-tentti meni päin helvettiä kahden tunnin yöunien jälkeen, lohdukkeeksi ostin Vonnegutin Maattoman miehen
-luulin saavani harmonisen autokyydin Tampereelta etelään, mutta jouduinkin tingeli-tangeli-Ideaparkiin (vain siellä sumpinjuonti ja vessassakäynti voi viedä 55 minuuttia)
-huomenna pitäis painaa työvuoro ja meikä on gänässä ja kuuntelee Pet Shop Boysia puoli kolmelta yöllä
- - - - - - -
Miltei tasan kaksi vuotta sitten:
"Lisäksi joku onnistui voimaan pahoin baarin vessan lavuaariin, ja se en ollut minä.
Palellutin tänään kookospähkinän.
Huomenna leivon tiikerikakun ja laitan pakettiin Tarmon lahjan. Olen melkein yhtä säälittävä kuin Siwan kassa, joka kertoi ostaneensa koiralleen 40 euroa maksaneen joulukalenterin.
Viime viikonloppuna otin osaa semi-esimieheni isoveljen 40-vuotisjuhliin, joilla puhuttiin ruotsia ja keilattiin. Työaikani meni skumpan juomiseen ja puheiden kuuntelemiseen."
Tänäkin vuonna siirtyy tiikerikakku joululahjana Hyvinkäältä pääkaupunkiin, eikä siitä ei ole kauaa, kun viimeksi jäädytin kookospähkinän. Työaikani käytän nykyisin lähinnä hikoiluun ja sen miettimiseen, miten feikiltä hymyni tänään näyttää. Mutta hei, huomisen palkalla ostaa laatujalustan. Oi onnea.
miksi, miksi
16. joulukuuta 2007
14. joulukuuta 2007
Pieni ruumis, iso pää
Huomenna aamukymmeneltä avaan tenttikuoren Pirkanmaalla ja hakkaan otsallani pöytään internationaalin tahdit. Lukematta näin reilut yksitoista tuntia ennen kuulustelua on vielä 150 sivua englanninkielistä eurooppalaisen feminismin historiaa. Harmi, etten muista ensimmäiseksi lukemastani kirjasta enää mitään, josko sitä sitten junassa selailisi. Sain tosin nuorsuomalaisuudesta kertovan kirjan luettua. Vuoteen 1917 päästyäni alkoi aihe lopullisesti vituttaa siinä määrin, että piti avata kalja. Nyt syön salaattia, jossa on RAAKAA avokadoa ja imeskelen etusormea, johon jälleen onnistuin viiltämään veitsellä. Avokado, tuo saatanallinen rasvahedelmä.
Odotan innolla myöhäistä sunnuntai-iltaa, jolloin olen palannut yhdeksän tunnin työvuorostani kotiin, läpsinyt itseeni ryhtiä ja sitten läjähtänyt sohvalle nukkumaan, vailla suoritushuolia. Maanantaina onkin luvassa äidin viihdytystä (ja sitä ennen maanista siivoamista) melkein koko päiväksi, tottakai aamuseitsemän verikokeiden jälkeen. Vasta tiistai taitaa sittenkin olla päivä, jota kannattaa odottaa - - -
Kävin viime reissusta viisastuneena (ja saadakseni edes hetkisen olla erossa kaikista Castréneista) ostamassa junalipun etukäteen, ja pysähdyin monen muun tavoin asematunnelissa kuuntelemaan nelihenkisen jousiorkesterin soitantaa. Slaavilaisesta poljennasta tulee vedet silmiin - varsinkin kun suomalaisen jähmeä, töistään palaava ja ruuhkassa marinoitunut kansa silminnähden sulaa, hymyilee kaikilla hampaillaan ja lyö kämmenillään tahtia kuin viimeistä päivää.
Toivoa on.
Odotan innolla myöhäistä sunnuntai-iltaa, jolloin olen palannut yhdeksän tunnin työvuorostani kotiin, läpsinyt itseeni ryhtiä ja sitten läjähtänyt sohvalle nukkumaan, vailla suoritushuolia. Maanantaina onkin luvassa äidin viihdytystä (ja sitä ennen maanista siivoamista) melkein koko päiväksi, tottakai aamuseitsemän verikokeiden jälkeen. Vasta tiistai taitaa sittenkin olla päivä, jota kannattaa odottaa - - -
Kävin viime reissusta viisastuneena (ja saadakseni edes hetkisen olla erossa kaikista Castréneista) ostamassa junalipun etukäteen, ja pysähdyin monen muun tavoin asematunnelissa kuuntelemaan nelihenkisen jousiorkesterin soitantaa. Slaavilaisesta poljennasta tulee vedet silmiin - varsinkin kun suomalaisen jähmeä, töistään palaava ja ruuhkassa marinoitunut kansa silminnähden sulaa, hymyilee kaikilla hampaillaan ja lyö kämmenillään tahtia kuin viimeistä päivää.
