Sanon tämän nyt painokkaasti ja virallisesti:
Minä olen vanha.
Eilen oli mahtavaa. Vedin niskaani avoanoppini joululahjaksi antaman uuden hippamekon ja lähdin törpöttelyyn. Kävin syömässä kallista hippisafkaa, Stockalla etsimässä etelänreisusa käyttöön ottamaani ja mahdottomalle iholleni sopivaksi havaittua kosmetiikkaa (turhaan - ostin kostoksi aivan heleevetin kallista lärvirasvaa) ja vedin hyvässä seurassa kaljaa etukorttiravintelissa. Siitä hyppäsimmekin ratikkaan ja jäähallin eteen jonottamaan keskelle 6996 muuta tyyppiä, joita liikutti joko presidenttipeli, comeback-keikka tahi molemmat.
Lämppäriesiintyjien joukosta löytyi aivan helmiä (Eero Raittinen! Hector! Paula & Mira! Aijjai!), eikä itse ehdokkaankaan pönötyshetki ollut huono. Ei todellakaan. Tyypin lämpö ja inhimillisyys - tärisevine käsineen - välittyi kenttäkatsomon puoleenväliin saakka aivan kevyesti. Puhe kirvoitti lukemattomat vilpittömät väliaplodit. Katsellessani Haavistoa lavalla puolisoineen puki vieressäni seissyt nainen sanoiksi omatkin ajatukseni. "Onko tää todella Suomi? Oikeesti? Tää on aivan mahtavaa." Mahtava oli myös lavalle roudauksen ja yleisön välihuilin perään noussut posse.
Halli repesi uskomattomaan myrskyyn, kun Ultra Bra asettui paikoilleen. Heikon valon ensimmäisten sointujen noustessa ilmoille tuntui koko paikka räjähtävän. Lauloin mukana aina, kun sain ääneni tasaiseksi - voin kertoa, että se särkyi usein. Hei kuule Suomi -vedon moniäänisen vyöryn aikana oli yhteenkuuluvuuden tunne käsinkosketeltava. Kukapa ei haluaisi kotipaikastaan sellaista iloista maata?
Keskustassa imaisimme vielä yhdet ja sen perään hain nälkääni - päivällä nautitun terveyslautasen vastapainoksi - cunnon wanhan aian snägäriranut. T-junan nyrjähtäneessä tunnelmassa jaoin appeeni niinikään cunnon wanhan aian likaisen hipin kanssa, ja loppumatka menikin mukavasti jutellessa, kaikilla mausteilla.
Miksi siis olen vanha? No koska a) hipinperkele kutsui aavistuksen kauhtumaan päässyttä tarinamme sankaria promilliensa läpi ja tarkkasilmäisen leikkisästi loppumatkan mittaan "mammaksi", ja b) koska mulla on krapula. Parista kaljasta ja Grandi-mehusta. Tämän lisäksi väsyttää, kuvottaa ja korvissa humisee Pohjois-Karjalan jok'ikinen havupuu kuin Tapani-myrskyn aikaan. Mä en kestä.
Sankarimme mönkii sänkyyn ja ottaa vähän unta tauluun. Katsoo sinne peiliin huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti