Sitä tietää olleensa lähelle oikeissa vappubileissä, kun porukalla lähtiessä pysähtyy hetkeksi kadulle oksennuksen viereen, keskelle lämmintä kevätyötä, ja saa alakerran nihkeentyneeltä Westerbergiltä niskaansa litran kylmää vettä.
Ulkona on ylivaloisaa, aamuvuoron haamu kummittelee silmäkuopissa ja kaksi siveysaiheista paksua kirjaa odottaa tulkitsijaansa. En enää juuri pyöri muualla kuin töissä, säälittävää. Aamun tuntien valopilkku oli muuten nuori mies, josta kerkesin ajatella, että onpa aivan hirveä solmio.
- Ja viis ja seitkyt takaisin.
- Kiitti. Mitä muuten tykkäät mun solmiosta?
- ...
Jos joku muuten tietää, kuinka voisin ansaita nopeasti ja helposti ylimääräistä, saa kertoa minullekin. Sain nimittäin tietää, ettei työvuoroja olekaan ennen kesäkuun puoliväliä niin paljon tarjolla kuin on annettu ymmärtää. Aaargh! BB-karsintoihin osallistuminen ei tunnukaan enää niin typerältä ajatukselta. Suojaa ja syötävää pariksi kuukaudeksi, luksusta! Tosin katsojaluvut saattaisivat pudota jyrkästi noin puolitoista sekuntia sen jälkeen, kun ruudussa näytettäisiin meitsiä suihkussa.
Nyt kiinnostaisi kovasti mennä Karhupuistoon kahville ja jäätelölle. Palatessani töistä valitsin mielentilaani mahdollisimman huonosti sopivan reitin - sen varrella ei muuta juuri ollutkaan kuin aurinkoisilla terasseilla nautiskelevaa lauantaikansaa. Piti lohdukkeeksi ostaa matkan varrelta kevään ensimmäinen mehujää. Oli hyvää.
Lisäks mua hei kiinnostaa, kuka tätä oikein lukee. Erillisiä kävijöitä on laskuri nakuttanut jo lähelle kahdeksansataa. En usko, että kaikki kaverini olisivat selailleet mielenkiinnosta soikeana tätä bloginpierua kaikkialla, esimerkiksi kaikilla yliopiston koneilla. Paljastakaa itsenne! Alastomimmalle palkinto!
2. toukokuuta 2009
30. huhtikuuta 2009
Lakki - päästä
Töihin - töissä - töistä - töihin. Tulispa sikainfluenssa ja kaatais lepoon.
Eilinen työpäivä pysytteli kahden ääripään välissä. Sotkuinen nuori nainen päihteisellä äänellään kertoi ymmärtävänsä, kuinka rankkaa työtä kassallaolo on - Paina sä sitä hälytysnappia jos joku mies tulee ja tekee sulle pahaa, mä en koskaan painanut... Myöhemmin nauravasilmäinen vanha pariskunta tuli maksamaan kuohuvaansa, ja rouvan ojentaessa korttiaan minulle hihitti mies ja tiedusteli, enkö aio kysyä, onko hänen morsmaikkunsa vielä seitsemäntoista.
Tänään ehdin jo iloita, että se aatoille perinteinen, kasuaali sepalus auki känniöyhöttäminen olisi jäänyt vähemmälle, mutta viimeinen puolitoistatuntinen todisti toisin. Piri se on joka kannattaa - itse en lähtisi parille vartijalle vaahtoamaan, kuinka epäreilua on, ettei humalassa saa ostaa edes kolmea kaljaa. Äiti taisi jättää kertomatta, että henkilökunnan uhkailu on paitsi rumaa ja turhaa, myös laitonta. Myös vappuaattona. Äiti taisi jättää kertomatta myös noin puolelle miljoonalle tampiolle, ettei aattona vaan kannata laukata kauppaan viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa. Silloin ei myöskään sopisi olettaa, että esimerkiksi tarjoussimaa tai ylipäätään mitään simaa olisi enää hyllyssä, ei vaikka kuinka polkisi jalkaa. Kestin tämänpäiväisen infernon zen-mäisellä tyyneydellä vain ajattelemalla, että on tässä sentään parempi kuin viinakaupan kassalla.
