Joo. Kaipailen enemmän tai vähemmän portieerimaista otetta niskaan ja hanuriin. Opiskelijaidentiteettini on pahasti hämärtynyt - en osaa enkä halua kieltäytyä sijaisuuksista, vaan siirrän tenttejäni ja graduntekoa jatkuvasti tuonnemmaksi. Ei oikein toimi. Sen lisäksi, että stressi vain kasvaa, ei valmistumisesta tule tällä tahdilla yhtään mitään.
Töissä on tottakai pakko nyt käydä, koska opintotukeni on finito. Mitä täytyy harjoitella onkin kieltäytymisen taito. Aina ei tarvitse mennä. (Varsinkaan, jos soitetaan aamulla 07.59 ja tiedustellaan, ehdinkö varttia yli alkavalle tunnille!) Onneksi sijaisuuksia on mukava tehdä. Kokemus karttuu, samoin itsetuntemus. Naurattaa ja itkettää, usein molempia. Tienestitkin lämmittävät kovasti sydäntä, onhan tuntipalkka parempi kuin missään koskaan, ihmisenpalkan tasalla siis. Täyteen tuntirahaan on toki vielä matkaa, mutta kaikki ajallaan. Töiden epävarmuudesta en sitten pidäkään. Tahtoisin niin paljon mieluummin työvuorolistan ja lukkoonlyödyt vuorot, jotta aikataulujen ja ylipäänsä elämisen suunnittelu olisi helpompaa - tai itseasiassa edes mahdollista. Perustilanne nykyisin tuntuu olevan sellainen, että sunnuntaina kalenteria katsellessani korvamerkkaan tietyt päivät graduntekoon, puhkun intoa ja sitten vastaankin puhelimeen. Viikko töissä, ei mitään asiaa arkistoon, ja minä kiroilen, kuinka tässä nyt näin kävi.
Onneksi olen sentään ollut terveenä viime päivät. Kaikki ne uhraamani kissanpennunsikiöt alkavat toimia.
Tänään ei ole töitä, huomiselle en niitä ota. Pakkaan kohta kassiini lompsan, kameran ja korvatulpat. Jos saisin siivet ja purjeen, voisin lentää onnelaan/ vaan estävät järki ja tunne, jos eivät ole valloillaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti