehuminen ainedidaktisen tutkimuksen, tunneilla havainnoinnin ja ryhmänohjauksen jälkeen päätin sitten kuitenkin vielä kotona pyykätä, siivota ja kirjoittaa ensimmäisen seminaaripohdintapaperini (päivän etuajassa, wuhuu!). Periaatteessa aloitin tänään siis graduni työstämisen. Hullua.

Pedagogiset lähtenevät piakkoin rullaamaan koko voimallaan. Ainedidaktiikan ensimmäinen päräytys on ohitse ja stoalainen hymypyllyys saanut tehoharjoitusta. Oppitunteja on jonkun verran tullut havainnoitua, omat harjoitustunnit alkavat vasta myöhemmin (eli ihan kohta). Perusfiilis koululla on ollut yllättävän hyvä, vaikka nähtyjen oppituntien perusteella opetustyön arki on todellakin yhtä paljon käyttäytymisen perusasioiden kuin itse asiasisältöjen välittämistä. Lukiolaisillekaan ei kaikille ole ihan selvää, että tunnilla on oma suu kiinni, kun opettaja puhuu, tai että ne kännykät pysyvät siellä laukussa tunnin ajan. Shocking. Tosin siellä takarivissäkin alkoi kyllä ajatus harhailla, ei siinä mitään. Pitkä päivä on pitkä päivä, varsinkin kun ei siis ollut mitään hajua, mikä sen keskellä Venäjää sijaitsevan ja maantiedon karttakokeessa kysytyn sinisen läiskäleen nimi vois olla.

Huomenna en kyllä aio muuta kuin käydä yliopistolla syömässä. Ja hakemassa kandinpaperit.

Tää ei huvita mua ollenkaan,
Tai aivan vähän vaan.
Mä tahdon kaljalle - - -

Ruisleivästä

Tänään oli kiva päivä, tämä. Mitä muuta voi sanoa kivan työhönperehdytyksen, Pyynikin näkötornin kahvilan munkkien, pienen shoppailun (vahinkolöytökengät, Obama-purkkaa) ja Napolin pastalautasen jälkeen? Kotiin tultuani vielä pyykkäsin, tiskasin, raivasin ja imuroin - lähinnä siksi, että huomenna tulee jotain isännöitsijätoimiston tyyppejä tekemään kuntokartoitusta. Pitihän kaikki seksit, huumeet ja rokkenrollit (pölyt, tamponit ja André Wickströmin sketsi-DVD) siivota toki piiloon. Toivottavasti tekevät jotakin tuolle roskakaappiin röyhkeästi vuotavalle vesihanalle.

Huomenna pitäis intopiukeena olla aamukahdeksalta tutustumassa muihin pedaryhmäläisiin. Voi juma. Aamuvarhainen ajankohta lienee yksi piiskauskeinoista, joilla jämäkiintiöläisiin saadaan tampattua opettajuushenkeä. Eilen meinasi luennolla hajota naama kasvun ja matkan metaforiin. Muuta en sieltä oikein muistakaan - paitsi sen, että kyseisen opintojakson eräs tavoite on oppia kohtaamaan matemaatikko.

Saat olla varma/ pian kaiken jo peittävi yö. Kyllä tää tästä. Pidän pimeästä.

Liian läskejä skeittaamaan

Jännän ääri on tulossa tutuksi. Menin työhaastatteluun ääni käheänä, vaatteet sateesta märkinä ja otsalla kuumeinen hiki - ja sain paikan. Nyt on ensi vuodelle parin muun kiirettä ja stressiä aiheuttavan asian lisäksi kaksi työpaikkaa, kiitos alhaisten palkkojen ja vähäisten työtuntien. Loistoa! Aion selvitä, itsepä olen kuseni keittänyt.

Vapaaviikko lurahti jonnekin. Piti joku seminaariaihekin päättää, mutta mitäs tuosta. Työkaverikin kertoi vääntäneenä oman työnsä kokonaan viime tammikuussa. Luulen, etten ehkä pysty/lähde samaan. Turhaa ressiä ajattelin joka tapauksessa vältellä, eli toisin sanoen opetella erottamaan se turha ressi tarpeellisesta. Ahdistuksen vyöryessä päälle täytyy kai vain ajatella äiteetä, joka kieltäytyy murehtimasta tulevaa, vaikka uusiva syöpä on vain punareunaisen kirjekuoren päässä.

Mikähän siinä muuten nyt on, etten osaa vältellä krapulaa? Eilenkin piti juhlia (uutta työpaikkaa, kai, vaikka joku näytelmäkin oli haudattavana) vain parin kaljan kanssa, mutta jotenkin huomasin taas sössöttäväni superpaskaa tuntemattomien kanssa Mannerheim-taulun alla (mitä kyllä tapahtuu usein selvinpäinkin). Darrapäisenä piti tänään sitten vääntää italianpataa (liian suolaista) ja lukea liikaa Irvingin uusinta (liian hidastempoista, ja sivut ketsupissa). Isosiskon (joka omistaa lukemani Irvingin) synttärilahjakin jäi Tampereelle, joten ostin kiivin ja käärin sen lahjanauhaan (liian hauskaa). Muuta en tänään olekaan saanut aikaan.

Parhaillaan pitäisi vääntää jotain ennakkotehtävääkin muutaman päivän päästä alkavia pedaopintoja varten. Niin vissiin, kun italodiskon kuunteleminen käsi lakupussissa nyt vaan on kivempaa.

Termari kuumana

Kirjoitan tämän vielä kerran ylös eräälle apinalle: EI KIPEÄNÄ TÖIHIN. Kolme päivää puolikuntoisena (joista viimeinen pää aavistuksen kipeänä illalla nurmikolla nautitusta cavasta) duunissa johti nyt siihen, että jouduin siirtämään tämänpäiväistä työhaastattelua myöhemmäksi. Kolme jaksoa Olipa kerran ihmistä ei jostain syystä auttanut oloon - puhumattakaan kalenteriin vilkaisusta. Päiviin ei näytä mahtuvan edes pierunvinkaisua koko syksynä, vaikka jotain töitäkin pitäis tehdä ja vaikka elääkin niinQ. Mut ei sitten. Fine. Meitsi taipuu tuulessa kuin pajunvitsa.

Kivaakin on pitänyt tässä loppukesän iloksi. Särkänniemessä lähti ääni, käsi taputti kirjavaa muulia ja vaatteet kastuivat moneen kertaan. Tyhjinä palautetut tenttikonseptit unohtuivat. Lasejakin on tullut kilisteltyä ja ties mille. Akut ovat miltei latingissa ensi viikolla alkavaan vuoden kestävään rutistukseen, paitsi etteivät ole. Ei auta muu kuin autopilotti ja vahva kahvi.

Iltaisin tulee häkellyttävän pimeää - kaivoin jo heijastimet käden ulottuville. Kai se on syys, kun sukkahousut ovat paksuuntuneet samaa tahtia pilvien kanssa.

Sataa vanhoihin lätäköihin.

Kerrankin bizniz-luokkaan

No nyt on aikuinen olo, mietiskelin täyttäessäni VR:n sivuilta löytyvää myöhästymiskorvauslomaketta. Perjantai 13. päivä näytti kyntensä matkan varrelle paskoutuneena junana ja kolmisen tuntia kestäneenä pelleilymeininkinä. Seistiin niin ikään etelään matkalla olleen S:n kanssa Hämeenlinnan asemalla odottelemassa seuraavaa iiseetä ja tuumattiin, että tästä puuttuu nyt enää räntäsade. Kun kaksi konnaria kuulutti junistaan samaa asiaa samaan aikaan toisistaan ilmeisesti tietämättä, piti tanssia oikein informaatioyhteiskuntatanssi. S:llä putos vielä jätskistä suklaat asemahallin lattialle. Että tänne niitä korvauksia (5,50e), saatana!

Tanssin äsken myös jääkaapinuusimistanssin. Pääsen eroon tuosta hirviöstä, jonka tuleen roihahtamista olen jännännyt jo vuoden päivät. Skool.