Kotimatkalla murehdin yksinäisyyttäni. Porthaninkadun terassilla vanha mies hymyili ohikulkiessani ystävälleen yli tuoppinsa ja lausui: "Nyt on vappu! Ja tänään me juodaan niin, että varmasti on huomenna krapula ja me voidaan nauttia silliä yhdessä." Kipaisin kioskilla ja lottosin viisi riviä. Elämä voi muuttua? Parempaan?
Verkkohesarin kysyessä "Onko vappuna hauskaa?" iskin EI-nappia NO EI VITTU OLE -napin puuttuessa. Viisi minuuttia myöhemmin soiva puhelin saatteli luokseni kutsun tulla Tokoinrantaan seuraamaan auringonlaskua. Täältä tähän.
Eilinen työpäivä pysytteli kahden ääripään välissä. Sotkuinen nuori nainen päihteisellä äänellään kertoi ymmärtävänsä, kuinka rankkaa työtä kassallaolo on - Paina sä sitä hälytysnappia jos joku mies tulee ja tekee sulle pahaa, mä en koskaan painanut... Myöhemmin nauravasilmäinen vanha pariskunta tuli maksamaan kuohuvaansa, ja rouvan ojentaessa korttiaan minulle hihitti mies ja tiedusteli, enkö aio kysyä, onko hänen morsmaikkunsa vielä seitsemäntoista.
Tänään ehdin jo iloita, että se aatoille perinteinen, kasuaali sepalus auki känniöyhöttäminen olisi jäänyt vähemmälle, mutta viimeinen puolitoistatuntinen todisti toisin. Piri se on joka kannattaa - itse en lähtisi parille vartijalle vaahtoamaan, kuinka epäreilua on, ettei humalassa saa ostaa edes kolmea kaljaa. Äiti taisi jättää kertomatta, että henkilökunnan uhkailu on paitsi rumaa ja turhaa, myös laitonta. Myös vappuaattona. Äiti taisi jättää kertomatta myös noin puolelle miljoonalle tampiolle, ettei aattona vaan kannata laukata kauppaan viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa. Silloin ei myöskään sopisi olettaa, että esimerkiksi tarjoussimaa tai ylipäätään mitään simaa olisi enää hyllyssä, ei vaikka kuinka polkisi jalkaa. Kestin tämänpäiväisen infernon zen-mäisellä tyyneydellä vain ajattelemalla, että on tässä sentään parempi kuin viinakaupan kassalla.
Kotimatkalla murehdin yksinäisyyttäni. Porthaninkadun terassilla vanha mies hymyili ohikulkiessani ystävälleen yli tuoppinsa ja lausui: "Nyt on vappu! Ja tänään me juodaan niin, että varmasti on huomenna krapula ja me voidaan nauttia silliä yhdessä." Kipaisin kioskilla ja lottosin viisi riviä. Elämä voi muuttua? Parempaan?
Verkkohesarin kysyessä "Onko vappuna hauskaa?" iskin EI-nappia NO EI VITTU OLE -napin puuttuessa. Viisi minuuttia myöhemmin soiva puhelin saatteli luokseni kutsun tulla Tokoinrantaan seuraamaan auringonlaskua. Täältä tähän.
27. huhtikuuta 2009
"Ja sitten katkesi varsi!"
Luoja (sic) minua varjelkoon, etten muutu keski-ikäisenä työmatkalaiseksi, joka aamujunassa jaksaa puhua puoli tuntia takapihansa haravoimisesta.
25. huhtikuuta 2009
Hevonpaskabingo
Kulutin tänään aikaani poikkeavalla tavalla. Heti aamusta heräsin silittämään kevättakkiani lainaraudalla, lataamaan kameranakkua ja tarkistamaan bussiaikatauluja. Seutubussin kiitäessä auringonpaisteista Länsiväylää pitkin ehdin ajatella, ettei maisema voi juuri idyllisemmäksi mennä, kun bussi ohitti parven välkehtivänsinisellä merenselällä uivia, valkeita joutsenia.
Perillä vanhempi pariskunta loi paheksuvia katseita suuntaani, kun takkia naulaan ripustaessani kolautin kamerani seinään ja päästin seurakuntatilassa ilmoille kuuluvan perkeleen. Itse seremonia oli tutunlainen - virsiä, sanaa ja saarnaa. Olen kasvamassa aikuiseksi - hillitsin hyvin haluni huudahtaa saarnan aikana BULLSHIT! jokaisen hauskan ilmaisun kohdalla (Jeesuksen syntymä oli maailmanhistorian tärkein tapahtuma), ja sain hihitykseni pienennettyä pelkkään hymynkareeseen, kun parisenkymmentä nuorta lauloi vakavasti laskevansa matkaan "leijan kauneimman".
Neljää autollista sukulaisia oli mukava nähdä. Lisäksi opin, että myös sööttejä nelivuotiaita on olemassa. Meinasin ottaa yhden juhlista mukaani.
Eilen taas huomasin, että spontaanit jutut ovat todellakin parhaita. Äkkinäinen päätös kävellä Töölöstä keskustaan pitkin auringosta taottua Mannerheimintietä - poikkeaminen museoon katsomaan erinomaista näyttelyä - kahville ja raparperipiiraalle istahtaminen ja lehden lukeminen kaikessa rauhassa - ystävään törmääminen ja päätös lähteä teepaitasillaan terassille nauttimaan kylmää limonadia. Teen tällaista aivan liian harvoin. Pitäisi kai heittää kalenterilla vesilintua.
-----------
Tänään ja eilen oli kivaa - muutoin olen viime aikoina rähjännyt mielessäni tyyliä minä vs. maailma. Verenpainetta ovat nostaneet:
-ratikkakiskoille estoitta pysäköivät bemaristit. Syökää nyt oikeesti paskaa! Myöhästyin torstaina töistä, kiitos dorkailevan urpon. Ja niin myöhästyi varmaan moni muukin. Ensi kerralla annan avainten laulaa pitkin maalipintaa.
-asuinalueeni täyttänyt haalarikansa. Siistiä tulla töistä ja huomata, että jokin vieras laji on valloittanut maapallon. Tiedoksi kohdat a) Kalliossa ördäys on niin has-been, b) haalareissa näytät täsmälleen niin tyhmältä kuin mitä oletkin.
-just "maalatut". Rapun ovi ja itse rappu ovat alituisesti jonkun verijäljissä. Jos kyse on yhdestä ihmisestä, uskon hänen jo kuolleen verenhukkaan. Hyvä. Sama henkilö lienee myös säännöllisesti vuotaneen virtsaa päästään rappuni ensimmäisen kerroksen kaikkiin nurkkiin.
-ajanpuute. En juuri tee muuta kuin töitä, opiskeluhommia ja kärpäsestä härkästä. Kohta on jo toukokuu, enkä ole juurikaan ehtinyt tehdä kandiani valmiiksi. Tekemättömät hommat höökivät niskaan niin, että selkäpii jäätyy. Aaargh! Ja aamulla töihin.
-rahanpuute. Vaikka havahdun jatkuvasti todellisuuteen kassalta, tuntuu silti, että kuljen jatkuvasti perse auki lepattaen. Olis nyt ees parturissa varaa käydä. Kenties vuonna 2012.
-pakollinen puheopin kurssi. Siellä olisi kai pitänyt oppia jotain kannustavan palautteen antamisesta, puhetilanteiden hallinnasta tai ryhmäviestinnästä. Edellisen sijaan päällimäinen oppi oli se, että olen videotaltiointien mukaan rumempi ja lihavampi kuin mitä olen luullut. Älä hippi selitä siellä!
Arvon yllätyslahjan sille, joka keksii yhden patenttiratkaisun kaikkiin edellämainittuihin ongelmiin. Hep!
15. huhtikuuta 2009
Sää vaikuttaa sävyyn joka muistoon kiinnittyy
Eilen istahdin aurinkoon Hakaniemen torille. Suljin silmäni pitkiksi hetkiksi, tunnustelin lämpöä ja tuulta hiljalleen kylmenevää kahvikuppia pitelevillä sormillani ja kuuntelin lokkien huutoja munkinsokeristen pöytien yllä. Suurisilmäinen, kaikenvärinen koira harmaine kuonoineen lepäsi vieressäni vasten torikivetystä, katseli tyynenä kukkakauppiaita ja mukuloille kierivää kaalia, heilautti häntäänsä kun toisilleenkin hymyilevät ihmiset kumartuivat sen puoleen pariksi ystävälliseksi sanaseksi. Luin verkalleen päivän lehden, vilkuilin torinlaidalle pitkään punniten mutta noustuani kävin kuitenkin hakemassa mukaani kirkkaankeltaisen kevätkukan.
Tänään avasin kahvilan oven suurin odotuksin, enkä joutunut pettymään. Nautin kahvin santsikupilla ja luin perhehistorian tutkimuksen metodologiaa. Rennosti.
Kotona ikkunalasin ja kukkani takaa kantaa lokkien kirskunnan polveileva äänimatto, ja minulla on vielä kolme mandariinia jäljellä.
Tänään avasin kahvilan oven suurin odotuksin, enkä joutunut pettymään. Nautin kahvin santsikupilla ja luin perhehistorian tutkimuksen metodologiaa. Rennosti.
Kotona ikkunalasin ja kukkani takaa kantaa lokkien kirskunnan polveileva äänimatto, ja minulla on vielä kolme mandariinia jäljellä.
13. huhtikuuta 2009
Yskän ymmärrys
Eilen ja tänään olen paitsi saanut tehtyä harmaita hiuksia aiheuttaneen verkkokurssin päätökseensä, myös lukenut viimeisen menetelmätentin kirjallisuutta. Aivan äsken muistin, että torstaihin mennessä tulisi olla saksankurssin suullisen pariesitelmän materiaalit lähetettynä ryhmälle, joten kiire tulee senkin kanssa. Onneksi osuuteni rajoittuu saksalaisen romantiikan historian ja merkityksen esittelyyn ja aiheeseen liittyvän videon metsästämiseen intterneetin ihmelaarista. Ja onneksi näyttää löytyvän saksalaisia nörttejä, jotka ovat tuupanneet jakeluun videoita, joissa lausuvat Goetheä oikein kauniilla saksalla. Naminam! Kiitti! Kiireessä ei synny kuin vesipäisiä mukuloita, mutta minkäs teet.
Pitäisi se kandikin jossain välissä vääntää. Tähän hammastenkiristelyä.
Paitsi opiskelujuttuja, väänsin eilen myös hernekeittoa - palkkapäivä on vasta keskiviikkona. Kiitin viimeviikkoista itseäni, joka päätti ostaa kilon luomuhernettä Tampereen torilta, sekä äitiäni, joka muutama päivä sitten päätti lahjoittaa aurinkokuivatut tomaattinsa minulle. Kas näin, Härkäpapua sarvista -kirjan ohjetta mukaillen:
Hernekeitto
500 grammaa kuivattuja luomuherneitä
1 sipuli
2 luomuporkkanaa
1 desi (kuivana) soijarouhetta
pala purjoa
5 valkosipulinkynttä
2 desiä aurinkokuivattuja tomaatteja
1,5-2 litraa vettä
1 kasvisliemikuutio
valkosipulijauhetta
rosmariinia
yrttiseosta (Provencale)
suolaa
öljyä
soijakastiketta
Huuhtele herneet ja laita veteen likoamaan yön yli. Kaada turvotusvesi pois ja huuhtele herneitä hetki. Turvota ja kypsennä soijarouhe pannulla öljyssä ja lisää vähitellen vettä ja soijakastiketta, kunnes rouhe näyttää hyvältä. Pilko sipuli, porkkanat, purjo, valkosipuli ja tomaatit ja lisää pannulle rouheen joukkoon. Kuullota hetki, ja siirrä kaikki sitten kattilaan herneiden seuraksi.
Lisää kattilaan litra vettä, kasvisliemikuutio ja mausteita oman maun mukaan. Keitä keittoa hiljalleen tunnista kahteen, välillä vettä lisäillen. Valmis! Kierros (tulista sen olla pitää!) sinappia päälle ja suuta kohti. Kattilallisesta riittää pariksi päiväksi.
Seuraavien muutaman päivän ohjelmaan ei juuri muuta näytä kuuluvan kuin saksantehtävän ja metodikirjojen tahkoamista. Onneksi on yksi erinomainen syy jalkautua palkkapäivänä: syntymäpäivälahjan etsintä. Jahuu! Aion tartuttaa yskäni ainakin kahteenkymmeneen vastaantulijaan.
Pitäisi se kandikin jossain välissä vääntää. Tähän hammastenkiristelyä.