Toivoa on.
10. joulukuuta 2007
Schtreschschi
Silmäkarkki markkinoilla vaihtui sitten (lahja-)materian hamuamiseen ja jalan vaihtamiseen pankkiautomaatin jonossa. Voi kyynel, olen niin heikko. Ostin tosin vain suomalaista käsityötä tai järjestöjen arpoja, mutta silti. Onneksi puuro on hyvää. Löysin äidillekin melko täydellisen lahjan, mitä ei siis ole koskaan tätä ennen tapahtunut. Jee!
Hyvä, että yksi pelko käy toteen ajoissa, ettei tarvitse kauempaa pelätä. Pudotin siis viimein keittiöveitsen pöydältä jalkaan. Tuuri etten ihan vielä kerennyt investoida Fiskarsin hyperterävään veitsisettiin. Eikun laastaria muutama kappale haavan päälle ja prioriteettien pariin, eli tenttikirjoja tankkaamaan. Enää vajaa 700 sivua jäljellä (nuorsuomalaisista kertovaa kirjaa en ole edes avannut), ja aikaakin on ruhtinaalliset neljä päivää. Välissä pitää toki tehdä töitä ja käydä tekemässä kehitysajattelun pienempimuotoinen tentti, mutta mulla onkin superihmisen kostyymi kaapissa.
No ei. Tässä istuu laiskuuttaan kiroava tyyppi, jonka uudenvuodenlupaus kuuluu: vähemmän South Parkia, liköörikonvehteja, Täykkäreitä, netin selaamista, kirjakaupoissa hidastelua, Elisan asiakaspalvelujonossa (salaa tyytyväisenä) hyräilyä, sarjakuvakauppaan käveleskelyä ja kaappien siivoamista silloin, kun pitäisi lukea tenttiin. Puhumattakaan siis blogin päivittämisestä. Tulevaisuudessa aloitan kirjalliset työt ajoissa, enkä vajoa luennoilla miettimään luennoitsijan solmiota. Nukun ja liikun enemmän. Voin ennustaa, että lupaus pitää ehkä muutaman tunnin tammikuun puolella.
Tosin univajeesta kielivät silmäpussit jaksavat kyllä järkyttää ihan joka aamu. Olisin voinut laittaa isommankin listan elämänohjeita siihen kahdeksan vuotta täyttäneelle ojentamani leikekirjan etusivulle. Kuten vaikka ettei siihen peiliin ole pakko katsoa.
Keskiviikkona onkin sitten edessä ihan ruokatauollinen työvuoro, jihuu-u. Toivottavasti olen nyt mokailuni mokaillut, ei nimittäin ihan putkeen viimeksi mennyt - mitä nyt sopi odottaakin ihmiseltä, jonka kokemukset rahastustyöstä ovat rajoittuneet kirjojen ja korttien myymiseen museossa (...) sekä maailmankaupan jeesuksenaikaisen kassakoneen käyttöön. Onneksi samalla kassalla on kuulemma melko usein venäjäntaitoinen myyjä, hänelle voi delegoida englantia usein heikosti taitavat turistit, jotka haluavat ostaa verottomana.
Jospa sitä sitten kiltisti avaisi tenttikirjan sivulta 126 ja tuijottaisi otsikkoa Kansanvalistajien kansakunta - Kansanvalistusseura fennomanian aatteellisena ja organisatorisena keskuksena.
Hyvä, että yksi pelko käy toteen ajoissa, ettei tarvitse kauempaa pelätä. Pudotin siis viimein keittiöveitsen pöydältä jalkaan. Tuuri etten ihan vielä kerennyt investoida Fiskarsin hyperterävään veitsisettiin. Eikun laastaria muutama kappale haavan päälle ja prioriteettien pariin, eli tenttikirjoja tankkaamaan. Enää vajaa 700 sivua jäljellä (nuorsuomalaisista kertovaa kirjaa en ole edes avannut), ja aikaakin on ruhtinaalliset neljä päivää. Välissä pitää toki tehdä töitä ja käydä tekemässä kehitysajattelun pienempimuotoinen tentti, mutta mulla onkin superihmisen kostyymi kaapissa.
No ei. Tässä istuu laiskuuttaan kiroava tyyppi, jonka uudenvuodenlupaus kuuluu: vähemmän South Parkia, liköörikonvehteja, Täykkäreitä, netin selaamista, kirjakaupoissa hidastelua, Elisan asiakaspalvelujonossa (salaa tyytyväisenä) hyräilyä, sarjakuvakauppaan käveleskelyä ja kaappien siivoamista silloin, kun pitäisi lukea tenttiin. Puhumattakaan siis blogin päivittämisestä. Tulevaisuudessa aloitan kirjalliset työt ajoissa, enkä vajoa luennoilla miettimään luennoitsijan solmiota. Nukun ja liikun enemmän. Voin ennustaa, että lupaus pitää ehkä muutaman tunnin tammikuun puolella.
Tosin univajeesta kielivät silmäpussit jaksavat kyllä järkyttää ihan joka aamu. Olisin voinut laittaa isommankin listan elämänohjeita siihen kahdeksan vuotta täyttäneelle ojentamani leikekirjan etusivulle. Kuten vaikka ettei siihen peiliin ole pakko katsoa.
Keskiviikkona onkin sitten edessä ihan ruokatauollinen työvuoro, jihuu-u. Toivottavasti olen nyt mokailuni mokaillut, ei nimittäin ihan putkeen viimeksi mennyt - mitä nyt sopi odottaakin ihmiseltä, jonka kokemukset rahastustyöstä ovat rajoittuneet kirjojen ja korttien myymiseen museossa (...) sekä maailmankaupan jeesuksenaikaisen kassakoneen käyttöön. Onneksi samalla kassalla on kuulemma melko usein venäjäntaitoinen myyjä, hänelle voi delegoida englantia usein heikosti taitavat turistit, jotka haluavat ostaa verottomana.
Jospa sitä sitten kiltisti avaisi tenttikirjan sivulta 126 ja tuijottaisi otsikkoa Kansanvalistajien kansakunta - Kansanvalistusseura fennomanian aatteellisena ja organisatorisena keskuksena.
8. joulukuuta 2007
Kartalta kaukaista paikkaa
Duuni: ensimmäisen oikean työpäivän jälkeen saldona on kipeät jalat, hyperaktiivinen olo monta tuntia vuoron jälkeen ja kasvava inho kulutushyödykkeitä kohtaan. Pelottavaa, miten hyvä tahto kulminoituu kihartimiin, leivänpaahtimiin ja limukoneisiin. Muovia on toki helpompaa kääriä kaupan pakettiin kuin vaikkapa oman olkapään tarjoamista tai korvien avaamista toisen kuulumisille.
Opiskelu: kolmas tenttikirja lepää sohvalla, noin tuhannesta sivusta on näin seitsemän päivää ennen tenttiä luettuna 67. Tämänhän tiesi. Jos nyt viikon jaksaisi olla ahkerana, niin sitten pääsisi kissanpäiville ja vain puskemaan töitä vajaatehoisin aivoin. Tosin ne aivot lörähtää vajaateholle, kun vain ajattelenkin nuorsuomalaista puoluetta vuosina 1870-1918. SILTI.
Elämä: Tampere otti itsenäisyyspäivän aattona vastaan pimeänä, sateisena ja tuulisena. Ilman paikkalippua täydessä junankäytävässä vietetyn kaksituntisen jälkeen raahasin juomia Hämeenkatua pitkin ja satuin astumaan joka toiseen syvään vesilätäkköön koetellessani välttyä kaatumiselta veden liukastamalla jääpeitteellä. Perillä keskustelimme politiikasta (BB:stä), kulttuurista (viime sitsit) sekä muista ajankohtaisista aiheista (sukupuolitaudit). Sitten tie veikin keskustaan, jossa meidät sivistyneesti käännytettiin panimoravintolan ovelta. Jonkinlaisen juoppohulluuden seurauksena päädyimme viereiseen las vegas -landiaan juomaan halpaa kaljaa ja kuuntelemaan läskibassoa. Puoli neljän bussi yösijoille, Hesari jälleen ovimatolla ennen nukkumaanmenoa ja aamulla monta tuntia sketsisarjaa Lunta tupaan. (Krapula-aamuissa on parasta juuri hitaus.) Paluujuna oli tulojunan tapaan lahjakkaan myöhässä, kolea Riihimäki odottelupaikkana lahjakkaan paska ja lopulta kaverilla katsotut Linnan juhlatkin suorastaan tylsät. Toisaalta en kyllästy sylissä kehräävään kissaan tai vihreisiin kuuliin, puhumattakaan sipseillä mässäämisestä ja pukujen leikkausten arvioimisesta hyvässä seurassa. Ahh.
Huomenna on luvassa taas kovat bileet, veljentyttö täyttää kahdeksan ja mulla on sille paras lahja! Kemujen jälkeen täytynee kolistella kotiin lukemaan, että pääsis sit sunnuntai-aamuna ajoissa markkinoille Vanhalle, nauttimaan pelkästä silmäkarkista. Rasituksesta rikkoutunut rahapussin vetoketju kertoo tilini tilanteesta tarpeeksi, veronpalautukset kun menivät niihin divarikirjoihin samana päivänä kuin tulivatkin. Mikä sukanvarsi?
Ihan vaan kommenttina omaan napaan tuijottelun syytteeseen: Blogin tyylilajille on tunnusomaista ajankohtaisuus, spontaanius ja henkilökohtaisuus.
Opiskelu: kolmas tenttikirja lepää sohvalla, noin tuhannesta sivusta on näin seitsemän päivää ennen tenttiä luettuna 67. Tämänhän tiesi. Jos nyt viikon jaksaisi olla ahkerana, niin sitten pääsisi kissanpäiville ja vain puskemaan töitä vajaatehoisin aivoin. Tosin ne aivot lörähtää vajaateholle, kun vain ajattelenkin nuorsuomalaista puoluetta vuosina 1870-1918. SILTI.
Elämä: Tampere otti itsenäisyyspäivän aattona vastaan pimeänä, sateisena ja tuulisena. Ilman paikkalippua täydessä junankäytävässä vietetyn kaksituntisen jälkeen raahasin juomia Hämeenkatua pitkin ja satuin astumaan joka toiseen syvään vesilätäkköön koetellessani välttyä kaatumiselta veden liukastamalla jääpeitteellä. Perillä keskustelimme politiikasta (BB:stä), kulttuurista (viime sitsit) sekä muista ajankohtaisista aiheista (sukupuolitaudit). Sitten tie veikin keskustaan, jossa meidät sivistyneesti käännytettiin panimoravintolan ovelta. Jonkinlaisen juoppohulluuden seurauksena päädyimme viereiseen las vegas -landiaan juomaan halpaa kaljaa ja kuuntelemaan läskibassoa. Puoli neljän bussi yösijoille, Hesari jälleen ovimatolla ennen nukkumaanmenoa ja aamulla monta tuntia sketsisarjaa Lunta tupaan. (Krapula-aamuissa on parasta juuri hitaus.) Paluujuna oli tulojunan tapaan lahjakkaan myöhässä, kolea Riihimäki odottelupaikkana lahjakkaan paska ja lopulta kaverilla katsotut Linnan juhlatkin suorastaan tylsät. Toisaalta en kyllästy sylissä kehräävään kissaan tai vihreisiin kuuliin, puhumattakaan sipseillä mässäämisestä ja pukujen leikkausten arvioimisesta hyvässä seurassa. Ahh.
Huomenna on luvassa taas kovat bileet, veljentyttö täyttää kahdeksan ja mulla on sille paras lahja! Kemujen jälkeen täytynee kolistella kotiin lukemaan, että pääsis sit sunnuntai-aamuna ajoissa markkinoille Vanhalle, nauttimaan pelkästä silmäkarkista. Rasituksesta rikkoutunut rahapussin vetoketju kertoo tilini tilanteesta tarpeeksi, veronpalautukset kun menivät niihin divarikirjoihin samana päivänä kuin tulivatkin. Mikä sukanvarsi?
Ihan vaan kommenttina omaan napaan tuijottelun syytteeseen: Blogin tyylilajille on tunnusomaista ajankohtaisuus, spontaanius ja henkilökohtaisuus.
3. joulukuuta 2007
Joulukuu
Unettomuus, selkäsäryt ja suihkutilan epämiellyttävä haju jatkuvat. Myös himo jäädä makoilemaan milloin se onkaan mahdollista on SUURI. Olisin aika hyvä sellaisena sohvankokoisena kissana, jonka duuni olis niinkö lököillä ja syödä.
Sokos-homma alkoi. Kaikenlaista. Standardihameet ja -housut eivät tietenkään istu, mutta sitä osasin odottaakin. Onneksi jakku sopii leveisiin hartioihini. Pelkään tämänpäiväisen turvallisuuskoulutuksen jälkeen väkivaltaista ryöstöä, kun sillä erikseen peloteltiin. Hississä viereisen Mäkkärin työntekijät näyttivät masentuneimmilta tyypeiltä, mitä ikinä olen nähnyt. Itse työ lienee ihan kivaa, kunhan en liikaa ajattele niitä aivottomia leluja, joita joudun kassaan lyömään.
Mulla on vanha hieno lamppu, parempi pöytäkello ja ilimasiksi saatuja kuivattuja suppilovahveroita vielä ainakin pariin keittoon ja kastikkeeseen. Äsken askartelin leikekirjan kantta (va kuul! taidankin pitää sen ite) ja kohta lähden ostamaan divarikirjoja veronpalautuksilla, jotka eivät tulleetkaan. Sää on suoraan sanottuna aivan perseestä, ja sen inhottavutta ei vähennä se seikka, että rikoin ainoat pitkät housuni toissapäivänä. Sukkahousuissa ja hameessa on nannaa liihotella rännässä ja pohjoistuulessa.
Tällä hetkellä mieltä toisaalta lämmittää viime kuun kirjatentistä repäisty vitonen. Käyn työvuorojen salliessa tenttimässä poliittisten liikkeiden kokonaisuutta 15. päivä, enkä näillä näkymin ole edes yrittämässä hankkia sitä kolmatta kirjaa, koska näköjään kaikkea ei olekaan tarkoitus lukea. Tosin fundamentalismista islamin historiassa on lienee helpompi kälättää yleissivistyksen pohjalta kuin keskiajan feminismistä, mutta - - -
Lääkärin olis pitänyt soittaa jo tunti sitten.
Sokos-homma alkoi. Kaikenlaista. Standardihameet ja -housut eivät tietenkään istu, mutta sitä osasin odottaakin. Onneksi jakku sopii leveisiin hartioihini. Pelkään tämänpäiväisen turvallisuuskoulutuksen jälkeen väkivaltaista ryöstöä, kun sillä erikseen peloteltiin. Hississä viereisen Mäkkärin työntekijät näyttivät masentuneimmilta tyypeiltä, mitä ikinä olen nähnyt. Itse työ lienee ihan kivaa, kunhan en liikaa ajattele niitä aivottomia leluja, joita joudun kassaan lyömään.
Mulla on vanha hieno lamppu, parempi pöytäkello ja ilimasiksi saatuja kuivattuja suppilovahveroita vielä ainakin pariin keittoon ja kastikkeeseen. Äsken askartelin leikekirjan kantta (va kuul! taidankin pitää sen ite) ja kohta lähden ostamaan divarikirjoja veronpalautuksilla, jotka eivät tulleetkaan. Sää on suoraan sanottuna aivan perseestä, ja sen inhottavutta ei vähennä se seikka, että rikoin ainoat pitkät housuni toissapäivänä. Sukkahousuissa ja hameessa on nannaa liihotella rännässä ja pohjoistuulessa.
Tällä hetkellä mieltä toisaalta lämmittää viime kuun kirjatentistä repäisty vitonen. Käyn työvuorojen salliessa tenttimässä poliittisten liikkeiden kokonaisuutta 15. päivä, enkä näillä näkymin ole edes yrittämässä hankkia sitä kolmatta kirjaa, koska näköjään kaikkea ei olekaan tarkoitus lukea. Tosin fundamentalismista islamin historiassa on lienee helpompi kälättää yleissivistyksen pohjalta kuin keskiajan feminismistä, mutta - - -
Lääkärin olis pitänyt soittaa jo tunti sitten.
30. marraskuuta 2007
d-d-d-d-daddy
klo 06:55
Heräänkö verikokeisiin... Nääh.
klo 07:45
Nyt ei onnaa.
klo 08:15
Luen Hesarin, syön ruisleipää ja suolakurkkuja sekä puuroa, kuivattelen hiukset ja ... nääh.
klo 09:45
Ihastelen ratikkapysäkillä Julma totuus -julisteita, joita huomaan myöhemmin levinneen kiitettävästi ympäri kaupunkia. Ykkönen ei tule kahteenkymmeneen (!) minuuttiin, palelen viimassa ja kiroan paskaa paskaelämääni, paskapaska.
klo 10:25
Istun Meilahdessa laboratoriojonossa odoteltuani Aleksilla niin ikään myöhässä olevaa nelosta ja keksittyäni muutaman uudenkin kirosanan. Lenita Airistolla on odotustilan telkkarissa liian räikeää huulipunaa. Muistelen mennyttä baari-iltaa, jona odotin niin ikään vuoroani, vessaan tosin. Varatuissa kopeissa kaksi ystävätärtä juttelivat keskenään. "Miehet on niin paskoja." "No niin on!" - - - "...sillon kun joku mulle tulee naamalle niin oon vaan sanonu että on mulle isommatkin miehet turpaan antanu. Oma isä hakkas siitä lähtien kun olin kolme." Selaan Tiede-lehtiä.
klo 10:40
Lähete ei ole mennyt perille, odottelen näytteenottohuoneessa varmistussoittoa osastonhoitajalta miltei vartin ja tuijottelen satojen steriilien neulojen riviä mielessäni kesä ja kukkaset. Laboratoriohoitaja vahvistaa pyynnöstäni, ettei reumatuloksiani ole vieläkään valmiina. bzzz
klo 11:20
Istun jo sameakatseisena Hakaniemen apteekin tiskillä ja kuuntelen, miten mulle ei voi myydä, koska reseptissä on ristiriitaisia lääke- ja annostietoja. Lupaan selvittää asian ja taivuttelen nuoren miehen luovuttamaan purkin, jossa on tuttu etiketti.
klo 12:15
Istun kotona, kuuntelen uutta levyä ja luen kirjastosta lainaamiani sarjakuvia riisimaitoon tehtyä valkosuklaata syöden. Toivun aamusta jo pelkän suklaantuoksun avulla. Myöhemmin luen kääreestä kaloritiedot ja morkkis saapuu.
klo 14:05
Selaan City-lehteä Metsätalon luentosalissa ja katselen eturivissä istuvaa (eväistä päätellen) vegaanityttöä, joka tuntuu olevan aina kipeä. Tuleva luento käsittelee neoliberalismin vaikutuksia kehitysmaiden talouteen 1980-luvulta lähtien, mikään tieto ei räjäytä päätä informaatiosisällöllään. Mietiskelen huonekasveja.
klo 16:00
Selaan tehotuotanto.net -sivustoa ja teen maailman parasta keittoa perunoista, sipulista, valkosipulista, porkkanasta ja kasvisliemikuutiosta. Aijjeesus. Minä, joka en keittoja osaa. Syön liikaa ja ajattelen kieriä töihin.
klo 19:15
Äitini, Posion tyttö, kertoo puhelimessa matkustaneensa tänään ensi kertaa elämässään metrolla kuntoutuksesta saavuttuaan. Kaikkeen sellaiseen olisi kuulemma vaikea tottua. Hyppään kutoseen ja porhallan lipuntarkastajien kyljessä kohti koillista.
klo 22:00
Inventaariopaikan ruokailussa on tarjolla tasan kahta kasviperäistä syötävää - ruislimppua ja suolakurkkuja. Kolmeen erilaiseen salaattiin on täytynyt lisätä kalaa, kinkkua ja kanaa. Kummastelen, miten käsitykset vaihtoehdoista eriävätkään. Taukohuoneen seinällä on romaniaiheinen, rasistinen pilapiirros. Syön omia eväitäni ja haen julkeasti kolme isoa paljasta ruisleipää suolakurkuilla. Sairaalloisen lihava tyttö vastapäätä ottaa oman leipänsä päälle neljä leikkelettä ja kaksi siivua kermajuustoa. Kolesteroliputous kohisee taustalla.
klo 23:55
Rojahdan takaisin sohvannurkkaan pettyneenä vähäisiin työtunteihin. No, kyllähän sillä Hesarin maksaa taas pariksi kuukaudeksi. Ja maksaa ehkä yhden niistä turhista laskuista, joiden pino lepää telkkarin takana, poissa silmistä. Muistan, että huominen on sekä palkka-, että Älä osta mitään -päivä, ja pohdin lasketaanko kauan himoitun kirjan ostaminen lähidivarin ikkunasta ostokseksi. Päätän jaksaa lähteä aamusta vaihtotorille Porthaniaan, torille jossa ei raha käy.
klo 01:05
Radio Helsinki soittaa rauhallista jolkotusta. Maiskuttelen koneen sulkemisen ja maatamenon ajatusta, toisaalta voisin askarrella joululahjaa veljentytölle kerrankin kun on aikaa.
... nääh zzz
Heräänkö verikokeisiin... Nääh.
klo 07:45
Nyt ei onnaa.
klo 08:15
Luen Hesarin, syön ruisleipää ja suolakurkkuja sekä puuroa, kuivattelen hiukset ja ... nääh.
klo 09:45
Ihastelen ratikkapysäkillä Julma totuus -julisteita, joita huomaan myöhemmin levinneen kiitettävästi ympäri kaupunkia. Ykkönen ei tule kahteenkymmeneen (!) minuuttiin, palelen viimassa ja kiroan paskaa paskaelämääni, paskapaska.
klo 10:25
Istun Meilahdessa laboratoriojonossa odoteltuani Aleksilla niin ikään myöhässä olevaa nelosta ja keksittyäni muutaman uudenkin kirosanan. Lenita Airistolla on odotustilan telkkarissa liian räikeää huulipunaa. Muistelen mennyttä baari-iltaa, jona odotin niin ikään vuoroani, vessaan tosin. Varatuissa kopeissa kaksi ystävätärtä juttelivat keskenään. "Miehet on niin paskoja." "No niin on!" - - - "...sillon kun joku mulle tulee naamalle niin oon vaan sanonu että on mulle isommatkin miehet turpaan antanu. Oma isä hakkas siitä lähtien kun olin kolme." Selaan Tiede-lehtiä.
klo 10:40
Lähete ei ole mennyt perille, odottelen näytteenottohuoneessa varmistussoittoa osastonhoitajalta miltei vartin ja tuijottelen satojen steriilien neulojen riviä mielessäni kesä ja kukkaset. Laboratoriohoitaja vahvistaa pyynnöstäni, ettei reumatuloksiani ole vieläkään valmiina. bzzz
klo 11:20
Istun jo sameakatseisena Hakaniemen apteekin tiskillä ja kuuntelen, miten mulle ei voi myydä, koska reseptissä on ristiriitaisia lääke- ja annostietoja. Lupaan selvittää asian ja taivuttelen nuoren miehen luovuttamaan purkin, jossa on tuttu etiketti.
klo 12:15
Istun kotona, kuuntelen uutta levyä ja luen kirjastosta lainaamiani sarjakuvia riisimaitoon tehtyä valkosuklaata syöden. Toivun aamusta jo pelkän suklaantuoksun avulla. Myöhemmin luen kääreestä kaloritiedot ja morkkis saapuu.
klo 14:05
Selaan City-lehteä Metsätalon luentosalissa ja katselen eturivissä istuvaa (eväistä päätellen) vegaanityttöä, joka tuntuu olevan aina kipeä. Tuleva luento käsittelee neoliberalismin vaikutuksia kehitysmaiden talouteen 1980-luvulta lähtien, mikään tieto ei räjäytä päätä informaatiosisällöllään. Mietiskelen huonekasveja.
klo 16:00
Selaan tehotuotanto.net -sivustoa ja teen maailman parasta keittoa perunoista, sipulista, valkosipulista, porkkanasta ja kasvisliemikuutiosta. Aijjeesus. Minä, joka en keittoja osaa. Syön liikaa ja ajattelen kieriä töihin.
klo 19:15
Äitini, Posion tyttö, kertoo puhelimessa matkustaneensa tänään ensi kertaa elämässään metrolla kuntoutuksesta saavuttuaan. Kaikkeen sellaiseen olisi kuulemma vaikea tottua. Hyppään kutoseen ja porhallan lipuntarkastajien kyljessä kohti koillista.
klo 22:00
Inventaariopaikan ruokailussa on tarjolla tasan kahta kasviperäistä syötävää - ruislimppua ja suolakurkkuja. Kolmeen erilaiseen salaattiin on täytynyt lisätä kalaa, kinkkua ja kanaa. Kummastelen, miten käsitykset vaihtoehdoista eriävätkään. Taukohuoneen seinällä on romaniaiheinen, rasistinen pilapiirros. Syön omia eväitäni ja haen julkeasti kolme isoa paljasta ruisleipää suolakurkuilla. Sairaalloisen lihava tyttö vastapäätä ottaa oman leipänsä päälle neljä leikkelettä ja kaksi siivua kermajuustoa. Kolesteroliputous kohisee taustalla.
klo 23:55
Rojahdan takaisin sohvannurkkaan pettyneenä vähäisiin työtunteihin. No, kyllähän sillä Hesarin maksaa taas pariksi kuukaudeksi. Ja maksaa ehkä yhden niistä turhista laskuista, joiden pino lepää telkkarin takana, poissa silmistä. Muistan, että huominen on sekä palkka-, että Älä osta mitään -päivä, ja pohdin lasketaanko kauan himoitun kirjan ostaminen lähidivarin ikkunasta ostokseksi. Päätän jaksaa lähteä aamusta vaihtotorille Porthaniaan, torille jossa ei raha käy.
klo 01:05
Radio Helsinki soittaa rauhallista jolkotusta. Maiskuttelen koneen sulkemisen ja maatamenon ajatusta, toisaalta voisin askarrella joululahjaa veljentytölle kerrankin kun on aikaa.
... nääh zzz
28. marraskuuta 2007
semi-ängst
Väsyttää.
Väsyttää elää matkalaukussa. Väsyttää pakata vähintään joka toinen viikonloppu tavarat eteisen komeroon ja lähteä. Väsyttää kantaa elämäänsä repussa, se painaa yllättävän paljon. Väsyttää se, ettei ole kotia. Tuntuu, ettei oikein koskaan ole edes ollut.
Väsyttää lääkitys, joka muuttaa peilikuvani jonkun toiseksi. Kasvonpiirteiden muuttumiseen ei tulisi auttamaan edes se, että laihtuisin puolikkaaseen nykyisestä koostani. Väsyttää ajatus, että minut pitäisi leikata auki ja sisältä repiä elin pois, ennen kuin saisin omat kasvoni takaisin.
Väsyttää tulla inventoimasta paikasta, jossa pojat tahtoo soittaa Radio Rockia ja kovaa, puolenyön aikaan. Väsyttää tulla töistä täynnä kaiken varalta juotua kofeiinia ja sitten kärsiä unettomuudesta, jota olenkin oppinut vimmaisesti vihaamaan. Väsyttää valvoa Hesarin tuloon asti, joka yö. Väsyttää se ettei mikään oikein väsytä. Siitä ei ole kauan, kun kaikki väsytti ja koko ajan. Väsyttää se, etten oikein koskaan osaa katsoa, missä keskitie mahdollisesti menisi. Oikein minkään kohdalla.
Väsyttää turtua katselemaan kaikkeen paskaan hupenevaa pankkitilin saldoa. Väsyttää joulunaika, jouluvalot, joulukuuset, joulutingtangeli, joulunpunainen, joulukauppa. Ostosrauhaa! Onkos täällä kilttejä lapsia, jotka ovat ottaneet pikavippejä maksaakseen lahjavelkojaan? Väsyttää jatkuvasti laskea, olisiko tällä viikolla varaa ostaa proteiinia tarpeeksi.
Väsyttää puskea tulevaisuudensuunnitelmia jonnekin taka-alalle, kun pelottaa että alkaa ahdistaa. Väsyttää ottaa vastuuta, siitä pienimmästä. Itsestä, josta huolehtiminen juuri eniten pelottaa. En muista aikaa, jolloin en olisi ollut huolissani, mistä tahansa sitten. Olen raahannut syntejä, sanoja ja tekoja, kun en ole tiennyt miten päästää irti. Poltin huomaamatta eräs yö molemmat jalkani patteriin kun viimein katulamppujen valossa tajusin, ettei enää saa pelätä. Vastapäisen talon ikkunassa haravoi naapuri miinaan ja aloitti uuden pelin.
Väsyttää tietää, että useimmat pojat on mua kauniimpia. Ulkonäkö on yhdeksän ja puolen sekunnin ajan kymmenestä minulle herttaisen yhdentekevä asia, mutta joskus puoli sekuntia on vuosisadan mittainen. Useimmiten silloin, kun tilansa unohtaen pesee hampaitaan liian pienen lavuaarin yllä ja suoristaa selän. Silmäni ovat vieraana jonkun toisen maisemassa ja kaakelinnurkissa liikkuu jokin pimeä.
Väsyttää elää matkalaukussa. Väsyttää pakata vähintään joka toinen viikonloppu tavarat eteisen komeroon ja lähteä. Väsyttää kantaa elämäänsä repussa, se painaa yllättävän paljon. Väsyttää se, ettei ole kotia. Tuntuu, ettei oikein koskaan ole edes ollut.
Väsyttää lääkitys, joka muuttaa peilikuvani jonkun toiseksi. Kasvonpiirteiden muuttumiseen ei tulisi auttamaan edes se, että laihtuisin puolikkaaseen nykyisestä koostani. Väsyttää ajatus, että minut pitäisi leikata auki ja sisältä repiä elin pois, ennen kuin saisin omat kasvoni takaisin.
Väsyttää tulla inventoimasta paikasta, jossa pojat tahtoo soittaa Radio Rockia ja kovaa, puolenyön aikaan. Väsyttää tulla töistä täynnä kaiken varalta juotua kofeiinia ja sitten kärsiä unettomuudesta, jota olenkin oppinut vimmaisesti vihaamaan. Väsyttää valvoa Hesarin tuloon asti, joka yö. Väsyttää se ettei mikään oikein väsytä. Siitä ei ole kauan, kun kaikki väsytti ja koko ajan. Väsyttää se, etten oikein koskaan osaa katsoa, missä keskitie mahdollisesti menisi. Oikein minkään kohdalla.
Väsyttää turtua katselemaan kaikkeen paskaan hupenevaa pankkitilin saldoa. Väsyttää joulunaika, jouluvalot, joulukuuset, joulutingtangeli, joulunpunainen, joulukauppa. Ostosrauhaa! Onkos täällä kilttejä lapsia, jotka ovat ottaneet pikavippejä maksaakseen lahjavelkojaan? Väsyttää jatkuvasti laskea, olisiko tällä viikolla varaa ostaa proteiinia tarpeeksi.
Väsyttää puskea tulevaisuudensuunnitelmia jonnekin taka-alalle, kun pelottaa että alkaa ahdistaa. Väsyttää ottaa vastuuta, siitä pienimmästä. Itsestä, josta huolehtiminen juuri eniten pelottaa. En muista aikaa, jolloin en olisi ollut huolissani, mistä tahansa sitten. Olen raahannut syntejä, sanoja ja tekoja, kun en ole tiennyt miten päästää irti. Poltin huomaamatta eräs yö molemmat jalkani patteriin kun viimein katulamppujen valossa tajusin, ettei enää saa pelätä. Vastapäisen talon ikkunassa haravoi naapuri miinaan ja aloitti uuden pelin.
Väsyttää tietää, että useimmat pojat on mua kauniimpia. Ulkonäkö on yhdeksän ja puolen sekunnin ajan kymmenestä minulle herttaisen yhdentekevä asia, mutta joskus puoli sekuntia on vuosisadan mittainen. Useimmiten silloin, kun tilansa unohtaen pesee hampaitaan liian pienen lavuaarin yllä ja suoristaa selän. Silmäni ovat vieraana jonkun toisen maisemassa ja kaakelinnurkissa liikkuu jokin pimeä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)