Kesä on mennyt jonnekin, ja hyvä niin. Työpäiviä on jäljellä enää kuusi - meitsi selvis! Duuni toki jatkuu syksyllä viikonloppuisin, mutta kuitenkin. Odotan jo päivien viilenemistä. Sais tulla vettä kuin aisaa ja mielellään tuulla niin, että naamasta lähtee iho. Hellettä en jaksa enää. Yhtään, mä sanon. Odotettavaa on muutakin, pedagogiset ja seminaari nyt pienimpinä. Lukupiiriäkin on tulollaan. Onneksi on ässä pedaryhmä, jonka kanssa jakaa ylämäet.

Bleääääärgghhh. Pari tuntia sitten oli Sinkkiksen ykköskauden kakkoslevy kuumana asemassa, kädessä pientilasiideriä ja lautasella muhkeaa salaattia. Nyt on pullo ja lautanen tyhjinä, kipeät viisaudenhampaat ja parisataa sivua tenttikirjaa. Melkein kiinnostaa.

похмелье

Olen aikamoinen martta. Poimittuani huimat neljä litraa punaviinimarjoja ja saatettuani ne pakastuskuntoon leipaisin vielä äsken parsakaali-sipuli-kirsikkatomaatti-paprika-savutofupiirakkaa. Mitalia tänne!

Ostin kyllä loppuviikon työeväiksi pari tölkkiä hernekeittoa ja avasin just palkkiokaljan, muttei kerrota kenellekään.

Kenellekään ei sovi myöskään kertoa, että tuli oltua vähän humalassa tuossa viikonloppuna, pitkästä aikaa. Joku ilmeisesti kaatoi kurkkuuni useammankin liikaa, vai miten se nyt meni. Joka tapauksessa muistan muutamien muovimukiskoolauksien päälle esimerkiksi ähkineeni bajamajassa ja maanneeni selälläni pimeässä puistossa. Kadotin myös sukkani. Mitalia tänne!

Tuli tänään myös, itsetuhoiselle luonteelleni ominaisesti, lupauduttua jo ties monennelle kotimaanreissulle äitini kanssa. Kolmen junanvaihdon päähän.

Talo, jonka anteliaasta pihasta marjani hain, oli muuten päässyt aavistuksen kärsimään viimeöisestä myrskystä. Pihalammen rannalla seissyt mänty oli kaatuessaan halkaissut talonpäädyn terassin ja vetänyt nurtsille palasen katonkulmaakin. Kolme metriä oikealle, ja koko talo olisi romahtanut. Kiva. Sähkötkin katkesivat vielä kahteen kertaan ruokaa tehdessämme. Itse kyllä nautin myrskystä - kaupunkitalon ylimmässä kerroksessa. Harvoinpa sitä pääsee katselemaan tällaista sähinää. Luulen, että idästä tullut metsäpalosavusumu teki esityksestä vielä mahtavamman. Koko horisontin mittaiset salamat pääsivät valaisemaan koko taivaan, kun sumu hajotti valoa laajalle. Istuin ja tuijotin. Vesi runnoi asfalttia, ja salamat haaroittuivat alas juostessaan kuin taisteluun valmistautuvan hirven sarvet.

Pirskahtelee

Äiti sai viime kuussa syntymäpäivälahjaksi vain kortin, jossa kerrottiin jonkin hauskan odottavan syksymmällä. Lauantaina siihen hauskaan kuului viiniä ja traktorikyytiä.

Ristiriitaiset fiilikset - huomenna pitäisi valua yliopistolle ilmoittautumaan pedaopintoihin. Aion nyt katsoa tämän kortin. Annoin itselleni luvan lopettaa shaiba kesken, jos siltä tuntuu. Kai tässä vielä kaksi rankkaa vuotta jaksaa? Sen jälkeen voikin hajoilla työelämään ihan sadalla prosentilla, kun on iso G tehty. (Eilen eräs kuusivuotias kysyi: "Millon susta tulee niinku aikuinen?" En tiennyt.)

Pitää muuten toivoa, että maksuni on jo mennyt rekisteriin, muutoin joudun apinuuksissani turvautumaan johonkuhun onnettomaan tuttuun ja valtakirjaan. Mitäs pitää maksaa ylioppilaskunnan maksu näin lähellä viimeistä ilmoittautumispäivää. Kuka käski, läski, hä?!