Paitsi opiskelujuttuja, väänsin eilen myös hernekeittoa - palkkapäivä on vasta keskiviikkona. Kiitin viimeviikkoista itseäni, joka päätti ostaa kilon luomuhernettä Tampereen torilta, sekä äitiäni, joka muutama päivä sitten päätti lahjoittaa aurinkokuivatut tomaattinsa minulle. Kas näin, Härkäpapua sarvista -kirjan ohjetta mukaillen:
Hernekeitto
500 grammaa kuivattuja luomuherneitä
1 sipuli
2 luomuporkkanaa
1 desi (kuivana) soijarouhetta
pala purjoa
5 valkosipulinkynttä
2 desiä aurinkokuivattuja tomaatteja
1,5-2 litraa vettä
1 kasvisliemikuutio
valkosipulijauhetta
rosmariinia
yrttiseosta (Provencale)
suolaa
öljyä
soijakastiketta
Huuhtele herneet ja laita veteen likoamaan yön yli. Kaada turvotusvesi pois ja huuhtele herneitä hetki. Turvota ja kypsennä soijarouhe pannulla öljyssä ja lisää vähitellen vettä ja soijakastiketta, kunnes rouhe näyttää hyvältä. Pilko sipuli, porkkanat, purjo, valkosipuli ja tomaatit ja lisää pannulle rouheen joukkoon. Kuullota hetki, ja siirrä kaikki sitten kattilaan herneiden seuraksi.
Lisää kattilaan litra vettä, kasvisliemikuutio ja mausteita oman maun mukaan. Keitä keittoa hiljalleen tunnista kahteen, välillä vettä lisäillen. Valmis! Kierros (tulista sen olla pitää!) sinappia päälle ja suuta kohti. Kattilallisesta riittää pariksi päiväksi.
Seuraavien muutaman päivän ohjelmaan ei juuri muuta näytä kuuluvan kuin saksantehtävän ja metodikirjojen tahkoamista. Onneksi on yksi erinomainen syy jalkautua palkkapäivänä: syntymäpäivälahjan etsintä. Jahuu! Aion tartuttaa yskäni ainakin kahteenkymmeneen vastaantulijaan.
11. huhtikuuta 2009
Hiki syödessä, vilu työtä tehdessä
Olen yskinyt kolme viikkoa. Yskin junassa, ratikassa, keittiössä, töissä, Hyvinkäällä, kadulla, sängyssä, vessassa ja rappukäytävässä vähän aamukuuden jälkeen matkalla töihin. Viime yönä sain nukuttua kaksi tuntia, ennen kuin kello soi. Työpäivä meni sumussa, varsinkin kun jatkuva niistäminen on iskenyt korvat kuuroiksi. Tinnittää ja väsyttää. Kenties asiat hoitavat itse itsensä, eikä yhtään haittaa, vaikka meitsi lähtis Bahamalle?
Kevät on tullut salaa. Olen ollut töissä vuorokauden valoisat tunnit, tai pakotettu istumaan sisällä ja kirjoittamaan huonoja englanninkielisiä esseitä. Lähibaarini ovat jo aloittaneet terassikautensa, pöly pyörteilee talojen välissä. Mutustan äitini Itä-Lapista tuomaa ohrarieskaa ja katselen kuinka harakat räkättävät sisäpihan puissa. Liotan yön yli kilon herneitä. Venäläinen valkosipulijauhe on parasta. En tiedä, missä olen elokuussa, kun vuokrasopimus päättyy. Optio on tamperelaiseen siivouskomeroon, kenties käytän sen. Siinä talossa on hankala avata viinipulloa ilman, että puhe kanssaopiskelijan proseminaariaihetta suunnitellessa kääntyy hävittäjälesbolottiin. Cool!
En jaksa näitä pyhiä. Mämmi on pahaa ja Kiinassa kokoon kootut, myrkyllisenkeltaiset tiput rumia. Jengi ostaa uusiseelantilaista massakasvatettua lammasta, Pohjois-Afrikasta laivattua uutta perunaa sekä linjalla kartonkiin pruutattua, ruskeaa Saarioisten töhnää ja kuvittelee syövänsä perinteistä pääsiäisruokaa. Tänään sain kuunnella asiakaspalautteena kitinää siitä, etteivät tuoretiskin hetkeä aiemmin leivotut, vielä lämpimät porkkanapiirakat kelpaa, kun pitää olla perinteistä - siis niitä Saarioisten hikisiä, muoviinpakattuja riisipiirakoita. Riisiähän tunnetusti on Karjalassakin kasvatettu sulhaspiiraiden täytteeksi. Toisaalta tavat muuttuvat, perinteet vääntyvät. Silti asiakkaiden ajattelu tuntuu jollain tapaa vinoutuneelta, kun oma perspektiivi menneeseen saattaa kattaa kymmeniä tuhansia vuosia. Mikä minusta vaikuttaa silmänräpäykseltä, tuntuu toisesta olevan ikuisuus. Tänään keskustelin kahvihuoneessa työtoverin kanssa siitä, onko pyrkimys tehokkuuteen ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus. Kaksitoista minuuttia on silmänräpäys.
Toinen työtoveri kertoi tanssineensa ja soittaneensa baarissa ilmakitaraa kiirastorstain päätteeksi pelkät kengät jalassa. Kaikki eivät hiljenny pyhiksi perheen kesken ja vietä lomaansa kermaa mämmin päälle lorotellen. Onneksi.
Nyt olis paree tarttua rästiesseisiin, tai muuten. Kahvia nieluun, pari syvää hengenvetoa ja artikkelit auki. Aina ei voi olla hauskaa, vaikka voissa paistais ja balalaikka soi, aidan takana aikainen lintu, hiljaa jonossa, kaikki saa mutt' komiat ensin.
Kevät on tullut salaa. Olen ollut töissä vuorokauden valoisat tunnit, tai pakotettu istumaan sisällä ja kirjoittamaan huonoja englanninkielisiä esseitä. Lähibaarini ovat jo aloittaneet terassikautensa, pöly pyörteilee talojen välissä. Mutustan äitini Itä-Lapista tuomaa ohrarieskaa ja katselen kuinka harakat räkättävät sisäpihan puissa. Liotan yön yli kilon herneitä. Venäläinen valkosipulijauhe on parasta. En tiedä, missä olen elokuussa, kun vuokrasopimus päättyy. Optio on tamperelaiseen siivouskomeroon, kenties käytän sen. Siinä talossa on hankala avata viinipulloa ilman, että puhe kanssaopiskelijan proseminaariaihetta suunnitellessa kääntyy hävittäjälesbolottiin. Cool!
En jaksa näitä pyhiä. Mämmi on pahaa ja Kiinassa kokoon kootut, myrkyllisenkeltaiset tiput rumia. Jengi ostaa uusiseelantilaista massakasvatettua lammasta, Pohjois-Afrikasta laivattua uutta perunaa sekä linjalla kartonkiin pruutattua, ruskeaa Saarioisten töhnää ja kuvittelee syövänsä perinteistä pääsiäisruokaa. Tänään sain kuunnella asiakaspalautteena kitinää siitä, etteivät tuoretiskin hetkeä aiemmin leivotut, vielä lämpimät porkkanapiirakat kelpaa, kun pitää olla perinteistä - siis niitä Saarioisten hikisiä, muoviinpakattuja riisipiirakoita. Riisiähän tunnetusti on Karjalassakin kasvatettu sulhaspiiraiden täytteeksi. Toisaalta tavat muuttuvat, perinteet vääntyvät. Silti asiakkaiden ajattelu tuntuu jollain tapaa vinoutuneelta, kun oma perspektiivi menneeseen saattaa kattaa kymmeniä tuhansia vuosia. Mikä minusta vaikuttaa silmänräpäykseltä, tuntuu toisesta olevan ikuisuus. Tänään keskustelin kahvihuoneessa työtoverin kanssa siitä, onko pyrkimys tehokkuuteen ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus. Kaksitoista minuuttia on silmänräpäys.
Toinen työtoveri kertoi tanssineensa ja soittaneensa baarissa ilmakitaraa kiirastorstain päätteeksi pelkät kengät jalassa. Kaikki eivät hiljenny pyhiksi perheen kesken ja vietä lomaansa kermaa mämmin päälle lorotellen. Onneksi.
Nyt olis paree tarttua rästiesseisiin, tai muuten. Kahvia nieluun, pari syvää hengenvetoa ja artikkelit auki. Aina ei voi olla hauskaa, vaikka voissa paistais ja balalaikka soi, aidan takana aikainen lintu, hiljaa jonossa, kaikki saa mutt' komiat ensin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)